Nostetaan nyt vähän vanhaa aihetta kun tuli lukaistua sivut läpi.
Vajaan 3kk päästä tulee 22 vuotta siitä kun rekisteröinyt forumille, jonkun verran tuli luettua ennen rekisteröitymistä myös. Koskaan hirveän aktiivinen kirjoittelija ole ollut, mutta lukenut toki muutamia pidempiä taukoja lukuun ottamatta. Sen mitä muistan oli aktiivisuus ehkä huipussaan silloin, kun oli yhdistelmä foorumia ja keskustelua IRC:in puolella. Tässä oli se oma pieni kiva lisä että kaikki ajankohtaiset päivän aiheet ja fiilistelyt sai chattailla, forumilla oli sitten isommat väännöt, laajemmat ja pidemmät keskustelut myös henkilöiden kanssa ketkä ei IRC-kanavalla olleet mukana.
Jotenkin jäänyt se mielikuva kun alkoi tuo IRC kuihtumaan, siinä ehkä osittain tippui itsellä myös lukemisen aktiivisuus ja tuli pidempi(ä) tauko. Samoin kun alkoi pelit muuttumaan ja tarjonta olemaan jopa ylirunsasta. Ennen tosiaan hypetettiin niitä muutamia pelejä ja fiilisteltiin kun pääsee se hakemaan paikallisesta puljusta tai oli tilattu ennakkoon ja odoteltiin postipakettia.
Hyviä aikojahan nuo oli, hyvässä sovussa sitä oltiin kun oli itse 13-14v ja en nyt muista vanhimpien ikää, mutta Jore tuntui äärettömän vanhalta silloin kun taisi olla suunnilleen saman ikäinen mitä itse nyt, jos en aivan väärin muista. Jos myös oikein muistan niin aikaisemmin oli PS2, Xbox ja NintendoFin eriteltynä alasivuina ja kanavina myös.
Ehkä tiivistetysti digitalisaatio yleisesti ja kehitys on vähentänyt aktiivisuutta, vaikka voisi luulla toisin kun mahdollisuuksia keskusteluun ja laadukkaampaan materiaalin on myös tullut vuosi vuodelta. Toki tässä kääntöpuolena juurikin tuo runsauden paljous kaikesta materiaalista mitä on saatavilla, ihmisten hajautuminen eri palveluiden pariin tai yksinkertaisesti kiinnostuksen loppuminen / vähentyminen, mikä sitten onkaan syynä aina kenellekin. Discordissahan taitaa tuo keskustelu suurimmaksi osaksi olla sekä Redditissä.