Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Formula 1

Vastaus: Formula 1

Tuskin Brawn enää ensi vuonna mikään huipputalli on. Tämä vuosi alkoi hirmukiidolla Hondan maksamalla kehitystyöllä mut jo nyt homma näyttää hankalalta. Toki voivat vielä parantaa loppukaudella menoaan mutta en millään usko, että sellainen pikkutalli terävimmällä huipulla pitkään parjää. Kamppailee jatkossa samoista kelpo sijoista toisen entisen huipputallin Williamsin kanssa.

Nyt kun Bemari lopetti niin Kubicalle kyllä löytyy ottajansa. Kovalaisen McLaren pestin voi pelastaa ainoastaan se, että Rosberg ja Kubica eivät halua Hämäläisen kakkoskuskiksi. Hämäläinen taitaa oikeasti pitää Heikistä kun on niin alistuvaa ja keskinkertaista sorttia. Tälläkin voi olla oma merkityksensä Heikin jatkolle.
 
Vastaus: Formula 1

Kilpaurheilussa harvemmin pääsee terävimpään kärkeen vain kavereita tekemällä, joten kusipään maine sopii useimmalle.

Varsinkin kun Flavio on enemmänkin bisnes-, kuin urheilumies. Kusipään maine sopii sille samoin kuin useimmalle nenukka päähän.
 
Vastaus: Formula 1

Joo, näin on. Mä olen muuten menossa Belgian gp:hen paikan päälle ja on kyllä kiva nähdä Sumi auton ratissa siellä, vaikken ole koskaan siitä kummemmin tykännytkään. Saksalaisia saattaa paikan päälle ilmaantua aikas paljon enemmän kuin tähän asti on uumoiltu...

Olen kateellinen. Ei vaan, hieno laji, ja Schumin paluun myötä taas jopa pykälän verran hienompi. Toivottavasti Belgiassa on paremmat kelit kuin Nürburgringillä. Oli muuten hämmentävä fiilis, kun keskellä kesää tarvitsi toppatakkia..:rolleyes:
 
Toivottavasti ei ole yhtä galsaa kuin nyrrellä.... Vettä tulee kyllä melko varmasti jossain vaiheessa viikonloppua. Sadevehkeet otetaan mukaan jo himasta. Viime vuonna Monzassa ei ollut mukana ja eiköhän se ollut eka kerta pariinkymmeneen vuoteen, kun niitä tarvittiin. Sitä vettä tuli ihan helvetisti, eikä siellä lämminkään ollut.
Kunhan nyt ei satais koko viikonloppua...
 
Vastaus: Formula 1

Joo nyt vähän harmittaa, että kun olin tossa Nürrellä kattomassa niin Schumi ei ollut vielä mukana! Kylmä siellä kyllä oli, totta puhut!

Kubicasta sen verran, että juttelin tossa yhen puolalaisen kanssa äsken ja veikkailtiin (huhupuheita puolasta) sellasta, että jos Kubicalle ei löydy ottajaa, mitä veikkailen itekkin, niin se lopettaa ja siirtyy rallipoluille meibi Skodan kyydittämänä. You never know! ;)
 
Vastaus: Formula 1

MTV3/F1 sanoi:
Renault voidaan sulkea formula ykkösistä
05.09.2009 10:50

Renault-tallia uhkaa poikkeuksellisen kova rangaistus, jos Kansainvälisen autoliiton FIA:n maailmanneuvosto toteaa Nelson Piquet juniorin kolaroineen tallin käskystä viime vuoden Singaporen GP:ssä.

FIA:n uskotaan saaneen vihiä kolarin tahallisuudesta Piquet'n lähipiiristä sen jälkeen, kun brasilialaiskuljettaja sai potkut Renault-tallista elokuussa. Englantilainen The Times -lehti kertoo, että FIA palkkasi välittömästi Quest-tiedustelupalvelun asiantuntijat tutkimaan tapausta. He ovat sittemmin jututtaneet Renault-tallin avainhenkilöitä, kuten tallipäällikkö Flavio Briatorea, insinööriosaston johtajaa Pat Symondsia sekä Singaporen kilpailun voittanutta Fernando Alonsoa. Lisäksi Piquet'n auton telemetriatietoja sekä tallin ja kuljettajan välisiä radiokeskusteluja on tutkittu perusteellisesti.

