Kokkelby
Active Member
Osallistutaampas tämän pelin keskusteluun itsekin. Onpas aivan mahtavaa kun on todella pitkästä aikaa löytynyt peli, joka saa aikaan tunteen, että tekisi mieli pelata kaiken aikaa. En tiedä mistä johtuu, että nykyään paria vuotta vaille nelikymppisenä ei meinaa enää innostua mistään pelistä. Toki osansa siihen tekee kokopäiväinen työ, insinööriopinnot siinä sivussa ja perhe. Siitä huolimatta pelaaminen on itselleni ollut aina se paras rentoutumiskeino ja se on jopa hieman ärsyttänyt ettei tahdo innostua mistään. Vaikka ei edes ole juurikaan vapaa-aikaa pelata. No se siitä.
Jossain ovat pelintekijät onnistuneet todella hyvin kun pelimaailma on sellainen missä vaan viihtyy tehden pitkänkin aikaa jotain paperilla tylsältä kuulostavaa homma kuten erilaisten pottujen sekoitteleminen tai vaikka nopanpeluu. Minusta immersio ainoastaan paranee noilla monilla pikku "ärsyttävyyksillä" joista aiemmin täälä keskusteltu, mutta ymmärrän kyllä, ettei kaikille toimi. Peli myös toimii todella hienosti perus ps5:lla eikä ole juurikaan bugeja tullut vastaan. Suurimman osan ajasta olen pelannut portaalilla, ja sillä tämmöinen hidastempoisempi peli toimiikin tosi hyvin. Yhden kerran on peli kaatunut kun olin sekoitellut pottuja 45min, enkä ollut tallentanut välissä. Nyt sain sellaisen perkin, että ei ole enää tallennussnapseista pulaa, joten täytyy yrittää muistaa tallennella usein.
Ennen ostopäätöstä aloitin pelaamalla ykkösosaa, koska se oli hyvässä tarjouksessa. Innostuin sen verran paljon, että pitihän tämä sitten käydä ostamassa gigantin julkaisualesta. Jos tämän joskus 2 vuoden päästä läpi pääsen niin ajattelin pelata sitten ykkösosan, jos vaikka sattuisi kakkososan menestyksen myötä saamaan performanssipäivityksen ps5:lle. Sen verran kuitenkin kerkesin ykköstä pelaamaan, että huomaa monen asian parantuneen todella paljon. Varsinkin tuo combat, se on tässä jatko-osassa jopa nautinnollista, kun taas ykkösessä se oli varsinkin 30fps:llä pelattuna melko vaikeeta.
Kaikenkaikkiaan, aivan upea peli ja tämän kanssa varmasti vierähtää melkosesti aikaa. Vielä kun saataisiin joskus VR-tuki, sopisi tähän peliin todella hienosti.