Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Formula 1

LH sattunu istumaan aina menestyvässä autossa. Ei siis varsinaisesti ole joutunut ajamaan mestaruudesta.

Rosbergiä vastaan joutui ja sen hävisi, nyt meinaa Verstappen tehdä saman. Mexicon kisa tulevana viikonloppuna.

Itselläni tiimin kanssa iRacingin Suzukan 10 tunnin kisa lauantaina.
 
Williams-tallin perustaja ja pitkäaikainen omistaja Frank Williams on kuollut 79 vuotiaana.

Tämä oli todella pysäyttävä uutinen. Samana päivänä tuli vielä tietoon käytännössä ikätoverin eli Matti "Mölli" Keinosen edesmeno 80-vuotiaana. Onneksi Keinonen ehti edellisenä keväänä vielä nähdä Pojan matkaamisen Raumalle 58 vuoden tauon jälkeen.

Kevyitä multia molemmille legendoille.
 
Oho, olipa dramaattinen loppu kisassa. Näköjään Lewisin loputon Hannu hanhi tuuri voi sittenkin joskus pettää.

Ja Kimillä hajosi jarrut.. Siihen loppui hieno ura keskytykseen, kiitos Kimi! Oli hienoa seurata jäämiehen ammattimaista työskentelyä kaikki nämä vuodet. Aika persoona. :cool:
 
Oli dramaattinen kisa ja dramaattinen kausi. Aivan hullun jänniä kisoja pitkin vuotta. Onneksi joku muu voitti kuin Lewis. Ei mitään Hamiltonia vastaan, mutta ihan vaan lajin mielenkiinnon kannalta hyvä että saadaan tuore mestari. Toivottavasti ensi kaudella on ihan yhtä tiukka taistelu.

Muoks. Ja Kimille tietysti hattu päästä. GOAT.
 
Lajin kannalta todella hienoa, että joku muu voitti. Se vaan on kylmä fakta. Vaihtelu virkistää ja tulee varmasti uusia/palaavia katsojia lajille, kun on toteen näytetty, että joku muukin voi voittaa. Taisi myös olla ensimmäinen hollantilainen mestari, että uusi mestaruusmaakin saatiin.

Jotkut kutsuvat Hamiltonia kaikkien aikojen parhaaksi, mutta ei kaikkien aikojen paras sula tuolla tavalla. Kaikkien aikojen paras ei häviä mestaruutta heti, kun tulee tasapäinen vastustaja vastaan. Näin se vain menee. Tilastollisesti menestyksekkäin on eri asia kuin kaikkien aikojen paras.

Räikköselle myös suuret kiitokset! Pari vuosikymmentä tässä meni hänen kisailujaan seuratessa ja nyt on kyllä hieman ontto olo, kun Jäämiestä ei enää ruudukossa ja radalla nähdä. Toivottavasti löytää uransa jälkeen mielenkiintoista tekemistä ja toivottavasti miehestä kuullaan sitä kautta vielä otsikoissa lisää.
 
Pohjustukseksi haluan kertoa omalta kohdalta, että kumpikaan parivaljakosta Hamilton-Verstappen ei kuulu suurimpiin suosikkeihini. Onhan Lewis Hamiltonia kuitenkin pakko arvostaa hänen loistokkaan uransa ja mestaruuksiensa vuoksi. Verstappenilta tietenkin vaaditaan vielä enemmän näyttöjä tulevilta vuosilta.

Vähemmälle huomiolle eilisestä kisasta jäi Hamiltonin käytös hävityn kisan ja hävityn mestaruuden jälkeen. Mies antoi vilpittömät kehut ja onnittelut halauksineen Verstappenille ja Red Bullille. Haastattelut hoidettiin, kunniat vastustajalle annettin ja muutkin pakolliset seremoniat vielä siihen päälle. Tyynenä ja asiallisena. Kuvitelkaapa Verstappen samaan tilanteeseen.

