DC kustantamon Titans sarjan neljäskausi paukahti Netflixiin tovi sitten ja katsoin sen tuossa lävitse. Kyseinen kausi jää myös sarjan viimeiseksi. Kirvestä tuli jo vikaa kautta alkaessa kuvaamaan.
Mä olen ollut tän sarjan iso fani ja eka jakso aiheutti aikoinaan aikamoiset kylmät väreet, sen verran sarjakuvauskollinen näyttelijä oli löydetty esittämään Dickiä, alias Nightwingiä. Ja tunnarin musiikki on yks kovimpia kautta aikojen.
Neljäs kausi kuitenkin oli pettymys, sarjan suurin haaste läpi kausien on ollut haastava (=kallis) hahmokatras. Mukana on Nightwingin lisäksi Peto, Saatanan tytär, avaruuden muukalainen ja teräsmiehen poika, joten taistelukohtauksiin upposi fyrkkaa.
Etenkin Peto, joka voi muuttua villieläimeksi, tuntui syövän valtaosan budjetista läpi kausien. Ekoilla kausilla eläimet muistutti aika köykäsiä otuksia, mutta kausittain budjetin kasvaessa myös eläimet alkoi muistuttaa esikuviaan, tätä toki kompensoidaan sillä että Pedon taistelut vähenevät koko ajan.
Toinen suuri ongelma on, että Metropolitanin uhat eivät riitä erikoisvoimia sisältävälle poppoolle vaan vihollisetkin täytyy olla maapalloa uhkaavia, jolloin Nightwing näytti vähän naurettavalle heiluessaan kahden tähtisadetikun kanssa itse Saatanaa vastaan.
Sarjan kohokohdat olikin kun vihollisena oli Red Hood tai joku muu kuolevainen.
Neloskaudella haluttiin closaus kaikille hahmoille ja sarjassa nähdäänkin melko varmasti kaikkien aikojen paskin supersankarijakso, jo jakson nimi, joka on hassuttelevasti lainattu klassikkokomedialta; dude where's my Gar, kertoo että mitä on luvassa.
Oli muuten koko sarjan ainut jakso mitä vaimo eksyi katsomaan ja vaimo sanoikin että ihan kun olisi katsonut lapsuuden Summeri sarjaa. Enkä edes voinut kieltää mielleyhtymää 2000- luvun alun lapsuuden aamujen pelastajaan.
Onneksi tuota synkkää hetkeä lukuunottamatta sarja on pääosin hyvä, paikoitellen jopa erinomainen ja sopivan erilainen Marvelin sarjoihin nähden.
Suositus supersankaritrikoofanaatikoille.