Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ketutuskeskustelu

No pakkohan tässä on kohta alkaa vetää pää täyteen, kun kumpikin leiri vetää aika matalalentoa tällä hetkellä - siis ainakin omaan makuuni. Olihan tuo Sonyn Showcasekin aika onneton esitys loppujen lopuksi. Toki Spenkku ja Microsoft ovat vetäneet aikalailla vuoden pohjat tähän mennessä Redfallin kanssa. Tai no, ei se Forspokenkaan ihan alkuvuodesta juurikaan parempi esitys ollut. Eli pakkohan tässä on lähes raittiin miehen kohta käydä Alkossa ostoksilla…
ei tämä Forspokenkaan nyt ole niin huono kuin mitä arvosteliat sanovat
 
Kuten jossain aiheessa mainitsin kun oli SER kamasta puhe niin mun tietokone täyttää loppuvuodesta 13 vuotta ja jos sillä laittaa tubesta musaa soimaan ja avaan täällä vaikka viis uutta välilehteä niin seuraavat 10s saa kuunnella pätkivää musiikkia ja prossun käyttö hyppää 98%.
Sinänsä huvittavaa kun sillä on kuitenkin pelattu crysis läpi. Toki melkein minimi asetuksilla, mutta silti.
Kertoo jotain nettisivujen raskaudesta nykyään.

Päätin sitten viimeinkin päivittää ja ostin elisalta halvimman acerin pöytäkoneen joka oli tarjolla sillä en mä vieläkään muuta tällä tee kuin kuuntelen musaa tubesta ja selaan foorumeita sekä maksan laskut.
No mikä sitten aiheuttaa ketutusta? Windows 11.

Ensinnäkin tähän oli pakko kirjautua ms tilin tunnareilla ja ilmeisesti ainoa tapa kiertää tuo pakollinen tilin käyttö on tehdä uusi usb jolla asentaa koko winkun uusiksi.
Sitten niinkin simppeli asia kuin taskbarin muuttaminen pienemmäksi vaatii googlen mukaan rekisterin editoimista.
Sitten tämä tietenkin mainostaa mulle gamepassia kun sama tili on käytössä mitä boxilla? Saako tuotakaan paskaa pois?
Automaattinen one drive synkkauskin taisi olla päällä vaikka ihan alussa valitsin "save files only on this computer". Onneksi tuolla näytti olevan joku remove this computer tai vastaava jolla toivonmukaan se ei sitten todellakaan synkkaa mitään ikinä milloinkaan tuonne.
Lisäksi tämäkin viesti on täynnä punaista viivaa, koska olen ilmeisesti kirjoittanut kaiken väärin enkä tiedä onko winkun ominaisuus vai firefoxin.
Mä olen myös aika varma, että win 7:ssa työpöydän ikonien välissä on vähemmän tyhjää mitä tässä eikä tuotakaan voi muuttaa.

Vanha win7 oli kyllä vaan niin vitusti parempi. Sitten jotkut vielä ihmettelee miksi miehet aina mukamas tarttee asennusjuomaa. No just tällaisen paskan takia.
 
Minusta win 11:n saa kyllä muokattua mieleisekseen, mutta siihen kuluu aikaa eikä mikään ole kovin intuitiivista. Jos sen tekee kerran, se on helpompaa sitten seuraavalla kerralla, kunhan ei välillä ehdi unohtaa kikkoja. En tiedä, miten käyttiksistä saadaan niin huonosti muokattavia, mutta ideana on varmaan pitää kaikki häiritsevät mainoskikkareet mahdollisimman monella käyttäjällä käytössä. Fiksattuna win 11 on ihan hyvä käyttis.
 
No nyt alkaa olemaan kaikki asetukset enemmän tai vähemmän kohdillaan. Vastahan tässä on jostain 10 asti googleteltu miten kaiken paskan saa pois päältä.
Taskbaria en saanut pienemmäksi ainakaan tämän ohjeen avulla.

Onneksi sentään kovon osioita sai muuteltua sillä tässä on 512gt ssd joka riittää mulle paremmin kuin hyvin, mutta se oli jaettu tasan kahtia C ja D asemien kesken joka olikin paskempi juttu sillä mä halusin kansioni just kuten ne oli ennenkin.
Windows ei tietenkään osannut noita yhdistää koska recovery osio oli välissä, mutta tuon pystyi kiertämään toisella softalla helposti.
Juu tiedän ettei ole suositeltavaa pitää vaan sitä C asemaa, mutta mulla on varmuuskopiot kunnossa enkä usko winkun menevän niin solmuun, että vain uusi asennus korjaa tilanteen kun en mitään tähän asentele sillä mulla on jo winamp, vlc sekä firefox asennettuna ja muuta en kaipaa.
Tällä hetkellä 270gt vielä vapaana joka tulee varmasti riittämään niin pitkään kuin tämä kone toimii.

Enää ei musiikit pätki ja voin jopa katsoa ps5:lla rendattuja videoita ilman ongelmia.
Jos tämä toimii taas seuraavat 13 vuotta ilman ongelmia niin olen tyytyväinen. No okei joku 8 vuottakin kelpaa.
 
Ei ollutkaan eilen vielä kaikki asetukset kunnossa sillä sängyllä musaa kuunnellessa se vaan äkkiä katkesi, koska kone oli päättänyt alkaa nukkumaan.
Mulla kyllä on power asetukset niin, että näyttö sammuu tunnin kuluttua ja koneen ei pitäisi mennä uni tilaan ikinä.
No siinä taas yön pikkutunneilla sai googlettaa yli vartin, että mikä nyt on pielessä ja selvisi, että on olemassa vielä advanced power setting valinta.
No mistä tämä löytyy? Control panelin kautta. No mistä control panel löytyy? Kirjoittamalla se hakuun sillä minkään valikon takana sitä ei ole.
Toki sen voi haun käyttämisen jälkeen kiinnittää start valikkoon, mutta miks hemmetissä tuo on piilotettu noin kun win 7 tarjoaa siihen helpon pääsyn.

