Vastaus: Kingdoms of Amalur: Reckoning [PS3, Xbox 360 Hype]
Kymmenisen tuntia tuli viikonlopun aikana pelailtua (yöunien kustannuksella), joten laitetaan omiakin ensifiiliksiä:
Hitaan alun jälkeen peli maistuu kerta kerralta paremmalta. Erityisesti satumaiset ympäristöt ovat niin teknisesti kuin erityisesti taiteelliselta näkökantilta häikäisevän kauniita. Pelaamista on vaikea lopettaa, kun komeisiin maisemiin jää samoilemaan samalla uusia vastaantulijoita haastatellen. Yleisilmeestä puhuttaessa Fable-vertaukset eivät ole kovin kaukaa haettuja. Tosin tylsähköt hahmomallit näyttävät tönköiltä, mistä päästään ainoaan varsinaiseen ongelmaan. Itse pääjuoni ei ole ainakaan vielä onnistunut koukuttamaan, sillä geneeristen hahmojen geneeriset läpät eivät luo kovinkaan eeppisiä puitteita etukäteen hienosti pedatulle tarinalle. Pelaajalle syötetään turhan kiihkeästi uusia ja keskenään samankaltaisilta kuulostavia termejä sekä historiaa. Välillä on yksinkertaisesti auttamattoman hukassa, kuka oli kenenkin puolella. Tilanne kuitenkin paranee hiljalleen, kunhan taustamytologia iskostuu mieleen.
Kingdoms of Amalurin parasta antia ympäristöjen lisäksi on mainio taistelusysteemi. Monipuolisesti taikuutta, miekanheiluttelua, jousiammuntaa tai vaikkapa hiiviskelyä yhdistelevä mekaniikka toimii loistavasti. Myös hahmokehitykselle annetaan runsaasti vaihtoehtoja. Oma sankarini luottaa jättimäiseen moukariinsa sekä taikatemppuihin, ja hyvin tuntuu vastustajia lakoavan. Hahmonluonnissa uskaltaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, sillä tilanteen pystyy tarvittaessa nollaamaan myös kesken pelin. Yleinen vaikeusaste tuntuu ainakin toistaiseksi leppoiselta. Normal-tasolla pelattaessa kuolo ei ole päässyt korjaamaan kuin pari kertaa ja silloinkin puhtaasti oman mokailun vuoksi. Genren ammattilaisten kannataneekin aloittaa suoraan hardilla. Samalla KoA:R toimii erinomaisena "ensiropena" genrestä kiinnostuneille, kun taisteluistakin löytyy selkeää toimintapainotteisuutta. Mitään suurempia bugeja ei ole tullut vastaan. Ainoastaan yhdessä sivutehtävässä seurattava hahmo ei ole toistaiseksi suostunut liikkumaan mihinkään, vaan tyytyy huutelemaan "follow me" -komentoaan loputtomiin. Tekoälyseuralaiset saattavat satunnaisesti sekoilla suuntavaistossaan, mutta tilanne korjautuu viimeistään seuraavaan oviaukkoon saavuttaessa. Taisteluissa kaveritkin kantavat tarvittaessa kortensa kekoon. Suurin osa ajasta Amalurin maisemissa kuitenkin samoillaan siis yksin.
Siinä ajatuksia tähän saakka. Toistaiseksi seikkailu jatkuu positiivisin mielin. Jokainen pelisessio tuntuu aiempaa paremmalta, mikä on aina hyvä merkki. Tarkoitus on kirjoittaa KonsoliFIN-arvosteluakin, kunhan pelikelloon kerääntyy riittävästi tunteja. Mielekkään sisällön puutteesta Reckoningia ei voi ainakaan syyttää.