Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Need for Speed: Unbound

Täällä on useammassa ketjussa viime päivinä puhuttu arvosanoista. No, NFS Unboundin arvosanat ovat yllättävänkin korkeat.
 
Peli vaikuttaakin hyvin laadukkaalta.
Vähän testasin EA Playn kautta ja kyllä ihan laadukkaalta vaikuttaa, joskin ajomalli ei omaan näppiin ihan täysin osu. Se joka mutkassa driftaaminen on vähän överiä. Sen sijaan auton tuunaukseen näytti olevan kiitettävän paljon näperrettävää.
 
Vähän testasin EA Playn kautta
Testit jatkuivat eilen illalla. Mitä enemmän ajan, sen enemmän tykkään. Prologi ei ollut minun makuun. Tarinan kannalta se oli ihan toimiva aloitus, mutta älkää antako tällaisella ajomallilla heti tehokasta autoa ajettavaksi. Prologi oli myös turhan pitkä, joten jossain vaiheessa ajattelin, että tätäkö tämä nyt on seuraavat 20 tuntia. Onneksi ei ollut.

Kun alun jälkeen peli tosissaan alkaa ja lähdetkin nollilta, niin peli on myös heti paljon parempi. Autot ovat tehottomampia, joten ajamiseen ja ajomalliin pääsee totuttautumaan. On erilaisia tehtäviä, eikä tarvitse ajaa vain samoja kisoja kokoajan. On rahapula, joten auton tuunaaminen tuntuu oikeasti palkitsevalta.

Aloitusautoiksi oli mukavasti erilaisia vaihtoehtoja. Otin Honda Civic Type R:n vuosimallia -00. Auto tonttiin ja 19 tuumaiset valkoiset monipuolavanteet alle. Auto tuntui heti enemmän omalta kuin se alun valmiiksi viritetty Nissan Silvia.

Tahtoo siis sanoa, että kestäkää sen pari tuntisen prologin läpi, jos peli ei heti meinaa tuntua hyvältä. Sen jälkeen pääsee siihen totuttuun Need for Speed -rytmiin, jossa lähdetään pohjalta rakentamaan.

Täytyy muuten näin loppuun vielä kerran kehaista tuunausmahdollisuuksia. Aika paljon kilkettä saa autoon kiinni.
 
Minusta on hyvä, että aluksi ajetaan vähän nopeammalla autolla. Muistan sen tunteen, kun Heatissa ensimmäisessä kisassa ajoin jollain ikälopulla Mustangilla ja tuntui siltä, että työntämällä auto liikkuisi lujempaa. Se antoi tosi huonon kuvan pelistä. Hitaita autoja arvostaa ehkä enemmän sitten, kun on jo päässyt sisälle peliin eikä tule sellaista tunnetta, että peli on samanlaista matelua alusta loppuun asti. Varmaan peliä on helpompi myös myydä, jos ensikokemus ei ole niin karu.

Eniten ehkä kampanjassa häiritsee ajan rajallisuus, joka voi houkuttaa käyttämään jotain rahanteko exploittia, joita tuntuu jo löytyvän paljon. En tiedä sitten pärjääkö ihan peruspelaamisella kuitenkin loppuun asti niin, ettei tarvitse vaivautua mihinkään kikkailuun. Todennäköisesti pärjää, koska NFS sarjan pelit ovat olleet melko helppoja yleensä.

Vaikka peli on hyvä ja saanut arvostusta, se on kuitenkin pääasiassa yksinpeli ja joutuu karusti jäähylle siihen asti, että sen saa pelattua Game passissa ilmaiseksi*. EA:n pelit tulevat myös yleensä aika nopeasti alekoriin ja parin vuoden päästä tämänkin voi saada jostain kympillä. Heatin ostin joku aika sitten Steamiin 3,5 eurolla.

* Minulla on Game passia maksettuna 2,5 vuotta jo valmiina, jossa ajassa ehdin pelin varmasti pelaamaan.
 
Totta kyllä tämäkin. Ehkä jos ajomallia ei olisi niin kiikkerä ja driftaava, niin hyppy syvään päähän ei olisi ollut alkuun niin shokeeraava. Joka tapauksessa, ainakin nyt sitä omaa matelevaa Civiciä osaa arvostaa. :)

Joo, mietin tätä itsekin kun päivät juoksee ja autoa pitäisi virittää, mutta ainakin nyt alkuun olen mennyt ihan vaan fiiliksellä, enkä yrittänyt mitään helppoja rahagrindauksia, jos nyt sellaisia on.

Olen vähän kahden vaiheilla. Pelailen nyt ainakin tuon EA Playn kokeiluajan loppuun. Jos sitten jää pahakin NFS kutina, niin ehkä tämä on sitten ostettava. Toinen vaihtoehto on tosiaan odotella koko versiota EA Playhin.
 
Jokainen Need for Speed peli oli tullut noin puolenvuoden sisällä gamepassiin kun joku oli tehnyt listauksen niistä. Että ehkä järkevintä odotella sitä ellei peliä saa sitä ennen jollain 20€.
 
Minulle riittää pelistä yksi tieto: onko kuminauha vai ei.

Ottaa kupoliin ajaa virheetön kisa ja kone vetää viimeisessä mutkassa ohi voittoon kun voittotaktiikka onkin töhöillä kaksi ensimmäistä kierrosta ja painaa viimeisellä kierroksella voittoon.

Tai sitten ei ole kuminauhaa, mutta ajoit miten vaan niin porukka on aina neljän sekunnin sisällä, puolen sekunnin välein toisistaan (Grid).

Niin, että onko AI oikeasti millainen?
 
Kuminauha on. Toki vähän erilainen kuin yleensä, eli pari ekaa sijaa painaa hullua vauhtia karkuun muuta porukkaa ja ehkä himmailevat sitten loppua kohden jos hyvä säkä käy.
Itse vaihdoin kylmästi helpoimmalle niin on paljon hauskempaa suhaamista. Ei kiristele hampaita.
 
Normaalilla vaikeustasolla tältä se kuminauha tässä pelissä juurikin tuntuu. Jos et heti lähdössä ole kärkipaikkataistelussa, niin tuskin voitat. Toisaalta taas pari viimeistä jäävät tosi kauas taakse. En ole todellakaan voittanut joka kisaa. Saattaa olla että pitää itsekin vaihtaa helpoimmalle, jos tuntuu menevän liian vaikeaksi.
 
Vähän kyl tekis mieli turismon lisäksi joku arcademaisempi päristely mutta pakko nyt vaan uskoa siihen että tämä on melko nopeasti alekorissa.
 
Ihmetyttää kyllä miksi ei ole hyviä tekoälyjä ollut ajopeleissä viimeisen 10 vuoden aikana. Jos ei simuja lasketa mukaan. Ja jopa harmittavan usein tekoäly on todella surkeasti tehty. Sitä on jo ehtinyt tottumaan siihen eri peleissä, että pitää vain ajella parin nopean kuskin ohi ja ajella koko kisa kärjessä kohti voittoa. Missä on kunnon kisat ja taistelut?

Ennen vanhaan on kuitenkin ollut ihan hyviäkin kisoja useita autoja vastaan 90-2000 luvun autopeleissä. Uusista peleistä Wreckfestissä on sentään yritystä moneen muuhun peliin verrattuna, mutta löytyy siitäkin omat ongelmansa.
 
Kaiken lisäksi, kun EA:lla ois hallussaan Pcarsin tekoäly…mitä tekee EA? Lopettaa koko pelisarjan, joten heittää senkin roskiin.
 
Heillä on myös F1 pelin tekoäly. Toki ei varmaan sopisi sellaisenaan Need for Speediin, mutta jotain rakennuspalikoita voisi hyödyntää.
 
Kaiken lisäksi, kun EA:lla ois hallussaan Pcarsin tekoäly…mitä tekee EA? Lopettaa koko pelisarjan, joten heittää senkin roskiin.

No ainakaan project cars 3:n tekoälyä ei olisi kannattanut käyttää missään sillä esim niiden huippunopeuteen ei vaikuta vaikeustaso mitään joten esim ovaali kisoissa on sama pelaatko helpoimmalla vai vaikeimmalla ja ne ajaa ihan yhtä kovaa.
Lumisella radalla niillä ihan järkyttävä pito kun sun auto sutii paikoillaan.

Kahdessa ekassa sentään pystyi vielä ajamaan kilpaa eikä tuntunut siltä, että AI huijaa minkä ehtii.
 
Ykköstä lähinnä vaan pelannut. Sen kanssa sai aivan älyttömän hyviä taistoja aikaan.
 
Itse pidän Geoff Crammondin GP3:n ja GP4:n vaikeustasoa ja tekoälyä huippuluokan suorituksena. Olen hämmästynyt, että tuon päälle ei ole saatu kahdessakymmenessä vuodessa saatu rakennettua parannusta vaikka muuten pelikehitys on ottanut harppauksia eteen päin.
 
Tuli tämä ostettua juurikin noiden tuunaus ominaisuuksien vuoksi.

Muuten vaikuttaa hyvältä ajopeliltä mutta mistä saa nuo typerät ajon aikaiset sarjakuva elementit pois päältä? :)

Kiitos jo etukäteen vastauksista.
 
Ylös Bottom