Renault'n kannalta huolestuttavaa on se, että tutkimuksissa on ilmeisesti löytynyt raskauttavia todisteita, koska FIA päätti viedä tapauksen maailmanneuvoston käsiteltäväksi 21. syyskuuta.

- Radionauhojen uskotaan olevan tapauksen kannalta ratkaisevia. Ne saattavat osoittaa, että ennen ulosajoaan Piquet kyseli talliltaan säännöllisesti, millä kierroksella hän on, The Times kertoi.

Piquet ajoi ulos kierroksella 14 - vain kaksi kierrosta sen jälkeen, kun Alonso oli käynyt tekemässä ensimmäisen varikkokäyntinsä poikkeuksellisen aikaisin. Turva-auton tultua radalle Alonso nousi kilpailun kärkipaikalle.

- Lajin parissa on spekuloitu, että jos Renault todetaan syylliseksi, suljetaan talli kokonaan formula ykkösistä, The Times kirjoittaa.

Renault'n epäillään rikkoneen FIA:n urheilusääntöjen artiklaa 151c, jossa kielletään epärehellinen toiminta ja menettely sekä kilpailutilanteissa että yleisesti moottoriurheilussa. McLaren-talli sai saman artiklan rikkomisesta kolmen kilpailun ehdollisen kilpailukiellon, kun Lewis Hamiltonin ja tallin urheilujohtajan Dave Ryanin todettiin valehdelleen Australian GP:n tuomaristolle maaliskuussa. Vuonna 2007 McLaren selvisi niin sanotusta vakoiluskandaalista 100 miljoonan dollarin sakoilla ja valmistajien MM-pisteiden menettämisellä. Nyt mahdollinen rangaistus voisi olla vielä kovempi.

- On melkein varmaa, että rangaistuksesta tulee ankara, sillä tarkoituksenmukainen kolarointi asettaa uhanalaiseksi paitsi kuljettajan oman myös ratatyöntekijöiden ja katsojien hengen, ESPN Star -kanavan verkkosivuilla todetaan.

- Alonsolta vietäisiin luonnollisesti voitto sekä mahdollisesti kaikki hänen viime kaudella keräämänsä pisteet. Tämän seurauksena Renault saattaisi joutua maksamaan takaisin kaikki vuoden 2008 palkintorahat. Lisäksi sulkeminen tämän kauden MM-sarjasta on mahdollinen seuraus, mikä puolestaan saattaa johtaa Renault'n vetäytymiseen kokonaan lajin parista.

Mikäli Alonso hylätään Singaporen GP:n lopputuloksista, toiseksi ajanut Williamsin Nico Rosberg saatetaan julistaa kilpailun voittajaksi. Voitto olisi Rosbergille uran ensimmäinen.

Jaahas, että tällästä tällä kertaa, no ei ois Riatooren tietäen mitenkä kovinkaa yllättävää että ois Lonsolle voiton halunnut :rolleyes: Mutta mielenkiintoiseksi menee tää juttu kieltämättä.
 
Vastaus: Formula 1

Pakko hehkuttaa kyllä kimin span voittoa vaikkakin vähän myöhässä, mutta oli se upea voitto.. Kimi todisti että kuuluu parhaimpiin ajajiin edelleen.. Heikki sen sijaan ei oikein vakuuta.. Tietysti heikki on apupoikana mersulla, mutta silti heikin kisavauhti ei ole tarpeeksi kovalla tasolla, mielestäni.. Heikki on kyllä hyvä aika-ajoissa, mutta jostain syystä kisavauhti ei ole riittävää.. Pahoin pelkään että Nico tulee ottamaan Heikin paikan mersulla ensikaudella.. Kiminkin tilanne hyvin mielenkiintoinen.. Toivotaan kumminkin että kimi ajaisi ensikaudella ferrarilla.. Jos ferrari sais paremman auton ensikaudeksi kasaan.. Toivotaan että ferrari ei ota alonsoa kimin tilalle.. Ei se alonso ole saanu aikaiseksi mitään viimeisen kohta 3-vuoden aikana, niin miksi alonso muka olisi parempi ku kimi? En tajua ihan mediaa kun se niin alonsoa ferrarille vie.. Ei se alonsokaan huonolla autolla kisoja voita.. Kimi voitti kumminkin spassa kisan hienosti eikä ollut edes kisan nopein auto.. Kimi vei voiton täydellä taidolla..
 
