Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Indiepelit yleisesti

Nintendo lähetti sähköpostia että toivelistalla ollut The Procession to Calvary on ilmestynyt. Ei muuta kuin lataukseen. En olisi muuten huomannut.
Pelit-lehti 2/2021 kirjoittaa:
+ Hauska, kekseliäs ja näyttävä seikkailupeli
- Kestoa olisi voinut olla enemmänkin, äänimaisemat ärsyttävät ajoittain.
The Procession to Calvary on heittämällä viime vuoden hauskin peli.
92 pistettä ja suosituslätkä.
 
Edellisissä Nindie Worldeissa esitellyistä peleistä moni on saanut julkaisupäivän tai on jo julkaistu. Tuleekohan pian taas uusi Indie World? Pelejä on toisaalta ilmestymässä siihen tahtiin muutenkin että enköhän saa taas jonkinnäköisen top5 listan aikaiseksi tälle vuodelle.
 
Switchin toree 3d on varsin mainio pikku tasoloikka, joskin myös erittäin lyhyt sillä tuon pelaa läpi alle puolessa tunnissa.
Hintaa on kuitenkin vain 0.99e ja pelillisesti kaikki on kunnossa ja kaikki tähdet keräämällä saa jopa uuden hahmon jolla voi hyppiä loputtomasti ilmassa.

 



Baldosta pieni prewikka ilmeisesti peli tarjoaa myös hurjat 50 tuntia pelattavaa, tuossa myöskin käy ilmi että, Studio ghiblin ja Zeldan lisäksi, yksi kova inspiraation lähde on Monkey Island :), hyvältä kyllä näyttää ja kuulostaa.
 
Viimeksi muokattu:

Death Door's kerännyt huippu scoret jo easy alliesin prewikka pelistä vakuutti minut joten kun peli sai vielä hyvät scoretkin, niin tuli hommattua kun peli ei ole myöskään hinnalla pilattu

tässä myöskin EA:n rewikka pelistä
 
Viimeksi muokattu:

Death Door's kerännyt huippu scoret jo easy alliesin prewikka pelistä vakuutti minut joten kun peli sai vielä hyvät scoretkin, niin tuli hommattua kun peli ei ole myöskään hinnalla pilattu

tässä myöskin EA:n rewikka pelistä

Uumoilinkin, että tämä saa korkeat pisteet, kun näytti jo trailereissa niin hyvältä. Varma ostos.
 
Raji: An Ancient Epic meni läpi.

En ollut pelistä juuri mitään kuullut, mutta kun se ilmestyi Game Passiin ja näytti mielenkiintoiselta, niin päätin kokeilla. Raji on matka Intian kulttuuriin, jossa käydään läpi Jumalia, niiden persoonia ja vaikka mitä siltä väliltä. Taustalla on isosiskon pelastusretki kaapatun pikkuveljen perässä. Tunnelma oli kohdallaan ja vaikka grafiikka oli hieman pelkistettyä, niin peli oli silti miellyttävän näköinen.

Isosisko Rajin liikerepertuaari oli lainattu hyvin pitkälti muutaman sukupolven takaisista Prince of Persia -peleistä. Varsinkin kentissä liikkumisen osalta. Tyttö osaa seinäjuoksut, kielekkeen reunalla roikkumiset, paaluja pitkin kiipeämiset ja siitä toiselle hyppäämiset, sekä seinältä hypättävät voltit. Ihan niin viimeistellyltä tämä ei kuitenkaan tuntunut kuin Prince of Persiat aikanaan. Varsinkin taistelu oli selvästi esikuvaansa kankeampaa. Aseita oli muutama ja Raji osaa peruslyönnit ja väistöt, mutta vähän kömpelöltä tuntui. Vihollisia oli onneksi muutamaa eri sorttia ja jokunen loppupomokin matkan varrelle mahtui.

Läpipeluu kesti noin viisi tuntia ja vaikka sitä voisi pitää lyhyenä, niin tässä se tuntui aika sopivalta. Pidempi peli olisi luultavasti ollut vielä viimeistelemättömämpi. Nyt tämä oli kompakti välipala isompien pelien väliin ja kuitenkin ihan viihdyttävä sellainen.

Peli on saatavilla Xbox Onelle, PS4:lle, PC:lle ja Switchille.

Siitä vielä traileria, jos kiinnostus heräsi.
 
Viimeksi muokattu:
Kaipaisin suositusta podcastista, missä puhutaan indie peleistä. Mulla on Spotifyssä ylhäällä Nate the Hate, Nintendo Shack, ja Switchaboo, mutta niissä ei puhuta mistään muusta kuin Switch Prosta tai Oledista.
 
Hain Google haulla listauksen indie podcasteista. Kuuntelin yhden jakson Pursuing Pixselssejä. Vaikuttaa ihan ookoolta. Kuvauksen mukaan pyrkivät välttämään internet negatiivisuutta, mikä on hyvä asia.
 
Nyt on tullut muutama ilta pelattua Deaths Dooria series X:llä ja onhan muuten erittäin mainio peli. Hankin tämän samaan aikaan kun Ascentin ja niin vain tämän kanssa tulee huomattavasti enemmän kulutettua aikaa. Normaalisti en jostain syystä oikein lämpene isometrisestä kuvakulmasta pelattaville peleille, näin kävi Ascentinkin kanssa, mutta tämä vei mennessään.

Peli on kaunis ja tunnelmallinen, sopivan haastava ja pelattavuus on kunnossa. Pelin musiikit ovat myös erittäin onnistuneet. Vaikea uskoa, että peli on kahden ihmisen tekemä, niin viimeistelty se on. Upea peli, joka on ehdottomasti hintansa väärti.
 
Kotimaista toimintaseikkailua tulossa ihan just kohta! Punahiuksinen sankaritar on aina pop :D

Miten en ole tästä aiemmin kuullut :eek:
Näytti ihan superkiinnostavalta. Niin kiinnostavalta, että piti käydä laittamassa fyysisen Switch pelin ennakkotilaus menemään, vaikka se tietty on digiversioon verrattuna tuplat hinnaltaan...
 
Taas vinkkejä tarjolla. Muutama jäi jopa ulos kun oli ylitarjontaa.

 
Ja Last Stopin arvostelu, vihdoin =) Aika mixed feelings jäi, vaikka hahmot olivatkin mainioita

Olen ihan pelin loppupuolella menossa ja arvostelu kokoaa omat mietteet myös aika hyvin kasaan. Olen tähän mennessä tykännyt tarinasta, mutta samalla toivonut vähän enemmän "pelaamista". Tästä tulee hyvin vahvasti TellTalen episodimaiset pelit mieleen, mutta tässä on sitäkin vähemmän pelattavaa ja keskusteluvalinnoilla vähemmän merkitystä. Samalla kuitenkin tarina on mielenkiintoinen. Tietyllä tavalla arkisen tylsä, mutta kiinnostava. Vauhtiin päästyään myös vahvasti mysteeripainotteinen. Loppu voi vielä omalla kohdalla nostaa peliä korkeammalle tai pahimmillaan aiheuttaa mahalaskun. Juonta kun on rakennettu niin vahvasti lopun huipennusta kohti.
 
Ylös Bottom