Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Indiepelit yleisesti

Haven park oli kiva pikku seikkailu joka tuo mieleen short hike pelin sillä tässäkin hahmona on lintu ja päämääränä vuoren huippu.
Tässä kuitenkin koko alue on yhtä isoa puistoa ja pelaajan tehtävänä onkin kunnostaa useampi leirialue keräämällä materiaaleja ja rakentamalla tarvittavat rakennukset jotka voi valita muutamasta vaihtoehdosta.
Kaikesta rakentamisesta ja kaman keräämisestä saa myös kokemusta ja tason nousun myötä skill pointeja joilla saa avattua uusia päivityksiä kuten vaikka nopeamman liikkumisen tai korkeammalla olevan kameran jotta näkee isomman alueen kerralla.

Myös muutama kohtuu simppeli quest löytyy joista valintoja sisältävä satukirja oli helposti paras.
Valituksen aiheena mulla on lähinnä ruudunpäivitys joka nykii kokoajan ja sen näkee myös tuossa videolla, mutta jostain syystä arvostelun kirjoittaja ei ilmeisesti ole sitä huomannut.
Mulla se otti silmiin ekat pari tuntia ja sen jälkeen siitä ei vaan enää välittänyt. Handheld moodissa tuo ei häirinnyt lainkaan niin paljoa.

Hintaa tällä taisi olla 8.5e.

 
Olen ihan pelin loppupuolella menossa...
Ja nyt meni Last Stop läpi. Tykkäsin tarinasta, mutta varsinaista pelaamista olisi saanut olla vähän enemmän. Nyt suurin osa pelistä oli keskusteluvalintoja ja kävelemistä. Jos vielä vertaa samantyyppisiin TellTalen episodipeleihin, niin niissä on keskustelujen lisäksi jopa pelattavia toimintakohtauksia, pulmanratkontaa, tavaroiden etsimistä jne. Last Stopissa oli mitään tällaista todella vähän. Tarinan lopetus jätti kuitenkin hyvän maun ja reilun kuuden tunnin kestollaan oli juuri sopivan mittainen tämän tyyppiseksi peliksi. Varsinkin TellTalen pelien ystäville tätä uskaltaa suositella.
 
Viimeksi muokattu:
Black Book on yksi tämän vuoden mielenkiintoisimmista indiepeleistä. Itse suhtaudun korttipeleihin vähän nihkeästi, koska olen niissä niin auttamattoman surkea, mutta Black Bookin korttipohjaiset taistelut oli kuitenkin melko helppo oppia. Kannattaa tutustua, jos kaipaa jotain vähän erikoisempaa pelailtavaa.

 
The Pathless pelattu läpi. Pelissä oli paljon hyvää, mutta vastapainoksi myös paljon keskinkertaista. On tavallaan hienoa ammentaa monista kaikkien aikojen suosikkipeleistäni (ja miksei H. Miuazakin elokuvistakin, eritoten Prinsessa Mononoke tulee mieleen). Mutta samaan aikaan ongelmaksi muodostuu usein se, että "Shadow of the Colossus/Ico/Journey jne. teki tämän jo". Erityispisteet kuitenkin pelin liikkumismekaniikasta (joka taas ammentaa BOTW:sta ja hyvä niin), joka on omaperäinen ja jo sellaisenaan erottaa teoksen riittävästi esikuvistaan.
 
The Stillness of the Wind (Switch)

Tämä ei ole perinteinen maatilan hoito peli, jossa hankitaan puoliso ja lapset ja peli jatkuu niin kauan kun jaksaa pelata. Päähenkilö ei ole myöskään mikään nuorison edustaja, vaan vanha yksinäinen mummo, joka hoitaa yksinään erämaassa olevaa maatilaa, jossa on kaksi vuohta ja kourallinen kanoja. Postinkantaja tuo kirjeitä kaupungissa asuvilta sukulaisilta ja hän tarjoaa myös juttuseuraa.

Pelissä ei ole tutoriaalia, vaan pitää keksiä itse miten maatila pyörii. Mummo ei jaksa tehdä paljoa töitä. Pelissä voi istuttaa vihanneksia, mutta mummo jaksaa istuttaa ehkä kaksi vihannesta päivässä ja vesi on haettava kaivosta. Pelin edetessä päivät lyhenevät ja peli vaikeutuu eikä mummo selviä enää kaikista askareista mistä pelin alussa. Tässä ei ole onnellista loppua. Peli on mukavaa vaihtelua maatilanhoito genressä. Pientä napinaa - teksti on liian pientä Switchillä käsikonsolimoodissa. Peli on tarjouksessa Switchillä 3,44€.

Arvosana: 4/5.
 
