Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja maagiset
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
-> Lopputulema: Videopelit ottakoon kantaa silloin se sopivasti peliin soljuu ja jotain sanottavaa on, muuten parempi keskittyä muihin asioihin.
Ajattelin vielä palata tähän eiliseen ”yleistason paasaukseen” muutamalla konkreettisemmalla videopeliesimerkillä, koska aihe on kiehtova. Eli kaksi todella, todella erilaista esimerkkiä siitä, miten videopelit voivat ottaa kantaa:

Kentucky Route Zero on pitkällä aikavälillä episodeissa & välinäytöksinä julkaistu teos, jossa päähenkilö on pitkän uran tehnyt duunari, jonka tehtävänä on vielä toimittaa suuri lähetys osoitteeseen, jota ei meinaa löytyä. Matkan varrella käydään mm. selvittämässä asioita erikoisessa virastossa, nähdään kuihtuvan alueen baariin sijoittuva näytelmä velkaantumisesta sekä käydään hyytävä keskustelu työntekijän kanssa, jonka kollegat ovat menettäneet työpaikkansa tietokoneille.
Tyylilaji on vahvasti kallellaan maagiseen realismiin ja tyylille uskollisena myöskään KRZ ei sido itseään liiaksi tosimaailmaan, vaikka sitä peilaakin. Pankkikriisiä, kotitalouksien ylivelkaantumista, Amerikan teollisuuskaupunkien romahtamista, työn murrosta jne. ei tarvitse mainita ääneen. Jos pelaaja ei poimi näitä viittauksia on hänellä käsissään erityislaatuinen, pelimekaniikoiltaan simppeli seikkailu. Jos pelaaja katsoo maagisuuden taakse on hänellä käsissään tunnelmallinen seikkailu, joka on toisaalta ajoittain jopa raivokas siinä mitä se pyrkii sanomaan.
Jos The Wire on pohjimmiltaan sosiologinen tv-sarja, niin jotain samaa on myös tässä pelissä, vaikka muuten teoksilla ei mitään yhteistä olisikaan.

Ja sitten täysin toisenlainen esimerkki: No More Heroes III jatkaa valomiekkaa heiluttelevan Travis Touchdownin sekkailuja. Jälleen kerran pelastetaan maailmaa tappamalla joukko pahiksia yksi kerrallaan, jälleen kerran taisteluiden välissä tehdään itseriittoisen simppeleitä ja hölmöjä välitehtäviä ja mm. jutellaan itseriittoisen tietoisesti Takashi Miiken elokuvista.
Ja jossain vaiheessa peliä Travisille voi avata FUCK RACISM -asukokonaisuuden. Joku voisi sanoa, että tämä on aika päälleliimattu juttu pelissä, joka ei (kai?) muuten ota mitään kantaa tällaisiin asioihin. Mutta tämä sopii erinomaisesti sekä pelin auteur-tekijän Suda 51:n että päähenkilön tyyliin: Jos jotain sanotaan niin sitä kuorrutella vaan huudetaan suoraan päin naamaa. Meno on punk.
Isolla osalla pelaajista tämä ominaisuus menee varmaan ohi, mutta ne jotka haluavat jatkossa hakata pahiksia rasisminvastaisissa sandaaleissa (kyllä :D ) voivat niin tehdä. Ja olen varma, että jos joku yksittäinen rasisti tällaisesta ”saarnaamisesta” suuttuukin, niin Suda 51 tiimeineen ei paljoa välitä.
 
Kummasti se aika riittää kuitenkin kitistä sellaisista konsoleista ja peleistä, joita et omista etkä pelaa, etkä mitä ilmeisimmin tule koskaan pelaamaankaan. En keksi juuri turhempaa homma kuin tuon kaltainen valittaminen ja siihen niin voimakkaasti keskittyminen.
Pahoittelut, nyt en vain millään malta olla tähän tarttumatta, kun on tuota TLOU 2 -ketjua välillä tullut luettua... arvaat varmaan mitä ajan takaa ihan sanomattakin.
 
Pahoittelut, nyt en vain millään malta olla tähän tarttumatta, kun on tuota TLOU 2 -ketjua välillä tullut luettua... arvaat varmaan mitä ajan takaa ihan sanomattakin.
Pahoitteluni, mutta tietyt hyvinkin olennaiset erot tässä kuitenkin on. Eli en ole ensinnäkään enää jatkanut tuon ikiliiikkujan parissa, vaikka jotkut aina välillä (sinäkin nyt?) siihen mitä ilmeisimmin minua yrittävät houkutella. Ja mikä vielä olennaisempaa, omistan kyseisen pelin, olen sitä pelannut yli 10 tuntia, kunnes totesin, että elementit, joista en pelissä lainkaan pidä ovat vain liian voimakkaasti ja jatkuvasti esillä. Peli ei ole nautittava ja siinä on niin paljon tarinassa kökköjä asioita, joten en vain ole halunnut tuota loppuun asti itse pelata. Siitä huolimatta olen katsonut pelin läpipeluuvideon, joten tiedän kaiken siitä mitä pelin tarinassa tapahtuu.

Kerrotko vaikkapa miten nyt sitten nämä asiat vertautuvat? Jo ihan ydinasiana se, että joku on ikiliikkujan parissa lopettanut, mutta joku jatkaa edelleen viikosta toiseen…
 
Viimeksi muokattu:
Kyky itseironiaan ja itsekritiikkiin ovat kyllä hyviä taitoja ihmiselle kuin ihmiselle.
Tuli vain sattumalta mieleen!
Enpä voi olla ainakaan itse eri mieltä. Siitä syystä mm. lopetinkin siinä TLoU:n ikiliikkujassa jauhamisen. Olisi hienoa, jos täällä jotkut muutkin ikiliikkujia kehittelleet hyppäisivät omista oravanpyöristään pois.
 
Jos siel mikrosoftil ollaa ajateltu että "ei ne kuitenkaan huomaa mitää bugeja ja jos huomaakin nii kirjoitetaa joku kirje twitterii kuinka life is hard". Pikkuhiljaa microsoft kyl tarttis jonkun kovan yksinoikeuspelin, ei mitää keskeneräistä ripulia ja semmosta "ihan jees kyllähä tämä nyt menee" on jo tyylii totuttuu ripulii nii tuntuu että kaikki menee kun ei muutakaan ole ja ollaan iloisia että saadaan edes jotain. Toivottavasti starfield korjaa tämän asian.

Taidan kuulua tässä asiassa vähemmistöön, mutta mielestäni Xboxilla on ollut tähän mennessä enemmän sellaisia pelejä joista olen kiinnostunut enemmän kuin esimerkiksi Playstationilla. Omistan kummankin konsolin. Pidin todella paljon Halo Infinitesta, Forza Horizon 5:sta sekä Hifi Rushista. Playstationilla on varmasti enemmän sellaisia pelejä joista enemmistö tykkää, mutta itse olen aina kuulunut vähemmistöön peleihin liittyvissä asioissa.

Asiaan toki saattaa vaikuttaa se, että olen aina pelannut Playstationilla ja nyt otin tietoisen riskin, kun otin PS5:n rinnalle Xboxin niin olen nyt viimein pystynyt pelaamaan niitä pelejä Xboxilla joita en ole ennen voinut esimerkiksi edellisten Xbox-sukupolvien pelejä.
 
Täysin sama tapahtui aikoinaan minulle, kun parinkymmenen vuoden pleikkarivannoutuneena (tai no, olin Nintendo Wiin ehtinyt ostaa Mario-pelien takia pleikkarin rinnalle) päätin Anttilan konkurssialen yhteydessä ostaa perus Xbonen. Oli jo pitkään jonkun verran kiinnostaneet Gearsit, Halot ja Forzat, mutta uskottelin aina itselleni, että eivät ne varmaan niin hyviä ole, eikä muutaman pelin takia kannata Xboxia (pleikkarin kilpailijaa) ostaa, kun pleikkari on kuitenkin paras, ja olen sillä jo pari vuosikymmentä pelannut. Olin aikalailla konsolipoterossani ja yritin vakuuttaa itselleni, että niin on paras olla jatkossakin.

Onneksi kuitenkin tuo Anttilan konkurssimyynti sai minut lopulta ajattelemaan, että 150 euroa konsolista on niin vähän, että otetaan riski siitä, että konsoli jäisi muutaman pelin pelaamisen jälkeen pölyttymään. Näin ei todellakaan käynyt, vaan tykästyin todella paljon heti Xboxin käytettävyyteen (joka oli mielestäni jo silloin selvästi pleikkaria parempi, ja ero on vain kasvanut uusimmassa sukupolvessa) ja Game Pass sekä taaksepäin yhteensopivuus olivat sitten viimeiset silaukset, jotka tekivät varsin pian Xboxista minulle ykköskonsolin. Toki marginaali ei minulle suuri ole, vaan pelaan edelleen paljon myös pleikkarilla, koska sekin on puutteineenkin hyvä konsoli, enkä halua missata yhtään minua kiinnostavaa peliä. Sama pätee myös Switchiin, eli silläkin pelaan, koska en halua menettää Nintendon aivan erinomaisia yksinoikeuspelejä.

Joka tapauksessa Xbonen hankinta aikoinaan vuosia sitten oli ehdottomasti paras päätökseni pelaamiseen liittyen. On huvittavaa ajatella jälkeenpäin, että olin itse aikoinaan konsolipoterossa, ja yritin perustella kaikin mahdollisin keinoin, miksi en mitään Xboxia voisi ikinä tarvita, ja Sony on ikuisesti paras. Niin sekin asia vain muuttui, kun uskalsin sen pienen riskin ottaa. Onneksi näin.
 
Viimeksi muokattu:
Se on hyvä että kelpaa, mut oisha se hienoa nähdä joku jymymenestys boxilla mistä kaikki puhuu.
No on siellä ainakin Forza Horizon 5 ja Halo Infinite olleet viimeisen parin vuoden aikana isompia yksinoikeusmenestyspelejä. Eipä niitä muillakaan ainakaan montaa enempää ole. Toki kun en ole tuohon Sonyn elokuvapelilinjaan innostunut, niin se ainakin minun kohdallani rajoittaa Sonyn yksinoikeuspeleistä innostumista. No, Horizon Forbidden West oli lopulta ihan hyvä peli, mutta ei se silti itselleni mitenkään Halo Infiniteä paremmaksi noussut. God of War Ragnarok on toki vielä loppuun minulla pelaamatta, mutta ensimmäisen 10 tunnin perusteella ei napannut oikein, ja jäi kesken. Sonyn paras yksinoikeuspeli PS5:lle on itselleni ollut Gran Turismo 7, joka on sinänsä erinomainen autopeli, mutta häviää kuitenkin väistämättä kilpailijan Forza Horizon 5:lle. Toki tämä on oma mielipiteeni - tai no, ei ehkä pelkästään niinkään, kun Metacritic-arvosanat menevät melko selvästi Forzan hyväksi 92-87. Toki eivät nuo koskaan kaikkea kerro peleistä.
 
Viimeksi muokattu:
Täälläkin komppaan, että kyllä täytyisi Microsoftin pystyä parempaan yksinoikeuspeliensä suhteen. Sonysta ja Nintendo vain ottamaan mallia. Se kertonee jo itsessään kaiken jos autourheilupeli ja Halo on 3 vuoden jälkeen edelleen tämän sukupolven isoin saavutus Xboxilta. Ei sen näin pitänyt mennä!
 
Aika varma olen, että joudut karvaasti nielemään kommenttejasi siinä vaiheessa, kun niitä yksinoikeuksia tosiaan alkaa enemmän tulla. En tiedä onko se sinulta älyllistä epärehellisyyttä vai mitä, kun et halua millään ymmärtää sitä, että Bethesda kaupasta on vasta hieman yli kaksi vuotta. Useimpia sen jälkeen esiin tuotuja yksinoikeuspelejä alettiin vasta suunnitella siinä vaiheessa. Ei kahdessa vuodessa kyllä tehdä minkäänlaisia AAA-pelejä, joten se aika, jolloin niitä sitten alkaa useampia todennäköisesti tulemaan Bethesda-kaupan ansiosta on vasta vuosien 2024-2026 paikkeilla. Toki joitain jo ennen kauppaa alkuun laitettuja pelejä tulee Microsoftin studioilta ennen sitäkin, kuten Starfield, Forza Motorsport 8 ja mahdollisesti ainakin Stalker 2 sekä Hellblade 2. Indiepuolella on sitten tulossa myöskin läjäpäin erittäin mielenkiintoisia pelejä vielä tämän vuoden aikana.

Et ehkä oikein itse ymmärrä, mutta tuon kitkerän Xboxiin liittyvän kommentointisi ja varsin julkean vahingonilosi kanssa saat itsesi näyttämään kovin pieneltä ja lapselliselta. Suosittelen pysähtymään ja miettimään kuinka tervettä tuollainen on, ihan oman mielenterveytesi kannalta.
 
Minä puhun yleisesti Xboxin studioista joita on lähes 15 ilman Bethesdaakin (vuosien 2018-19 välillä ostettiin 7 studiota). Sinä keskityt jauhamaan Bethesdasta ja siitä kuinka Xboxilta ei voi odottaa pelejä kun Bethesda kaupasta on vasta kaksi vuotta. Mitä helvettiä? Missä on muiden studioiden panos? Miksi Xboxin tulevaisuuden pitää Bethesdasta riippua? Hauska kuinka tässä valossa otit tuon "älyllisen epärehellisyys"-termin esiin, mutta sitten itse teeskentelet kuinka pelkästään Bethesdan studioista koostuisi koko Xboxin tuotanto. :)

Eläs lähre tolle linjalle, että alat huutelemaan lapsellisesta toiminnasta ja vahingonilosta huomioonottaen sinun kirjoitus -ja rikehistorian täällä. Katso ensiksi peiliin ja kuinka esimerkiksi olet TLOU2-ketjussa operoinut ja kuinka edelleen käytät Sonyn peleistä puhuttaessa termejä "iljettäväwokemädätyspaska/elokuvapelit". Tuus nyt kertoo meille millä mittarilla katsottuna itse olet täällä jotenkin asiallisemmin keskustellut asioista?

Minun ainoa vahingoniloni tässä on se, että näin harvinaisen reaktion sinulta jossa sinäkin kaiken kiemurtelun jälkeen jouduit myöntämään itsellesi, että pannukakku tuli vaikka useassa viestissä minua tämän asian tiimoilta haastoit totutun ylimieliseen sävyysi.

Yhdellekään deville en ole vahingoniloinen. Pystyn komppaamaan tunnetta jossa olet 5 vuoden ajan työstänyt projektia josta lopulta tulee pettymys. Ei se hyvältä tunnu.
 
Kyllä sinulla täällä on aito vahingonilo jatkuvasti päällä, ja jatkat tämän aihepiirin parissa jatkuvasti, vaikka et edes omista etkä aio omistaa konsolia, jota haluat täällä jatkuvasti lytätä. Minä sen sijaan omistan ne kaikki konsolit, joita kommentoin täällä. Ei huvita juurikaan alkaa esim. PC-pelaamisesta ylipäätään puhumaan, koska en PC:llä pelaa. Minulle se ei ole hyvä juttu, mutta tiedostan sen, että joillekin se on vastaavasti paras tapa pelata pelinsä.

Taisi taas argumentit loppua, kun palasit johonkin vanhaan TLoU-keskusteluun. En minä siellä kenellekään vahingoniloinen kuitenkaan ollut, ja vaikka kärkeviä mielipiteitä pitkään siellä esitinkin, niin ymmärsinpähän lopettaa kuitenkin. Jotain mihin sinun ymmärryksesi ei näköjään tunnu riittävän tuossa naurettavassa Xbox-taistelussasi. Nyt se vahingonilo, riidan haastaminen ja negatiivisuuden ruokkiminen vaan kunnolla taka-alalle, niin et joudu kärkevyyttä muiltakaan kohtamaan. Et minulta tai keneltäkään muultakaan. Pystyt siihen kyllä!
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä sinulla täällä on aito vahingonilo jatkuvasti päällä, ja jatkat tämän aihepiirin parissa jatkuvasti, vaikka et edes omista etkä aio omistaa konsolia, jota haluat täällä jatkuvasti lytätä. Minö sen tämän omistan ne kaikki konsolit, joita kommentoim täällä. En huvita juurikaan alkaa esim. PC-pelaamisesta ylipäätään puhumaan, koska en PC:llä pelaa. Minulle se ei ole huvä juttu, mutta tiedostan sen, että joillekin se on vastaavasti paras tapa pelata pelinsä.

Taisi taas argumentit loppua, kun palasit johonkin vanhaan TLoU-keskusteluun. En minä siellä kenellekään vahingoniloinen kuitenkaan ollut, ja vaikka kärkeviä mielipiteitä pitkään siellä esitinkin, niin ymmärsinpähän lopettaa kuitenkin. Jotain mihin sinun ymmärryksesi ei näköjään tunnu riittävän tuossa naurettavassa Xbox-taistelussasi. Nyt se vahingonilo, riidan haastaminen ja negatiivisuuden ruokkiminen vaan kunnolla taka-alalle, niin et joudu kärkevyyttä muiltakaan kohtamaan. Et minulta tai keneltäkään muultakaan. Pystyt siihen kyllä!
Tähän on pakko sanoa tlou-ketjusta että siksi se otetaan esiin niin usein koska se jäi mieleen ja alkoi jo väsyttämään kaikkia. Ketjua suurimmaksi osaksi sivusta seuranneena alkoi tuntua melkein yhden miehen sodalta peliä vastaan. Tottahan tuo on että täällä huomaa selvästi usean kirjoittajan konsoli"leirin". Redfallista vielä sen verran että vaikka en boxia omistakaan niin mulle se on aivan sama vaikka peli olisi saanut kympin. Ei se multa ole mitään pois. Se ei missään kohtaa edes kiinnostanut mua.
 
Siltikin lopetin sen TLoU-ketjussa vänkäämisen. Ja olen sen myös myöntänyt, että oli minulta typerää jatkaa sitä niin kauan. En oikein sitä kuitenkaan ymmärrä, kun itsekin puhun vain siitä, että joku ei jotain osaa ollenkaan lopettaa, niin tuo asia otetaan aina uudestaan esille.

No, minä totean nyt vain sen, että ne jotka aina vaan jatkavat vänkäämistään vuodesta toiseen, eivät kyllä ole verrattavissa siihen minun vänkäämiseeni. Tai ovat sitten, jos ymmärtävät lopettaa sen jatkuvan saman asian vänkäämisen, jota tuo eräs henkilö täällä erityisesti harrastaa konsolisotaan liittyen.
 
No nämä tietyn ihmisen kommentit xbox ketjuihin ilmestyy aina tarpeen vaatiessa ihmetellen/voitotellen. Niistä tarvii niin välittää :D
Siis mitä? Eikö tämä ollutkaan keskusteluketju Sonyn ja Microsoftin peleistä? Tämän päivän keskustelu ketjussa kieli hieman toisesta. En tainnut olla ainut jolla jutut lähti vähän ohi aiheen jos viestiketjua kelaa hieman ylöspäin. ;)

Mutta joo en lähde haastamaan Ippeä mitä tulee maailmanennätykseen ketjun suistamisesta raiteiltaan, mä jätän suoritukseni näihin kuuteen viestiin. Soronoo!
 
Ihmettelen kovasti miten nimimerkki Käkikotka edelleen saa vaan jatkaa palstalla, vaikka anti tänne on vuosia jo ollut täysin nollatasoa.
 
Käykää allekirjoittamassa :D Älkää lukeko sitä kuvausta, aiheuttaa suunnatonta sääliä kirjoittajaa kohtaan.

Laitetaan tänne, ettei nyt ala pelin ketju lipsumaan ihan lepikkoon.

Menin lukemaan sen ja juu, hitusen aloin epäilemään että kyseinen kaveri on jokseenkin harhainen... :D Mutta sitten luin kommentti osiota, niin siellä taitaa suurin osa allekirjoituksista olla sen takia, että porukka on päässyt nauramaan sille aloitteen tekijälle. :D

Tuo on muuten myös aloitettu 4pvää sitten, ei taida olla enää paljoa vaikutusta, vaikka sen allekirjoittaisi miljoona ihmistä. No tässä se nähdään kun fanitus viedään ihan ylitte.
 
Sinänsä tuollaisissa nimenkeräyslistoissa ja vastaavissa ei ole mitään ihmeellistä tai uutta. Muistan elävästi, kuinka netti oli 'täynnä meteliä' ja vastaavia listoja esimerkiksi silloin, kun Insomniacin ensimmäisestä Hämähäkkimiehestä saatiin kunnolla pelikuvaa ulos ja pelin erinomainen laatu alkui paljastua ihan kaikille. Silloin noita listoja ja vetoomuksia "Tuokaa Hämähäkkimies myös PC:lle ja Xboxille!" putkahteli eetteriin aika huomattavastikin.

Ei siis mitään uutta, eikä ihmeellistä. Sinänsä täällä ei siis ole mitään varsinaista nähtävää, eli move along.
 
Ylös Bottom