Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja peoh1985
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

KalPan hyökkääjä Sami Kapanen vahvistaa jääkiekon MM-kisoihin valmistautuvaa Leijona-joukkuetta ensi viikosta alkaen. Asiasta kertoo Savon Sanomat.

Kapanen pelaa vielä perjantaina KalPan riveissä SM-liigan pronssiottelun ja lähtee sen jälkeen Leijoniin, mikäli ei kärsi viime hetken loukkaantumista.

Kapanen joutui jättämään huhtikuun puolivälissä neljännen välierän kesken, koska tunsi huimausta kovan taklauksen jälkeen, mutta mies palasi kuitenkin kaukaloon heti seuraavassa välierässä.

Kapanen on maajoukkueessa saavuttanut MM-kultaa, kolme MM-hopeaa sekä kaksi olympiapronssia.

New Jersey Devilsin pudottua jatkosta NHL:ssä myös puolustaja Anssi Salmela olisi vapaa Leijoniin. Hän on kuitenkin jäänyt NHL:ssä pieneen rooliin. Pudotuspeleissä peliminuutteja ei kertynyt lainkaan.


MTV3.fi
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

suomen lahjakkain junnu ei ole riittävän lahjakas jos verrataan usaan, ruotsiin, kanadaan tai venäjään.. Pakko se on vaan todeta ja huomata miten jäätävän ylivoimainen usa oli u18 peleissä suomeen verrattuna suomi oli kun lampaat..! Vaikea tulevaisuus suomella edessä.. Aina vaan laskee sijoitukset junnu-peleissä suomella ja tulevaisuudessa myös a-maajoukkueella..

Suomi on kaatamassa U18:n pronssiottelussa Venäjää 5-1.

Pulkkinen 3+0
Mi. Granlund 1+3

Ei kannata verrata muutenkaan suomalaisia 17-18 -vuotiaita pohjois-amerikkalaisiin, jotka ovat fyysisesti paljon meitä edellä. Atlantin toisella puolella ollaan jo reippaasti yli 180-senttisiä ja parrat leuassa, kun meidän junnuilla alkaa vasta äänemurros olemaan ohi. U20-kisoissa ollaan sitten jo melkein samalla viivalla.
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Jarkko Ruudun kausi päättyi viime yönä. Takana on paras NHL-kausi pisteiden valossa, mutta jaksaakohan enää olympialaisten jälkeen...
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Jarkko Ruudun kausi päättyi viime yönä. Takana on paras NHL-kausi pisteiden valossa, mutta jaksaakohan enää olympialaisten jälkeen...

Ei kiitos jos multa kysytään!

MM-kisojen mielenkiinto on nyt siinä miten "Uusi Suomi" pärjää. Tämä antaa osviittaa jo tulevalle kun suurinosa lähes ikuisuuden olleista pelaajista on poissa.
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Suomen toinen leiriryhmä, joka pelaa Ruotsin EHT-turnauksessa. Omissa listossani olleet Enlund ja Lucenius tippuivat jo tässä vaiheessa kaavailuista:
Maalivahdit:

Harri Säteri, Tappara
Iiro Tarkki, Blues

Puolustajat

Juuso Hietanen, Brynäs IF
Topi Jaakola, Södertälje SK
Lasse Kukkonen, Avangard Omsk
Mikko Kuukka, Ilves
Janne Niskala, Frölunda Indians
Petteri Nummelin, HC Lugano
Sami Vatanen, JYP

Hyökkääjät

Juhamatti Aaltonen, Pelicans
Mikael Granlund, HIFK
Riku Hahl, Frölunda Indians
Teemu Hartikainen, KalPa
Juha-Pekka Hytönen, JYP
Jussi Jokinen, Carolina Hurricanes
Sami Kapanen, KalPa
Leo Komarov, Dinamo Moskva
Petri Kontiola, Metallurg Magnitogorsk
Jori Lehterä, Tappara
Antti Miettinen, Minnesota Wild
Antti Pihlström, JYP
Tommi Santala, Kloten Flyers
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Nashville tippui, joten Pekka Rinteestä Suomi saa todennäköisesti ykkösmaalivahdin kisoihin.
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Missä salmelainen ja voutilainen? Onko sveitsis / ruotsis play offit vie käynnissä? Entäs jessen tilanne?? Eikö jalonen tosiaan anna näytönpaikkaa jesselle?? Kuulostaa taas niin jalosmaiselta :(

Lehtonenkin voi vielä hyvinkin päästä kisoihin.. Olis hyvä jos saadaan rinne-lehtonen-vehanen kehiin..
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Jarkko Ruudun kausi päättyi viime yönä. Takana on paras NHL-kausi pisteiden valossa, mutta jaksaakohan enää olympialaisten jälkeen...

