Varsin tyyriitä rikkaimureita.. jossain kuluttaja lehden vertailussa oli hintakaari 200 - 1000€. Mitkään "oikeat" imuritkaan maksa tuommoisia summia. Tuttava on myös käyttänyt vähän tuota omaa varsi-imuria parempaa mallia (luokkaa 2x ovh, tarjouksessa 169 tms) taitettavalla kaulalla ja hiukan isommalla säiliöllä niin hän sai hyljättyä perinteisen imurin ja ei kuulemma ole ongelma ollut vaikka "karvatalous".. että tiedä sitten onko tämä "alkaen" malli vaan vittuillakseen paskottu noin huonoksi käyttökokemukseksi.
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Ketutuskeskustelu
- Viestiketjun aloittaja henkettu
- Aloituspäivämäärä
Dragonfly
KonsoliFIN Alumni
Meidän Dyson taisi maksaa 399e tai jotain sellaista, ja ei tosiaan tunnu miltään rikkaimurilta, vaan ihan täyspäiseltä koko huushollin siivousmasiinalta, kuten edellisessä viestissä kirjoitin.
Alkaen mallissa tietysti voi olla aika paljon huonompaa... no, kaikki.
Fabre#4
Well-Known Member
Onhan noita imureita toki eri laatua, mutta kuitenkin. Tässä taloudessa on luokkaa 5 vuotta sitten ostettu Electroluxin perässä vedettävä malli, joka maksoi uutena jotain 200 ja 300 euron väliltä. Tehoa on sitä luokkaa, että matot lähtevät lattiasta irti, jos täysillä imuroi, matoille riittää teho 3/5. Varsin hiljainen on myös ja siistiä jälkeä tulee. Tosiaan ei edes täysillä tarvitse imuroida.
Vastaavasti kaveri- ja läheispiiristä löytyy muutamia noita varrellisiakin malleja, lähinnä akkukäyttöisiä, jotka ovat hankintahinnaltaan olleet samaa luokkaa, eikä jälki kuulemma ole ollut lähellekään samaa. Kaveri oli itse asiassa tuossa noin vuosi sitten korvaamassa laitettaan uudella imurilla ja pyysin käymään meikäläisen luona. Näytin, millainen malli tästä taloudesta löytyy ja millaista jälkeä tekee. Kaveri päätyi sitten ostamaan vastaavanlaisen Electroluxin ja on kuulemma tullut siistimpää jälkeä hänenkin kotonaan nyt uudella imurilla.
Jokainen toki ostaa sellaisen, kuin haluaa, mutta omat kokemukset noista akkukäyttöisistä varsi-imureista ovat kyllä korkeintaan keskinkertaiset. En vaihtaisi omaani sellaiseen. Menee minuutti tai kaksi, kun tuon perässä vedettävän vaatehuoneesta ottaa ja pistää pistokkeen kiinni, imurointijälki ensiluokkaista. Pussin vaihtaa, kun tulee tarve. En edes muista, milloin olen edellisen kerran vaihtanut, eli kovin usein ei tarvitse vaihtaa. Mallissa on myös ilmansuodatin, jonka olen tainnut joutua käyttöiän aikana vaihtamaan kerran tai kaksi tässä noin viiden vuoden aikana.
Vastaavasti kaveri- ja läheispiiristä löytyy muutamia noita varrellisiakin malleja, lähinnä akkukäyttöisiä, jotka ovat hankintahinnaltaan olleet samaa luokkaa, eikä jälki kuulemma ole ollut lähellekään samaa. Kaveri oli itse asiassa tuossa noin vuosi sitten korvaamassa laitettaan uudella imurilla ja pyysin käymään meikäläisen luona. Näytin, millainen malli tästä taloudesta löytyy ja millaista jälkeä tekee. Kaveri päätyi sitten ostamaan vastaavanlaisen Electroluxin ja on kuulemma tullut siistimpää jälkeä hänenkin kotonaan nyt uudella imurilla.
