Onko isompi ja pidempi aina parempi? - ja nyt puhutaan videopeleistä senkin pervot

[Remeded]

Molemmis on puolensa, ite tykkään sijoittaa peleihin kymmeniä, satoja jopa tuhansia tunteja, mutta sit välillä ihan oikee kaipaa semmosta piristävää 10-20h tarinavetoista putkijuoksua ja jos jää nälkä ja pelissä on NG+ riittää virtaa siihenkin vielä.

 

[Raxama]

No lyhyesti sanottuna ei, mut sen verran ladattu kysymys kuitenkin et ei välttämättä oikeeta vastaustakaan oo. Pohjautuu enemmän siihen laatuun ja perimmiltään siihen tekemisen mielekkyyteen. Mulla itellä alko tulla ähky noihin open world-peleihin jo siinä melkeen PS3/X360 aikoina, ja lopullinen kyllästyminen kävi sit viimeistään seuraavassa sukupolvessa. Tuntuu vähän et se on enemmänkin sääntö kun poikkeus nykyään et se kartta pitää saada mahdollisimman laajaks ja sinne vielä mahdollisimman paljon eri merkkejä, jotka on sit kuitenkin perimmiltään vaan samaa viittä eri tekemistä copypastettuna aika loputtomiin lukemiin. Tää voi olla mielekästä oman aikansa, mut mulle se nopeasti alkaa tuntumaan toistolta ja sit sitä peliä ei enää tuu käynnistettyäkkään.

Ubisoft on tässä oma lemppariesimerkki, ja ne onkin jo useamman vuoden (tai peräti jopa yhden vuosikymmenen...) julkassu pelejä aika identtisellä kaavalla, etenkin saman sarjan sisällä. Tai no jos ihan rehellisiä ollaan niin sama kaava se on ollu riippumatta onks sen pelin nimi Assassin's Creed, Far Cry tai Watch Dogs, pelimekaniikat ja tekeminen vähän muuttuu mut se kaava siellä taustalla on sama. Helvetisti tekemistä, mut se tekeminen alkaa nopeasti toistaa itteensä jos otat tehtäväkses putsata sitä karttaa. Porukka rupes tähän heräämään Valhallan ja Far Cry 6 nurkilla, ja Ubisoft sai aiheestakin runtua. Vaikka tän oisin ite suonu tapahtuvan jo aiemminkin, mut parempi myöhään kun ei millonkaan.

Eikä muuten oo ainoastaan Ubisoft joka tohon syyllistyy. Sonyn puolelta sekä God of Warin ja Horizonin jatko-osat oli niin turvallisia jatko-osia kun olla ja vaan voi, eikä niissäkään itelle juurikaan mitään uutta ollut. Molempia pelatessa tuli fiilis et enkös mä jo tän oo kertaalleen pelannu ja no, ne sit jäi siihen. Niistä vaan tuntu puuttuvan se innovaatio ja fiilis et nyt on oikeasti jatko-osaa pelaamassa, eikä vaan jotain lisäriä minimaalisilla muutoksilla. Pelkään vähän et Spider-Man 2 tuottaa samanlaisen kokemuksen.

On toki sit laadukkaitakin pelejä joissa sitä tekemistä on aika julmettu määrä ja silti laatu pysyy korkeana. Esimerkkinä nyt Elden Ring ja Witcher 3. Molemmista toki löytyy myös sitä vähän laaduttomampaa tekemistä (Elden Ringin luolastojen koluaminen alko nopeasti olemaan hyödytöntä ja bossit kopioita toisistansa, sekä Witcherin fetchquest tyyliset sivutehtävät), mut molemmista kuitenkin löytyy runsaasti sitä tekemisen arvosta sivukamaakin ja kumpikaan ei ruvennu puuduttamaan missään vaiheessa.

Kolikon kääntöpuolella on sit ne tiiviimmät paketit joilla on kestoa se 10-20h. Vähemmän yllättäen on aika hemmetin paljon helpompaa keksiä mielekästä tekemistä tolle kestolle kun sille +50h kestolle, mut toki näissäkin löytyy poikkeuksia missä tuntuu et se peli on nähty parin tunnin kohdalla. Nää tulee vaan herkemmin pelattua loppuun, jos siinä pelissä on edes yks juttu mikä toimii, koska tollanen n. 10h aikainvestointi ei kovin suuri ole.

