Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Halo Infinite

Itse en ole päässyt edes ensimmäistä tehtävää läpi kun peli on harmillisesti hieman buginut allekirjoittaneen Series X:llä. Osasta aseista puuttuu äänet, yhtäkään välivideota ei ole näkynyt aloituksen ekan videon jälkeen vaan selkeisiin keypointteihin tulee puolen minuutin hiljainen hetki jonka saa skipattua Y-painikkeella, jotta voi dialogista kuunnella radiokaverin ihmettelyä ”kukakohan tuokin mahtoi olla?” Jaa’a, enpä tiedä, jospa kertoisit kun selkeästi tiedät enemmän…

Tekee hieman hankalaa syventyä nyt pelin alkuun, mutta hämmästyttävästi näitä bugeja ei muualla netissä ole hirveämmin tullut vastaan. **Voinee olla ettei tykkää minun tavasta pitää ”allways on”.

No lopulta tuo jäi kokonaan jumiin tuollaiseen välitallennus-keypointtiin, missä katsetta pystyi hieman siirtää, mutta ukko ei liiku mihinkään.

Jospa tuon aloittaisi vielä kertaalleen, eka kenttä oli kuitenkin arvattavasti 95%sti läpi ja perustuntuma kokonaisuuteen oli sormenpäitä miellyttävä.

Hieman pomppuisa alku tämän kanssa kun alkuun lataisi tuota ensimmäisen illan, sitten latasi kampanjaa toisena iltana ja kolmantena se sitten päivitteli itseään. Neljäntenä iltana se meillä natsasi ja sitten bugittelu kiitoksena.

**Varmaan pitäisi pelaaminen aloittaa aina hard resetillä, niin pohjalla olisi mahdollisimman stabiili boksi.
 
Jepajee, nyt lähti pelittää ilman bugejakin, aseet murisee mukavasti ja välivideoissakin saa hieman ideaa juonesta.

Eli jos ongelmia ja bugeja, niin tämä toimii aina:

Tiivistetysti: jos peli asentuu ja päivittyy, niin allways on iskee takapotkulla takaisin. Turn it off and on again!
 
Nyt alkoi eventti ja 4.1. asti kestää.

Pelin sisällä on aika huonosti viestitty, miten homma toimii, mutta siis ilmeisesti yhden pelin päivässä pelaamalla voi suorittaa "event haasteen" ja edetä unlockeissa. Unlockeja taisi olla kymmenen, eli ihan joka päivä ei tarvinne logata sisään.
 
Tämä ei ole se suuntaus mihin halusin Halon menevän. :D

KhUiMW2gc-JOEJb9SPKnKDXePN1neBmF963-mGAiAHE.jpg
 
Tämä ei ole se suuntaus mihin halusin Halon menevän. :D

KhUiMW2gc-JOEJb9SPKnKDXePN1neBmF963-mGAiAHE.jpg
Tuo "I jizzed in my pants" victory shout on kyllä härski! Kissakorvat maksaa 10 euroa. Monikohan mahtaa niistä maksaa?

MCC:ssä taisi ainakin loppupuolella mennä kamat ihan hassutteluksi. Toivottavasti Infinitessä sentään pysyisi joku roti, vaikka kyseessä ei vakava military-scifi alun alkaenkaan ole.
 
Eikös se pieni vartalo ole vähän kuin nainen, siellä oli kai naisellisempikin mutta se oli liikaa Halo yhteisölle ja jouduttiin muokkaamaan.
Kissakorvat vaativat anime vartalon järkyttävillä tisseillä.

Miks ei jengi edes yritä vituttaa olla ainut joka tekee jotainfe84a494-841f-4e21-b85c-0d6081e4bba9.png
 
Viimeksi muokattu:
Sinänsä jännä, että moninpeli toimi hyvin salajulkaisusta lähtien, mutta nyt BTB on yhtäkkiä hajonnut ihan täysin. Ongelmat vain pahenevat. Ensin oli satunnaista connection erroria. Nyt BTB-haku tuntuu sekoittavan koko pelin ja täytyy tehdä joka yrityskerran jälkeen hardreset. Pariin päivään en ole BTB:hen päässyt, johon olen yrittänyt haasteen takia.

Eipä siinä. Itse seuraan uutisointia pelin ympärillä, eikä tämä tule yllätyksenä. Tiedän myös, että 343 on joululomalla, joten fix tulee joskus tammikuussa vasta. Sen sijaan pelkään satunnaisten pelaajien kadon puolesta, sillä BTB saattaisi olla juuri heitä kiinnostava pelimuoto ja jouluna varmasti monilla on aikaa peliä kokeilla. Sääli.

Itse en pelin kehitystä niin hyvin tunne, mutta tuntuu erikoiselta, että jo hyvin toimiva peli näin yhtäkkiä vain hajoaa, ilman mitään näkyvää päivitystä tai syytä.
 
Kiitos 365 Industriesille tästä mahtavasta pelistä. Aikaa pelin suorittamiseen meni noin 22-23 tuntia ja pelattavaa jäi siltikin. :D Halo Infinite nousee virallisesti minun suosikki Halo-peliksi.

En olisi uskonut, että avoin maailma sopisi näin hyvin Haloon. Ympäristö oli hieman geneerinen, mutta tämä ei haitannut menoa, koska tutkittavaa löytyi paljon - ja olihan se nyt mahtavaa seikkailla Halon maailmassa.

