Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]
Näin vaihteli ajatukseni NHL 09:stä sitä pelatessani.
1. Play now: Tämähän näyttää hyvältä. Kiekko pomppii aidommin. Tempo on hitaampi(?) Laukaukset eivät näytä menevän vieläkään vastustajan maaliin. Längeistä meni yksi lämäri, jonka ansiosta voitin 0-1. Olen nähnyt tämän ennenkin, tämähän on samaa vanhaa uusissa koteloissa.
2. Play now: Taklaukset ovat yhtä helppoja kuin ennenkin. Pelaajat kaatuvat todella helposti, kunnes päästään viimeiselle minuutille, jolloin vastustajan pelaaja ehkä säkällä heilahtaa vähäsen ottaessaan taklauksen vastaan. Viimisellä minuutilla vastustaja teki 2 maalia. Olen pelannut NHL:ää -94:sta saakka, mutta tänä vuonna ostan 2K9:n.
1. Be a Pro: Tämähän on aivan loistava. Onnistuin tekemään maalin hyvän sijoittumiseni ansiosta ja näköjään toisenkin. Tästä minä tykkään. Coach Feedback pelin jälkeen on hyvä lisä. Be a Pron ansiosta pysyn tänäkin vuonna NHL:n parissa.
2. Be a Pro: Vastustaja teki ensimmäisestä hyökkäyksestä maalin ja puolessa välissä erää toisen. Tein kavennusmaalin ja se tuntui hyvältä. Vastustaja teki lopussa vielä tyhjiin yhden, mutta niinhän sen kuuluukin mennä.
Joskus voitetaan joskus hävitään, se on urheilua.
Yhteenveto: Tänäkin vuonna ostan NHL:n, mutta pelkästään Be a Pron ansiosta. 2K-sarjaa en ole ikinä pelannut, joten en tiedä mitä menetän siltä osin.