Mut kuten sanottu niin tästäkin löytyy huonoja ja hyviä esimerkkejä. Huonona nyt vaikkapa Nier Replicant joka kestää noin 20h alusta loppuun. Sen pelaaminen rupes itteä vaan jossain puolessa välissä puuduttamaan niin paljon et ellei se tarina itessään ois kantanu koko peliä, niin olisin varmaan jättäny sen kesken. Tai oikeastaan näin jälkikäteen mietittynä ois varmaan pitäny ja sit vaan kattoa loput kamat youtubesta, koska se peli ei kunnioita sun aikaas tippaakaan siinä vaiheessa kun pelaat tismalleen identtisiä juttuja jotain kolmatta kertaa läpi (pelin pelanneet tietää et sä muuten oikeasti pelaat sen pelin keskikohdasta eteenpäin kolmesti loppuun) ja vielä bonarina se ilmottaa et vikan lopun saadakses kerää kaikki aseet, joita on toki ripoteltu aika monen tyhjänpäiväsen sivutehtävän taakse. Nier ei toki täysin lineaarinen oo, mut ei se todellakaan open worldikaan ole.

Vastapainona vaikka sit Persona 5, ihan sama kumpi versio niin ekan pelikerran jälkeen sulla on se about +100h siinä kellossa tunteja, ja siinä pelissä kuitenkin mennään päivä kerrallaan kalenterivuotta läpi ilman sen suurempaa vapautta kun se et saat ite päättää aika tarkkaan rajatuista vaihtoehdoista miten ne päivät vietät. Tän parissa tuntu et se sata tuntia meni aika hujauksessa kun se homma vaan yksinkertaisesti toimi, eikä mulla ainakaan tullu toiston fiilistä missään vaiheessa, vaikka ei siinä pelissä ne mekaniikat olennaisesti missään vaiheessa muuttuneetkaan.

Ehkä tän koko homman voi tiivistää siihen et molemmat menee, mut sen tekemisen pitää olla laadukasta ja toiston minimissä. Se on vaan yksinkertasesti aika helvetin paljon helpompaa tehdä sellanen 20h tiivis paketti laadukkaasti, kun sellanen +50h open world räpellys joka säilyy mielenkiintosena alusta loppuun. Kaurapuuro on ihan hyvää välillä, mut jos sitä pelkästään syö viikon putkeen niin viimeistään puolessa väliä viikkoa tekis varmaan mieli jo muuta.

 

[shamaniac]

Porukka rupes tähän heräämään Valhallan ja Far Cry 6 nurkilla, ja Ubisoft sai aiheestakin runtua. Vaikka tän oisin ite suonu tapahtuvan jo aiemminkin, mut parempi myöhään kun ei millonkaan.

Väittäisin että tuohon herättiin jo paljon aiemmin ja siitä todisteena käynevät Originsiin tulleet muutokset pelisarjassa. Far Cry on välttynyt ehkä isommilta muutoksilta koska sitä on julkaistu kai vähän harvemmin?

Elden Ringin luolastojen koluaminen alko nopeasti olemaan hyödytöntä ja bossit kopioita toisistansa

Olen kyllä tästä eri mieltä. Tai no, todellakin "eri" mieltä, sillä en edes ajattele pelaamisessa että onko jokin asia nyt hyödyllistä vai ei. Tärkeintä on että onko se viihdyttävää/mielenkiintoista. Sitä ne luolastot olivat, sillä jatkuvasti ne "copypaste-palasista" tehdyt luolastot tarjosivatkin jotain täysin erilaista. En viitsi spoilata niitä mutta siellähän oli vaikka ja mitä. Siinä oli otettu kopiointi vahvuudeksi että pelattiin pelaajan odotuksilla. Siellä saattoi olla ihan samannäköinen paikka kuin aiemmin mutta sitten siinä onkin jotain ratkaisevan outoa tms.

Kolikon kääntöpuolella on sit ne tiiviimmät paketit joilla on kestoa se 10-20h. Vähemmän yllättäen on aika hemmetin paljon helpompaa keksiä mielekästä tekemistä tolle kestolle kun sille +50h kestolle, mut toki näissäkin löytyy poikkeuksia missä tuntuu et se peli on nähty parin tunnin kohdalla. Nää tulee vaan herkemmin pelattua loppuun, jos siinä pelissä on edes yks juttu mikä toimii, koska tollanen n. 10h aikainvestointi ei kovin suuri ole.

Näin juuri ja lyhyemmät pelit voivatkin ehkä saada anteeksi siinä laadussakin kun tietää että sitä ei tarvitse jauhaa loputtomiin. Sitten taas se laadukkainkin teos laimenee jos se vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Minulle kävi vähän se Witcher 3:ssa, että odotin ja toivoin jo parissa kohtaa että tarina saataisiin päätökseen. Eka kertaa se tuli jo Skelligessä, joka on muistaakseni vasta joku 2/3 pelistä jos sitäkään

Peli oli silti todella loistava mutta se pituus silti väsytti.

Kaurapuuro on ihan hyvää välillä, mut jos sitä pelkästään syö viikon putkeen niin viimeistään puolessa väliä viikkoa tekis varmaan mieli jo muuta.

Minä olen syönyt varmaan yli 10 vuotta joka aamu kaurapuuroa ja se on edelleen hyvää Hotelliaamupaloillakin se puuro kuuluu asiaan vaikka tietysti siellä ottaa jopa muutakin mukaan

Ei sillä että tuo vertaus nyt minun vastaukseni osalta korreloisi jotenkin peleihin. Halusin vain puolustaa joka päiväistä kaurapuuroa

 

[Renebauman]

Väittäisin että tuohon herättiin jo paljon aiemmin ja siitä todisteena käynevät Originsiin tulleet muutokset pelisarjassa. Far Cry on välttynyt ehkä isommilta muutoksilta koska sitä on julkaistu kai vähän harvemmin?


Olen kyllä tästä eri mieltä. Tai no, todellakin "eri" mieltä, sillä en edes ajattele pelaamisessa että onko jokin asia nyt hyödyllistä vai ei. Tärkeintä on että onko se viihdyttävää/mielenkiintoista. Sitä ne luolastot olivat, sillä jatkuvasti ne "copypaste-palasista" tehdyt luolastot tarjosivatkin jotain täysin erilaista. En viitsi spoilata niitä mutta siellähän oli vaikka ja mitä. Siinä oli otettu kopiointi vahvuudeksi että pelattiin pelaajan odotuksilla. Siellä saattoi olla ihan samannäköinen paikka kuin aiemmin mutta sitten siinä onkin jotain ratkaisevan outoa tms.


Näin juuri ja lyhyemmät pelit voivatkin ehkä saada anteeksi siinä laadussakin kun tietää että sitä ei tarvitse jauhaa loputtomiin. Sitten taas se laadukkainkin teos laimenee jos se vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Minulle kävi vähän se Witcher 3:ssa, että odotin ja toivoin jo parissa kohtaa että tarina saataisiin päätökseen. Eka kertaa se tuli jo Skelligessä, joka on muistaakseni vasta joku 2/3 pelistä jos sitäkään

Peli oli silti todella loistava mutta se pituus silti väsytti.


Minä olen syönyt varmaan yli 10 vuotta joka aamu kaurapuuroa ja se on edelleen hyvää Hotelliaamupaloillakin se puuro kuuluu asiaan vaikka tietysti siellä ottaa jopa muutakin mukaan

Ei sillä että tuo vertaus nyt minun vastaukseni osalta korreloisi jotenkin peleihin. Halusin vain puolustaa joka päiväistä kaurapuuroa

Far Cry 6 oli loistava peli itselle kaamean Far Cry 5 pettymyksen jälkeen. Eli kyllä Far Cry sarjassa oli Ubisoft ottanut palautteen tosissaan. Far Cry 6 oli poistettu kaikki ainakin itseäni vitosessa harmittaneet asiat. 6 menikin itselleni kaikkien aikojen Far Cry peliksi ohi kolmosen.

 

[Raxama]

Väittäisin että tuohon herättiin jo paljon aiemmin ja siitä todisteena käynevät Originsiin tulleet muutokset pelisarjassa. Far Cry on välttynyt ehkä isommilta muutoksilta koska sitä on julkaistu kai vähän harvemmin?