Lajin kannalta todella hienoa, että joku muu voitti. Se vaan on kylmä fakta. Vaihtelu virkistää ja tulee varmasti uusia/palaavia katsojia lajille, kun on toteen näytetty, että joku muukin voi voittaa. Taisi myös olla ensimmäinen hollantilainen mestari, että uusi mestaruusmaakin saatiin.
Voin vaikka vannoa, että Hamiltonin voitontahto sai juuri ensi kaudeksi hurjasti lisäpuhtia. Eiköhän hän nyt halua kahdeksannen mestaruuden kahta kauheammin! Verstappenilta haluaisin jatkossa nähdä kypsempiä ratkaisuja mm. ohitustilanteissa. Melkoinen kamikaze-tyyli, toivottavasti ei nähdä ruumiita jatkossa(kaan). Tällä kaudellahan halo pelasti Hamiltonin jopa kuolemalta (kts. liite).

Jotkut kutsuvat Hamiltonia kaikkien aikojen parhaaksi, mutta ei kaikkien aikojen paras sula tuolla tavalla. Kaikkien aikojen paras ei häviä mestaruutta heti, kun tulee tasapäinen vastustaja vastaan. Näin se vain menee. Tilastollisesti menestyksekkäin on eri asia kuin kaikkien aikojen paras.
Mitähän ihmettä tuo boldattu tarkoittaa? Hamilton on aiemminkin sekä voittanut että hävinnyt mestaruuksia niukalla erolla "tasapäisen" vastustajan kanssa. En todellakaan puhuisi mistään sulamisesta kauden 2021 osalta. Mestaruushan ratkesi vasta kauden viimeisen kisan viimeisellä kierroksella. Tallien välinen erokin oli suhteellisen pieni. Mercedes voitti Red Bullin 613,5-585,5.

Esimerkiksi 2007 Hamilton hävisi jo varmalta näyttäneen mestaruuden kauden viimeisessä kisassa eräälle Kimi-Matias Räikköselle. Tuolloin kärkitallit eli McLaren-Mercedes (229) ja Ferrari (204) olivat suhteellisen tasapäisiä, siis kuljettajien lisäksi. McLaren-Mercedeksen tallimestaruus tosin mitätöitiin kyseisen kauden osalta. Vakoiluskandaalihan oli syynä tähän.

Heti seuraavalla kaudella Hamilton kairasikin mestaruuden itselleen yhtä niukasti jopa hienoisena altavastaajana toimineessa tallissa. Tuolloin Hamilton voitti 98 pisteellään Ferrarin Felipe Massan yhden pisteen erolla. Tallikisan veikin sitten Ferrari pistein 172-151 McLaren-Mercedeksen ollessa toinen.

Edellä pari esimerkkiä molemmista ääripäistä. Hamilton on jo siis aiemmin saanut maistaa katkeraa kalkkia tasapäisen kuskin toimesta. Myös tappio tallitoverille (Nico Rosberg) 2016 voidaan laskea näihin niukkoihin tappioihin tasapäistä kuskia vastaan. Mestaruus meni tuolloin Nicon hyväksi pistein 385-380.

Ei siis todellakaan ole ensimmäinen kerta kun Hamilton hävisi tasapäiselle vastustajalle. Mestaruuksiakin hän on vastaavista tilanteista onnistunut kairaamaan. Joskus käy hyvä munkki ja joskus ei. Pitkän kauden aikana tuuritkin kai menevät enemmän tai vähemmän tasan eri kuskien ja tallien välillä.

PS. onhan mestari Schumacherkin hävinnyt vastaavasti vuonna 2006. Tasapäiset autot ja tasapäiset kuljettajat. Schumi jäi kakkoseksi Fernando Alonsolle (134-121). Tallimestaruus meni Renaultille Ferraria vastaan 206-201.

Myös Ayrton Senna hävisi tallitoveri Alain Prostille 1989, vieläpä suhteellisen selkeällä erolla (76-60).

Kaikkien suurien mestareiden urille mahtuu myös niitä tappiokausia tasavertaisia kuskeja vastaan. Kukaan ei voita aina.