Jokainen toki ostaa sellaisen, kuin haluaa, mutta omat kokemukset noista akkukäyttöisistä varsi-imureista ovat kyllä korkeintaan keskinkertaiset. En vaihtaisi omaani sellaiseen. Menee minuutti tai kaksi, kun tuon perässä vedettävän vaatehuoneesta ottaa ja pistää pistokkeen kiinni, imurointijälki ensiluokkaista. Pussin vaihtaa, kun tulee tarve. En edes muista, milloin olen edellisen kerran vaihtanut, eli kovin usein ei tarvitse vaihtaa. Mallissa on myös ilmansuodatin, jonka olen tainnut joutua käyttöiän aikana vaihtamaan kerran tai kaksi tässä noin viiden vuoden aikana.
Lebe80
Well-Known Member
Joo, tehokkaiden varsi-imurien hinta lähtee tosiaan aivan eri sfääreistä kuin perässävedettävien.
Perässävedettävää saa sillä parilla sadalla, kun taas hyvää varsi-imuria ei kannata alle 300e:lla hommata, jos se on talouden ainoa imuri. Ja ottaen huomioon, että perässä vedettäväkin on meidän taloudessa sen 8 vuotta vanha, enkä usko, että tuo meidän 200-250e:n varsi-imuri niin montaa vuotta kestää (tai mistä sitä tietää). Nyt tosiaan 120m2 neliöinen asunnon imurointi onnistuu vielä varsi-imurin akkukestolla, muttei sillä voi tehdä kuin oikeastaan pikasiivouksen. Päivittäin se silti on käytössä juuri eteisestä tulevan hiekan, ja muksun tiputtamien ruokien imurointiin (rikkaimurina).
Mutta tähänhän tämä on menossa, kuten muissakin tavaroissa. Laitteita ei enää edes yritetä suunnitella pitkäikäisiksi, vaan kuluttajien oletetaan ostavan näitäkin laitteita - ei nyt ihan vuosittain, mutta joidenkin vuosien välein.
Perässävedettävää saa sillä parilla sadalla, kun taas hyvää varsi-imuria ei kannata alle 300e:lla hommata, jos se on talouden ainoa imuri. Ja ottaen huomioon, että perässä vedettäväkin on meidän taloudessa sen 8 vuotta vanha, enkä usko, että tuo meidän 200-250e:n varsi-imuri niin montaa vuotta kestää (tai mistä sitä tietää). Nyt tosiaan 120m2 neliöinen asunnon imurointi onnistuu vielä varsi-imurin akkukestolla, muttei sillä voi tehdä kuin oikeastaan pikasiivouksen. Päivittäin se silti on käytössä juuri eteisestä tulevan hiekan, ja muksun tiputtamien ruokien imurointiin (rikkaimurina).
Mutta tähänhän tämä on menossa, kuten muissakin tavaroissa. Laitteita ei enää edes yritetä suunnitella pitkäikäisiksi, vaan kuluttajien oletetaan ostavan näitäkin laitteita - ei nyt ihan vuosittain, mutta joidenkin vuosien välein.
Hulikopteri
Well-Known Member
Meidänkin taloon tuli alle parisadan varsi-imuri. Eihän se ole tietenkään mikään paras mahdollinen, mutta enempää nyt ei viitsitty maksaa. Toki ei meillä mikään iso kämppä ole, reilu 80neliöö. Mutta kätevä on ollut. Nyt voi päivittäin helposti imuroida vaikka keittiötä, kun lapset opettelee syömistä.
Strooper12
Well-Known Member
Random post, nykyinen sukunimeni on vaikkapas kuviteltu 'Nieminen' ja Niemiseksi olen itseni aina mieltänyt.
Kuulin tuossa taannoin että oikea isosisäni kuoli venäläisen kädestä vuonna '40. Tuolloin Isoäitini oli jo raskaana (eli tuleva isäni). Ja meni sitten myöhemmin naimisiin tämän 'Niemisen' kanssa kenet isäni oppi tuntemaan isänään ja minä omilla vuosillani isoisänäni.
Eli oikea isoisäni on kuitenkin 'Järvinen', ja makaa Hietaniemen sankarihaudoissa.
