Cavalera
Active Member
Vastaus: Guitar Hero World Tour [PS3]
Ei poppi haittaa missään nimessä (esim. tuo Jacko on hyvä kappalevalinta),jos kyse on rehellisistä klassikoista, eikä mistään viime vuoden tähdenlennoista. Esimerkiksi Beatlesiä on vaikeaa laskea rockiksi, mutta kylläpä vaan olisi hauskaa soittaa Yellow Submarinea, eikö?
Guitar Hero 1:n kappalelista oli aivan loistava. Toki nuo klassikot alkavat loppua kesken pikkuhiljaa ja sekin pakottaa noihin yksittäisiin bändeihin keskittyviin peleihin.
Eniten kuitenkin perään GH:n tekijöiltä nuotitusten kunnollista toteutusta. Nyt tuntuu, että on keskitytty kaikkeen muuhun karkkiin hahmoeditoreineen ja studioineen enemmän kuin olennaiseen, eli pelaamisen hauskuuteen.
Ööö... missä kohdin olen ylistänyt RB2:n biisilistaa? En ole edes pelannut kyseistä peliä vielä. Sätin GHWT:n biisivalintoja, koska siellä todellakin on näitä Paramoreja ym. teinipoppipaskoja, joita ei vähempää voisi kiinnostaa kuunnella, saatika sitten soittaa. Ja kuten mainittu, Linkin Parkiltakin olisi rokkaavampia kappaleita tarjolla - tuo peliin päätynytkin on täysin persiilleen nuotitettu rumpujen osalta.En ihan allekirjoita tuota RB2 biisilistan paremmuutta.