Räikköselle myös suuret kiitokset! Pari vuosikymmentä tässä meni hänen kisailujaan seuratessa ja nyt on kyllä hieman ontto olo, kun Jäämiestä ei enää ruudukossa ja radalla nähdä. Toivottavasti löytää uransa jälkeen mielenkiintoista tekemistä ja toivottavasti miehestä kuullaan sitä kautta vielä otsikoissa lisää.
Tähän voin yhtyä täysin rinnoin. Jäämiestä jään todellakin kaipaamaan.
 
Liitetiedostot

  • Hamilton_Verstappen_Parittelu.jpeg
    Hamilton_Verstappen_Parittelu.jpeg
    97,9 KB · Lukukerrat: 13
Mitähän ihmettä tuo boldattu tarkoittaa? Hamilton on aiemminkin sekä voittanut että hävinnyt mestaruuksia niukalla erolla "tasapäisen" vastustajan kanssa.
Tässähän oikeastaan jo vastasitkin itse omaan kysymykseesi juuri samalla tavalla, kuin itse olisin siihen vastannut. Hamilton on saanut mestaruustaistoissa useamman kerran köniin, kun vastaan on tullut kovan luokan kuski sellaisella kalustolla, joka on samaa tasoa Hamiltonin kaluston kanssa. Köniin tuli niin Verstappenilta, Rosbergilta kuin myös Räikköseltä! Taitaa muuten tuo kauden 2007 tappio ja sulaminen olla ainakin lähellä kaikkien aikojen sulamista, kun 17 pisteen johto suli käsiin kahden viimeisen kilpailun aikana, jolloin voitosta jaettiin 10 pistettä. Varmaan yksi sellainen "ennätys", jota Hamilton ei haluaisi omistaa. En lähtisi tuollaisen historian perusteella kaikkien aikojen parhaaksi kutsumaan, en lähellekään.

Keltainen lehdistö muuten uutisoi tuossa, että Hamilton sekä Wolff olivat jättäneet menemättä kauden päätösgaalaan. Hamiltonille vissiin pohditaan tästä syystä sanktiota. Aika paljon kertoo noista kahdesta ihmisinä tuollainen käytös. Ylimielistä ja varsin törkeääkin, mutta toisaalta ei kovinkaan yllättävää, kun kyseisen kaksikon aikaisempia lausuntoja ja käytöstä katsoo. Surkeiden häviäjien merkki. Hamilton vissiin myös lopettanut somessa virallisen F1-tilin seuraamisen, jonka johdosto nyt pohditaan, että lopettaako ajamisen.
 
Kauden 2007 päätöskisassa Hamiltonin vaihdelaatikko reistaili, joten hän tipahti kakkospaikalta letkan hännille. Lopputuloksissa hän nousi toki kisassa vielä seitsemänneksi. Hamilton hävisi yhdellä pisteellä mestaruuden tuolloin. Ilman noita ongelmia hän olisi voittanut maailmanmestaruuden varsin helposti. Mutta eiköhän se auton hajoaminenkin ollut Hamiltonin omaa syytä. Heh.

Kyllähän Lewis Hamilton jo nyt kuuluu eittämättä kaikkien aikojen parhaiden kuskien listalla vähintäänkin kärjen tuntumaan. Tulevaisuudessa kenties lähes yksimielisesti sinne kärkeen.

Michael Schumacher tietenkin voitti paljon mestaruuksia, mutta olihan hänelläkin useilla kausilla käytössään täysin ylivoimainen kalusto. Tämä seikka ei kai ole himmentänyt hänen saavutuksiaan? En tiedä miksi sitten näin on Hamiltonin kanssa. Eniten paalupaikkoja, eniten voittoja, tasoissa mestaruuksissa Schumacherin kanssa. Aika kovia tilastoja Hamiltonilta.

Ja kuten aiemminkin mainitsin, Hamiltonin lisäksi myös mm. Sennalla ja Schumilla on ollut tappioita tasavertaisille kuskeille, tasavertaisella kalustolla.

Omassa mielessäni mm. Prostin, Sennan ja Schumacherin sädekehiä himmentävät tahalliset vastustajien kolaamiset viimeisissä osakilpailuissa mestaruuden varmistamiseksi. Nykyäänhän näistä tulee aiempaa herkemmin sanktioita. Rehellisesti kisaamalla ne mestaruudet pitää voittaa!
Keltainen lehdistö muuten uutisoi tuossa, että Hamilton sekä Wolff olivat jättäneet menemättä kauden päätösgaalaan. Hamiltonille vissiin pohditaan tästä syystä sanktiota. Aika paljon kertoo noista kahdesta ihmisinä tuollainen käytös. Ylimielistä ja varsin törkeääkin, mutta toisaalta ei kovinkaan yllättävää, kun kyseisen kaksikon aikaisempia lausuntoja ja käytöstä katsoo. Surkeiden häviäjien merkki. Hamilton vissiin myös lopettanut somessa virallisen F1-tilin seuraamisen, jonka johdosto nyt pohditaan, että lopettaako ajamisen.
Käsittääkseni Mercedes veti viime hetkillä oman päätöskisaan liittyneen protestinsa pois ja Verstappen kruunattiin maailmanmestariksi loppuviikosta. Ja syy tähän vetäytymiseen oli nimenomaan Lewis Hamilton, joka ei halunnut voittaa mestaruutta kabinettipäätöksellä. Hän haluaa voittaa ajamalla, kuten kaikki suuret mestarit (pl. muutamat poikkeukset, joista juttua edellä). Pidän tätä suoraselkaisenä toimintana.

Epäilenpä että Verstappenkin olisi päätynyt samaan ratkaisuun, mikäli olisi hävinnyt päätöskisassa katkerasti.

E
Lisätään vielä esimerkiksi tuohon Hamiltonin tulokaskauteen (2007) sen verran, että hän oli tuolloin "peräti" 22-vuotias. Hän otti kyseisellä kaudella tulokkaana ennätykselliset yhdeksän peräkkäistä palkintopallisijoitusta. Erikoinen väite sinulta hänen suoranaisesta sulamisesta (joka muutenkin oli osittain kaluston rikkoutumista). Ensimmäiset vuodet ovat muutenkin opettelua, joten aika lähellä oli täysosuma heti ensimmäisellä kaudella.

E2
Lisätäänpä mielenkiintoista faktaa tallitovereista.

Lewis Hamilton on tähän mennessä hävinnyt tallitoverilleen kahdesti MM-sarjan kokonaispisteissä, kerran Jenson Buttonille ja kerran Nico Rosbergille.

Michael Schumacher hävisi tallitoveriilleen kolmesti, kun puhutaan kokonaisista kausista (poikkeukset, joita ei laskettu mukaan: kerran hänet diskattiin koko kauden osalta ja kerran oli puolisen kautta sivussa loukkaantumisen vuoksi). Ja se hauska yhtäläisyys Hamiltoniin: Schumacher hävisi nämä kaikki kolme kertaa Nico Rosbergille. Toki Schumacher oli tässä vaiheessa uraansa mentorina nuorelle maanmiehelleen 40 ikävuoden tietämillä.
 
Viimeksi muokattu:
Jaa a, kyllähän Verstappen pieksi huonommalla kalustolla Hamiltonin. Mersu on ollut aivan ylivoimainen viime vuodet ja lisäksi siellä on ollut Bottas ovimattona, joka on uhrattu Lewisin ajellessa helppohin voittoihin yhä uudelleen ylivoimaisilla kalustolla. Kumma juttu kun kaikenlaisia "sattumuksia" ja epäonnisia varikkotakuja on sattunut aina Valelle tyyliin 10:1. Tietenkin välillä sanottu ihan suoraan, että viittitkö päästää Lewisin ohi. Puhumattakaan McLaren ajoista, jossa Kovalainen oli ovimattona ja ajeli paskimmilla ikinä takuilla "öljytankkerilla" hyvin usein samaan aikaan kun Lewisille oli pedattu järkevämmät takut, joilla pystyi voittamaan kilpailuja.

Ei Hamilton huono ole, mutta ei myöskään mikään Schumin/Senna/Häkkinen kaltainen superlahjakkuus. Mersu on vaan ollut niin ylivoimainen, jopa Nico onnistui sillä vielään tittelin vaikka varsinkin hän ei ole keskivertoa kovempi kuljettaja. Siellä on sarjassa tusina kuljettajia, jotka veisi vaivatta muita Mersun kalustolla.

