Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Laatusarjat televisiossa ja muualla

Sen lähde oli taas tämä YouTube roskispalo, joten en laittaisi mitään luottoa tähän.
Sinä se olet kova poika kiistämään tietolähteiden luotettavuutta nimenomaan sellaisissa asioissa, joissa ilmaistu tieto ei ole itsellesi ilmeisen mieleinen. Cavillin syistä lähteä Witcheristä löytyy kyllä tietoa todella monista lähteistä.


Varmasti on erinäisiäkin syitä asiaan vaikuttanut, mutta kyllä tuo varsin uskottavalta syyltä vaikuttaa, etteivät hänen ja sarjan tekijöiden näkemykset kohdanneet enää riittävästi. Sehän on juurikin oikea syy nostaa kytkintä, jos näyttelijä on kuitenkin kyseisen hahmon ja ehkä pelien tai kirjojen fani itse.

Itseäni ei sarja kyllä vakuuttanut ensimmäisestä kaudesta alkaen. Kyseisen kauden katsoin puoliväkisin loppuun, ja olin suurimmaksi osaksi pettynyt siihen. Toista kautta katsoin muutaman jakson ja tuntui vielä ensimmäistäkin kautta huonommalta, joten loppui täysin mielenkiinto sarjaan. En toki ole mikään erityisen suuri Witcher-fani muutenkaan. Varsinkin kolmonen oli peleistä jonkinlainen pettymys, erityisesti heikon päätarinan ja kankeiden pelimekaniikkojen osalta.

Jotenkin nuo Witcherin maailman päätarinat (sekä peleissä että sarjassa) ja monet hahmotkaan eivät ole itselleni olleet kovin kiinnostavia. Toki Cavill on sarjassa varsin hyvä Geraltina, mutta esim. Yennefer on sarjassa varsin onneton ja lähinnä ärsyttävän oloinen hahmo. Pelissä kun hän taas oli Geraltin ohella toimivimpia ja vetovoimaisimpia hahmoja. Witcher pelit sentään vielä jotenkin itseänikin kiinnostavat, mutta tuo sarja kyllä menetti silmissäni kaiken kiinnostavuuden jo toisen kauden alkupuolella. Ja kun Cavill vaihtuu Hemsworthiin, niin lienee viimeinenkin mahdollisuus sarjan kiinnostavuudesta ainakin omalta osaltani menetetty.
 
Toki Cavill on sarjassa varsin hyvä Geraltina, mutta esim. Yennefer on sarjassa varsin onneton ja lähinnä ärsyttävän oloinen hahmo. Pelissä kun hän taas oli Geraltin ohella toimivimpia ja vetovoimaisimpia hahmoja.
Pakko olla samaa mieltä tästä. Geralt toimii mutta Yenneferiltä puuttuu se kaikki pelien ja ehkä kirjojenkin aikuinen, itsevarma naisellisuus. Liian nuori/nuoren oloinen näyttelijä valittu rooliin, ainakin jos odotuksiin peilaa.

Vähän olen tietty yrittänyt ottaa sarjan omana tulkintanaan ja sillä tapaa että onhan Yenneferkin joskus ollut nuori tms. Mutta silti tosiaan täytyy yhtyä tuohon että sarjan Yennefer ei millään yllä pelien hahmon tasolle.

Ja muutenkin sarja on tosiaan vain vähän vähemmän camppia Xenaa - joka oli muuten loistava sarja.
 
Sinä se olet kova poika kiistämään tietolähteiden luotettavuutta nimenomaan sellaisissa asioissa, joissa ilmaistu tieto ei ole itsellesi ilmeisen mieleinen.
Sitä kutsutaan kokemukseksi ja medialukutaidoksi, jälkimmäistä suosittelen kaikille.

Cavillin syistä lähteä Witcheristä löytyy kyllä tietoa todella monista lähteistä.

Varmasti on erinäisiäkin syitä asiaan vaikuttanut, mutta kyllä tuo varsin uskottavalta syyltä vaikuttaa, etteivät hänen ja sarjan tekijöiden näkemykset kohdanneet enää riittävästi. Sehän on juurikin oikea syy nostaa kytkintä, jos näyttelijä on kuitenkin kyseisen hahmon ja ehkä pelien tai kirjojen fani itse.
Tämä alkaa jo maistua puulta, kun tätä samaa saa käydä kertaamassa tiettyjen tyyppien kanssa yhä uudestaan. Mutta mennään nyt taas kerran.

