Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Final Fantasy VII Remake

Pitää muistaa se että tätä versiota pelistä ei tehty kun joku parisen vuotta, SE aloitti sen alusta kun huomasi että toinen firma ei saanut hyvää jälkeä aikaan. Toki en tiedä miten paljon sitä jo tehtyä peliä käytettiin hyödyksi.
 
Juuri näin. Sekoilivat tämän teossa alkuun ja homma kun lähti käyntiin niin menikin suhteellisen nopeasti. Midgarin ulkopuolen open world on kyllä oma haasteensa mutta en usko sen olevan ongelma ja syy miksi jatko julkaistaisiin vuosien viiveellä.
 
Jatkoa on tehty jo kauan rinnalla joten vuoden päästä voi olla jo lähellä. Sukupolven vaihtuminen ei ole ongelma kun pelit tehdään lähtökohtaisesti PS4:lle ja PS5/PC saa grafiikka patchin. Hyvin vaikea uskoa, että PS4 ei saisi kaikkia osia.
Se saako PS4 kaikki osat riippuu nimenomaan siitä milloin niitä uusia osia julkaistaan. Jos vielä vaikka neljän tai viiden vuoden päästä tulee FF VII Remake part 4, niin meinaatko että se julkaistaan edelleen PS4:lle?

PC ja uudet konsolit nostavat varmasti resoluutiota ja ruudunpäivitystä. Graafinen harppaus voi olla suhteellisen isokin.
 
Meinaan. Jos Microsoft kertoo vanhan sukupolven olevan mukana ainakin 2022 loppuun niin tuskimpa Sonylla on sen kummempaa aikomusta hävittää +110 miljoonan PS4 käyttäjäkuntaa yhtään sen aiemmin. PS3 lopetettiin vasta 2016 euroopassa vaikka PS4 tuli jo 2013.
PS5+PC graafinen harppaus on varmasti näkyvä ja selkein ero on fps. Mielenkiintoista nähdä löytyykö pc raudalle vielä lisäherkkuja korkeamman fps mahdollisuuden lisäksi.
 
Onko kukaan muu samaa mieltä siitä, että Midgar on alkuperäisen pelin ylivoimaisesti tylsin osuus? Itselläni on jo huomattavasti viime peluusta aikaa, mutta mieleni syövereihin on ainoastaan jäänyt seuraavat kohtaukset (laitan spoilereihin varmuuden vuoksi):

Lukemani perusteella Square on onnistunut säilyttämään alkuperäisen pelin taian lisäämällä siihen myös mielenkiintoisia nyansseja? Toisinsanoen, vaikka menivätkin keinotekoisesti pitkittämään Midgaria ja pilaamaan täten pelin rytmitystä, niin pohja aivan uskomattomalle kokemukselle on luotu kun päästään kunnolla vauhtiin maailmankartalla? Kultainen choco ja Highwind tuotuna tähän ja seuraavaan sukupolveen <3<3

Olen täysin samaa mieltä, ja aina FF seiskaa pelatessa tämä Midgar on ollut sitä pakkopullaa ja teinkin monesti niin että tein tallennuksen siihen kun sieltä on päästy ulos ja jos myöhemmin aloitin alusta peliä nii latasin suoraan alkuun siitä että sai skipattua Midgarin. Ei iskenyt silloin yhtään, vaikka muutama hyvä kohta olikin mukana.

Nyt olen kyllä tästä Midgarista tykännyt, vaikka mukana onkin varmasti nostalgian täyteisiä pinkkejä pilviä ympärillä. Suurin syy lienee se, että taustoja ja henkilöitä käydään tarkemmin läpi, välivideot on näyttävät ja eleet ja muut nähtävissä paremmin. Jopa inhokki osuus Wall Marketilla oli nyt parhainta antia.
 
Digital foundryn mietteitä, siellä kans ihmetellään noita suttuisia tekstuureita mutta peli pyörii super sulavasti.

Olen täysin samaa mieltä, ja aina FF seiskaa pelatessa tämä Midgar on ollut sitä pakkopullaa ja teinkin monesti niin että tein tallennuksen siihen kun sieltä on päästy ulos ja jos myöhemmin aloitin alusta peliä nii latasin suoraan alkuun siitä että sai skipattua Midgarin. Ei iskenyt silloin yhtään, vaikka muutama hyvä kohta olikin mukana.