Olen miettinyt sukunimeni vaihtoa Järviseksi koska sitä vereltäni olen loppujenlopuksi.
Kai tämä pohdiskelu johtuu osiltaan tuosta Ukrainan ja Venäjän tilanteesta, on nostanut tunteita. Mehän Suomalaiset kolmannessa sukupolvessa sotien jälkeen emme ole vieläkään todella parannuttu ja eheydytty mitä isoisämme ja äitimme joutui tuolloin kokemaan. Omat vanhempamme oli traumatisoituneita hekin saatuaan oppinsa omilta traumatisoiltuneilta vanhemmiltaan kasvatukseen mikä oli sitten vähän niin ja näin.
Uskon kuitenkin että tämä Suomen viimeisimmän sodan jälkeinen kolmas sukupolvi on kuitenkin onnistunut antamaan vähän normaalimpaa meininkiä omille lapsilleen - itse ainakin olen mielestäni (mielestämme) onnistunut (onnistuneet) kasvattamaan kolme nykyään täysi-ikäistä (ja päistä!) lasta ns. normaalisti. Ei alkoholismia, ei fyysistä kurittamista jne. mitä itse saimme kokea nuoruudessamme.
Ehkä tämän postauksen tärkein huoli ja pointti on kuitenkin mielestäni se että Ukrainassa tällä hetkellä oleva sukupolvi joutuu samaan limboon mikä ei eheydy kun vasta parin sukupolven jälkeen. Todella, todella surullista.
P.s. Toinen isoisäni, äitini puolelta, eli rampana loppuelämänsä saatuaan kranaatin sirun koipeensa samana vuonna kun 'Nieminen' kuoli. Ja tietysti hän oli vieläpä karjalan evakko. Että onko ihme ettei oikein sympatioita Venjään suhteen ole täältäpäin.
Olen huomannut että moni täällä on samaa sukupolvea kanssani, tuntuuko tutulta? Tarkoitushan ei ole lietsoa mitään mutta lähinnä tuo kiinnostaa miten tuon sukupolviasettelun näette? (kohdistettu juuri tälle kolmannelle sukupolvelle ja miksei tietysti nuoremmalekin jos tuntuu että Suomen sotien varjo edelleen on läsnä - toivottavasti ei!
)
Kuulin tuossa taannoin että oikea isosisäni kuoli venäläisen kädestä vuonna '40. Tuolloin Isoäitini oli jo raskaana (eli tuleva isäni). Ja meni sitten myöhemmin naimisiin tämän 'Niemisen' kanssa kenet isäni oppi tuntemaan isänään ja minä omilla vuosillani isoisänäni.
Eli oikea isoisäni on kuitenkin 'Järvinen', ja makaa Hietaniemen sankarihaudoissa.
Olen miettinyt sukunimeni vaihtoa Järviseksi koska sitä vereltäni olen loppujenlopuksi.
Kai tämä pohdiskelu johtuu osiltaan tuosta Ukrainan ja Venäjän tilanteesta, on nostanut tunteita. Mehän Suomalaiset kolmannessa sukupolvessa sotien jälkeen emme ole vieläkään todella parannuttu ja eheydytty mitä isoisämme ja äitimme joutui tuolloin kokemaan. Omat vanhempamme oli traumatisoituneita hekin saatuaan oppinsa omilta traumatisoiltuneilta vanhemmiltaan kasvatukseen mikä oli sitten vähän niin ja näin.
Uskon kuitenkin että tämä Suomen viimeisimmän sodan jälkeinen kolmas sukupolvi on kuitenkin onnistunut antamaan vähän normaalimpaa meininkiä omille lapsilleen - itse ainakin olen mielestäni (mielestämme) onnistunut (onnistuneet) kasvattamaan kolme nykyään täysi-ikäistä (ja päistä!) lasta ns. normaalisti. Ei alkoholismia, ei fyysistä kurittamista jne. mitä itse saimme kokea nuoruudessamme.
Ehkä tämän postauksen tärkein huoli ja pointti on kuitenkin mielestäni se että Ukrainassa tällä hetkellä oleva sukupolvi joutuu samaan limboon mikä ei eheydy kun vasta parin sukupolven jälkeen. Todella, todella surullista.