Mitä Gamesradar sanoo, joka on faktaa? Cavill lähtee Witcherin roolista. Siihen on lähteenä Cavillin oma Instagram, jonka hän laittoi Superman-duunin yhteydessä.

Mutta sitten mennään heti metsään. Gamesradar sanoo Cavillin antaneen lokakuussa haastattelun, jossa hän valittelee sarjan tekemistä. Ongelmana on, että Gamesradar käyttää lähteenä The Independent-verkkojulkaisua, jonka omassa uutisessa jopa sanotaan suoraan, että Cavillin vastaus, jossa hän puhuu itseensä luottamisesta ja siitä, että tekee oikein, ei edes kosketa Witcheriä. Vastaus on Horowitzin kysymykseen siitä, että oliko paluu Supermanin pelottava ajatus tai onko ylipäänsä pelkoa, että mokaa, jos näyttelee tunnettuja hahmoja kuten Supermania tai Sherlockia.

Independent vetää tästä johtopäätöksen, että Cavill selkeästi puhuu Witcheristä tässä kohtaa, vaikka mikään ei anna siihen perusteita. Sen jälkeen Independentin uutinen käyttää vain fanien reaktiota lopun tekstin pohjana. Gamesradar käyttää siis lähdettä, joka myöntää olevansa vain spekulaatiota.

Independentin linkki: https://www.independent.co.uk/arts-...-witcher-henry-cavill-interview-b2217435.html

Tämän jälkeen Gamesradar siteeraa Redanian Intelligence fanisivustoa, joka on myös ollut tuon Youtube-roskan lähteenä. Ongelmana onkin, että se on jälleen samaa vääristelyä ja suoraa valehtelua.

Redanian Intelligence esittää, että Cavillin lähtö on jo alkanut toisen kauden aikana. Lähteenä tälle he käyttävät Hollywood Reporterin haastattelua, jossa Cavill puhuu siitä, miten Geraltille pitäisi saada enemmän kirjoista tuttua materiaalia sarjaan.

Mutta itse haastattelussa se keskustelu tulee osana hänen ja Hirrsrichin (sarjan luojan) yhteistä keskustelua siitä, mikä toimii paremmin tokalla kaudella. Cavill antaa kyseisen sitaatin esimerkkinä asioista, jotka Hirrsrich otti vastaan ja muutti hänen pyynnöstään. Hirrsrich puolestaan kehuu, että tämä yhteistyö rikastutti sarjaa.

Hollywood reporterin haastattelu: https://www.hollywoodreporter.com/feature/henry-cavill-interview-witcher-superman-1235044553/

Samaan hengenvetoon Redanian Intelligence vetää mukaan Horowitzin haastattelun ja käyttää tuota samaa sitaattia omaan uraan uskomisesta, jota Youtuben tyyppi ja Gamesradar käyttävät.

Eli ainoat lähteet asialle ovat 2021 Hollywood Reporter haastattelu, jossa Cavill kehuu sarjaa ja 2022 haastattelu, jossa Cavill puhuu ihan eri asiasta kuin sarjasta. Nämä ovat pohjana koko uutiselle, jota Gamesradar ja Youtube-juntti esittävät faktana.

Samalla ainoat faktat, mitä tiedetään muilta sarjan osallisilta, ovat nämä: Cavillilla oli sama sopimus kuin kaikilla muilla, eli sellainen, joka uusitaan joka tuotantokausi. Tämä antoi mahdollisuuden hänen palkan nousta ensimmäisen kauden muutamasta sadasta tuhannesta per jakso aina kolmannen kauden miljoonaan per jakso.

Lähde: https://deadline.com/2022/10/liam-h...ry-cavill-in-the-witcher-season-4-1235158299/

Toinen fakta on se, että Cavill ei ollut puhunut asiasta kenellekään ennen Superman uutista ja ilmoitusta, että hän ei aio uusia sopimustaan Netflixin kanssa. Tämän vahvistivat Anya Chalotra ja Joey Batey. Kausi 3 kuvattiin täysin sillä ajatuksella, että Cavill jatkaa ensi vuonna normaalisti.

