Pitänee mennä tavauskurssille, kun en mistään asiayhteydestä pysty päättelemään (eikä minulle haluta verkkokeskustelussa kertoa) miten Australiassa tapahtunut ylilyönti tai jossain (Pohjois-Amerikassa?) mahdollisesti käytössä olevat kiintiötyöpaikat ovat yhteiskunnallisen tasa-arvon kannalta merkittäviä ilmiöitä Suomessa vuonna 2021.
Itse olen sitä mieltä, että ne eivät sitä ole. Mutta mikäs siinä, eihän mikään tarkoita etteikö myös vähemmän merkityksellisistä asioista saisi keskustella. Me ollaan kuitenkin videopelifoorumilla, hiljaista olis jos jäis miettimään mikä on yhteiskunnallisesti tärkeää
En olisi halunnut vastata enää tähän ketjuun. Koska täällä on kuitenkin joko tahallaan tai vahingossa käsitelty kirjoituksiani väärin, niin otetaan se perinteinen rautalanka:
- Missään en ole väittänyt, että muualla maailmassa tapahtuneet ylilyönnit ovat jotenkin erityisen merkittäviä
tämän päivän Suomessa. Saman voisi sanoa tuosta Afrikka-esimerkistä: Ei se sinun tai minun arkeen vaikuta mielipahaa enempää, että joku lapsi näkee nälkää Afrikassa. Ihme kyllä se kuitenkin kiinnostaa. Tälle tasolleko nämä selitykset pitää oikeasti viedä? Vedetäänkö tähän keskusteluun mukaan myös ne yksilöt, jotka tekevät pitkää päivää kaivoksella, että saadaan sitten täällä nauttia kännyköistä ja pelikonsoleista? Sittenhän tämäkin asia saadaan linkitettyä Suomeen ja tälle foorumille.
- Pitää ottaa huomioon, että Suomi ei ole suljettu yhteiskunta, johon ei tulisi vaikutteita muualta maailmasta. Sen vuoksi luulisi useampaakin ihmistä kiinnostavan, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Erityisesti yliopistomaailma on vaikutuksille altis, mitä tulee näihin käsiteltyihin asioihin. Halutaanko näitä maailmalla tapahtuneita ylilyöntejä myös Suomeen? Minä en halua.
- Suomessa puolestaan on ollut jo 1986 alkaen voimassa laki, joka pyrkii estämään epätasa-arvoa sukupuoleen liittyen. Lakia on tarkennettu tuon jälkeen mm. seuraavasti:
"Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu."
Julkisuudessa on käyty keskustelua kiintiöistä myös pörssiyhtiöissä (niin Suomessa kuin muuallakin). Haluaisitko sinä olla työpaikkasi kiintiömies tai -nainen? Milloin kiintiöistä voidaan luopua, vai voidaanko? Miksi kiintiöt pitäisi jättää sukupuolen perusteella tehtäviksi, voidaanhan ihmisiä lokeroida muillakin tekijöillä? Mihin kohtaan muunsukupuoliset osuvat tässä järjestelmässä?
- Suomen osalta epätasa-arvosta itkevät voivat katsoa vaikkapa nykyisen hallituksen kokoonpanoa.
- Afrikka-vertaukseen turhautuminen liittyy toisen kirjoittajan tulkintaan käyttämästäni logiikasta. Käytetty esimerkki on kuitenkin tunteisiin vetoava ja mielestäni hieman epämiellyttävästi rasismiin viittaava, joka leimaa alkuperäisen kirjoittajan (minut). Jotenkin tulee eräs t-paita mieleen, jossa luki: "Hitler was right, donuts ARE delicious." Asiasisällössähän ei tuossakaan sinänsä ole vikaa, mutta herättänee jonkinlaisia tuntemuksia useammassakin lukijassa.
Ja nyt ihan oikeasti. Muodostakaa omat mielipiteenne, servatkaa, syötelkää toistenne lapoihin, vihjailkaa suvaitsemattomuudesta. Mulle on ihan sama, oletteko kanssani samaa mieltä tästä tai ylipäätään mistään asiasta. Siitä en kuitenkaan pidä, että tekstieni pohjalta vihjaillaan joistakin tarkoitusperistä, joita niissä tai minussa ei ole.