P.s. Toinen isoisäni, äitini puolelta, eli rampana loppuelämänsä saatuaan kranaatin sirun koipeensa samana vuonna kun 'Nieminen' kuoli. Ja tietysti hän oli vieläpä karjalan evakko. Että onko ihme ettei oikein sympatioita Venjään suhteen ole täältäpäin.
Olen huomannut että moni täällä on samaa sukupolvea kanssani, tuntuuko tutulta? Tarkoitushan ei ole lietsoa mitään mutta lähinnä tuo kiinnostaa miten tuon sukupolviasettelun näette? (kohdistettu juuri tälle kolmannelle sukupolvelle ja miksei tietysti nuoremmalekin jos tuntuu että Suomen sotien varjo edelleen on läsnä - toivottavasti ei!
)
Viimeksi muokattu:
Helppo samaistua. Nuo sotatraumat tahtoo periytyä sukupolvelta toiselle. Suurissa ikäluokissa se näkyi hyvin. Alkoholismia, perheväkivaltaa, itsemurhia ja mielenterveysongelmia paljon. Meidän ikäluokka taitaa noin yleisesti olla jo aika tervehenkistä.
Mummolta meni ensimmäinen mies sodassa ja toinen järkkyi pahasti mieleltään. Kävi kuulemma sotaa joka yö unissaan ja huuto oli ollut kova. Äidiltä meni molemmat vanhemmat. Noista kohtaloista mulla ei ole sen tarkempaa tietoa kun eihän meillä suomalaiseen tapaan olla koskaan puhuttu mistään. Ja karjalan evakkoja ollaan. Tai siis vanhemmat ja isovanhemmat olivat.
Muistan lapsena sen ilmapiirin siellä itä-suomessa mummon luona. Vaikka se oli oikein idyllistä maaseutua ja kaikki oli ulkoisesti hyvin niin siellä oli aina sellainen outo "sodan varjo" jossain kummittelemassa. Ihan niin kuin siellä kylällä asuisi mörkö jonka olemassa-oloa
kukaan ei halua myöntää.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut paljon noita juttuja mieleen. En halua minäkään lietsoa(en pidä lietsomisesta) mutta mä en ole uhrannut ajatustakaan Venäläisten näkemyksille viimeisen vuoden aikana. Mun ajatukset on nyt Ukrainalaisissa ja eidän selviämisessään. Pariin puolituttu-kaveriin katkaisin välit kun sieltä alkoi tulla niitä "naton proxysodat"-kommentteja.
Ps. Niin joo, mun piti yrittää sanoa jotain tuohon mitä sulle oli selvinnyt mutta en tiedä mitä sanoa. Varmasti aika mieltä myllertävää kun selviää että iso-isä ei olekaan oikea iso-isä.
Viimeksi muokattu:
Strooper12
Well-Known Member
Juu, noista sodanajan asioista ei tosiaan puhuttu makaronivellin ääressä meilläkäänHelppo samaistua. Nuo sotatraumat tahtoo periytyä sukupolvelta toiselle. Suurissa ikäluokissa se näkyi hyvin. Alkoholismia, perheväkivaltaa, itsemurhia ja mielenterveysongelmia paljon. Meidän ikäluokka taitaa noin yleisesti olla jo aika tervehenkistä.
Mummolta meni ensimmäinen mies sodassa ja toinen järkkyi pahasti mieleltään. Kävi kuulemma sotaa joka yö unissaan ja huuto oli ollut kova. Äidiltä meni molemmat vanhemmat. Noista kohtaloista mulla ei ole sen tarkempaa tietoa kun eihän meillä suomalaiseen tapaan olla koskaan puhuttu mistään. Ja karjalan evakkoja ollaan. Tai siis vanhemmat ja isovanhemmat olivat.
