Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ketutuskeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja henkettu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täälä kanssa yksi uniongelmainen jolla yli 10 vuotta ollut ongelmia. 3 vuorotyö ja päälle pari lasta tekivät musta niin herkän heräilijän, että parhaimmillaan heräsin siihen kun yläkerran naapurin kello alkoi soida. Ja mulla siis oli korvatulpat käytössä. Nyt vedellään zopinoxia ja melatoniinia. Korvatulpat on työnnetty aivoihin asti ja verhoina pimennys semmoiset. Niillä mennään.
 
Mulla on ollut ihan nuoresta lähtien erilaisia uniongelmia. Aluksi lähinnä unettomuutta ja öiden valvomista, lopulta jossain vaiheessa tuli uniapnea, jonka lopulta vasta monen huonosti nukutun vuoden jälkeen tajusin hoidattaa kuntoon. Siitä lähtien olen käyttänyt CPAP-laitetta öisin, varmaan jo lähemmäs 10 vuoden ajan.
Itellä ollu samanlainen laite öisin varmaan 14v jo. Välillä päivälläkin joudun sitä käyttämään. Tällä viikolla varmaan yhteensä 10h tullu nukuttua, kun on huolia ja kipuja ihan liikaa ollut.
 
Ens viikolla olis joku psykiatrinen sairaanhoitaja, nii jos sais oloon jotain helpotusta.
Nyt oon 2 kertaa käyny ja toisen kerran jälkeen olo vaan huononi ja kerta enää jäljellä, niin tästä ei juuri apua ollut. Lääkäriin olen ottamassa yhteyttä jos sais ssri-lääkettä tai vastaavaa, ja muutakin apua. Mulla on unettomuutta mikä ei asiaa helpota. Elokuisesta sairaalareissusta mulle on ymmärtääkseni jäänyt traumoja. Olo on todella outo ja ahdistaa ja masentaa. Ei taida melatoniini ja positiivinen ajattelu ihan auttaa. :)

Mulla ei oo koskaan mitään vikaa mielessä ollu, jos lieviä ja hyvin harvoja ahdistuskohtauksia lasketa. Elämä on ollut kyllä melko rankkaa, enkä oo aina kovin positiivinen ollu, mut yritän olla.

Pelaaminen ja arki kyllä sujuu, että eiköhän se siitä ala helpottamaan.
 
Naureskelin itsekseni kun tätä sähkön tehomaksua ensimmäisiä kertoja ideana esittelivät että ei noin typerä idea voi tulla edes tänne idioottilandiaan kun sähkön hintaan ja sen vaihteluun on jo leivottu sisään automaattinen säätely eli sen hinta, yöllä halpa yleisesti, lataa auto silloin jne.

Nyt sitten tuntuu olevan tulossa sellainen että oliko 5kw ylitys 15min ajalta laukaisee tehomaksun joka voi olla jopa 2€ per ylitetty teho (kw), 15min (kerta riittää) kun lataa autoa, ihan vaikka halvimpaan aikaan -> boom, 20€ lisää sille kuukaudelle.. ei voi tätä typeryyttä ymmärtää ja sitä että vielä ymmärtäjiäkin löytyy.. "elämä maksaa", "kaikkien pitää joustaa", yms vatipäitä..
Sähkö kk ja siirto hintoineen on helkutin paljon kalliimpaa kuin useita vuosia sitten..
Tässä on nyt sähköauton muodossa tyydytetty idiootti poliitikoiden viherkiimaa, vähennetty päästöjä, mutta ei riitä ei, ei saa olla mikään "halpaa"..
 
Elokuisesta sairaalareissusta mulle on ymmärtääkseni jäänyt traumoja. Olo on todella outo ja ahdistaa ja masentaa. Ei taida melatoniini ja positiivinen ajattelu ihan auttaa. :)
Mulla on kanssa tullut traumoja siitä, että viimeisen parin vuoden aikana on joko mennyt taju tai meinannut mennä taju useammin kuin kerran. Sellaista ei ole ollut aiemmin. Kerran onnettomuudesta johtuvan shokin vuoksi olin lähellä tajuttomuutta ja toisella kerralla kovan taudin vuoksi menetin kuusi kertaa tajunnan peräkkäin ja olisin kaatunut useamman kerran pää edellä lattiaan, jos olisin ollut yksin. Onneksi en ollut. Se on ihan normaalia, että tulee traumoja, jos sattuu paskoja asioita ja eri ihmisillä eri asiat triggeröi niitä. Yleensä traumaattiset tilanteet pitäisi käsitellä heti, mutta siihen Suomessa ei ole kyllä mahdollisuutta kuin rahalla tai jos on tietyissä tehtävissä, joihin trauman purku kuuluu automaationa.
 
Naureskelin itsekseni kun tätä sähkön tehomaksua ensimmäisiä kertoja ideana esittelivät että ei noin typerä idea voi tulla edes tänne idioottilandiaan kun sähkön hintaan ja sen vaihteluun on jo leivottu sisään automaattinen säätely eli sen hinta, yöllä halpa yleisesti, lataa auto silloin jne.

Nyt sitten tuntuu olevan tulossa sellainen että oliko 5kw ylitys 15min ajalta laukaisee tehomaksun joka voi olla jopa 2€ per ylitetty teho (kw), 15min (kerta riittää) kun lataa autoa, ihan vaikka halvimpaan aikaan -> boom, 20€ lisää sille kuukaudelle.. ei voi tätä typeryyttä ymmärtää ja sitä että vielä ymmärtäjiäkin löytyy.. "elämä maksaa", "kaikkien pitää joustaa", yms vatipäitä..
Sähkö kk ja siirto hintoineen on helkutin paljon kalliimpaa kuin useita vuosia sitten..
Tässä on nyt sähköauton muodossa tyydytetty idiootti poliitikoiden viherkiimaa, vähennetty päästöjä, mutta ei riitä ei, ei saa olla mikään "halpaa"..
Miten se "viherkiima" liittyy siihen että kaikella yritetään rahastaa ja hintoja nostaa sekä laittaa joka paikkaan? Helvetin ärsyttävää paskaa mutta ei se nyt mistään ympäristönsuojelusta johdu. Kaiken saa toki rahastuksen argumentiksi käännettyä ja väännettyä jos tahto on - ja sitähän on.

En tällaisesta tehomaksusta ole edes kuullut mutta kuulostaa taas niin älyttömän paskalta. Ihan samaa kuin kaikki muutkin tavat hivuttaa asioiden hintoja ja maksuja ylemmäs. Itsellä tullut eniten vastaan näitä liittymien "yhdenmukaistamisia", mikä on aina tarkoittanut sitä että halvimmat liittymät lopetetaan tai nostetaan hintaa juuri sillä lailla taktisesti että niissä ei ole enää hinta/laatu-suhteessa mitään järkeä.

Harmittavasti monien asioiden suhteen ei voi edes kummemmin äänestää lompakolla. Joko ei ole vaihtoehtoja tai sitten "vaihtoehdot" on kaikki samanlaisia ilman mitään eroja. Juuri myös tällaisen sähköpaskahinnoittelun vuoksi oli niin vihoviimeisen paska juttu että sähköverkko myytiin suomalaisilta pois. Kukaan ei varmasti osannut arvata että kaikesta aletaan laskuttaa enemmän ja enemmän.
 
Tuo vastaa tilannetta, että ensiksi asiakas X ostaa operaattorilta esim. 300Mbit nettiyhteyden. Jos hän sitten käyttää yhteyttä maksamallaan nopeudella niin hänelle lyödään tehomaksu. Tuplaveloitus.

Itse maksan 3x25A sähköliittymästä ja hintahan sähköliittymissä vaihtelee tuon pääsulakekoon mukaan.
 
Kannattaa vain totutella tähän paskaan. Kaikkea laskutaan yhä enemmän ja enemmän sillä lailla että se hinta, millä sopimuksen teet, on vain lähtökohta. Kaikesta joudut maksamaan päälle ja sen lisäksi hinnat nousee jatkuvasti kaikenlaisten "yhdenmukauttamisten" ja "parannusten" kautta.

En sano siis että nämä pitää ottaa mukisematta vastaan mutta jos tällaiset tulee vasta nyt vastaan niin jossain tynnyrissä on saanut elää. Valittaa kannattaa aina mutta mitään uutta tällaisessa paskassa ei mielestäni ole.
---

Toisesta aiheesta:

Miksi helvetissä Windows valittaa että haluaa käynnistää koneen uusiksi ja siihen saa ruhtinaallisen tunnin siirron kerrallaan? Eilen valitti samaa koko päivän tunti kerrallaan ja välissä sammutin koneen. Miksi Windows ei saanut asiaansa kuntoon siinä kohtaa kun kone käynnistyi tänä aamuna? Millä tapaa joku uudelleenkäynnistys on eri asia kuin sammuttaa ja käynnistää kone, eli käynnistää kone uusiksi sammutuksen jälkeen?
 
Viimeksi muokattu:

Hyvä kysymys, Windowsiin kun päästiin niin miksi kun valitsee "Päivitä ja sammuta kone" niin se ei sammuta, vaan restarttaa ja jättää siihen kirjautumiseen. Ollut ikuisuuden noin.
 
Tuo vastaa tilannetta, että ensiksi asiakas X ostaa operaattorilta esim. 300Mbit nettiyhteyden. Jos hän sitten käyttää yhteyttä maksamallaan nopeudella niin hänelle lyödään tehomaksu. Tuplaveloitus.

Itse maksan 3x25A sähköliittymästä ja hintahan sähköliittymissä vaihtelee tuon pääsulakekoon mukaan.

Lainaan tuolta Ylen uutisesta jonkun kommentin, joka oli hyvä:

Nyt on sähköalan ihminen ihmeissään. Kun kiinteistöön hankitaan sähköliittymä, maksetaan liittymistehon (yleisesti pääsulakekoon mukaan) liittymismaksu. Tämän lisäksi maksetaan tuon liittymistehon mukainen kk-maksu. Pääsulakekoko rajoittaa tuon aiemmin sovitun tehon ylittämistä. Nyt on keksitty "vero" siitä kuinka paljon asiakas käyttää jo hankkimastaan liittymätehosta.

---

Tavallaan siis ymmärrän että sähkön käyttöä on hyvä järkevöittää (ettei kuluteta huolettomasti miten sattuu) mutta onkohan tämä nyt se järkevin ja paras tapa se toteuttaa.
 
Huomenna pitäs SSRI-lääke alottaa, kellää kokemusta?

Syönyt nyt kohta vuoden taas. Ensin meni puoltoista vuotta ja tuntui että meni niin hyvin että pärjää ilmankin. Meni about puoli vuotta kun kaikki ongelmat mitä oli aikaisemminkin niin palasi takaisin.

Auttaa itsellä ahdistukseen ihan jo 10mg niin että parantunut elämänlaatu ja unenlaatu valtavasti taas. Ilman en enää pärjää ja ei se haittaa vaikka tää tekee sut vähemmän tunteittaaksi niin otan sen vaihtokaupan mielelläni siitä että voin elää normaalisti suurimman osan ajasta. Voi myös helpommin olla oma itsensä kun ei oikeastaan välitä enää mitä muut ajattelee.

Alkuun voi oireet pahentua ennenkuin lääke alkaa vaikuttaa ja pahoinvointia oli jonkinverran.
 
Mä söin pari viikko Sertralinia ja sinä aikana lähinnä vain makailin sängyssä ja tuijotin kattoa. Sitten laskin, että mun pitää saada yksi projekti valmiiks kolmessa kuukaudessa ja tällä menolla en saa sitä ikinä valmiiksi. Lopetin lääkkeen ja tein projektin. Ihan kivasti se lääke nollas kaikkea, mut ei sovi mulle, jos haluan pysyä toimintakykyisenä. Sen parin viikon pakkolevon jälkeen sen aikaiset murheet eivät tuntuneet enää missään. Mulla ei oo siis ikinä ollut masennusta, mutta paniikkioireita ja ahdistusta välillä aika pahana, varsinkin jos on asiat huonosti oikeassa elämässä. Olen sen verran yksinkertainen kaveri, että mieli seuraa maailman tapahtumia melko 1:1, eli mieli reagoi siihen, että asiat omassa elämismaailmassa on huonosti. Veikkaisin, että moni mielenterveysongelma paranisi, jos ihmisten elämäntilanne paranisi.
 
Vuosien saatossa tullut syötyä/kokeiltua paljon SSRI-lääkkeitä ja ei toimi meikällä. Olen lääkeresistantti, joten mitään hyötyä ei ollut. Haittapuolet kyllä tuli ja jäi.
 
Huomenna pitäs SSRI-lääke alottaa, kellää kokemusta?
Hassumpi homma. Vetelin vuoden verran tuossa aiemmin ja sitten kun kaikki oli hyvin ni ajettiin se alas tossa syksyllä. No, nyt syvemmällä suossa kun ikinä ennen ni ajellaan taas ylös. Saas nähdä miten käy tällä kierroksella. Ja joo, aloitus, tasonnostot yms ni varmaan on yrjöttävä olo yms mutta ne menee kyllä ohi.

Ihan yleinen statement:
1764706597650.png
 
Viimeksi muokattu:
Vuosien saatossa tullut syötyä/kokeiltua paljon SSRI-lääkkeitä ja ei toimi meikällä. Olen lääkeresistantti, joten mitään hyötyä ei ollut. Haittapuolet kyllä tuli ja jäi.

Mulla riitti aikoinaan kolmen päivän cipralex kokeilu ja olen tästä muistaakseni ennenkin maininnut.
Ekana päivänä aina haukotellessa sellaiset lihaskrampit, että sängyssä makoillessa meni automaattisesti sikiöasentoon.
Toisena päivänä tuo vaikutti näköön ja kaikki oli sumeampaa kuin pitäisi.
Kolmantena päivänä sai sanoa orgasmille hei hei.
Neljättä päivää en enää tollasta hermomyrkkyä laittanut kurkusta alas.
 
Itselläni ei henk koht ole kokemusta lääkkeiden syönnistä mutta aika läheltä seuranneena puolison mielenterveysongelmia, on lääkkeet tullut tutuiksi. Tuntuu että SSRI sekä erilaisten psykoosilääkkeiden (joita käytetään mm. ahdistuksen ja paniikkioireiden hoitoon) vaikutus on loppu peleissä niin yksilöllistä että mitään vertailua toisen kokemuksiin ei pysty varmuudella tekemään. Oikean lääkkeen löytämiseen saattaa mennä pitkäkin aika. Toiselle toimii, toiselle yhtä helvetti, jollekin ei tee yhtään mitään jne... En suosittelisi lukemaan netistä ainakaan mitään kokemuksia koska ne tuppaa olemaan sinne negatiivisuuden puolelle taipuvia oli mikä tahansa lääke kyseeessä. Kokeilemalla selviää ja täytyy yrittää luottaa että ammattilaiset tietää mitä tekee.

Voimia kaikille mielenterveysongelmien kanssa painiville. Tai mt-ongelmista kärsivien puolisoille/läheisille, ei ole helppoa näin läheisen roolissa, aika voimaton olo ajoittain ja omakin jaksaminen koetuksella. Nyt tilanne onneksi ollut tosi hyvä jo jonkin aikaa ja puolisokin voi elää lähes normaalia perheenäidin elämää. Psykoterapia nyt seuraavana askeleena ja toivottavasti sen myötä pikku hiljaa kohti normaalia, tai ainakin normaalimpaa elämää.
 
Ylös Bottom