Vastaus: Formula 1

MTV3/F1 sanoi:
Ecclestone moittii Force Indian kuskivalintaa
09.09.2009 12:25
740668-max300x300.jpg

Bernie Ecclestone. Kuva: Paul Gilham/GETTY.

F1-sarjan kaupallisia oikeuksia hallinnoiva Bernie Ecclestone ihmettelee Vitantonio Liuzzin nostamista Force India -tallin kisakuskiksi.

Intiaan F1-osakilpailua kaavaileva Bernie Ecclestone olisi kernaasti nähnyt intialaisen GP2-kuljettajan Karun Chandhokin Force Indian ohjaimissa. Tallipomo Vijay Mallyan päätös nostaa testikuski Liuzzi kisakuskin tehtäviin ei saa Ecclestonelta ymmärrystä.

- Olisin toivonut Vijayn antavan tilaisuuden Karunille. Olen hieman pettynyt siihen, että hän otti italialaisen tehtävään. En osaa sanoa, oliko hänen pakko toimia niin sopimusten vuoksi, mutta olisin halunnut nähdä Karunin autossa, kommentoi Ecclestone Hindustan Times -sanomalehdelle.

Ecclestone toivoo Intian olevan mukana formulasarjan kisakalenterissa kaudella 2011. Intialaiskuskin saapuminen sarjaan nostaisi mukavasti kisan mainosarvoa kotimaassaan.

(MTV3)
Siis ei helvatta mitä p*skaa toi vanha pieru jauhaa, pitääkö jotain Intialaista kuskia joka ei osaa F1-autolla edes ajaa niin pistää Monzaan ajamaan? Eikö muka tallipäällikkö saa itse päättää mikä on tallille parasta, eikä lajille?
Ja minkä helvatan takia kisaa pitää edes viedä Intiaan? siksikö kun Eklestone haluaa aina kisoja uusiin paikkoihin jossa ei käy paljon ketään edes katsomassa lajia. En oikeesti ymmärrä mitä järkeä noissa Öljyseikkien kisoissa muutenkaan on... Kisakalenterista lähtee(?) Silverstone, Mägnikuurs ja sun muuta oikeasti kiinnostavia ratoja joissa myös yleisöä on ollut hemmetisti...
Ei voi muuta toivoa ku että Eklestone lähtee lajista mahdollisimman nopeasti pois ja että Vatanen pääsee Möyslin tilalle :)
 
Vastaus: Formula 1

Pakko hehkuttaa kyllä kimin span voittoa vaikkakin vähän myöhässä, mutta oli se upea voitto.. Kimi todisti että kuuluu parhaimpiin ajajiin edelleen.. Heikki sen sijaan ei oikein vakuuta.. Tietysti heikki on apupoikana mersulla, mutta silti heikin kisavauhti ei ole tarpeeksi kovalla tasolla, mielestäni.. Heikki on kyllä hyvä aika-ajoissa, mutta jostain syystä kisavauhti ei ole riittävää.. Pahoin pelkään että Nico tulee ottamaan Heikin paikan mersulla ensikaudella.. Kiminkin tilanne hyvin mielenkiintoinen.. Toivotaan kumminkin että kimi ajaisi ensikaudella ferrarilla.. Jos ferrari sais paremman auton ensikaudeksi kasaan.. Toivotaan että ferrari ei ota alonsoa kimin tilalle.. Ei se alonso ole saanu aikaiseksi mitään viimeisen kohta 3-vuoden aikana, niin miksi alonso muka olisi parempi ku kimi? En tajua ihan mediaa kun se niin alonsoa ferrarille vie.. Ei se alonsokaan huonolla autolla kisoja voita.. Kimi voitti kumminkin spassa kisan hienosti eikä ollut edes kisan nopein auto.. Kimi vei voiton täydellä taidolla..

Vertaile ajajien paalupaikkoja, voittoja tai vaikkapa maailmanmestaruuksia. Alonso on saavuttanut lyhyemmän uransa aikana enemmän kuin Kimi. Ainoa missä Kimi vetää selvän voiton on vuosiansioissa. Myönnettäköön että Kimin maailmanmestaruus oli hieno juttu näin suomalaisuutta ajatellen, mutta täytyy ottaa huomioon Ferrarin taktikoinnit ja Mclarenin kuumakallen Alonson ja Hamilton toilailut yrittäessään pilata toistensa kisat, mitkä edesauttoivat "hieman" Kimin mestaruutta. Jos maailmanmestaruuksia verrataan, annan paljon suuremman painoarvon Alonson mestaruuksille, jolloin vielä Schumi oli ratin takana.

Ei voittanut nopeimmalla autolla vaan kiitos turva-auton.

Ei voi muuta toivoa ku että Eklestone lähtee lajista mahdollisimman nopeasti pois ja että Vatanen pääsee Möyslin tilalle :)

Aamen :) Koskas tuo päätös uudesta FIA:n puheenjohtajasta saadaan yleisön tietoisuuteen?
 
Vastaus: Formula 1

Vertaile ajajien paalupaikkoja, voittoja tai vaikkapa maailmanmestaruuksia. Alonso on saavuttanut lyhyemmän uransa aikana enemmän kuin Kimi. Ainoa missä Kimi vetää selvän voiton on vuosiansioissa. Myönnettäköön että Kimin maailmanmestaruus oli hieno juttu näin suomalaisuutta ajatellen, mutta täytyy ottaa huomioon Ferrarin taktikoinnit ja Mclarenin kuumakallen Alonson ja Hamilton toilailut yrittäessään pilata toistensa kisat, mitkä edesauttoivat "hieman" Kimin mestaruutta. Jos maailmanmestaruuksia verrataan, annan paljon suuremman painoarvon Alonson mestaruuksille, jolloin vielä Schumi oli ratin takana.

Ei voittanut nopeimmalla autolla vaan kiitos turva-auton.

Aamen :) Koskas tuo päätös uudesta FIA:n puheenjohtajasta saadaan yleisön tietoisuuteen?

Alonsolla on liian iso ego sen takia se ryssi suhteet Mclarenilla. Mitä kertoo se että tulokas kuljetta hamilton päihittää 2-maailmanmestarin heti ensimmäisellä kaudellaan? Ei kerro ainakaan alonson hyvyydestä. Alonsoa alko suomeksi vituttamaan, ku nuori pojan kloppi tulee pistää sille päihin.. Alonso voitti mestaruudet kun renault oli nopein auto radalla. Nyt ku renault ei ole nopein alonso ei saa aikaiseksi mitään.. Eikä edes osaa kehittää autoa nopeasti, koska auto tuntuu olevan läpikauden huono. Tietysti tähän myös vaikuttaa testikielto, mutta Mclaren ja Ferrari on nostanut tasoa alkukauden surkeudesta.. Samaa ei voi sanoa Renaultista ja Alonsosta. Silloin ku Alonso päihitti schumin niin schumi ei ollu enää todellakaan parhaimillaan vaan pienemmällä motivaatiolla mestaruusvuosiin nähden. Joten siinä mielestä ainakaan Alonsoa ei voi sanoa paremmaksi ku Schumi tai edes Kimi.. Alonso vaan itkee että pääsispä Ferrarille, mutta ei mun mielestä sen viimevuosien näytöllä ole ferrarin kannalta mitään järkeä palkata Alonsoa.. Sitten taas siihen miksi Schumi voitti niin monta mestaruutta varsinkin Ferrarilla on Schumin taidot, mutta vielä suurempana pitäisin Todt ja Brawnin panosta Ferrarille.. Brawn osaa kyllä rakentaa autoja ja ottaa oikeat ihmiset ympärilleen samoin Todt. Kyllä ferrarilla on nykyään huomattavasti surkeampaa porukkaa töissä mm. ferrarin nykyinen tallipäällikkö ja kisataktikko niitä ei vaan aina voi ihan ymmärtää.. Lisäksi varikko väki on pilannut Kimin ja varsinkin Massan kisoja ihan tuskassa. Siihen nähden Kimi on tehnyt hyvää työtä ja ottanut sen maailmanmestaruuden ja vielä ensimmäisellä ferrari kaudellaan joka lisää mestaruuden arvoa vielä lisää.

Turva-auton takia kimi ei voittanut kisaa.. Kyllä kimi vaan ajoi jäätävän hienosti ja käytti kersiä upeasti ja otti autosta kaikki irti.. Nyt Renault on myös ottamassa Kersin takaisin kimin voiton myötä.. Kaipa nekin oppii mutta hitaasti :D

Löisin Todtin puolesta rahat likoon, että siitä tulee seuraava Mosley! Kaikella kunnioituksella en osaa nähdä Vatasta siinä virassa.. Vatanen on kumminkin niin rallimies. Eikä ole mitään pahaa sanottavaa Vatasesta, mutta saa nähdä miten käy..
 
Vastaus: Formula 1

Mitä kertoo se että tulokas kuljetta hamilton päihittää 2-maailmanmestarin heti ensimmäisellä kaudellaan? Ei kerro ainakaan alonson hyvyydestä.

Alonso hävisi yhdellä pisteellä maailmanmestaruuden ja väität Alonson taitoja/kautta surkeaksi? Asia selvä. Ja tuohon kysymykseesi, se kertoo sen että Hamilton ja Alonso ovat molemmat lahjakkaita kuljettajia, eikä kumpikaan kuskeista joutunut olemaan toisen apupoika loppukaudella. Minusta on todella kova saavutus, kun Hamilton ja Alonso keräsivät itse 109p ilman varikko kikkailuja ja jäivät vain yhden pisteen päähän maailmanmestaruudesta.

Alonsoa ei voi sanoa paremmaksi ku Schumi tai edes Kimi
Luulen että vain espanjalaiset jaksavat uskoa Alonson olevan parempi kuin Schumi :D Seitsemän mestaruutta voittaa kaksi - aivan kuten kaksi mestaruutta voittaa yhden, vai :) Mutta tämä tästä, ihmisiä on miljardeja, aivan kuten mielipiteitäkin. Oma mielipiteeni Alonso - Kimi kahinasta on edelleen tämä: "Alonso on saavuttanut lyhyemmän uransa aikana enemmän kuin Kimi."
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Formula 1

"Alonso on saavuttanut lyhyemmän uransa aikana enemmän kuin Kimi."

Yhden mestaruudenhan Alonso vei Kimin nenän edestä nimenomaan McLarenin luotettavuusongelmien takia. Tuolla kaudella Alonso ei todellakaan ollut nopein vaan tasaisin, joka valitettavasti nykyformuloissa tuntuu olevan se tärkein asia. Pointtini tässä on vain se, että ei johtopäätöksia kuljettajien taidoista voi vetää vain laskemalla mestaruuksia yhteen... Pikkaisen luotettavammalla kalustolla mestaruudet voisivat olla Kimille 2-1.

Ainiin. Alonson toinenkin mestaruus taisi aikanaan ratketa Schumin keskeytykseen teknisen vian johdosta...

Onhan Alonso huippukuljettaja, mutta ei minun silmääni mitenkään Kimiä tai (varsinkaan) Schumia parempi. Eihän sitä ole edes huolittu Ferrarille - Vielä ;)
 
Aamen, olen täysin samaa mieltä..

Kimillä voisi olla jopa 3 mestaruutta jos mersu ei olis ollu niin hemmetin epäluotettava kimin aikana.. Alonsolla kävi vaan kauhee flaksi ku sai ne kaksi mestaruutta vähän puskista.. Alonso on ihan hyvä kuski, mutta ei missään nimessä formuloiden paras.. Esim, tälläkaudella viimeisessä 5-kisassa kimi on kerännyt eniten pisteitä kaikista kuljettajista, joten sanoisin et kimi on tällähetkellä paras.. Tänäänkin kolmas aika-ajossa mikä oli jäätävä suoritus taas kerran.. Voittihan Alonso viimevuonna "hieman" nelson piquetin avustuksella.. Tuli vähän teamilta käskyä, että aja valliin, että saadaa turva-auto radalle, että Alonso voittaisi.. Taas käsittämättömän häikäilemätöntä toimintaa Rellulta..
 
Vastaus: Formula 1

Suurista mestareista päästään luontevasti tähän kauteen ja Buttoniin. Button on nimittäin alkanut sulaa ja pahasti viime kisoissa. Tänäänkin Barrichello oli puolitoista kiloa painavammalla autolla Jensonia nopeampi. On melkeinpä jopa epäreilua, mikäli Button mestaruuden tänä vuonna vie - sen verran huonoa miehen paineensietokyky ja täten ajaminen ovat viime kisoissa olleet. Harmillisesti alkukauden dominointi ja lähinnä kunnollisen vastuksen puute tekevät viime aikaisista kyntämisistä käytännössä merkityksettömiä. Mies on joka tapauksessa kaukana suurista mestareista mun mielestä.

Kimillä ja Kovylla pullat on upeasti uunissa huomista kisaa ajatellen. Räikkönen on ollut viime kisoissa liekeissä kuin vanhoina McLaren-vuosina konsanaan, upeaa on ollut katsella Kimin ajamista ja ihan uutta intoa. Ääliöitähän Ferrarilla ovat, jos miehestä eroon oikein haluavat. Toivottavasti Kovalaisen kisavauhti on huomenna kunnossa. Hirmuisen määrän menovettä Mäkki taas sinne on ainakin ruutannut.

Bensat huomisessa kisassa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Formula 1

ohhoh, ompas Kimi painavalla kuormalla liikenteessä, näyttää todellakin siltä, että Maranellossa juhlitaan huomenna, ehkä myös Monzassakin, voittoa nääs :D

Jaa, saapa nähdä kuka sitä samppista pääsee huomenna ekana suihkuttamaan... Kimi on hyvissä asemissa, mutta niin on Heikkikin. Ja Heikillä on aika paljon enemmän bensaa verrattuna top kolmeen. Ei haittais mua jos Heikki voittais ja Kimi olis toka...
 
Musta toi McLarenin taktiikka Heikille tuntuu vähän oudolta. Kovylla tuntuu olevan vähän liioitellun paljon bensaa, ainakin voittokamppailua ajatellen. McLaren syö nimittäin renkaita aika pahanlaisesti - ja kuten usein tällä kaudella on nähty - saattaa renkaat olla jo mennyttä kalua kun pitäisi nimenomaan ne nopeat kierrokset tehdä ja ottaa se etu irti tuosta bensakuormasta. Pahoin pelkään, että näin käy myös nyt, ja tuo bensalasti tarjoama etu muuttuukin riipaksi.

Kimi sen sijaan taistelee ihan voitosta asti. Lähdössä täytyy päästä Sutilin ohi, minkä jälkeen ero Hamiltoniin pitäisi saada pysymään suht nollassa. Pahoin vaan pelkään, että Hamilton iskee napin lautaan ja köröttelee Räikköseltä karkuun. McLaren on ainakin ollut vakuuttavassa vedossa tänä viikonloppuna.
 
Vastaus: Formula 1

Musta toi McLarenin taktiikka Heikille tuntuu vähän oudolta. Kovylla tuntuu olevan vähän liioitellun paljon bensaa, ainakin voittokamppailua ajatellen. McLaren syö nimittäin renkaita aika pahanlaisesti - ja kuten usein tällä kaudella on nähty - saattaa renkaat olla jo mennyttä kalua kun pitäisi nimenomaan ne nopeat kierrokset tehdä ja ottaa se etu irti tuosta bensakuormasta. Pahoin pelkään, että näin käy myös nyt, ja tuo bensalasti tarjoama etu muuttuukin riipaksi.

Ihan älytön juttu toi Heikin Öljytankkerihomma melkein jokaisessa kisassa. Jossain näin hauskan pilapiirroksenkin aiheesta, jossa heikki ajoi oikeesti öljytankkeria ja Hamilton paino ohi pikaveneellä keltainen kypärä päässä. Harmi ettei tullut otettua talteen, se oli hauska kuva :D Mutta siis ihan yleisesti tiedossa oleva asia Formulapiireissä tuo McLarenin perseily taitaa jo olla?

Ja juuri yhdessä taannoisessahan Hekki ja Hamilton ajo peräkkäin niin kaikenlisäksi Heikki otettiin ennen kultapojua sisään ettei vaan pääse ohi (siis silti vaikka Heikillä oli se normi Öljytankkeri alla silläkin kertaa) Sitten ne kaikki lukuisat rengashäröilyt.

Tuntuu ihan siltä, että Heikille ei haluta antaa tasavertaista autoa, koska sen jälkeen se veisi Hamiltonia selkeesti...ja se näyttäisi huonolta, koska McLaren on UK-talli. Hamiltonin pitää olla ehdoton ykköskuski ja Heikin rooli on samanlainen lähinnä kun Barichellolla oli Ferrarilla. (Schumin renkinä) Ärsyttävää etten sanoisi.
 
Ylös Bottom