Vahvat suositukset kyllä lähtee täältä tuolle road 96 todella posiitivinen yllätys, vähän niin kun random generoitu telltales/life is strange tyylinen seikkailupeli jossa myös mukana roguelike elementtejä. Pelin alussa kysellään minkä tyylisistä seikkailuista tykkäät niin itse vastasin pokalla pelottavista ja yliluonnollisista niin sehän loi sitten perhana oikeasti todella pelottavan seikkailun, tämmöisellä joka ei pelaa koskaan kauhupelejä, ilmeisesti tarinan kestokin on luokkaa 8 tuntia, nyt on eka episodi takana. arvosteluja en viitsi linkata koska omasta mielestäni tämä on juuri semmoinen peli että ei kannata hirveästi katella niitä ettei spoilaannu

4,5/5
 
Death's Door

Erinomainen peli - siis aivan huikea. Yritin 10 tuntisen läpipeluun aikana miettiä jotain negatiivista sanottavaa, mutta en keksi. Tässä on kaikki: raudan luja pelattavuus, söpöt mutta melankoliset toinen toistaan kiinnostavammat hahmot, onnistunut kenttäsuunnittelu, seikkailun ja löytämisen riemu, napakka vaikeustaso ja onnistunut lopetus. Tässä on kaikki.

Peli alkaa kuin wanhat hyvät Zeldat aikanaan. Liikaa ei kerrota, mutta seikkailuun on lähdettävä. Pian käy kuitenkin ilmi, että taistelu ja sen haastavuus on lainattu pikemmin Dark Soulsista. Kuolo korjaa usein ja tallennuspaikka ei aina olekaan ihan vieressä. Vihollisia on myös useampaa eri tyyppiä. Erilaisia hyökkäyksiä satelee läheltä ja kaukaa. Usein näitä vihollisia pusketaan pelaajan kiusaksi monta kerrallaan, jolloin hyökkäykset ja väistöt on syytä tulla selkärangasta. Loppuvastuksista ja välipomoista puhumattakaan. Silti tämä on armollisempi kuin Souls-pelit. Kyseessä on niin paljon kompaktimpi kokemus, joten kuolema ei turhauta samalla tavalla. Lisäksi Souls-peleistä tuttuun tapaan tässäkin kenttiin aukeaa oikoreittejä.

Kuten jo alkuun sanoin, tämä vaan oli kaikin puolin hyvä peli. Ei voi nipottaa edes kaatuiluista tai muista teknisistä ongelmista, kun en sellaisia kohdannut. Kaikki toimi, ja pirun hyvin toimikin. Paras tähän asti tänä vuonna pelaamistani Indie peleistä.
 
Wide Ocean Big Jacket (Switch)

Peli on tunnin pituinen tarinapeli, jossa kerrotaan leppoisa tarina perhetuttujen matkasta leirintäalueelle. Tässä on hyvin kuvattu kaksi murrosikäistä nuorukaista. Iso plussa siitä että tarinassa ollaan jalat maassa. Arvosana: 5/5.
 
Journey of the Broken Circle (Switch)

Pelin nimestä voisi päätellä että Broken Circle on jonkun salaseuran nimi, mutta kyseessä on ympyrä, josta on lohkaistu pala pois, vähän kuin Pacman. Ympyrä pystyy liikkumaan kaksiulotteisessa maailmassa kierimällä. Matkalla ympyrä tapaa palasia, joka sopii puuttuvaan koloon niin ympyrä täydentyy palasella ja uusilla ominaisuuksilla. Tällä halutaan kuvastaa parisuhdetta, jolloin ihmisestä tulee kokonainen kun pariutuu. Sitten välillä tulee ero palasesta ja etsitään uusi palanen ja saadaan taas uusia ominaisuuksia.

Peli sisältää tarinankerrontaa, missä ympyrä ja palanen juttelevat keskenään. Jutut tuntuvat hieman tympäisevältä. Tarinapelaamisen kannalta peli on myös huono, sillä tässä on kaikkea rasittavaa tasohyppelyä ja piikkipilvien väistelyä.

Ihan ookoo. Tämä loppuu ennenkuin tähän menee hermo. Arvosana: 3/5.
 
Art of Rally

Eilen illalla rullasi lopputekstit. Aivan äärimmäisen hauskaa ajamista. Pelin pelkistetty ulkoasu ja korkea kuvakulma antavat olettaa kaasupohjassa ajettavaa arcaderälläystä. Art of Rally on kuitenkin aika paljon enemmän. Tosielämään pohjaavia autoja on vaikka kuinka ja ne käyttäytyvät eri tavoin. Neliveto on eri ajaa kuin takaveto. 70-luvun auto on eri ajaa kuin 90-luvun A-ryhmäläinen.

Ajomalli on myös yllättävän haastava ja samalla palkitseva. Mutkia ei mennä hallitussa sivuluisussa ihan tuosta noin vaan. Jarrua (ja käsijarrua) on käytettävä, jos haluaa selvitä erikoiskokeista järkevässä ajassa ja ehjänä maaliin. Tien pinta vaikuttaa niin ikään ajettavuuteen. On ihan eri ajaa asfaltilla kuin soralla. Lumesta puhumattakaan.