Jännä nähdä miten ensi vuonna, jatkaako Mersu häpeilemättä "yhden kuljettajan taktiikkaa" Ehkä ei kannata, koska pitkällä tähtäimellä Russelin ympärille rakennetaan se mahdollinen tulevaisuuden menestys. Siinä voi käydä niinkin, että Hamilton joutuu jumppaamaan kerrankin ihan tosissaan ja hyvä niin. Voi olla, että Hamiltonin mestaruuskiintö onkin jo täynnä?
 
Edellinen kausi oli kyllä kärkitallien osalta erittäin tasainen. Erot ykkös- ja kakkoskuskien välillä olivatkin sitten reilummat. Paalupaikat menivät muuten Red Bullin ja Mercedeksen välillä tasan 10-10.

Voisiko olla niin, että kahden kärkitallin ero oli juuri päättyneellä kaudella sittenkin hieman pienempi kuin annat tekstissäsi ymmärtää? Varsinkin edelliskauteen verrattuna tallimestaruus tuli todella niukalla erolla Mercedeksen hyväksi.

Tulevalla kaudella saadaan sitten nähdä miten George Russell sopeutuu Mersun rattiin. Vieläkö sir Lewis äityy viemään yhden mestaruuden 37 vuoden kypsässä iässä?
Koodi:
2021

Tallipisteet
Mercedes        613,5
Red Bull        585,5

Kuskien pisteet
Mercedes
Lewis Hamilton  387,5
Valtteri Bottas 226,0

Red Bull
Max Verstappen  395,5
Sergio Perez    190,0

Paalupaikat
Mercedes        10
Red Bull        10

Osakilpailuvoitot
Mercedes         9
Red Bull        11

Nopeimmat kierrokset
Mercedes        11
Red Bull         8
Kyllähän kausi 2021 oli kaikilla mittareilla todella tasainen kahden kärkitallin välillä. Red Bull kiri eroa selkeästi edelliskauteen verrattuna. Ensi kaudella saadaan taas uusia sääntöjä ym., joten eiköhän taas nähdä melko tiukkaa kisaa tallien välillä.

E
Taulukon muokkailua luettavammaksi. Hamiltonin ensi kauden ikää korjattu 36 -> 37.
 
Viimeksi muokattu:
Voisiko olla niin, että kahden kärkitallin ero oli juuri päättyneellä kaudella sittenkin hieman pienempi kuin annat tekstissäsi ymmärtää? Varsinkin edelliskauteen verrattuna tallimestaruus tuli todella niukalla erolla Mercedeksen hyväksi.

En nyt pidä todennäköisenä. Mersu oli tälläkin kaudella ylivoimainen kalusto. Mutta edellisessä viestissäni ainakin piti olla pointti kuljettajat ja siinä ehdottomasti olen sitä mieltä, että Verstappen on tällä hetkellä samalla kalustolla parempi ja nopeampi kuljettaja kuin Hamilton. Onko sitä myös Russell? Kutkuttavaa nähdä juurikin tuo asia sillä luulen, että saattaa nimenomaan olla niin. Toivottavasti edellisessä viestissä mainittu "yhden kuljettajan taktiikka" ei enää jatku vaan Russeli saa reilut asetelmat haastaa mestaria.

Ja jos nyt vähän tehdään tiimikaverivertailua, niin Verstappenhan vei Pereziä kuin litran mittaa, Esim. Paalut 10, Perez nolla. Eikä Perez hidas kuljettaja ole. Verstappen on poikkeuksellinen lahjakkuus, joka tykittää heikommallakin kalustolla usein paalulle samaan aikaan kun Tiimikaveri pääsee parhaimmillaan toiseen riviin. Hamilton sen sijaan voitti Valen aika.-ajoissa vain vaivoin 5-4 ja Valehan oli jatkuvasti eturivissä.

Kyllähän tässä voidaan vängätä vaikka maailman tappiin ja boldata tekstiä, mutta aika turhaa. Helpommalla päästään kun odotetaan ensi kauden alkua. Sitten nähdään missä kuljettajat ja autot seisoo. Sääntömuutoksia on taas tulossa, mutta varmastikin Mersu ja RB taas kovia. Mielellään näkisi eturivissä välillä muitakin väriä, useammin esim. punaista pitkästä aikaa.
 
