Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Halo 2 "hype"

Niin, ei Halo 2:sta varmasti tehdäkään vuodessa, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö peli voisi tulla ulos jo ensi vuonna. Tuskin kukaan täällä voi sanoa varmuudella miten pitkään peli on ollut työn alla (ja Bungie sanoo mitä sanoo; pelilafkat harvoin kertovat koko totuuden). Uskaltaisin väittää, että Halo 2:n perustukset ovat jo valmiina. Tavallisestihan, kun ykkösosaa vielä väännetään, niin usein aloitetaan jo jatko-osan suunnittelu (Halon kaltaisesta megahitistä kun puhutaan, niin tämä on fakta). Muutenkin jatko-osia on paljon helpompi tehdä. Graffamoottorista on jo suurin työ tehtynä, hahmoja ja aseita on jo valmiina, leveleitä (tai niiden osia) voi käyttää uudelleen, työympäristöstä on jo käytännön kokemusta, ym, ym.
 
Kuten kaikissa softatuotteissa, nämä tehdään aluksi toimiviksi. Tuskin Bungienkaan porukka on niin perfektionistista, että se tekisi esim. grafiikkamoottorin heti täydelliseksi, vaan aluksi tehdään toimiva versio siitä, ja kaikesta muusta, ja kun paketti alkaa muodostua, kaikkea aletaan viilaamaan. Joten veikkaisin Halon grafiikkamoottorin olevan noin 50% valmis siitä mitä se tulee olemaan lopullisessa versiossa.

Ja Halonkin kohdalla oli kuulemma viime tipassa, että Bansheet ylipäätään saatiin peliin, koska niiden tekoäly ei ottanut toimiakseen. Bungie oli jo valmistautunut niiden poistamiseen, kun tekoälyn bugit saatiin korjattua. Ties mitä kommelluksia Halo2:nkin tuotantoon vielä mahtuu ja mitä Bungie keksiikään aivan viime hetkillä.

Varmaa on kuitenkin se, että Halo on ollut vuoden valmiina. Muutaman kuukauden ansaitun loman jälkeenkin Bungie on jo ehtinyt noin 8 kuukautta tehdä peliä, joten kyllä se jossain vaiheessa alkaa jo olla.
 
Odotettavaahan tämä oli, että Halo 2kkonen tulee. Nyt sitten vain innolla odottamaan, ja katselemaan muutamaan kertaan jo valmiiksi muutamaan kertaan katsottuja Scr Shotteja. Bungie tuossa lupailee, että Halon moninpeli oli vain murto-osa siitä, mitä suunnittelijat olivat ajatelleet. Se varmaan tarkoittaa paljon uusia pelimuotoja ja paljon uusia kenttiä 2:seen.

Uusia aseita ainakin näytti olevan jonkinlainen rynnäkkökivääri kiikarin kanssa. Toivottavasti vielä jotain lisää. Toivotaan, ettei sitten mennä liiallisuuksiin, kuten joihinkin Half-Lifen ötökkäaseisiin.

Toivotaan myös, että kommentti siitä, että Halo raapaisi vasta Xboxin suorituskyvyn pintaa olisi myös totta, nimittäin olisihan se aika ikävää, että vaikka Halo oli uskomattoman kaunis, että se jäisi myös kauneimmaksi. Olisihan se aika paska homma jos ensimmäinen peli joka tulee konsolille, olisi suorituskyvyn huippu.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan heXte
Toivotaan myös, että kommentti siitä, että Halo raapaisi vasta Xboxin suorituskyvyn pintaa olisi myös totta, nimittäin olisihan se aika ikävää, että vaikka Halo oli uskomattoman kaunis, että se jäisi myös kauneimmaksi. Olisihan se aika paska homma jos ensimmäinen peli joka tulee konsolille, olisi suorituskyvyn huippu.
No, olisi kyllä ensimmäinen tapaus videopelihistoriassa, kun koneen ensimmäisiin peleihin lukeutuva titteli käyttäisi koneen kaikkea tehoa hyödykseen (ja todella varhaisia pelikoneita, kuten Pongia, ei sitten lasketa mukaan :D). Vaikka Xboxin tehoja on (kuulemma) helpompi hyödyntää kuin vaikka esim. PS2:n, ei se kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että jo heti ensimmäisesti päivästä lähtien Xboxin kaikki tehot on jo osattu hyödyntää. Eli ei tässä tarvitse hätäillä, kyllä ne Xboxin pelit tulevat komistumaan vielä reippahasti.
 
Toivottavasti eivät kuitenkaan yritä tiukassa aikataulussa sitten lykätä tuota Halo 2:sta keskeneräisenä markkinoille, ettei minua haittaisi vaikka peli ilmestyisi vähän myöhemmin, jos se on vaan loppuun asti hiottu
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan juusor
Siis ilmestyykö halo2 ensi kesänä vai sen jälkeisenä jouluna?
Vai ensi jouluna :D ?

pelit.fi:stä.
-
Microsoft vahvisti Bungie Studiosin tekevän 3D-räiskintä Halo 2:ta Xboxille.

Scifiräiskinnän jatko-osassa pelaaja palaa kyborgisotilaana rengasmaailmaan taistelemaan muukalaisten Convenant-liittoutumaa ja vielä tunnistamatonta vihollista vastaan. Ihmiskunnan avaruusjalkaväen asearsenaalia on terästetty muukalaisilta varastetulla tekniikalla ja uusilla ajoneuvoilla.

Xboxin kolmannen hyvän pelin eli Halo 2:n pitäisi ilmestyä vuoden 2003 joulumarkkinoille. Halo 2:n moninpeli tukee Xboxin vielä julkaisemattomia nettiyhteyksiä.
-

ja sitten halon pc version pitäisi ilmestyä vuonnna 2003 kesällä, lähellä halo2:n julkaisua. pc-pelaajat saavat vasta pelata haloa kun me pääsemme 2:n kimppuun :D

Saa nähdä milloin se tulee eurooppaan?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Achtung!

empä jaksa vastata lainauksella niin sanonpa vaan että Halo2:stä voi olla alotettu jo tekemään ennenkuin 1 oli edes valmis. Esim. juoni ja kentät ja modellit ovat voitu tehdä valmiiksi ja mutta niitä ei olla saatu 1 osaan sillä grafiikka moottori oli huonompi mitä 2sessa tulee olemaan, vahvasti ainakin itse uskon (ja toivon) että Halo2 tulee ensi kesänä :p
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan qscq
Saa nähdä milloin se tulee eurooppaan?

Tuskin MS:llä on kovin paljoa varaa venyttää Halo2:n julkaisua kaikilla alueilla. Se on kuintenkin niin iso markkinatekijä, että veikkaisin MS:n pistävän pelin heti tuotantoon kun vaan Bungie näyttää vihreää valoa.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan qscq


pelit.fi:stä.
-
Microsoft vahvisti Bungie Studiosin tekevän 3D-räiskintä Halo 2:ta Xboxille.

Scifiräiskinnän jatko-osassa pelaaja palaa kyborgisotilaana rengasmaailmaan taistelemaan muukalaisten Convenant-liittoutumaa ja vielä tunnistamatonta vihollista vastaan. Ihmiskunnan avaruusjalkaväen asearsenaalia on terästetty muukalaisilta varastetulla tekniikalla ja uusilla ajoneuvoilla.

Xboxin kolmannen hyvän pelin eli Halo 2:n pitäisi ilmestyä vuoden 2003 joulumarkkinoille. Halo 2:n moninpeli tukee Xboxin vielä julkaisemattomia nettiyhteyksiä.
-

ja sitten halon pc version pitäisi ilmestyä vuonnna 2003 kesällä, lähellä halo2:n julkaisua. pc-pelaajat saavat vasta pelata haloa kun me pääsemme 2:n kimppuun :D

Saa nähdä milloin se tulee eurooppaan?
Kolmas hyvä peli? Er... Miten tuosta tuli niin outo olo :)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hakkiz

Kolmas hyvä peli? Er... Miten tuosta tuli niin outo olo :)

Se meinaa Pelit mielestä 90/100:stä pisteestä tai yli saaneet pelit
siis Halo ja Jet set radio future.

vähän kriittinen mielipide. kenties..
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Se on vaan niin hienoa haukkua Xboxia, kun sen valmistaja on iso ja paha MS joka sortaa heikkoja. Mielenkiintoista onkin huomata jopa Suomen suurimmassa pelimediassa olevan näitä kaikkitietäviä, jotka ovat pelanneet kaikkia tulevia Xbox -pelejä vuoden 2003 loppuun saakka. Tämmöiset kommentit voi vielä ymmärtää ala-asteikäisiltä, mutta että massamediassa? Ja vielä mediassa joka on viimeiset kymmenen vuotta kehunut olevansa aidosti puolueeton, neutraali media, jossa pelit käsitellään peleinä eikä ennakkoasenteille ja hypelle anneta jalansijaa.