Ulkoasu varmasti jakaa mielipiteet. Se on pelkistetty ja värikylläinen. Se näyttää siltä kuin tekstuurit puuttuisivat kokonaan. Oli tämä sitten tarkoin harkittu tehokeino tai ajanpuutteesta johtuva päätös, lopputulos miellyttää ainakin omaa silmää.

Muutamia kritiikin aiheitakin on. Pahin niistä on silloin tällöin esiintyvä framejen tippuminen. Tämä näkyy ajossa nykimisenä. Onneksi vajaan 20 pelitunnin aikana tämä on ollut aika satunnainen näky. Toinen tunnelman latistaja on kartturin puute. Pelin korkean kuvakulman vuoksi mutkanuotteja ei läheskään joka mutkaan tarvita, mutta kyllä rallissa kartturi kuuluu olla. Kolmas pienoinen sormenheristys täytyy antaa sadekelin fysiikalle. Silloin on nimittäin todella liukasta tien pinnan materiaalista riippumatta. Aivan liian liukasta, kun vertaa kuivan kelin ajamiseen.

Kokonaisuutena Art of Rally on hauska, hieman erilainen otanta autopelilajityyppiin. Se näyttää arcadelta, mutta tuntuu simulaatiolta. Se on samalla katselmus rallin historiaan, kun vuosikymmeniä käydään niin ajaen kuin infotekstein läpi. Hyvä peli.
 
Viimeksi muokattu:
Arvostelin suomalaisen toimintaseikkailu Arietta of Spiritsin. Pelissä ei ollut mitään sen kummempia vikoja, mutta mikään siinä ei myöskään jäänyt erityisesti mieleen. Ehkä joku toimintaseikkailujen ylin ystävä saa tästä enemmän irti, mutta mulle teos oli vain "ihan kiva".

 
Sinner : Sacrifice for Redemption

Tämä peli on mahtava, aivan napakymppi henkilökohtaisesti. Pomotaistelufanaatikon unelma koska sisältää vain pelkästään niitä soulsbornehengessä kyhättynä. Ei mitään turhaa hilkettä. PS Storesta löytyy massiivisesta alennuksesta tällä hetkellä, maksoi muutaman euron. Äkkiä ostohousut jalkaan.
 
Moons of madness tuli pelattua tänään ja se oli kyllä varsin tunnelmallinen kauhuseikkailu parilla ihan ok pulmalla höystettynä.
Mitään toimintaa sisältävää kauhupeliä ei kannata odottaa sillä taistelua ei ole.
Aikaa meni kuutisen tuntia ja ainoa valittamisen aihe mulla on vr tuen puute sillä sen kanssa tämä olisi ollut vieläkin parempi.
Tämä löytyy psn storen tarjouksesta 12e hinnalla varustettuna.

 
Tuli itsekkin hiukan testailtua Art of Rallyä.

En oikeen tiennyt mitä pelilta odottaa ja heti ensimmäiseksi sinut viskataan open world alueelle jossa voit keräillä kirjaimia, kasetteja ja nähtävyys pisteitä. Tämä itsessään oli jo erittäin palkitsevaa vaikka löytäminen ei vaatinut tieltä poistumista vaan kaikki on matkan varrella, kartta on kuitenkin iso ja mutkia riittää joten ei niitä silti ihan heti löydä. Tämän jälkeen quit game ja päävalikosta paljastuu liuta uusia pelimodeja, on 5 muuta open world karttaa joita tutkia, on time trial, online skaboja ja ura moodi.

Urassa käydään läpi rallin historiaa, jokainen ralli koostuu 2-4 etapista (ainakin b luokassa) joten mitään huisin pitkiä ne ei ole. Ajaminen on todella hauskaa ja ei kovinkaan helppoa, joka yllätti koska peli ei näytä miltään rallisimulta. Grafiikat on omaan silmään todella näyttävät vaikka popin häiritsee paikoin. Auto voi myös vaurioitua ja pidemmissä ralleissa on myös korjaus taukoja.

Jos jostain pitää marmattaa niin musiikki lähti nollille heti kun tajusi ettei sitä saa säätää erikseen open worldiin ja rallin vaan se on joko päällä tai ei.
Sekä latausajat on yllättävän pitkät tällaiseen peliin, ei ilmeisesti ole optimoitua uusien koneiden SSD levyille kun useamman sekunnin saa odotella vaikka ei siellä ladata teknisesti mitään vaativaa.