Pakko ottaa tähän kiinni.. Ehdottomasti joukkueeseen jos joku niin rudi jaksaa mm-kisat.. Pelkkä asenne semmonen mitä muilta suomalaisilta ei yleensä löydy.. Pelas upean nhl-kauden ja olympialaiset.. Rudiko muka sivutettais?
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Milloinkas tulee lopulliset rosterit? Joskus ihan kisojen alkaessa?
Ei Suomen rosteri kiinnosta kylläkään.
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Ruutu ei tule, ei myöskään Salmelainen.

http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/arkistot/jaakiekko/2010/04/1109939

Ja Ossi Louhivaaran tulo tarkoittanee sitä, että Joensuuta ei kisoissa nähdä. Sanattomaksi vetää tuo JYP-ihannointi valmennusjohdossa.

Joo onneks dufva ei ole enää ku nämä mm-kisat suomen kakkosvalmentaja.. Sehän noi hytöset nyt jopa louhivaaran tonne iskee ei voi todellakaan tajuta! Harmi ku salmelainen ei pääse kisoihin..
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Se on kuulkaas pojjaat muutosta huonompaan... Eikö ne koskaan tajua, ettei vaihtamalla parana...
Mistä vetoa, että kohta on kisat maksullisella kanavalla :mad:
Tätä mää tarkoitan
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Laki onneksi määrää, että Suomen matsit, välierät ja finaalit on näytettävä suorana maksuttomalla kanavalla. Valitettavasti kaikkien muiden huippumaiden alkulohko-, jatkosarja- sekä puolivälieräpelit painuivat tällä päätöksellä MAXille.

Mutta se ei poista sitä vitutusta, että MM-finaalia ja Suomen matseja voi tulla selostamaan Mika Saukkonen ja Miika Elomo. Toivottavasti maikkarilta löytyy vielä oranssit takit kaapin perältä.
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Eipä ole suuren suuri menetys..

Kyllähän noita pelejä ihan mielellään kattelee mutta aika kaukana ollaan änäri playoffien huikeudesta.
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Kyllähän nyt suorastaan vituttaa! Nekin pelit mitkä tulee maksuttomilta kanavilta on varmasti jotain tunnin ottelun jälkeen alkavia koosteita. Jos joskus olen harkinnut MTV kanavapaketin hankkimista, niin tämän takia en edes harkitse. Jää kaupan hyllylle.
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Kyllähän nyt suorastaan vituttaa! Nekin pelit mitkä tulee maksuttomilta kanavilta on varmasti jotain tunnin ottelun jälkeen alkavia koosteita.

Kyllä Suomen pelit sekä ratkaisupelit (välierät ja finaali) näkyvät ilmaiseksi suorana myös tulevaisuudessa:

KLIK
 
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Kyllä Suomen pelit sekä ratkaisupelit (välierät ja finaali) näkyvät ilmaiseksi suorana myös tulevaisuudessa:

Entäs kun haluaa katsoa yhdysvaltalaisten, venäläisten, ruotsalaisten ja kanadalaistenkin pelit... :confused:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Jääkiekon MM-kisat Saksassa 7.5 - 23.5

Jalonen taisi kelpuuttaa Phoenixista ainoastaan Korpikosken. Lepistöllä loppuu sopimus, mutta Nokelaisesta ei ole mitään kuulunut.

Venäjälle saattaa olla Kovalchukin lisäksi tulossa ainakin Ovechkin ja Semin. Maalillekin varmasti saavat jonkun NHL-veskarin.
 
Ylös Bottom