Mäkin oikeastaan haluaisin nämä jo vihdoin. Enkä ihan ensitöikseni keksi syitä fiksuille perusteluille et miks niiden pitäisi olla tulematta sen sijasta että ne joita ne ei kiinnosta ei vaan kiinnitä huomiota niihin tai poistaa ilmotukset käytöstä kokonaan.
Tai no periaattteessa joo, keksin kyllä yhden johon itekin kompastunu pariin otteeseen. Ja se on et lähtee suorittamaan sitä platinapystiä ja kesken matkaa jo liikaa investoineena tajuaa et mielenkiinto sitä peliä kohtaan alkaa jo hiipumaan, mutta on jo "liikaa" investoinut aikaa siihen pystien jahtaamiseen että kannattais siinä vaiheessa enää pillejäkään pussiin laittaa. Käy useimmiten laajojen open world-pelien kanssa joista oonkin sen jahtaamisen oikeastaan lopettanut, kun se ähky tulee ennemmin tai myöhemmin. Lopputuloksena se, että vaikka joskus siihen peliin olisi voinut palatakin, niin sen platinapystin jälkeen ei oikeastaan juurikaan tee mieli edes koskea siihen peliin enää ja on tavallaan omalta kohdalta myöskin vesittänyt saamaansa kokemusta sit tämän myötä. Nopeasti mieleen tulis Ghost of Tsushima jonka kanssa tää kävi viimeks, ja uskoisin et olisin siitä nauttinut enemmän jos olisin ollut huomioimatta sivutekemistä päätarinan ohella huomattavasti enemmän. Toki myös oma vika tämäkin.
Itse en osaa tähän sanoa muuta kuin, että on ihan pirun terveellistä itse kunkin mielenterveydelle, että opettelee ainakin jossain vaiheessa elämää irrottamaan suorittamiskeskeisyydestä, vaikka olisi siihen suorittamiseen investoinut aikaa ja efforttia. Itse olin nuoruudessani tällaisissa asioissa ihan hiton pakkomielteinen, kunnes jossain vaiheessa totesin, että oli ihan oman hyvinvoinnin kannalta tärkeää opetella antamaan suorittamisen osalta periksi ja keskittyä sitten muuhun ajoissa. Tuohon ajatusmaailmaan olen sitten lopulta viimeisen parin vuosikymmenen aikana sopeutunut ja suuntautunut siten, että on itse asiassa ihan hiton vapauttavaa, kun luovuttaa siitä kovimmasta suorittamistilanteesta, vaikka kuinka tuntuisi siltä, että nyt vielä pitäisi jotain suorittaa ja saavuttaa.
Mikä parasta tämä ajatusmaailman muutos on poikinut minulle samaan aikaan urakehitystä, mutta myös työssäjaksamista ihan eri tapaan, kuin minulla oli ennen asennemuutosta. Ydinasiana taustalla on toki hyvin voimakas priorisointi, jonka pohjalta kaikki turhat tai hyötyyn nähden liian kuluttavat ja hankalat asiat jätän suosiolla pois, ja keskityn niiden sijasta asioihin, jotka ovat aidosti tärkeitä ja kuitenkin myös kohtuudella saavutettavia.
Pelaamisessa viimeisin suorittamisesta luopumistilanne oli, kun viimeinkin pelasin reilu viikko sitten Final Fantasy XVI:n lisäreineen läpi, ja aloin hetken yrittää pelistä jopa platinaa. Hetken menin tuohon turhauttavaan rumbaan mukaan, kunnes tajusin, että on ihan hiton työlästä ja vaikeaa tuo saavuttaa ja tulee viemään aivan tolkuttomasti aikaa sen saavuttaminen, jos edes olisi mahdollinen itselleni. Lopulta luovutin ihan hyvillä mielin ja poistin pelin saman tien viemästä toistasataa gigaa kovalevytilaa. Oli todella helpottava päätös taas kerran. Se ei ole ollenkaan vaarallista luovuttaa asioissa, jotka eivät sitten lopulta olekaan niin tärkeitä, tai lähelläkään saavuttamista.
Itse kannatan ehdottomasti saavutuksia konsoleilla ihan samoista syistä mitä
@Dragonfly tässä jo hyvin mainitsi. Jää jälki peleistä mitä on pelannut, ja on se joka tapauksessa palkitsevaa, että saa pelin edetessä sellaisia pieniä bonuksia noiden saavutusten puitteissa. Itse todellakin toivon, että Switch 2 nyt lopulta sisältäisi saavutukset myös Nintendolle. Samalla toivon kuitenkin, että jokainen saavutuksiin pakkomielteisesti suhtautuva oppisi luopumaan pakkomielteisyydestä ja liiasta suoritekeskeisyydestä, ja suhtautumaan pelien saavutuksiinkin sellaisena ylimääräisenä bonuksena, josta ei kannata koskaan ottaa stressiä, vaikka saavutuksia jäisi kovastikin lopulta saavuttamatta.