Pieniä marinan aiheita muuten todella erinomaisessa rallipelissä joka ei ota itseään kauhean vakavasti, jos löytyy pelipässi niin ota peli ehdottomasti kokeiluun ja yllätyt miten addikoiva tämä voi olla. Tekemistä riittää ja pelaaminen on hauskaa ja palkitsevaa ku nsaa auton kesytettyä.
 
Mulla tuli vihdoin pelailtua yhtä kehutuimmista indie-peleistä eli Celesteä.

Nyt tällä hetkellä pelailtu A-sidet kaikista muista paitsi siitä ihan viimeisemmästä Farewell-maasta. Tämän lisäksi muutaman maan B-sidet on myös pelailtu alle. Ja onhan tämä kyllä kehujen arvoinen peli. Todella vaativaa tasohyppelyä, mutta kuitenkin niin ettei ole milloinkaan epäreilu olo, vaan tietää kuolemien olevan omaa syytä. Tai sitten tuon Switchin tattien syytä, koska hölmönä aloitin tän pelailun käsikonsoliversiona ja kun totuin siihen, niin tuntuu hankalalta hypätä isolle ruudulle ja eri ohjaimeen :D Ja Switchin tatit ei ehkä ole ne parhaat tällaisen pelin pelaamiseen vaan kyllä kunnon ristikko-ohjain olisi parempi. Nyt tuo viimeinen Farewell-maa kuitenkin tuntuu sen verran vaativalta, että pitää ehkä siirtyä kyllä isolle ruudulle ja parempaan ohjaimeen. Upea tässä pelissä on, että vaikka tämä on vaikea ja kuolemia tulee lähes jokaista maata kohti satoja, niin silti kokoajan huomaa oman kehittymisen paremmaksi ja paremmaksi.

Mutta siis tämä peli on kyllä ansainnut kaikki kehut, mitä on saanut. Eipä ennen tätä voinut ajatellakaan, että tasohyppelyssä voisi olla näinkin tärkeä ja hyvä taustatarina, jossa käsitellään mielenterveyttä. Ohjaus on tarkkaa (jos ohjain ei ole joy-con :D), pelimekaniikat monipuolisia (uusissa maissa tulee kokoajan uusia mekaniikkoja vastaan), visuaalinen ilme hieno ja musiikit hyviä.
 
Huomasin, että loistava The Touryst on tullut myös Playstation konsoleille.

Kehittäjän mukaan peli renderöi 8K-resolla PS5:lla, mutta sitten se downsamplataan 4K 120fps tilaan. Xbox Series X:llä peli oli 6K 60fps tai 4K 120fps. Mikäli kehittäjän puheet pitää paikkaansa niin melkoinen harppaus teknisesti pelissä, mutta lopputuloksessa tuskin isoa eroa huomaa.

Viehättävä pikkupeli. Täytyy harkita ostoa jossain vaiheessa alennuksesta, vaikka peli tuli jo pelattua läpi Game Passin kautta.
 
Tämä kannattaa pelailla jos sympaattinen ja lämminhenkinen matkailu kiinnostaa:

Perjantaina taitaa olla julkaisu 17.9. Saa nähdä mikä on pelin hinta.

Paljon hyviä indiepelejä tullut kesän ja syksyn aikana. Chicory, Alba: Wildilife Story, Road 96 ja tämä Toem kiinnostavat paljon. Täytyy jossain vaiheessa taas pelailla enemmän indiepelejä, viime ajat mennyt Remastereiden sekä AA-pelien parissa.
 
The Artful Escape

Tämä oli erilainen kokemus - hyvällä tavalla. Tämä oli värien ja kitarariffien ilotulitusta. Peli sekoitti aika näppärästi tasohyppelyä ja kevyttä rytmipelaamista. Taiteellinen pakomatka oli enemmän musiikkifiilistely kuin hampaat irvessä suorittamista. Se oli sisäisen rockstaran löytämistä ja folklaulajan unohtamista. Se oli matka läpi kosmoksen, jossa mielikuvituksella ei ole rajaa.

Tällainen peli on mitä mainioin välipala isompien ja/tai haastavampien pelien väliin. Noin 4-5 tunnin kestollaan tämän pelaa muutamassa illassa, eikä ohjainta todellakaan tarvitse puristaa päästäkseen pelin läpi. Kentät ovat yltiöpäisen värikkäitä ja teemoiltaan kekseliäitä. Ääninäyttely toimii kiitos Hollywood tason näyttelijöiden. Tässä myös ripotellaan hyvää huumoria pitkin pelin.

Vaikka olin katsonut pelin trailereita, niin silti hieman yllätyin millainen peli The Artful Escape oli. Todella positiivinen yllätys nimenomaan.

Annapurna Interactivesta on hiljalleen tulossa oma lempijulkaisija. Todella erilaisia ja kekseliäitä pelejä puskee ulos, kuten tämä ja 12 Minutes.

Tässä vielä traileria jos haluaa päästä fiilikseen.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom