Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ketutuskeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja henkettu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itse otan nämä uudet käänteet taloudessa ja energiatilanteessa vastaan positiivisella jännityksellä. Ei kukaan tule Suomessa nytkään nälkää näkemään, ellei varta vasten halua. Itse koitin nyt viime kuussa huvikseen leikata omaa energiankulutustani. Tavallisen 120-150kwh sijaan sähköä kului elokuun aikana minulla vain noin 100kwh, eikä tehnyt mitenkään erityisen tiukkaa. Ruuan hinta on pikkuisen korkeampi kuin ennen, mutta edelleenkin voi syödä tarkalleen mitä huvittaa, ja tehdä mitä haluaa.

Ainut mikä tässä itseä oikeastaan ketuttaa, on se kuinka niin monet, koko elämänsä kultalusikka suussa elelleet laiskan pulskeat ihmiset valittavat tilanteesta. Pahinta mitä tässä tulee käymään on, että he joutuvat kiristämään vyötään ja se on mielestäni varsin terve muutos nykyisen kulutusjuhlan aikana. Vaikka ilmastomme toki vaikuttaakin, suomalaiset ovat jo vuosikymmeniä elelleet erittäin leveästi maapallosta ja ympäristöstä piittaamatta. Ehkä tämä on hyvä yleinen muistutus siitä, kuinka helppoa meillä onkin ollut.
 
Varmaan on näinkin, mutta tämä väite ei paljoa helpota niitä mummoja ja pappoja jotka ovat jo valmiiksi kiristäneet vyönsä äärimmilleen sukupolvensa oppien mukaisesti. Jos sähkön hinta pomppaa lyhyen ajan sisällä jopa kymmenkertaiseksi, voi pienelläkin kulutuksella saada suuren laskun. Ja edelleen nostan esiin syrjäseudut ja valmiiksi korkeat siirtohinnat, joita ei voi edes kilpailuttaa. Siinä ynnäillään sitten kaksi melko suurta laskua yhteen.
 
Sähkölämmitys on ollut ihan järkevä valinta ja jos se nyt johtaa moninkertaisiin kuluihin yhtäkkiä, ongelmaa ei voi kaataa pelkästään yksilöiden harteille. Kyllä yhteiskunnan täytyy pitää huolta siitä, että ihmiset selviävät yllättävistä ja ennakoimattomista muutoksista. Itse en näe tässä tilanteessa mitään hyvää opetusta kenellekään, paitsi niille, jotka uskoivat, että sotaa käyvän diktaattorin kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä. Harmi, etteivät tunarit joudu taaskaan itse vastuuseen, vaan sivulliset joutuvat kärsimään.
 
Ruuan hinta on pikkuisen korkeampi kuin ennen, mutta edelleenkin voi syödä tarkalleen mitä huvittaa, ja tehdä mitä haluaa.
Ruoan hintaan haluan minäkin ottaa kantaa, sillä sen hinnat ovat kyllä nousseet huomattavasti. Tämän kesän aikana on tullut vastaan useita uutisia ja taulukkoja, joissa nousu on osoitettu vuoden aikana 10-15 % välille, joka on minusta enemmän kuin 'pikkuisen'. Omissa ostoksissa tuotteet ovat pysyneet aikalailla samoina vuosia, tai on ainakin tullut ostettua samojen hintaluokkien tuotteita jo varmaan vuosikymmen. Muutama vuosi sitten viikon ostokset maksoivat kassalla 60-70 euron luokkaa, mutta tämän kalenterivuoden aikana määrältään samanlainen ruokamäärä on kyllä noussut 80-90 euron luokkaan. Kyllä se pidemmän päälle tuntuu, kun samasta ruokamäärästä joutuu nyt maksamaan pari kymppiä enemmän per viikko. Melkein satanen enemmän ruokaan kuukaudessa.

Mallituotteena voisin käyttää vaikka kaurasuurimopakettia. Ei tästä nyt niin montaa vuotta ole, kun Myllyn Paras 2,5 kilon pussi maksoi luokkaa kolme euroa tai vähän jopa alle. Nykyään se maksaa muutamia senttejä alle vitosen. Että on sitä nousua ollut enemmän kuin 'pikkuisen'. Leivän hinnassa huomaa myös saman. Ruispalat maksoivat pitkään luokkaa 1,5-1,7 euroa/pussi, nykyään jo yli 2 euroa/pussi. Saarioisten roiskeläppä oli alle euron, mutta nykyään 1,2 euroa tai ylikin. Tuo kaikki kertautuu ruokalaskussa nykyään ihan tuntuvasti. Ei porukka varmaan nälkää tule näkemään ja edelleen "voi syödä, mitä huvittaa", mutta kyllä se hintojen nousu ihan selvästi on nähtävissä ihan kaikissa tuotteissa.
 
Suomessa huono-osaisuus jakautuu sillä tavalla, että tavallista huoletonta elämää elävät eivät juurikaan kohtaa sitä väkeä, jolla menee niin huonosti, etteivät rahat riitä edes ruokaan. Silti sellaisiakin ihmisiä täällä on aika paljon, jotka oikeasti eivät saa ostettua itselleen ja perheelleen tarpeeksi ruokaa. Hallituksen lupailema tuki ruoka-apuun tuntui siksi hyvältä. Vaikka teoriassa kaikilla on hyvin asiat minimitoimeentulotukinormin ja "hyvinvointivaltion" suojaverkon vuoksi, aika moni tuosta verkosta eri syistä tippuu ja jäljet eivät ole kovin kauniita. Köyhyys on harvemmin täysin yksilön oma valinta.
 
Kyllä yhteiskunnan täytyy pitää huolta siitä, että ihmiset selviävät yllättävistä ja ennakoimattomista muutoksista.
Samaa mieltä.

Samalla toivon, että kunhan tässä pöly laskeutuu ja saadaan tärkeimmät asiat hoidettua (eli pidettyä kaikki hengissä talven yli), meillä pystyttäisiin käymään järkevää, vastakkainasettelua ja syyttelyä välttävää keskustelua muutoksiin varautumisesta ja yhteiskunnan tulevaisuudesta. Tiedän, kuulostaa utopialta, kun nykyistä keskustelukulttuuria katsoo, mutta antakaa mun unelmoida.

Mutta pikainen esimerkki:
Venäjän hyökkäys Ukrainaan - ennakoimaton muutos.
Tarve irtaantua fossiilisista polttoaineista ja muutenkin tiputtaa energiankulutustaan - kaikkea muuta kuin ennakoimaton muutos.

Toistan vielä varmuuden vuoksi, että samoilla linjoilla kuin useampi muu viesti täällä: Jälkiviisaus tai sormella osoittelu (joita taas sitäkin osa jengistä haluaa ihan hirveästi harrastaa) ei auta mummoja, pappoja, eikä ketään muutakaan just nyt tässä tilanteessa, eikä sen aika ole nyt, eikä myöhemminkään. Mutta jonkinlaista järkevää keskustelua asiasta soisi näkyvän.
 
Jaahans. Kaipa se pitää itsekin osallistua talkoisiin ja laskea kakkosasunnon ulkoporealtaan lämpötilaa 38 asteesta 36 asteeseen.

Ei vaan. Vanhukset tosiaan riskiryhmässä tässä, kuten myös matalapalkka-aloilla työskentelevät perheelliset. Eikä tosiaan vaan pelkkä sähkö, vaan bensa, korot, ruoka jne jne. Pienistä puroista kasvaa aikamoinen joki loppujen lopuksi.
 
Samalla toivon, että kunhan tässä pöly laskeutuu ja saadaan tärkeimmät asiat hoidettua (eli pidettyä kaikki hengissä talven yli), meillä pystyttäisiin käymään järkevää, vastakkainasettelua ja syyttelyä välttävää keskustelua muutoksiin varautumisesta ja yhteiskunnan tulevaisuudesta. Tiedän, kuulostaa utopialta, kun nykyistä keskustelukulttuuria katsoo, mutta antakaa mun unelmoida.
Kaunis unelma, johon voin hyvin itsekin samaistua. Aloin miettimään, että ovatko ensi kevään eduskuntavaalit siunaus vai kirous tälle asialle. Silloin viimeistään nämä asiat nousevat isolla äänellä esille ja niistä puhutaan tentti-illat poikineen, mutta tuleeko noista puheista sitten mitään hyötyä olemaan, niin sitä tässä pohtii jo etukäteen.