Paskat red bull sen huonompi auto ollut tällä kaudella mitä mersukaan, sen mitä mersu edun moottoritehoissa sai, kiri red bull aero puolella takaisin moninkertaisesti. Taktiikka puolella myös tuli mersulle takkiin, aikasemmin se on myös ollut heillä paremmin hanskassa. Naurettavaa vähättelyä kyllä Hamiltonia kohtaan, ja turha on vähätellä Verstappeniakaan.
 
@Gimble
Jos katsot kärkitallien kakkoskuskien pisteitä niin aika yhteneväiset nekin ovat ykköskuskien vastaavien lisäksi. Kai sekin jotain tallien välisestä tasaisuudesta kertoo?

Esimerkiksi budjettikatto tällä kaudella (145 milj. €) tasapäisti entisestään eroja. Ensi kaudella budjettikatto laskee taas 5 miljoonaa euroa ja sama homma luvassa taas sitä seuraavalle kaudelle. Eli erot kapenevat jatkossakin.

Voidaan tosiaan jättää vänkääminen asiasta, kun olemme selvästi asiasta eri mieltä.
 
Hamilton on hyvä kuski. Verstappen on hyvä kuski. Se mitä tällä kaudella tapahtui, niin vihdoin joku toinen auto ja kuljettaja pystyi vastaamaan Mersun vauhtiin ja yhtäkkiä saatiin mielenkiintoisin F1 kausi sitten vuoden 2016. Tätä lisää.

Kumpi tahansa kuskeista olisi tämän kauden näytöillä ansainnut mestaruuden. Silti olen iloinen että se meni Verstappenille ihan jo siksi, että saatiin uusi mestari ja vähän lisää säpinää lajin pariin. Todella mielenkiintoista nähdä kuinka nopea George "Mr. Saturday" Russell on Mersulla. Veikkaan, että haastaa aika-ajoissa Hamiltonin todella kovaa. Kisamitta vaatii vähän enemmän kypsyyttä ajamiseen, mutta sekin haasto on ihan mahdollista. Tärkeintä olisi kuitenkin, ettei George joutuisi samanlaiseksi kynnysmatoksi kuin Valtteri, vaan saisi haastaa Hamiltonia ihan tosissaan. Siihen sitten RedBullit ja toivon mukaan joku kolmas talli. Ferrari tai McLaren ehkäpä ja meillä voisi olla tulossa kaikkien aikojen F1 kausi.
 
@Gimble
Jos katsot kärkitallien kakkoskuskien pisteitä niin aika yhteneväiset nekin ovat ykköskuskien vastaavien lisäksi. Kai sekin jotain tallien välisestä tasaisuudesta kertoo?

Esimerkiksi budjettikatto tällä kaudella (145 milj. €) tasapäisti entisestään eroja. Ensi kaudella budjettikatto laskee taas 5 miljoonaa euroa ja sama homma luvassa taas sitä seuraavalle kaudelle. Eli erot kapenevat jatkossakin.

Voidaan tosiaan jättää vänkääminen asiasta, kun olemme selvästi asiasta eri mieltä.

Jep turhan tässä on länkyttää menneisyydestä kukaan meisä ei voi tietää mitä tapahtuisi jos pojilla olisi identtinen kulkine alla. Sen sijaan, katse ensi kauteen ja mitä tapahtuu kun Russeli saa Mersun alle? Vetänyt nimittäin paska-Williamssilla sen verta vakuuttavasti ja kyllähän siitä saatiinkin jo vähän maistiaisia mitä tapahtuu kun Mersu alla. Pidän jopa ihan todennäköisenä, että Lewis on aivan kusessa hänen kanssaan ehkä jopa heti alkukaudesta. Mutta viimeistään loppukaudesta. Siitä olen myöskin aika sata, että jos Russeli tai kuka tahansa muu menisi Red Bullille niin ei mitään palaa Verstappenille vastaavalla tavalla
 
Ylös Bottom