Itse pidin todella paljon tarinasta. En halua spoilata, mutta mielestäni Halo Infiniten hahmoissa onnistuttiin täydellisesti. Master Chiefin, Weaponin ja Pilotin keskustelutuokiot olivat erittäin hyviä. Jotkut kritisoivat Cortanan tarinaa, mutta sekin oli mielestäni hyvin hoidettu, vaikka Halo 5:n tarinaa ei enää täysin seurattu Cortanan kohdalla.

Miinuksiakin tosin löytyy: grafiikka erityisesti avoimessa maailmassa oli keskinkertaista ja puuttuvat ominaisuudet, kuten co-op harmittaa. Myöskin bossit olisi voitu hoitaa vähän paremmin, niissä ei ollut kovinkaan paljon haastetta, mutta panoksia ja aseita sai käyttää kyllästymiseen saakka. Myöskin viimeisissä tehtävissä huomaa, että aika loppui kesken, koska niissä piti seikkailla ahtaissa sisätiloissa.

Tämä tulee Halo-fanin suusta: ehdottamasti yksi parhaimmista peleistä vuosikymmeneen ja ansaitsee mielestäni 9.5/10 arvosanan. Tähän arvosanaan vaikuttaa myöskin loistava moninpeli.
 
Season 1 läpi. Kampanjassa olisi vielä tekemistä, joten seuraavaksi sen kimppuun.
 
Liitetiedostot

  • b44938de-f485-422a-b0e2-1a4351e3acf8.png
    b44938de-f485-422a-b0e2-1a4351e3acf8.png
    8,5 MB · Lukukerrat: 32
Kampanjan tarina tuli täälläkin viimeisteltyä nyt uuden vuoden kunniaksi. Fiilis on äärimmäisen hieno ja kiitollinen. Jotenkin tämä onnistui hipsuttelemaan niitä lapsuusmuistoja ja tuomaan sitä nuoruuden iloa "vanhoille" päiville. Pelissä päättyy kunniakkaasti ja tunteikkaasti 20 vuotta yhteistä historiaa. Samalla uusia mysteerejä avataan ja kiusoitellaan. Tästä on hyvä jatkaa toiset 20 vuotta!

Gameplay is king. Infiniteä on ilo pelata ja avoin maailma on huoleton leikkikenttä. Siinä mielessä ymmärrän parun, kun mukaan tuodaan tiukkoja putkia, areena- ja pomotaisteluja. Huolettomuus on lopussa poissa ja Master Chief on tiukilla. Jonkinlaista tasapainotusongelmaa ehkä on, koska tietyt kohdat ovat niin paljon vaikeampia kuin muu peli. Toisaalta mielestäni mitään ei oltu tehty täysin epäreilusti, vaan kontrolli on lopulta pelaajalla. Ole parempi. Lopun putki vei myös muistot menneeseen, tuoden gameplayn muodossa samaa painoa, mitä tarinakin. En vaihtaisi mitään pois vaikka aina voisi tehdä paremmin.

Jatkoa odotellessa voikin sitten pelata viime vuosien parasta moninpeliä. Täytyy kyllä nostaa hattua ja kiittää 343:a Bungien työn jatkamisesta. Vaikea aika tarvitsee sankarinsa.

Edit. Todella hyvä teoriavideo heille, joita Halon syvempi tarina kiinnostaa. Luonnollisesti isoja spoilereita tiedossa:
 
Viimeksi muokattu:
Waypointissa näkyi jo tässä tunnin päästä alkava Tenrai-eventin toinen viikko ja siellä on huhujen mukaisesti pistetty palkintolista uusiksi. On miekkaa, uutta kypärää jne. jotka aiemmin oli tarkoitettu maksulliseksi. Haasteet eivät olleet vielä näkyvissä, joten saas nähdä montako pystyy viikon aikana suorittamaan. Itse olen ekan viikon jälkeen tasolla 6/30, joten haasteita riittää.
 
Uskomatonta että se mitä haaveiltiin 20 vuotta sitten jäi toteuttamatta mutta se saatiin vihdoin tehtyä:

Fiestaa on tullut pelailtua nyt haasteiden takia ja hauska pelimuotohan tuo on! Virkistävää "kaaosta" perusmatsien vastapainoksi. Hasteetkin järkevämpiä kuin viime kerralla, huomaa että muutoksia on tehty.

Vaihdoin UI-asetuksista tiimien värit vihreästä ja punaisesta, joilla alusta asti vetänyt, siniseen ja keltaiseen. Yllättävän paljon virkisti peliä noinkin pieni homma. :D Täytyy ottaa tavaksi aina välillä vaihtaa värejä, niin ei ala kyllästyttämään.

Kieltämättä syönyt vähän intoa pelata, kun ei leveliä enää tule. Eventit on ihan hyvä lisä/laastari ja silloin tulee pelattua, sekä jos viikkohaasteiden palkintona on jotain hyvää.
Toivottavasti progressiosysteemi uudistettaisiin nopeasti, sillä toukokuuhun on pitkä aika ja moni on jo nyt suorittanut koko battle passin. Edelleen se Exp-pohjainen progressio tarvittaisiin battle passin rinnalle. Tyyliä Halo Reach kelpaisi aivan mainiosti.
 
Ylös Bottom