Lähde: https://www.telegraph.co.uk/tv/2023/07/02/anya-chalotra-interview-the-witcher-netflix-henry-cavill/

Ei tämä ole mitään rakettitiedettä, eikä se pitäisi olla näin vaikeaa ymmärtää, että nämä klikkiotsikoita kirjoittavat sivustot elävät vihaisten fanipoikien klikkauksista. Mitä enemmän saadaan väki tuohtumaan ja tunteiden voimalla jakamaan jokaista epämääräistä väitettä, niin sitä enemmän saadaan mainostuloja.
 
Viimeksi muokattu:
Itseäni ei sarja kyllä vakuuttanut ensimmäisestä kaudesta alkaen. Kyseisen kauden katsoin puoliväkisin loppuun, ja olin suurimmaksi osaksi pettynyt siihen.
Täysin samaa mieltä, mutta katsoin sentään vielä toisen kauden. Kolmatta kautta tuskin enää katon.
Yennefer on sarjassa varsin onneton ja lähinnä ärsyttävän oloinen hahmo.
No niin on. Sellanen 100-vuotiaan velhon kypsyys puuttuu kokonaan, kirjoissahan se on myös huomattavasti paskamaisempi tyyppi.

Laitan vielä spoilereihin joitain asioita (en kaikkia) mitkä ärsyttävät aika paljon:
-Noiturilla ei ole kissansilmiä
-Haltiat näyttävät ihan ihmisiltä
-Blavikenin taistelu oli kirjassa isolla torilla, jossa noiturin ketteryys ja taistelutaidot tulivat tosiaan esille. Sarjassa oli jossain kujalla ihan pieni humalaisten tappelu, tai siltä se ainakin näytti
-Calanthe on yksinkertanen sotahullu, ei tule ollenkaan karismaattisen johtajan vaikutelmaa
-Sylvaani oli todella huonosti tehty, en tiedä voiko maskeerausta tehä huonommin
-En tykänny Valvatista
-Puhutaan jostain maileista (mile)
-Ei tule sellasta slaavilaista fiilistä
-Geralt aivan liian kankea liikkeissään, miksi? Miten ihmeessä se pärjäisi hirviöille jos se on noin hidas liikkeissään.
-Miks kaikki näyttää niin pirun steriililtä?

Tämmöstä jälkeä tulee kun tehää oikeen Amerikan malliin

Jopa Ajan Pyörä päihittää tän ihan 6-0.
 
Mulla on lähes jokaisesta isommasta Netflix-sarjasta kuva, että paukut pistetään pariin ensimmäiseen jaksoon, jonka jälkeen ei ole mitään väliä mitä loppukaudella tapahtuu.

Witcher tuntui juuri tältä (kuten myös esim. Haunting of hill house).

Netflix ja myös muiden suoratoistopalvelujen sarjat tuntuvat sellaisilta, että yritetään peitellä, että budjetti on kulunut pariin isompaan niminäyttelijään, ja ollaan karsittu juuri taistelukohtauksista ja käsikirjoituksista.
 
Witcher tuntui juuri tältä (kuten myös esim. Haunting of hill house).
Boldatusta ei pysty kyllä olla yhtään samaa mieltä. Tämä sarja (kausi) parani kokoajan mitä pidemmälle kautta edettiin, enkä millään saa päähän miten tässä näkyy se, että kaikki rahat olisi laitettu ekaa pariin jaksoo. Muutenkin aivan törkeän hyvä tuo kausi.
 
Man mitkä kylmät väreet tulee. Flashback Anakin kouluttaa Ashokaa. Mahtava Jedi soturi nousee jälleen Imperiumia vastaan.


Raskainta tässä on se, että pelkästään vajaan minuutin pituisessa trailerissa Hayden Christensen pääsee näyttämään enemmän tunnetta ja näyttelijän lahjojaan kuin kahdessa Lucasin ohjaamassa elokuvassa. On edelleen ällistyttävää, että esiosat tuhlasivat niin upean näyttelijäkaartin näin totaalisesti.
 