Nyt olen kyllä tästä Midgarista tykännyt, vaikka mukana onkin varmasti nostalgian täyteisiä pinkkejä pilviä ympärillä. Suurin syy lienee se, että taustoja ja henkilöitä käydään tarkemmin läpi, välivideot on näyttävät ja eleet ja muut nähtävissä paremmin. Jopa inhokki osuus Wall Marketilla oli nyt parhainta antia.

Ei kuulosta pahalta ollenkaan. Ovat siis toisinsanoen onnistuneet melkoisen hyvin!
 
Hämmentävästi kokoajan semmone fiilis ettei kiinnosta yhtään palata pelin pariin. Loppusuoralla ollaan että kai tän nyt vois jotenki rutistaa kasaan. Tekee mieli mennä pelaa sitä alkuperäst enemmänki :)
 
Näin uskon itsellänikin käyvän kun sitten joskus vuosien jälkeen tämän mahdollisesti hankin. Toki jos ne kaikki osat joskus todellakin valmistuvat ja ne saa johonkin järkevään pakettihintaan, niin silloin tulee siis hankittua ja ihan puhdasta uteliaisuuttani pelattua koko setti alusta loppuun. En silti usko tunnelman voivan koskaan nousta sille tasolle mitä se oli alkuperäisessä, vaikka kuinka hyvä grafiikka olisikin.
 
Viittaat tällä varmaankin siihen, että sinulla on niin vahvat nostalgialasit tämän suhteen, että mikään mitä he tekisivät tämän remaken kanssa ei saisi sinua muuttamaan mieltäsi?

Varmasti semmoiselle joka ei tätä ikinä ole pelannut kokee vuoden 2020 version lähes joka osa-alueella paremmaksi kokonaisuudeksi. Erityisesti tuolla tunnelmapuolella nyt kun hahmot sentään puhuvat ääneen, musiikki on äänenlaadulta selkeämpää ja onpa pelissä ihan näytellyt cutscenetkin.
 
Herranjumala että maistuu. Olen pelannut aika hitaaseen tahtiin ja fiilistellyt, joten vielä on pitkä matka jäljellä. Kyllähän se hieman pistää silmään että tiettyjä alueita on topattu aika reilusti, mutta onneksi taistelusysteemi on niin hauska ja toimiva, että putkessa kulkeminen ja vihollisten mättäminen ei käy kuitenkaan tylsäksi... Olin myös positiivisesti yllättynyt kuinka lähellä tämän Remaken Materia-systeemi on alkuperäistä.

Uudet juonikuviotkin ovat ainakin toistaiseksi vaikuttaneet asiallisilta ja originaalin verrattuna statistin rooliin jääneet sivuhahmot ovat saaneet kunnolla lihaa luitten ympärille.

Ah ja ne musiikit... Vanhat sävelmät on tuotu niin upealla tavalla 2020-luvulle ja eritoten se tapa miten niitä käytetään pelin sisällä toimii ihan älyttömän hyvin. Eikä niissä uusissa kappaleissakaan ole mitään vikaa. Käytännössä koko peli voisi olla pelkkä Cloud istumassa kyykkypaskalla 30h putkeen, mutta näillä musiikeilla olisi se silti omissa kirjoissani kympin peli.
 
Viittaat tällä varmaankin siihen, että sinulla on niin vahvat nostalgialasit tämän suhteen, että mikään mitä he tekisivät tämän remaken kanssa ei saisi sinua muuttamaan mieltäsi?

Varmasti semmoiselle joka ei tätä ikinä ole pelannut kokee vuoden 2020 version lähes joka osa-alueella paremmaksi kokonaisuudeksi. Erityisesti tuolla tunnelmapuolella nyt kun hahmot sentään puhuvat ääneen, musiikki on äänenlaadulta selkeämpää ja onpa pelissä ihan näytellyt cutscenetkin.
Toki noinkin saattaa olla. Tosin en noin yleisestikään pidä suuntauksesta missä peleistä tehdään kovin elokuvamaisia grafiikaltaan. Se vie ainakin minulta yleensä juuri tunnelmaa. Haluan pelata nimenomaan pelejä ja saada kokea nimenomaan pelinomaista tunnelmaa, jota ei tässä todellisessa maailmassa voi kokea. Lisäksi ikävä kyllä niin kovin usein noissa erityisen elokuvamaisissa peleissä hahmot ovat jotenkin todella tökerösti sliipatun ja ällöttävän näköisiä (kuten FF7 remaken Cloud esim.) ja niiden ääninäyttely on usein myös suorastaan myötähäpeää aiheuttavaa (kuten taas esim. Cloudilla). Ainakin trailereiden perusteella FF7 remakessa on juuri näitä tökeröitä ominaisuuksia.
 
