Jo
aiemmin tunnustin, että ysärillä minä olin herrakansanosteissani Ultima-miehiä ja suorastaan syljin pelikonsolikansan Final Fantasyn piikkitukille ja japanialaiselle melodraamalle. Kuinka runollista, että rakkauteni Final Fantasy -sarjaan roihahtaa juuri kun Ultima-nimistä pahista pääsee kurmottamaan eeppisen skaalan puolijumalaisin Eikon-voimin. Nyt kun peli on paketissa, voin vetää yhteen plussat ja miinukset.
Hyvää
+ Audiovisuaalinen ulosanti. Grafiikka on upeaa ja ääninäyttely ensiluokkaista. Cidin (alkuperäisen) ääni on kerrassaan erinomainen. Yhtälailla Clive, Joshua, Jill ja monet muut ovat selvästi parempia ääninäyttelijöitä kuin yleensä peleissä.
+ Masayoshi Sokenin säveltämä musiikki on hykerryttävän mainio ja komppaa mahtipontisuudessaan tarinankerrontaa.
+ Peli on eeppisen tason high fantasyä. Low fantasyssä tympii, että yhtä pientä valopallotaikaakin pihtaillaan. Tämä on varmaan eeppisintä fantasiaa ikinä sitten Eriksonin Malazan-kirjasarjan. Behemoth-taistelu yksinään veti virneen kasvoille. Onneksi Eikon-taisteluita maltettiin kuitenkin annostella sopiviksi paloiksi.
+ Valtakuntien rajat ja vuosikymmenten ylittävää tarinaa oli ilo seurata.
+ Interaktiivinen maailmankartta, ystävyysvihasuhteet ja lorekirjasto on upeasti toteutettu osaksi peliä ja kekseliäästi cut scenen aikana voi käydä vilkaisemassa, että kuka oli kekä ja mikäs tämä valtio nyt olikaan.
+ Maailma muuttuu ja elää tapahtumissa. Sivuhahmot kommentoivat kivasti Cliven tekemisiä.
+ Taistelut kaikessa mahtipontisuudessaan...
Huonoa
-...taistelut kaikessa napinhakkuudessaan. Tosin kiva on pelata peliä, joka ei turhauta, vaan tuntuu jopa helpolta minunkin taidoillani. Ehtiihän niitä Fromin pelejä työstää taas vastaisuudessa. Yllättävän monipuolinen taistelumekaniikka sieltä lopulta sukeutuu. Aina vaan ei väri- ja partikkeli-ilotulitukselta meinaa ehtiä nähdä mitä taistelussa tapahtuu, mutta sekään haittaa, kun peli ei siitä pahemmin rankaise.
- Minä se ihan tykkään elokuvallisuudesta ja tarinavetoisista cut sceneistä, mutta joku tallennusmahdollisuus suotakoon välillä! Pari kertaa ajautuduin ansaan, jossa eeppinen taistelu tai Sillä aikaa toisaalla -vetoinen elokuvapätkä vain jatkuu ja jatkuu, vaikka tylsän reaalimaailman velvoitteet jo kolkuttelevat lopettamaan pelaamisen.
- Sivutehtävät tuntuivat kovin turhalta puuhastelulta, semminkin kun maailman tulevaisuus on vaakalaudalla eikä sivutehtävistä saatavat palkinnot pistäneet houkuttelemaan. Kiva kai, että ovat siellä niille, jotka lisäpuuhastelua kaipaavat.
- Uudet aseet ja kamat tuntuivat nekin vähän turhilta minimaalisine pistekorotuksineen, mutta olisin varmaan valittanut, jossei olisi päässyt vähän kamoja parantelemaan.
- Wanhanliiton pelisuunnittelu rajattuine alueineen ja tikapuunuolineen toi mieleen Dragon Aget ja muut menneen ajan muistirajoitetut ropeilut. Onneksi maailma ja lokaatiot olivat niin huolella käsin askarrellut, etten rajoituksista harmistunut.
- Kai 30 fps + motion blur vs. notkahteleva 60 fps vähän rokottaa pisteitä. Kultasilmineni kestin 30 fps:n vielä kerran sikäli kun muu ulosanti oli niin huikea.
Joko sanoin ne musat? Soundtrack, joka löytyy kokonaisuudessaan Soundcloudin kautta, lähtee soimaan taustamusiikkina tuon tuosta. Find the Flamen läjähtäessä soimaan tietää, että nyt paisutellaan tarinassa seuraavalle tasolle.
Mitäs niitä tähtiä pihtailemaan. Annetaan kaikki 5/5. Erinomainen peli, joka piti otteessaan melkein koko 55 tunnin kestonsa.
Sen verran paljon tykkäsin pelistä, että en halunnut sen loppuvan kesken. Hyvän pelin merkki selvästi. Ostin delsut kuljeksimasta ennen kuin pääjuoni piti paketoida loppuun. Delsuista vielä erikseen kommentit:
Echoes of the Fallen
Oikeastaan vain yksi luolasto lisää, joka sekin oli graafisesti kierrätettyä kuvastoa. Koko lore muinaisen kansan jättämien raunioiden ympärillä oli kyllä kiehtova. Delsu huipentuu boomerin reflekseille liian vaikeaan loppupomoon, jossa vielä tyylirikkona musiikki vaihtuu kiusallisen geneeriseksi pelijumputukseksi. En saanut pomoa lihoiksi edes story-modessa hampaita kiristellenkään. Pitäköön tunkkinsa. Varmaan ihan kiva niille, joille emopeli oli liian helppo (mitä se kyllä vähän onkin). 2/5
Rising Tide
Tässä palattiin takaisin siihen hyvään eeppiseen fantasiaan, jota halusin kokea lisää. Pelkästään ajan tuolle puolen jumittunut hyökyaalto oli niin hieno miljöö, että delsun hinta oli perusteltu. Leviathan-taistelu oli yhtä hieno kuin peruspelin muut Eikon-kahinat. Annetaan 4/5, koska pieni taisteluväsymys sai jo skippaileemaan ainakin sivuhahmojen jorinoita.
Tätä mahtipontista herkkuahan on saatava lisää! Pistin samantien FF VII:n remaken (sen ekan osan) ostaen. Vaikka vietin lapsuuteni Ultiman Britanniassa, niin pääsenpähän kokemaan tämän sarjan herkkuhetket viimein nyt.