Star Wars Rebels tuli katseltua läpi pohjustuksena alkavalle Ahsokalle. Sarja yllätti täysin, omasta mielestä paras SW sarja mitä on tehty tähän mennessä.

 
Star Wars Rebels tuli katseltua läpi pohjustuksena alkavalle Ahsokalle. Sarja yllätti täysin, omasta mielestä paras SW sarja mitä on tehty tähän mennessä.



Itsellä 2 jaksoa jäljellä ja parantunut todella paljon mennessään. Alkuun olin vähän meh ja en pitänyt hahmoista. Mutta paljon on muuttunut ja paljon pidän sarjasta lopulta.
 
Olin vältellyt kehuista huolimatta Successionia, ensinnäkin koska HBO:lla sen mainoskuva on niin ankea ja toiseksikin luulin sen olevan tylsää poliittista draamaa. Sitten yllättäin tajusin sen olevan aina mahtavan Adam McKayn sarja, niin päätin antaa jakson verran mahdollisuutta. Voi luoja, että kyseessä onkin (kahdeksan jaksonsa perusteella) upea sarja. Hahmot ovat poikkeuksetta kamalia ihmisperseitä, mutta vikoineenkin heitä koukuttuu seuraamaan mahtavien näyttelijöiden ja loistavan käsikirjoituksen sekä dialogin ansiosta. Tällä hetkellä tuntuu sarjojen parhaimmistolta kuunaan, pakko kattoa kokonaan.
 
Kaksi ekaa jaksoa Ahsokaa katsottu ja se oli juurikin niin hyvä kuin toivoin ja paljon parempi kuin uskalsin odottaa. Kaikki jotka ovat olleet Ahsokan matkassa läpi klooni sodan ja kapinan ovat kuin kotonaan tämän sarjan kanssa. Sanotaan myös että Jos et ole katsonut Rebels sarjaa missaat todella paljon koska tämä on kuin 5 kausi siihen. Pieni aikahyppy on välissä mutta aika nopeasti sitä pääsi kärryille mitä on tapahtunut. Vähän oudolta tuntui katsella live action versioita hahmoista joita olet seurannut 4 kautta animaatio muodossa, mutta nopeasti siihenkin tottui.

Näin 2 jakson perusteella loistavaa jatkoa Rebels sarjalle, muille varmasti sitä parempaa Star Warsia.
 
Viimeksi muokattu:
Tykkäsin Ahsokasta, jännästi se jatkuu piirretyistä ja väkisinkin tulee verrattua hahmoja niihin. Hyvin nämä oikeat ihmiset kuitenkin ottavat hahmot haltuun.

Sitä jäin ihmettelemään, kun Thrawn laitettiin maanpakoon mihin Ezrakin varmaan päätyi, kuinka tämän olinpaikkaa selvitetään jollain muinaisella karttapallolla ja raunioilla :oops:
 
Sain viimein Parks and Recreation -sarjan päätökseensä. Pitkään kesti, etenkin koska varmaan jossain kolmoskaudella kiinnostus vaan lopahti, mutta onneksi lopulta jatkoin. Hieno sarja ja Ron Swanson on yksi parhaista komediasarjojen hahmoista ikuna. Jos yhtään tuo kiinnostelee ja on jäänyt vaikka kesken kuten itellä, niin pystyy kyllä lämpimähkösti suosittelemaan.

Sitten onkin kyssäri, että mitähän sitä seuraavaksi.
 
Sain viimein Parks and Recreation -sarjan päätökseensä. Pitkään kesti, etenkin koska varmaan jossain kolmoskaudella kiinnostus vaan lopahti, mutta onneksi lopulta jatkoin. Hieno sarja ja Ron Swanson on yksi parhaista komediasarjojen hahmoista ikuna. Jos yhtään tuo kiinnostelee ja on jäänyt vaikka kesken kuten itellä, niin pystyy kyllä lämpimähkösti suosittelemaan.

Sitten onkin kyssäri, että mitähän sitä seuraavaksi.
Jos jostain syystä samojen tekijöiden The Office on katsomatta, niin sitten se. :)
 
Ylös Bottom