Vaalit ovat kuitenkin vaalit ja oikeisto(Kokoomus ja PS) haluavat varmasti itselleen vaalivoiton ja hallituspaikat. Vastakkainasettelua on varmasti luvassa ja kuten tämän hallituskauden merkit ovat selvästi näyttäneet, niin voi tulla rumaakin jälkeä. En yhtään yllättyisi, jos opposition väki syyttäisi kaikista mahdollisista ongelmista hallituksen porukkaa irtopisteiden toivossa. Jälkiviisastelua on varmasti luvassa. Tämä tietysti kuuluu vaalidebattiin, mutta onko siitä tavalliselle kansalle sitten (lähi)tulevaisuutta silmällä pitäen juuri mitään hyötyä, kun nokitellaan viereiseen pöytään kaikesta ja seuraavassa lauseessa sitten irtopisteet ja äänet silmissä luvataan kaikki mahdollinen ja puolet mahdottomastakin.

Keskustelua varmasti tullaan käymään ja asiat nousevat esille. Varsinkin, jos tuleva talvi on Suomessa kylmä ja energiakriisi todenteolla kurittaa tavallista kansaa. Keskustelua pitääkin käydä, mutta pelkään pahoin, että kevään vaalit tekevät siitä keskustelusta rumaa ja tavallisen kansan kannalta 'turhaa'. Eri näkemyksen omaavat ovat niin syvällä omissa poteroissaan, ettei mitään konkreettista edistystä nähdä ja ilmoille heitetyt parannusideat jäävät lentäviksi vaalilauseiksi.
 
Aloin miettimään, että ovatko ensi kevään eduskuntavaalit siunaus vai kirous tälle asialle.
Johan sitä on keväästä asti monet asiantuntijat ovat maalailleet, että solidaarisuus ja "Eurooppa uudistuu yhtenä rintamana Putinia vastaan"-ajattelumalli unohtuvat kylmänä talvena ja kansat äänestävät populistiset vaihtoehdot valtaan.
Saas nähdä. Nyt jo tosiaan nähtävissä ihan toisistaan poikkeavia narratiiveja kriisin perinpohjaisista syistä, enkä usko että meno muuttuu ensi kevääseen mennessä.

Sähköön liittymättä, mutta vaaleihin sitäkin enemmän: Hallituksellahan riitti ilmeisesti viimeisessä budjetissa rahaa vähän kaikille ja kaikkialle. Vaalit ne lähestyvät, kyllä. Velkaa ei tarvitse miettiä.
 
Eiks alv laske sähkölaskussa? Meinasin vaan ettå oonko hullu/tyhmä tai kenties molempia mutta mä aion elää tulevan syksyn ja talven niinku aikaisempinaki vuosina. Onko se elämä sitten kerrostaloasunnossa yhtään sen halvempaa.
 
Kyllä minäkin ajattelin jatkaa aikalailla samaan tapaan kuin tähänkin asti, vaikka sähkön hinta selvästi nouseekin. Aikaisemmin on selvitty muutamalla kympillä kuussa. Nyt se on sitten varmaan satanen ja risat. Eniten tämä kolahtaa sähkölämmitteisiin kotitalouksiin, joilla sähkölaskut ovat olleet suhteessa korkeammat jo ennen näitä korotuksia. Vielä jos oikein kunnon vanha puutalo, josta tuulee läpi, niin sitä on tulevana talvena kiva lämmitellä näillä hinnoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Ruoan hintaan haluan minäkin ottaa kantaa, sillä sen hinnat ovat kyllä nousseet huomattavasti. Tämän kesän aikana on tullut vastaan useita uutisia ja taulukkoja, joissa nousu on osoitettu vuoden aikana 10-15 % välille, joka on minusta enemmän kuin 'pikkuisen'.

Äsken katselin prismassa tuttuja tuotteita ja parin viikon takaiseen verrattuna kariniemen liekkisiivet 3.69e -> 4.09e ja x-tra maustamaton rahka 500g 1.29e -> 1.59e ja joskus maaliskuussa tuo oli vielä 1.09e. Jos tuohon alkuvuoden hintaan verrataan niin pelkästään rahkaan mulla menee nyt 7.5e enemmän kuukaudessa.

Joskus alkuvuodesta kotimaista kanan reisikoipi oli 2e/kg ja nyt 1.2kg paketti maksoi 3.09e.
Jauhelihassakin olen siirtynyt siihen halvempaan ja rasvaisempaan sillä joskus kuukausia sitten atrian 9%nauta-sika maksoi 3.79/400g joka oli siinä rajalla raaskiiko sitä ostaa, mutta nyt se on 4.29e ja 23% sika-nauta on 2.35e / 400g ja kun vaikka lasagnetteen menee 800g jauhista niin ei tartte miettiä laittaako siihen melkein 9e vai alle 5e jauhelihat.
Onneksi nykyään tulee jauheliha valmistettua airfryerilla joten ne isoimmat rasvat ei tule ruokaan asti.
 