Viimeksi muokattu:

Tuosta ääninäyttelystä sen verran, että ainakin demon perusteella se oli mielestäni hyvää, joskin paikoitellen JRPG-tyyli paistoi läpi dialogista, mutta muuten kaikki myötähäpeää aiheuttavat JRPG-dialogit loistivat poissaolollaan. Tuohon huonoon dialogiin/ääninäyttelyyn tulee monesti muuten hyvissä peleissä kiinnitettyä huomiota, mutta onneksi se ei tässä tapauksessa ainakaan demon perusteella tunnu olevan näin.

Esimerkiksi meikän go-to peliarvostelija Skill Up puhui samaa, että pelin yksi parhaimpia puolia oli juuri hetket hahmojen välillä ja kuinka hyvin ne hetket oli saatu toteutettua. Ei kannata odottaa mitään RDR2/TLOU-tason realistista ja syvää dialogia mutta jos joku Pixar-tyylinen sekoitus dialogia lapsille ja lapsille maistuu niin luulisi tämänkin pelin dialogi maistuvan.

Mutta joo, makuasioitahan nämä.
 
56h kellossa ja läpihän se meni :), olihan seikkailu, ja nyt on takki aika tyhjänä. Jatkoa odottelessa :D ja eiköhän se hardi platina runiki tuu tässä alotettua lähi päivinä. Onneksi kumminkin tämä kevät on melkoista jrpg remake juhlaa parin viikon päästä tulee seiken densetsu 3 remake ja sitten toukokuussa xenoblade chronickles remake switchille. varsinki jälkimmäistä odotan todella innolla.
 
Viimeksi muokattu:
Olikos se nyt, niin että kaikki nämä remaken osat maksaa sen 60€?

Jos maksaa, niin aika hölmöä kun eihän tuo nyt ole "valmis" peli vai oliko koko alkuperäinen FF7 tässä remaken ekassa pelissä?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Olikos se nyt, niin että kaikki nämä remaken osat maksaa sen 60€?

Jos maksaa, niin aika hölmöä kun eihän tuo nyt ole "valmis" peli.
No jos ajatellaan, että jo tässä ensimmäisessä osassa on alkuperäisen pelin verran pelitunteja niin eihän tuosta nyt voi muuta kuin AAA-pelin verran pyytää vaikka kuinka olisi tarina jaettu osiin.
 
En ole niin paljon seurannut mutta onko osien määrästä ollut mitään viitteitä? Jos tämä alkuperäisen 4 tunnin osuus on laitettu kestämään 25 tuntia? Jos osia tulisi vaikka neljä olettaen että kaikki osuudet ei ole samalla tavalla pidennetty ja saattaa olla myös vähän suoraviivaistettu. Neljä kertaa 60 euroa on paljon rahaa. Ellei sitten tule pakettihintaan jossain välissä.
 
En ymmärrä miten jotkut kitsastelee pelin hinnan suhteen. Uncharted sarjan osat uutena maksoi täyden hinnan ja tunteja tulee n. 7-10h per peli. Miksi siis kukaan ajattelee, jos tämä julkaistaan episodimaisesti, että pelin uusi hinta tulee kompensoida tulevissa julkaisuissa?

Vähän sama kuin vaadittaisiin disneyltä rahoja takaisin episodi 8 ja 9 osalta, koska tarina ei ollut kokonaan valmis .

Nyt herätys.
 
No vaikkapa siksi, koska ei ole todellakaan mitään varmuutta, että saavat koskaan tarinaa loppuun remaken osalta. Ei huvita laittaa latiakaan tuohon juttuun, jos ei varmuudella saada valmiiksi ikinä. Ja toisaalta en todellakaan maksa täyttä hintaa mistään pelistä (lue: remakesta) minkä tarinan pääkohdat on moneen, moneen kertaan nähty ja koettu jo aiemmin. Jos joskus todella saavat koko tarinan loppuun (mitä vahvasti epäilen), niin sitten ostan kaikki episodit kun niitä myydään johonkin järkevään 20-40 euron hintaan per episodi.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom