Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ghost of Tsushima

Vähän on ristiriitainen vastaanotto, täytyy lukaista lähteekö sittenkään heti julkaisussa ostoon.



Ilmeisesti ne jotka odottavat peliltä jonkinnäköistä haastetta kannattaa pudottaa odotuksia.
 
Opencritic täl hetkellä 85, juuri sitä luokkaa kuin odotinkin.

Pelin pituus vähän arveluttaa, Konsolifin omassa arviossa sanotaan, että lyhyimmillään 10h setti, ei pistänyt artikkelista silmään montako tuntia tähän oli kuitenkin saatu kulutettua aikaa yhteensä
 
Vähän on ristiriitainen vastaanotto, täytyy lukaista lähteekö sittenkään heti julkaisussa ostoon.

Kyllä nuo negatiivisimmat arvostelut vahvistavat ne omat huoleni ja epävarmuuteni pelin suhteen ainakin osittain todeksi. Hieman geneerinen peli on ilmeisesti kyseessä, vaikka japanilainen ympäristö ja kulttuuri tätä varmasti sinänsä vaimentavatkin. Varmasti ihan ok tai jopa hyvä peli monille, mutta tuskin mikään varsinainen mestariteos on monenkaan mielestä. Kyllä tämä silti itselleni menee heti hankintaan, kun tuollainen samurai-aikojen Japani kiehtoo joka tapauksessa ympäristönä. Odotin pelistä hypen alkuvaiheessa kylläkin jopa todellista mestariteosta, joten aikamoinen harmi kyllä, että sellaisesta ei mitä ilmeisimmin kuitenkaan ole kyse. On kyllä todellinen pettymys tämä pelivuosi ollut, ei voi muuta taas kerran sanoa.
 
Näyttää siltä että heikot arviot johtuvat siitä että peli ei tarjoa mitään uutta ja paljon toistaa itseään, eli juuri ne asiat minkä takia esim. Odyssey jäi kesken. Aargh toisaalta peli taas vaikuttaa hemmetin kiinnostavalta mutta en tiedä onko se 70€ arvoista. o_O
 
Ilmeisesti ne jotka odottavat peliltä jonkinnäköistä haastetta kannattaa pudottaa odotuksia.

Tämä tulee ilmi myös sivuston arvostelussa. Omassa pelimaussa legendojen joukkoon noustaan haasteen kautta. Katsotaan nyt kuitenkin vielä.

Täydessä rähinässä tulee nopeasti hiki, sillä taistelumekaniikka ei suosi hulluja huitomisnappien rämpyttäjiä. Huhut darksoulsmaisesta armottomuudesta ovat vahvasti liioiteltuja, mutta jokaisessa kohtaamisessa joutuu aidosti keskittymään. Oikea-aikainen blokkaus sekä sen seurauksena avautuvat vastaiskut nousevat äärimmäisen arvokkaiksi taidoiksi jo tavallisia miekanheiluttajia vastaan. Mongolijoukot täydentyvät myös isommilla korstoilla, joiden punaisella välähtäviin iskuihin ei auta kuin kunnon väistö ja nopeat refleksit. Pakkaa osaltaan sekoittavat esimerkiksi jousiampujat sekä muut erityistyypit, joten strateginen liikkuminen ja vastustajien temppujen opetteleminen nousevat isoon rooliin. Samurai ajautuu joka tapauksessa toisinaan ennalta skriptattuihin kaksintaistoihin, joista ainoastaan etevämpi poistuu hengissä.

 
Näyttää siltä että heikot arviot johtuvat siitä että peli ei tarjoa mitään uutta ja paljon toistaa itseään, eli juuri ne asiat minkä takia esim. Odyssey jäi kesken. Aargh toisaalta peli taas vaikuttaa hemmetin kiinnostavalta mutta en tiedä onko se 70€ arvoista. o_O
Nyt on hinnassa vähän lapinlisää, gigantti/power 55e ;)
 
Ai onko 85 keskiarvo nykyään heikot pisteet? :) Tietenkin jos tältä odotti jotain generaation parasta peliä niin voi olla pettymys mutta ihan linjassa ainakin siihen nähden mitä firma on aiemmin tehnyt ja mitä osasi odottaakkin. Ennakkotilaus on ja pysyy ja perjantaina sitten alotellaan. :)
 
Kyllä omasta mielestäni 84 Metacriticissa alkaa olemaan jo hyvä arvosana. :cool: 81-83 on omasta mielestäni enemmän sellainen peli, joka jakaa mielipiteitä, mutta nyt vaikuttaa siltä, että Ghostof Tsushima tulee olemaan arvostelumenestys, vaikkei olekaan The Last Of Usin kaltainen arvosteluhitti. Ostaisin tämän tekeleen mikäli olisi Playstation.
 
Ai onko 85 keskiarvo nykyään heikot pisteet? :) Tietenkin jos tältä odotti jotain generaation parasta peliä niin voi olla pettymys mutta ihan linjassa ainakin siihen nähden mitä firma on aiemmin tehnyt ja mitä osasi odottaakkin. Ennakkotilaus on ja pysyy ja perjantaina sitten alotellaan. :)

En puhunut keskiarvosta vaan noista 6-7 arvioista.
 
Opencritic täl hetkellä 85, juuri sitä luokkaa kuin odotinkin.

Pelin pituus vähän arveluttaa, Konsolifin omassa arviossa sanotaan, että lyhyimmillään 10h setti, ei pistänyt artikkelista silmään montako tuntia tähän oli kuitenkin saatu kulutettua aikaa yhteensä
Kyllä yleisesti on puhuttu kuitenkin 20-30 tunnin pelikokemuksesta. Tuo Konsolifinin arvostelun 10 tuntiahan kuvasi sitä, jos vain erittäin suoraviivaisesti pelaa pelkkiä kampanjatehtäviä eteenpäin. Itse en kylläkään tämän kaltaista pelaamista ymmärrä avoimen maailman peleissä. Tai ainakaan sitä, että valitettaisiin pelin olevan lyhyt, jos on kyseinen tapa pelata, vaikka pelissä olisi todellisuudessa paljon enemmän sisältöä. Miksi edes pelata nimenomaan avoimen maailman pelejä, jos todellisuudessa niissäkin kaipaa vain nopeaa putkimaista etenemistä? Itselleni ei ainakaan kolahda putkimainen eteneminen varsinkaan avoimen maailman peleissä.
 
Pelin pituus vähän arveluttaa, Konsolifin omassa arviossa sanotaan, että lyhyimmillään 10h setti, ei pistänyt artikkelista silmään montako tuntia tähän oli kuitenkin saatu kulutettua aikaa yhteensä

Katsoin juuri IGN:n videoarvostelun. Arvostelija oli tykännyt pelistä kovin ja kehui, että sivutehtävät ja asioiden tutkiskelu ympäri pelimaailman olivat viihdyttäviä. Antoi 9/10 pisteiksi ja mainitsi videon lopussa, että hänellä meni 40-50 tuntia pelin kanssa, kun touhusi pääjuonen ympäriltä myös kaikkea muuta. Sivutehtävistä mainittiin, että ne ovat syvällisiä ja syventävät usein päätarinan aikana tavattujen hahmojen tarinaa ja taustoja. Sisältöä pitäisi siis olla ihan riittävästi.

Keskiarvosta 85/100 sanoisin sen verran, että Sucker Punchin pelit ovat ennenkin osuneet aikalailla noille kohdille. Muistaakseni esim. InFamous-sarjan pelit ovat juuri tuota luokkaa olleet, enkä ole kuullut oikeastaan kenenkään väittävän niitä huonoiksi. Olisihan se ollutkin aika poikkeuksellista, jos kuukausi The Last Of Us 2:n jälkeen olisimme saaneet heti perään toisen 90+/100 arvoisen PS4-yksinoikeuden.

Arvosteluiden perusteella peli toimii, eikä sisällä isoja ongelmia. Pyörää ei selvästi ole lähdetty keksimään uudelleen, eikä tarina ilmeisesti yllä The Last Of Us-pelien tasolle, mutta silti kyseessä tuntuisi olevan laadukas teos, jonka parissa päästään ihastelemaan historiallista Japania ja siinä samalla laadukkaasti samuraiden maailmaan. Aion perjantaina laittaa ostohousut jalkaan.
 
202€ meni Collector’s Editoniin eikä harmita itseäni pätkän vertaa. Innolla odotellen että pääsee perjantaina vihdoin ja viimein tätä pelailemaan. Matskut tulee pysymään tallessa ja hyllyssä, paitsi pelilevy joka sujahtelee itse laitteeseen :D Itselleni suht koht yksi lysti vaikka sais mitä arvosteluita kriitikoilta, ei hirveästi kiinnosta, sit jos vetelis järjestäen jotain 4/10 tai 5/10 arvosanoja siellä päin, niin sit vois alkaa vähän mietityttämään mut ei kyl noil juurikaan.
 
Viimeksi muokattu:
joo itse olin jo aika valmis ostamaan pelin jo. mutta sitten mitä katoin noita arvosteluja niin tekoäly näyttäisi olevan täysin typerä Stealthissä 5.10 tuosta arvostelusta. ja sitten see että pelissä ei ole haastetta niin itselläni jää nyt ainaki toistaiseksi peli ostamatta. Jospa patchit sitten korjailisi näitä tekoäly ongelmia. Ja sitten vielä se geneerisyys, harmillista mutta eiköhän tuo jossain vaiheessa tuu ostettua.

 
Juu, ei pituudesta tarvitse huolehtia, jos ei raivohärän lailla puske eteenpäin. Pointtina oli sanoakin, että parhaat hetket tulevat usein muualta kuin päätarinan tahkoamisen parista. Yli 20h tähän uppoaa helposti rauhallisesti etenemällä ja varmaan tuplat mikäli kaiken haluaa haalia.

Niin ja masokistit joutuvat pettymään, sillä kyseessä ei ole Dark Souls. Vaan eipä sellaista koskaan taidettu luvatakaan, onneksi.

Kokonaisuutena onnistunut avoimen maailman seikkailu etenkin, jos Ubisoft-ähky vaivaa. Tsushima tekee kuitenkin monet asiat virkistävän omalla tyylillään.
 
Muutaman arvostelun perusteella tämä vaikuttaa laadukkaalta ja tutulta Sony Exclulta, joita nyt on tullut viime vuosina.. Uskoisin, että on suhteellisen lähellä Horizon zero dawnia, Days gonea, Spidermania jne, mutta eri miljöössä ja vähän erilaisena, mutta tuttuna ja turvallisena.. Jos näin on, niin tulen pitämään pelistä erittäin paljon..
 
Suomenkielisestä tekstityksestä ja ääninäyttelyn valinnasta japani<>englanti syytä antaa Sonylle iso tunnustus.

Ääninäyttely tarjoillaan sekä japaniksi että englanniksi. Lontoota haastelevat sankarit ja konnat ajavat asiansa, mutta parhaiten tunnelmaan pääsee pitäytymällä alkuperäiskielisessä toteutuksessa. Ymmärtämistä edesauttaa joka tapauksessa suomenkielinen tekstitys pienine käännöskukkasineen.
 
Eipä se days gone mitää suuria pisteitä kerännyt, taisi olla jopa vähemmän mitä tsushimassa, silti yksi parhaimpia pelikokemuksia mulle. Tämä nyt toki aivan eri genre mutta uskoisin viihtyväni tässä yhtä hyvin mitä days gonessa, kunhan siel avoimes maailmas on sit kaikkea jännää tutkittavaa, mitä nyt ign arvostelu antoi ymmärtää.

Tekoäly vaikutti jokseenkin tönköltä ja tyhmältä juuri siinä stealth puolella, mut toisaalta last of ussin jälkeen on ehkä liian vaativa, toivottavasti day1 patch hoitaa sen? En tiedä, mitään dark soulsia en tästä odottanut mutta kyllä nyt haastetta sais olla, en tiedä miten miten helpoks tämä kaikki tappelu ja taistelu sitten on tehty? Varmaa hyvä sit pelata hardilla koko peli. Toivon pelimaailmalta myös muita maisemia kun näitä tunnettuja kukkapeltoja ja jotain pientä hökkeliä.

Perjantaina sit ensimaistiaiset.
 
Tulihan se nyt pistettyä lataukseen, onhan tätä nyt odotettu niin kauan ettei sitä voi jättää ostamatta sen takia että peli ei tuo mitään uutta. Maailma pelissä on sen verran upea että vaikka olisikin itseään toistava niin kyllä siellä jaksaa tahkota siitä huolimatta. Perjantaina alkaa kesäloma ja Tsushimaan lähden viettämään osan siitä.
 
Vielä arvon täällä että ostanko, periaattees en ole pahemmin seurannu tätä jote mitää varsinaista hypeä ei ole kehittynyt. Älyttömän kauniilta noi maisemat kyllä näyttää ja varmasti tulis tunteja fiilisteltyä kukkakedoilla. Täytyypä kattoa vielä parit arvostelut. Onkohan täst tulos puhdas PS5 versio jossai kohtaa?
 
Ylös Bottom