Eiks alv laske sähkölaskussa? Meinasin vaan ettå oonko hullu/tyhmä tai kenties molempia mutta mä aion elää tulevan syksyn ja talven niinku aikaisempinaki vuosina. Onko se elämä sitten kerrostaloasunnossa yhtään sen halvempaa.
Joku viisaampi saa korjata jos olen ymmärtänyt jotain väärin, mutta:

Alvin alentaminen näkyy, ironista kyllä, täysmääräisesti esim. sillä porukalla joka ei ole suurimmassa hädässä. Eli heillä, joilla on kiinteähintainen sähkösopimus alvin alennus näkyy tietenkin suoraan loppulaskussa.
Sitten taas on kannettu huolta heistä, jotka joutuvat nyt sähkön hinnan ollessa korkealla tekemään uusia soppareita. Ja on optimistista odottaa, että sähköyhtiöt siirtäisivät alvialennuksen sellaisenaan uusiin hintoihin. Ei niin käynyt ruuan tai parturipalveluiden alvikevennystenkään kanssa. Kyllä yritykset ottavat omansa välistä, jos mahdollisuus on.

Mutta kyllä, kyllä alvikevennykset laskee sähkölaskuja. Monen taloustieteilijän mukaan vain turhan kallis operaatio yhteiskunnalle, jos toisena vaihtoehtona olisi ollut kohdennetumpi tuki.

Meidän taloudessa talvi menee kans suht samalla tavalla kuin aina ennenkin. Sähkölasku on ollut kohtuullinen ja sähkönkulutusta laskettu jo vuosikausia. Oma tilanteeni ei kuitenkaan vastaa kaikkien suomalaisten todellisuutta.
 
Pitäs olla iloinen kun tänne tuli dna taloyhtiön netti tarjolle ja 100 meganen maksoi vaan 10e/kk.
Tuo kuitenkin tarkoitti sitä, että mun pitää vaihtaa sähköpostia kun edellinen oli telian sähköposti joka tietenkin katoaa kun vedän vanhan liittymän poikki.
No sehän on helppoa ja nopeaa. Juu ei mennyt kuin kaks tuntia ja vaihdoin uuden mailin vaan niihin paikkoihin joita aktiivisesti käytän ja sitten on ne muutamat paikat joiden kanssa saa kirota vittusaatanaa.

Esimerkkinä coolshop. Vaihdoin säköpostin ja tein tilauksen. Tilausvahvistus tuli uuteen osoitteeseen ja kaikki sen jälkeiset tilausta koskevat asiat meni sinne vanhaan. Miten tuo on edes mahdollista.
Danske bankiin laitoin uuden osoitteen ja silti lasku ilmoitukset meni vanhaan vaikka siellä omissa tiedoissa on vain se yks osoite.
No siellä homma sentään selvisi kun kävi heittämässä ruksin "käytä yllä olevaa sähköpostia kaikkiin ilmoituksiin".
Sitten on telia joka vituttaa kaikista eniten. Tai siis telia finance johon sähköposti ei päivittynyt vaikka vaihdoin sen telian tietoihin, ei tietenkään.
No miten se vaihdetaan? Kirjaudutaan telia finance sivuille, klikataan asiakastietoja ja vaihdetaan se sinne.
Ongelma on vaan siinä, että kun sitä asiakastiedot kohtaa klikkaa niin firefox tarjoaa valkoista ruutua ja chrome ilmoittaa "sivu ei toimi" ja se on ollut tuollainen jo viikon.

Tekis mieli vaan heittää tuo telia finance lasku tulemaan suoraan verkkopankkiin ja toivoa ettei sieltä koskaan tule mitään tärkeää sähköpostia.

Moikka! Harmi kuulla, että sähköpostiosoitteen päivittäminen Telia Financeen ei ole mennyt nyt mutkattomasti. Olitkin jättänyt kommenttisi jo vähän aikaa sitten, niin onko tuo sähköpostiosoite saatu jo päivitettyä? Telia Financen asiakas- ja yhteystietojen muuttaminen onnistuu kirjautumalla Telia Financen asiakasportaaliin pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella niin kuin olitkin jo yrittänyt, mutta ikävä kyllä sivut eivät olleet toimineet. Jos sähköpostiosoitetta ei ole vielä päivitetty niin pystytkö kokeilemaan päivittämistä uudeelleen tuolta asiakasportaalin kautta, jos onnistuisit nyt yhteystietosi päivittämään. Tietty jos ongelmat vielä jatkuvat niin siinä tapauksessa suosittelen olemaan yhteydessä esimerkiksi chat-asiakaspalveluumme, josta tilannetta voidaan katsoa tarkemmin ja tehdä mahdolliset päivitykset kuntoon. //Jesse
 