Pelit, teille tuli juuri iso miinus. Parasta lopettaa moiset puheet, tai voitte unohtaa asemanne puolueettomana pelilehtenä ja pääsette samaan sarjaan brittien PC Gamerin ja monien muiden kanssa.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan NviperO
Pelit, teille tuli juuri iso miinus. Parasta lopettaa moiset puheet, tai voitte unohtaa asemanne puolueettomana pelilehtenä ja pääsette samaan sarjaan brittien PC Gamerin ja monien muiden kanssa.
Niin kauan kuin mielipiteitä saa laukoa niin mä ainakin annan pelit lehdelle ison plussan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan NviperO
Se on vaan niin hienoa haukkua Xboxia, kun sen valmistaja on iso ja paha MS joka sortaa heikkoja. Mielenkiintoista onkin huomata jopa Suomen suurimmassa pelimediassa olevan näitä kaikkitietäviä, jotka ovat pelanneet kaikkia tulevia Xbox -pelejä vipdem 2003 loppuun saakka. Tämmöiset kommentit voi vielä ymmärtää ala-asteikäisiltä, mutta että massamediassa? Ja vielä mediassa joka on viimeiset kymmenen vuotta kehunut olevansa aidosti puolueeton, neutraali media, jossa pelit käsitellään peleinä eikä ennakkoasenteille ja hypelle anneta jalansijaa.

Pelit, teille tuli juuri iso miinus. Parasta lopettaa moiset puheet, tai voitte unohtaa asemanne puolueettomana pelilehtenä ja pääsette samaan sarjaan brittien PC Gamerin ja monien muiden kanssa.

Kyllä pelit lehti on tähän asti ollut melko puolueeton (omasta mielestä.)

Tämä oli (vasta) ensimmäinen virhe jonka olen huomannut. :)
 
Ällistyttävää, sanon minä. Jos uutisoidaan, arvostellaan ja spekuloidaan jokaisen koneen pelejä tasavertaisesti, tuollainen vihjailu neutraaleissa (Tai siis pitäisi olla neutraaleja) uutisissa on hyväksymätöntä. Ja kun Piltti näyttää olevan noin asiansa osaava voivat yhtä hyvin muuttua takaisin sonta-PC-lehdeksi. "Herra" NNirvistäkin löytyy pari sanomisen arvoista huomautusta, mutta taidan olla sanomatta.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan qscq
Se meinaa Pelit mielestä 90/100:stä pisteestä tai yli saaneet pelit siis Halo ja Jet set radio future.
Pitääkö hyvän pelin sitten saada vähintään tuo 90 pistettä? Aika naurettava arvostelutaulukko suoraan sanoen. Omasta mielestäni hyvä peli on yli 75 pistettä, ja yli 90 pistettä ansaitseva peli on jo erinomainen. Tuokin vielä, että sanovat pelin, joka tulee aikaisintaan vasta vuoden päästä ulos, olevan seuraava "hyvä" titteli Xboxilla, niin huh huh! Jotain rajaa, hei.
 
Sillä "hyvällä" pelillä tähdätään 5:n tähden peliin.

Jossain pelit lehdessä sanottiin (suurinpiirtein) : vihdoin xboxille saapuu toinenkin 5:n tähden peli.

Se oli jet set radion arvostelussa.
 
niiii...perkele!

mutta odottakaas vaan Pelit-lehti kun nyt syyskuusta eteenpäin alkaa valmistua todellisia huippupelejä Xboxille. niii!!! :mad:
*Heristää nyrkkiä Pelit-lehden toimitus rakennukselle päin*
 
Ylös Bottom