Muistan lapsena sen ilmapiirin siellä itä-suomessa mummon luona. Vaikka se oli oikein idyllistä maaseutua ja kaikki oli ulkoisesti hyvin niin siellä oli aina sellainen outo "sodan varjo" jossain kummittelemassa. Ihan niin kuin siellä kylällä asuisi mörkö jonka olemassa-oloa
kukaan ei halua myöntää.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut paljon noita juttuja mieleen. En halua minäkään lietsoa(en pidä lietsomisesta) mutta mä en ole uhrannut ajatustakaan Venäläisten näkemyksille viimeisen vuoden aikana. Mun ajatukset on nyt Ukrainalaisissa ja eidän selviämisessään. Pariin puolituttu-kaveriin katkaisin välit kun sieltä alkoi tulla niitä "naton proxysodat"-kommentteja.
Ps. Niin joo, mun piti yrittää sanoa jotain tuohon mitä sulle oli selvinnyt mutta en tiedä mitä sanoa. Varmasti aika mieltä myllertävää kun selviää että iso-isä ei olekaan oikea iso-isä.
Doctor Pepper
Well-Known Member
Minun isoäitini oli aivan äärimmäinen raivoava kommunistien ja Venäjän vihaaja koko loppuikänsä sotakokemusten seurauksena. Nyt kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan uudestaan ajattelin heti, että mummi oli sittenkin oikeassa. No, ei varmaan ollut, mutta aika vähissä on ymmärrys Venäjää kohtaan ollut jo vuodesta 2014 ja vanhaan 30-lukulaiseen ajattelumalliin lipsuu aina silloin tällöin näinä aikoina. Minulla on kyllä venäläisiä tuttavia enkä halua muutenkaan alkaa vihaamaan mitään ihmisryhmää jonkun diktaattorin vuoksi.
Lapsen kasvatuksessa kyllä huomaa eron sukupolvien välillä ja nykyään vanhemmat eivät useinkaan kekkuloi ympäri päissään lasten seassa niin kuin omassa lapsuudessani. Ehkä enemmän pelottaa, että lapsesta tulee liian varovainen, kun kaikki on niin suojattua. Minusta lasten ja nuorten pitäisi oppia tekemään kaikkea pirullista ja häijyä, mitä itsekin tein lapsena. Toki ehkä hieman kohtuullisemmissa määrin.
Lapsen kasvatuksessa kyllä huomaa eron sukupolvien välillä ja nykyään vanhemmat eivät useinkaan kekkuloi ympäri päissään lasten seassa niin kuin omassa lapsuudessani. Ehkä enemmän pelottaa, että lapsesta tulee liian varovainen, kun kaikki on niin suojattua. Minusta lasten ja nuorten pitäisi oppia tekemään kaikkea pirullista ja häijyä, mitä itsekin tein lapsena. Toki ehkä hieman kohtuullisemmissa määrin.
Omenanraato
Well-Known Member
Mua on niin monta vuotta ketuttanut, että nyt riittää:
Tää on pelottavinta ja rohkeinta mitä oon koko elämäni aikana tehnyt.
Nyt oli se hetki ku mun oli tehtävä tää oman itseni takia. Mä en enää jaksa elää sitä elämää miten sitä elin. Nyt on uusi aika missä minä olen hyvä sellaisena kuin olen.
Toivottavasti jokainen tukee jokaista ihmistä joka painii näiden ongelmien kanssa. Me kaikki ollaan hyviä juuri sellaisina kuin ollaan.
Tää on pelottavinta ja rohkeinta mitä oon koko elämäni aikana tehnyt.
Nyt oli se hetki ku mun oli tehtävä tää oman itseni takia. Mä en enää jaksa elää sitä elämää miten sitä elin. Nyt on uusi aika missä minä olen hyvä sellaisena kuin olen.
Toivottavasti jokainen tukee jokaista ihmistä joka painii näiden ongelmien kanssa. Me kaikki ollaan hyviä juuri sellaisina kuin ollaan.
