Dodii. Pohjustukseksi, olen tehnyt etätöitä noin 10v jollain 95% asteikolla. Eli olen melko sementoitunut tähän paritalon puolikkaaseen missä me asustetaan.
2-3 Viikkoa sitten vaimo sanoi että kengät tuulikaapissa on märät. Kyljellään kun oli siinä maton päällä.
Katsastin, ja tottahan, mattokin oli ihan märkä. Tuulikaapin patterin venttiilistä tipotteli vettä. Ihan vaan pari pisaraa minuutissa mutta kuitenkin. Nooh, laitetaan astia alle jotta sentään tästä edespäin menee veden muualle kun tuulikaapin laattalattialle.
Huoltomies paikalle, tulikin asianluonteen huomioiden hätähälytyksellä perjantaina (siis silloi 2-3 vko sitten) illlalla ja totesi ettei pysty korjaamaan, tarttee putkimiehen.
Putkimies tuli heti Maanantaina aamulla, korjasi, ja sanoi että on laitettava raporttiin että kosteusmittaaja tarvitaan arvioimaan onko päässyt vettä paikkoihin mihin ei kuulu.
Saman viikon perjantaina tuli kosteusmittaaja, tuulikaapin oven toiseltapuolelta, parkettia mitatessaan sai melkoisia lukuja noin neliön alueelta siitä listan toiselta puolelta. Sanoi että märkää on ja vaihtoon menee. Hassu juttu sinällään etten omalla silmällä oikein nähnyt tai tuntenut mitään tuommoista siinä.. Mutta kyllä katselin kun se ukko hääräs sen vehkeen kanssa ja antoi lukemia yli sadan siinä missä parketin normit on noin 40.. Kertoi että laittaa isännöitsijälle raportin asiasta ja sitten siitä edetään miten edetään.
Pari viikkoa oltu ja eletty ja odoteltu, kunnes tänään sitten tuli ilmoitus että ylihuomenna tullaan purkamaan vanha parketti, kuivattamaan mahdolliset kosteusvauriot ja vaihtamaan teidän parketti koko alakertaan, semmonen 3-4 viikkoa menee. Nyt täytyy sanoa että tuli vähän shokkina. Siis ei siinä, on meillä paikkoja mihin mennä mutta jotenkin kuvittelin asian etenevän niin että olisi aikaa valmistautua.. Onneksi alakerrassa ole kovinkaan paljoa mitään sälää tai isompaa tarviketta. Huomenna vakuutuksen piikkiin noi isommat huonekalut viedään 'jonnekin' säilöön, irtosälä helppoa siirtää yläkertaan makkareihin jne.
Mutta nämä 3rd world problems - tuntuu tosi häijyltä että minut heitetään ulos omasta asunnosta näinkin lyhyellä varo ajalla
hahah ei pitäisi varmaan valittaa kun tässä minnekään taivasalle joudu mutta, siis, hitto. Evakkoon.. Onneksi sentään pääsee takaisin vielä joskus sitten. Meillä on toi edesmenneen sukulaispojan kämppä edelleen kuolinpesän hallussa niin siellä varmaan tän viikon ja vuokrattiin pariksi viikoksi mökki missä mahdutaan olemaan vähän tilavammin
Tässä mäkin iloisesti browsailen konsolifinin fooriumia vaikka pitäisi varmaan alkaa siirtelemään irtaimistoa yläkertaan ja hakemaan matkalaukut evakkoa varten
p.s. tuota varmaan yritin sanoa kuinka tuntuu pahalta joutua lähtemään omasta kotoaan vastentahtoisesti - varsinkin kun on kasvanut tavallaan sisään tähän kämppään.. Enpä ole kokenut moista ennen, just tossa kun alkamassa näitä kaikkea paskoja (irtaimistoa) täällä pakkailemaan ni kelasin että tuo suitsuketeline suitsukkeineen ainakin tulee mukaan eikä mene yläkertaan säilytykseen. Ja sitten toi meidän lemmikkihämähäkki, tiedän että sillä tee lainkaan pahaa olla kuukautta keskenään mutta vienkö hänet yläkertaan vai riskeeraanko ottamalla mukaan? Se ei kuitenkaan sinällään nauti mistään matkustamisesta missä sen koko elämä huljuu ja tärisee kuten automatkoilla nyt tuppaa tekemään. Noi on aika herkkiä otuksia