No siellä tosiaan oli vielä erikseen hibernate moodin asetus. Miten se eroaa sleep modesta, sitä en tiedä.
Tuohon sitten piti laittaa numeroarvo ja nolla = never. Tuotakaan en olisi voinut tietää ilman googlea.
Jokohan tämä nyt osaisi pysyä hereillä kun ei koske koneeseen kolmeen tuntiin ja vaan haluaa sen musan soivan taustalla.
 
Näitä lukiessa varmistui se, että tähän talouteen ei enää tietokonetta tule, kun tuosta vuoden 2009 hp:sta aika jättää.
 
Vittu puhelin leipo vaan yhtä äkkiä kiinni. Menen samalla tavalla kun ennenkin ostamaan uuden anna 150€ puhelin näillä ominaisuuksilla. Vittu että osaa vituttaa kun edessä on sovellusten asentaminen sun muu paska google tilien synkronoiminien. Joskus vuosia sitten kun tämä viimeks kävi niin sanoin pankissa että antakaa semmonen laite mikä ei hajoa jos tarvii joskus tässä tilanteessa olla. Hyvin toimi vuosienkin jälkeen. Pankista ei muuten saa käteistä kovin helposti nykyään jos semmoiselle on tarve.
 
EnääN ja Ketä vituttaa aina. Nykyään vituttaa myös se että on yleistä puhua asioista mitä mennään tekemMÄÄN tai on tehty. Esim sanotaan että oli kiva pelata (oikein) pojan kanssa. Saatiin ihan hyvä pallo ralli ja pysty pelata (väärin) tosissaan. Ei vittu osata taivuttaa sanoja oikein Se oikeasti vituttaa enemmän kuin ketuttaa.
 
Myös yhdyssanoissa on nähtävissä jonkun verran vaikeuksia.
 
Vaikka en äidinkielen maisteri olekaan ja kaikille varmasti ajoittain ja silloin tällöin tapahtuu kirjoitusvirheitä ja typoja, niin kyllä sellaisten viestien lukeminen ja tulkitseminen vaan ottaa aivoon, joista puuttuvat isot alkukirjaimet, perus välimerkit ja tekstin jäsentely on ihan mitä sattuu.

Ja kieltämättä joka kerta, kun näen jonkun kirjoittaneen enään, pyörittelen päätäni epäuskoisena. Ei täällä kukaan varmasti mitään YO-aineen tasoista tekstiä odota, mutta perusjuttuihin panostamista varmaan jokainen toivoo. Mukavampi lukeakin ja kirjoittaa vastausta, kun alkuperäisessä viestissä on rakenteet edes suunnilleen kohdillaan.
 
Ei ole totta!!
105895644-200358723-11453-org.jpg

tuon pelihyllyn ostin siis 14.5 ekan kerran tuli solar charger sitten olen saanut tuon saman väärän tuotteen kaksi kertaa ei se Bayne joka toimittaa osaa lukee
tuon olen saanut siis kaksi kertaa sama tuote aivan pelleilyy
 
Liitetiedostot

  • IMG_20230620_142013343_HDR.jpg
    IMG_20230620_142013343_HDR.jpg
    1,7 MB · Lukukerrat: 52
Viimeksi muokattu:
Ei ole totta!!
105895644-200358723-11453-org.jpg

tuon pelihyllyn ostin siis 14.5 ekan kerran tuli solar charger sitten olen saanut tuon saman väärän tuotteen kaksi kertaa ei se Bayne joka toimittaa osaa lukee
tuon olen saanut siis kaksi kertaa sama tuote aivan pelleilyy
Aika paha moka lähettäjällä, jos lähettää solar chargerin pelihyllyn tilalle :D
 
Kuulostaa siltä, että ovat menneet muokkaamaan kannastaan vanhaa tuotetta, ja heillä tuote näkyy toisena tuotteena, mikä sinulla oli tilaushetkellä tms
Kovasti ne taas pahoittelivat sanoivat ettei heille käynyt ikinä näin yritämme vielä kolmannekin kerran :D
pelikoteloiden-sailytysteline-dobe_1_.png

Vpd pelikaupasta ostin eilen 16e uskon että tuo tulee ainakin
 
Viimeksi muokattu:
Puhelimen pilvipalvelu kertoi olevansa täynnä. Ajattelin tehdä sinne tilaa, joten latasin törkeän määrän puhelimesta pilveen lähetettyjä kuvia ja videoita, jotka sitten lataamisen jälkeen poistin. Noniin, nyt on tilaa vaikka kuinka ja paljon. Jahas, viikkoa myöhemmin pilvi on taas täynnä. Pieni googlaus ja näemmä kuvat olisi pitänyt poistaa puhelimen kautta, ei pilvipalvelun nettisivun kautta. Nyt on sitten samat kuvat ja videot vissiin tuupattu puhelimesta takaisin pilveen ja nyt on epäselvää mitkä kuvat ovat tallessa koneella ja mitkä eivät. Ehkä. En nyt oikein ymmärrä mitä tässä on tapahtunut. Tekniikka on persiistä. Tai minä. Tai luuri. Tai kaikki. Perskele.
 
Ylös Bottom