Jartza72
Well-Known Member
Oma vaarinikin haavoittui venäläisten kranaatista ilomantsin taistelussa, joten ei heru itseltäkään yhtään sympatioita yhdellekkään venäläiselle. Tiedän, että oikea syyllinen on jo luultavasti kuollut, mutta silti tuo "viha" on jäänyt kytemään kaikkia venäläisiä kohtaan ja tämä Putinin ristiretki vielä vaan pahentaa asioita. Samoin täällä itärajan läheisyydessä asuvanaon helppoa panna mekille tuo venäläisten ylimielinen käytös kaupoissa ja liikenteessä.Random post, nykyinen sukunimeni on vaikkapas kuviteltu 'Nieminen' ja Niemiseksi olen itseni aina mieltänyt.
Kuulin tuossa taannoin että oikea isosisäni kuoli venäläisen kädestä vuonna '40. Tuolloin Isoäitini oli jo raskaana (eli tuleva isäni). Ja meni sitten myöhemmin naimisiin tämän 'Niemisen' kanssa kenet isäni oppi tuntemaan isänään ja minä omilla vuosillani isoisänäni.
Eli oikea isoisäni on kuitenkin 'Järvinen', ja makaa Hietaniemen sankarihaudoissa.
Olen miettinyt sukunimeni vaihtoa Järviseksi koska sitä vereltäni olen loppujenlopuksi.
Kai tämä pohdiskelu johtuu osiltaan tuosta Ukrainan ja Venäjän tilanteesta, on nostanut tunteita. Mehän Suomalaiset kolmannessa sukupolvessa sotien jälkeen emme ole vieläkään todella parannuttu ja eheydytty mitä isoisämme ja äitimme joutui tuolloin kokemaan. Omat vanhempamme oli traumatisoituneita hekin saatuaan oppinsa omilta traumatisoiltuneilta vanhemmiltaan kasvatukseen mikä oli sitten vähän niin ja näin.
Uskon kuitenkin että tämä Suomen viimeisimmän sodan jälkeinen kolmas sukupolvi on kuitenkin onnistunut antamaan vähän normaalimpaa meininkiä omille lapsilleen - itse ainakin olen mielestäni (mielestämme) onnistunut (onnistuneet) kasvattamaan kolme nykyään täysi-ikäistä (ja päistä!) lasta ns. normaalisti. Ei alkoholismia, ei fyysistä kurittamista jne. mitä itse saimme kokea nuoruudessamme.
Ehkä tämän postauksen tärkein huoli ja pointti on kuitenkin mielestäni se että Ukrainassa tällä hetkellä oleva sukupolvi joutuu samaan limboon mikä ei eheydy kun vasta parin sukupolven jälkeen. Todella, todella surullista.
P.s. Toinen isoisäni, äitini puolelta, eli rampana loppuelämänsä saatuaan kranaatin sirun koipeensa samana vuonna kun 'Nieminen' kuoli. Ja tietysti hän oli vieläpä karjalan evakko. Että onko ihme ettei oikein sympatioita Venjään suhteen ole täältäpäin.
Olen huomannut että moni täällä on samaa sukupolvea kanssani, tuntuuko tutulta? Tarkoitushan ei ole lietsoa mitään mutta lähinnä tuo kiinnostaa miten tuon sukupolviasettelun näette? (kohdistettu juuri tälle kolmannelle sukupolvelle ja miksei tietysti nuoremmalekin jos tuntuu että Suomen sotien varjo edelleen on läsnä - toivottavasti ei!
Viimeksi muokattu:
Doctor Pepper
Well-Known Member
Kuulostaa tosi hyvältä, että olet päässyt ajatuksissa tähän vaiheeseen. Usein jo asioiden toteaminen ääneen on se ratkaiseva askel parempaan. Jos jotain voisi neuvoa, voisit kyllä hyötyä keskustelusta jonkun ulkopuolisen kanssa. Vertaistuki olisi ehkä se paras auttaja, mutta ammattiapu voisi olla nyt myös paikallaan, kun olet selkeästi muutosvaiheessa elämässä. Ehkä vielä parempi olisi keskustella ihan oikeasti kasvotusten ihmisten kanssa näistä vaikeista asioista kuin netissä, mutta onhan tällaiseen avautumiseen kenellä tahansa ihan valtava kynnys.