Ketutuskeskustelu kirjaimellisesti, sunnuntaina kävi semmonen homma että tuli ammuttua elämäni ensimmäinen Kettu! Alkoin soittelemaan pitkin meidän kylää että kuka tulisi näyttään miten nyletään mutta lähin osaava oli eteläsuomessa peuran pyynnissä ja olisi illaksi tullut tänne. Ei siinä odoteltiin että ukko saapuisi vaan Kettu kerkesi tunnetusti alkaa haisemaan koska sitä ei saanut suolistaan jos turkin haluaa talteen, ei ollut enään vaihtoehtoa kun käydä hautaan eläin metsään. Tämä jätti toisenkin trauman elikkä en enään varmaan ikinä voi pelata Horizon Forbidden Westiä kun siinä ammutaan kettua ja otetaan riistalihaa talteen, yks päivä tätä mietin ja haju tuli mieleen niin meinasi oksennus tulla :D ei siinä ku uutta kettua pyytään ja toivottavasti nylkijä on tällä kertaa lähellä.
 
8 lintua ois nyt pakkasessa, eilen illasta sain 2 ammuttua meren äärellä niin puhelimen ahti vei sitten lahjaksi linnuista.
 
Joo. Oltiin maastopyörälenkillä vaimon kanssa ja tulipahan säikähdettyä aikalailla. Mentiin tuollaista yleistä joenrantaa seurailevaa hevos/ulkoilu väylää ja kateltiin kun oikealla olevalla pellolla juoksenteli koira jolla oli aikamoiset liiviviritykset päällä. Matkaa ehkä joku muutama kymmenen metriä. Kovaa räksyttäen poukkoili pitkinpoikin kunnes huomattiin että 4 tai 5 peuraa ryntäili pellolla hurjaa vauhtia karkuun ja samalla alkoi aivan perkeleellinen pauke, äänistä päätellen joen vasemmalta puolelta. Eikun jarrut pohjaan ja hätäistä pälyilyä että mistäpäin oikeasti ammuskellaan.

Eniten ihmetyttää se että tää alue on ihan yleistä ulkoiluseutua. Pellon takana kulkee motari ja asutusta on ympärillä. Eli onko tää oikeesti luvallista ammuskella tällälailla tälläisellä seudulla? Erityisesti tuo että oletettavasti joen toiselta puolelta ammutaan joen yli mahdollisesti kohti motaria, asutusta ym? Välimatkaa kun noihin peuroihin oli noin vähän niin kyllä tässä suoraan sanottuna aikalailla vituttaa nämä metsästäjät tällä hetkellä.
 
Suosittelen ilmoittamaan hälytyskeskukseen. Tuossa voi käydä vielä huonosti.
 
Eipä pentele tullut mieleen siinä hötäkässä. Lyötiin vaan jarrut pohjaan ja äkkiä jalalle. Sitten ympäri ja naama valkoisena takaisin tulosuuntaan. Taitaa olla nyt kuitenkin jo myöhäistä soitella. Tossa juuri kelattiin tuota aluetta ja tultiin siihen tulokseen että ainoa järkevä ampumasektori on ollut niin että me ollaan oltu joko suoraan peurojan takana eli suoraan tulilinjalla, taikka sitten sen muutaman kymmenen metriä sivussa. Eniten ihmetyttää tuo alue. Se on tasan kaupunkialuetta ja tunnettu ulkoilureitti. Teitä ja hevostallia ym ympärillä. Ei voi ymmärtää.

Niin ja lisättäköön se että ainakaan sen mitä ehdimme huomata niin peurat selvisivät tuosta salvosta. Go peurat! Ammuskelu loppui siihen paiti yksi hajalaukaus vielä kuului. Olisiko joku tollo ehkä huomannut vaimon kirkkaan oranssin ajotakin?
 
Jos kaupunkialuetta ja asutustakin niin ei siellä saa ammuskella. Ei ole liian myöhäistä soitella sinne häkeen ja kertoa. Parempi se on ilmoittaa tuollaisesta, kertoa missä paikassa tapahtui jne. Voivat puuttua siihen jos jatkuu.
 
Ylös Bottom