Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL 09 [PS3]

Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Näin vaihteli ajatukseni NHL 09:stä sitä pelatessani.

1. Play now: Tämähän näyttää hyvältä. Kiekko pomppii aidommin. Tempo on hitaampi(?) Laukaukset eivät näytä menevän vieläkään vastustajan maaliin. Längeistä meni yksi lämäri, jonka ansiosta voitin 0-1. Olen nähnyt tämän ennenkin, tämähän on samaa vanhaa uusissa koteloissa.

2. Play now: Taklaukset ovat yhtä helppoja kuin ennenkin. Pelaajat kaatuvat todella helposti, kunnes päästään viimeiselle minuutille, jolloin vastustajan pelaaja ehkä säkällä heilahtaa vähäsen ottaessaan taklauksen vastaan. Viimisellä minuutilla vastustaja teki 2 maalia. Olen pelannut NHL:ää -94:sta saakka, mutta tänä vuonna ostan 2K9:n.

1. Be a Pro:
Tämähän on aivan loistava. Onnistuin tekemään maalin hyvän sijoittumiseni ansiosta ja näköjään toisenkin. Tästä minä tykkään. Coach Feedback pelin jälkeen on hyvä lisä. Be a Pron ansiosta pysyn tänäkin vuonna NHL:n parissa.

2. Be a Pro: Vastustaja teki ensimmäisestä hyökkäyksestä maalin ja puolessa välissä erää toisen. Tein kavennusmaalin ja se tuntui hyvältä. Vastustaja teki lopussa vielä tyhjiin yhden, mutta niinhän sen kuuluukin mennä. :) Joskus voitetaan joskus hävitään, se on urheilua.

Yhteenveto: Tänäkin vuonna ostan NHL:n, mutta pelkästään Be a Pron ansiosta. 2K-sarjaa en ole ikinä pelannut, joten en tiedä mitä menetän siltä osin.
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Onkos täällä jo tieto siitä että PS3 version julkaisu siirtyi kahdella viikolla, uusi julkaisupäivä 25.9. Jännä että esim. VPD näyttää edelleen tuota 11.9. mutta kun äsken katsoin tukkurin sivuilta (duunia duunia) niin PS3:n julkaisu näyttäisi tosiaan tuota 25.9.

EDIT: Jaa... no nyt oli tilanne taas siellä muuttunut, eli toivotaan että myös PS3 veriota pääsette pelaamaan ensi viikolla! =)
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Hyvä, että korjasit.. Olisit nimittäin saanut varmaankin omalletunnolesi muutaman sydärin ja toistakymmentä hermoromahdusta:D
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Hyvä, että korjasit.. Olisit nimittäin saanut varmaankin omalletunnolesi muutaman sydärin ja toistakymmentä hermoromahdusta:D

Heh, se ei tietty ole tarkoituksena... mut jotain outoa tuolla sivuilla silti edelleen on. Julkaisupäivä on nyt sama, mutta tavaran varastolletulopäivänä on edelleen 25.9. Eiköhän tuo tuosta korjaannu ja ens viikolla kaikki vääntää lätkää onnellisena!! :rolleyes:
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Onkos täällä jo tieto siitä että PS3 version julkaisu siirtyi kahdella viikolla, uusi julkaisupäivä 25.9. Jännä että esim. VPD näyttää edelleen tuota 11.9. mutta kun äsken katsoin tukkurin sivuilta (duunia duunia) niin PS3:n julkaisu näyttäisi tosiaan tuota 25.9.

EDIT: Jaa... no nyt oli tilanne taas siellä muuttunut, eli toivotaan että myös PS3 veriota pääsette pelaamaan ensi viikolla! =)

Älä nyt helvetti tule säikyttelemään:D
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Heh, se ei tietty ole tarkoituksena... mut jotain outoa tuolla sivuilla silti edelleen on. Julkaisupäivä on nyt sama, mutta tavaran varastolletulopäivänä on edelleen 25.9. Eiköhän tuo tuosta korjaannu ja ens viikolla kaikki vääntää lätkää onnellisena!! :rolleyes:

Huh, minä jo kerkesin säikähtää.. :confused: VG+:san sivuilla on edelleen julkaisupäivänä 9.9, mutta pahoin pelkään, että vasta 11. päivä peli sieltäkin päin lähtee matkaan (ja saapuu vasta sitä seuraavalla viikolla).
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Onko muuten kenelläkään tietoa, pystyykö EASHL:ssa pelaamaan Split-screenillä kaksi pelaajaa samalla koneella? Ainakaan tähän mennessähän Dual-login ei ole ollut mahdollista PSN:ään...
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]


Eilen peliostoksilla ollessani(Tiger Woods 09,rautaa!),kysäisin Jumbon Gamestopissa myyjältä NHL 09:n julkaisupäivästä.Heilläkin kone näytti 25.9. mutta myyjä oli itse sitä mieltä että 11.9. pitäisi tulla.Tiedä tosiaan näistä sitten,joka syksy sama jännitys päivämäärien kanssa.:confused:
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Oulun Pelimies lupasi pelin käteen 12.9.. Toki Anttilat sun muut mestat pitää kiertää jo 11.9. jos vaikka olisi saatavilla. :)
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Oliko tossa demossa helpoin taso? Nimittäin vastustaja sai tasan yhden hyökkkäyksen koko viime pelissä. Pelitempo tuntui hieman turhankin hitaalta, mutta kai tää joskus ens vuonna tulee hankittua.
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Turha korjata jos ei ole rikki...
Kaikkea pientä hyvää lisätty, esim. fps, fysiikat jne.
Tappelut mulla muutenkin asetuksista nollilla, joten ei häiritse.
Aika harva varaanlähtee pittsburgista asti detroittiin katsomaan ihan perus matsia...

No, kyllä minä ainakin voisin lähteä Hjallishalliin Pelicansia kattomaan Pelicansin paita päällä. Voisin huomata katsomossa myös naisia ja lapsia.
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Voit vaihtaa vaikeustason pro:sta all-stariin jos uskallat:D

Pelitempo on huomattavasti hitaampi " lue realistisempi "
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Pelit-lehti sitten arvosteli pelin. Vaikuttaisi siltä, että arvosteluversio on demoa vanhempi, ainakin muutamasta kommentista päätellen :confused:

Arvosana spoilerin alla, kuten myös muutama kommentti arviosta.
84/100

Arvostelussa valitetaan, ettei ohjausta voi alaspäin hyökätessä kääntää vastakkaiseksi, mutta luulisi voivan, kun tämä onnistuu demossakin.

Lisäksi mainitaan, että mailannosto onnistuu mistä vaan, ja ettei siitä voi saada jäähyä. Noh, itse en kyllä pysty nostamaan mailaa pelaajan takaa, ellei maila ole selvästi hollilla. Olen myös saanut jäähyn sekä korkeasta mailasta sekä huitomisesta, kun mailannosto on heilahtanut vastustajaa kasvoihin tai käsille. Outoa kyllä, arviossa ei ole mainittu mitään huimasti parantuneesta kiekkofysiikasta tai taklausmallinnuksesta.

Be a Prossa joutuu arvion mukaan istumaan vaihdossa niin kauan kunnes valmentaja toisin käskee, sen aikaa seurataan koneen peliä. Ilmeisesti myöskään kamerakulmaa ei BaP:ssa saa vaihdettua laajemmaksi. Harmi.
 
Vastaus: NHL 09 [PS3 Hype]

Mistä se vaihtaa demossa kuvakulman niin että hyökkää ylöspäin jos pelaa pitssburhgillä?
 
Ylös Bottom