Ehkä se lähtee tästä sitten pikku hiljaa purkautumaan. Ei ole mitenkään väärin käyttää yhteiskunnan palveluita, jos on vammautunut onnettomuudessa, eikä sitä pidä hävetä. Omia persoonallisuuden piirteitä ja ominaisuuksia on vielä vähemmän syytä hävetä. Autismin kirjolle tyypilliset piirteet kannattaa vain hyväksyä ja sopeuttaa elämää sillä tavalla, ettei sosiaalinen ahdistus pääse kuormittamaan liikaa. Yleensä silloin kun on muuten vaikeaa ja masentaa, myös autismiin liittyvät haasteet ovat enemmän pinnalla ja vaikeampina. Kyllä ihmiselle riittää se, että on läsnä ja välittää muista, ei meidän tarvitse tehdä mitään ihmetekoja tai hävetä sitä, ettei kaikkeen pysty tai ei jaksa aina kaikkea.
Joka tapauksessa hieno video ja minusta siinä oli tosi fiksuja oivalluksia, joista on hyötyä varmasti monelle muullekin. Aika harva osaa kertoa asioista niin selkeästi.
Omenanraato
Well-Known Member
Kiitos, kyllä näistä aikanaan on yksittäisiä juttuja otsikkotasolla käyty esim adhd tutkimuksissa paljonkin läpi, mutta ei yhtään syvällisemmälle oo päässy ku vaimo vuosien saatossa. Nyt tosiaan vois oli hyvä paikka jutella uusiksi kun oma ajatus on muuttunut.
Tänään olin jo kahdesti ihmisten ilmoilla ja tiesin et video tulee tänään, niin en oo ollu noilla fiiliksillä ikinä missään. Selkä suorana ryhdissä hymyssä suin ja olo oli kuin oisin ollu ekaa kertaa elämässäni vapaa
Tänään olin jo kahdesti ihmisten ilmoilla ja tiesin et video tulee tänään, niin en oo ollu noilla fiiliksillä ikinä missään. Selkä suorana ryhdissä hymyssä suin ja olo oli kuin oisin ollu ekaa kertaa elämässäni vapaa
Gimble
Well-Known Member
Kova jätkä! Hienosti vedetty, eihän tuollaiseen vähän erilaiseen videoon kukaan pysty_mutta sinä pystyit. Eiköhän hommat lähde tuolla asenteella rokkaamaan parempaan suuntaan.
Kaikkea hyvää jatkoon!
Lebe80
Well-Known Member
Upea ja rohkea ulostulo! <3
Hattua päästä. Monen näköisiä ajatuksia heräsi. En tiedä miten sanoisi mutta tuossa oli sellaista rohkeaa ja vilpitöntä ihmisyyttä jota ei voi kuin ihailla. Siinä oli myös hyviä huomioita siitä että sairaudet, vammat tai henkiset ongelmat yms. ei välttämättä tarkoita sitä että elämän täytyisi olla huonoa. Ne rajoittaa elämää mutta ei niiden tarvitse antaa pilata sitä.
Juuri näin. Tämä on se tärkein askel.
Rohkea teko, onnittelut siitä! Uskon, että tämä video helpottaa ja auttaa sekä rohkaisee niitä, jotka tämän katsovat.
DarkShadow
Well-Known Member
Voi jestas, että pienikin asia voi pistää vituttamaan suuresti. Oon ollut tässä jo jonkin aikaa Steelseries kuulokkeiden käyttäjä ja mun vanhat Lucidsound luurit ovat olleet paketissa varaluureina. Tänään päätin kaivaa ne esiin ihan vaan muuten vaan ja luurit olivat siis kuulokkeiden omassa suojapussissa ja nostin ne sieltä varovasti ja kuului naps. Ai kun kiva. Ei nää näköjään olekaan ihan niin taattua laatua mitä aikoinaan annettiin ymmärtää. Perkeles.
Liitetiedostot
Jartza72
Well-Known Member
Itsellä käytössä Lucid Sound ls30 luurit ja ei ole kyllä niiden kanssa ollut mitään ongelmia kestävyyden suhteen. Haiskahtaa kyllä aivan materiaalivirheeltä, koska kyllä tuon pääpannan pitäisi olla luurin kestävimpiä osia.