Olen kyllä tästä eri mieltä. Tai no, todellakin "eri" mieltä, sillä en edes ajattele pelaamisessa että onko jokin asia nyt hyödyllistä vai ei. Tärkeintä on että onko se viihdyttävää/mielenkiintoista. Sitä ne luolastot olivat, sillä jatkuvasti ne "copypaste-palasista" tehdyt luolastot tarjosivatkin jotain täysin erilaista. En viitsi spoilata niitä mutta siellähän oli vaikka ja mitä. Siinä oli otettu kopiointi vahvuudeksi että pelattiin pelaajan odotuksilla. Siellä saattoi olla ihan samannäköinen paikka kuin aiemmin mutta sitten siinä onkin jotain ratkaisevan outoa tms.


Näin juuri ja lyhyemmät pelit voivatkin ehkä saada anteeksi siinä laadussakin kun tietää että sitä ei tarvitse jauhaa loputtomiin. Sitten taas se laadukkainkin teos laimenee jos se vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Minulle kävi vähän se Witcher 3:ssa, että odotin ja toivoin jo parissa kohtaa että tarina saataisiin päätökseen. Eka kertaa se tuli jo Skelligessä, joka on muistaakseni vasta joku 2/3 pelistä jos sitäkään

Peli oli silti todella loistava mutta se pituus silti väsytti.


Minä olen syönyt varmaan yli 10 vuotta joka aamu kaurapuuroa ja se on edelleen hyvää Hotelliaamupaloillakin se puuro kuuluu asiaan vaikka tietysti siellä ottaa jopa muutakin mukaan

Ei sillä että tuo vertaus nyt minun vastaukseni osalta korreloisi jotenkin peleihin. Halusin vain puolustaa joka päiväistä kaurapuuroa

Origins joo muutti pelattavuutta aika runsaasti, mut kaava pysy aikalailla samanlaisena. Skaala vaan suureni aika huomattavasti ja mukaan tuli ne RPG-elementit, joista voi olla sit aika montaa eri mieltä. Itelle ei napannu toi uus suunta oikeastaan ollenkaan.

Mullakin toi Elden Ringin luolastojen koluaminen rupes vasta tosi myöhään tökkimään, about siinä vaiheessa kun niitä oli kourallinen jäljellä. Sillä hyödyllisyydellä tarkotin et jossain vaiheessa peliä sulla on buildi jo siinä kondiksessa ettet oikeastaan tarvii mistään mitään, niin samalla noitten luolastojen palkinnot menettää merkityksensä. Olihan niissäkin jonkinverran vaihtelua, mut oli kyllä myös toistoakin, joka sit alko näkymään viimeistään siinä vaiheessa kun niitä alko sarjatulella tykittämään läpi.

Witcher 3 on siitä vähän erikoinen, et sen pelin paras anti ei oikeastaan itelle edes ollu se päätarina, vaan ne sivutehtävät jossa oli omat irralliset juonensa. Päätarina vähän aaltoili siinä mielessä et joskus siinä oikeasti otettiin turhan rennosti ja mitään ei tapahtunut oikeastaan pitkään aikaan, kun taas noissa sivutehtävissä onnistuttiin siinä et ne oli just sellasia nopeita tiiviitä paketteja joissa usein oli ihan mielenkiintonenkin keissi käsillä.

Niin ja siis toi kaurapuurovertaus tarkotti sitä et jos sitä pelkästään söis viikon putkeen eikä mitään muuta. Eihän siihen kyllästy jos aamulla vaan syö ja jos sinne heittää välillä marjoja tai muuta sekaan niin vielä epätodennäkösemmin alkaa tökkimään. Saman vois ajatella peleistäkin, vaikka se oliskin pituudeltaan +100h, niin pienillä variaatioilla sitä jaksaa huomattavasti pidempään kun sillon jos se on saman takomista sen sata tuntia putkeen.

 

[shamaniac]

Sillä hyödyllisyydellä tarkotin et jossain vaiheessa peliä sulla on buildi jo siinä kondiksessa ettet oikeastaan tarvii mistään mitään, niin samalla noitten luolastojen palkinnot menettää merkityksensä.

Joo, ymmärrän mutta minä en hae niistä hyötyä jos ne vain viihdyttää. Ylipäänsä se tutkiminen ja luolan läpäisy riitti minulle.

 

[JLunen]

Entiseltä Playstation-pomolta hyviä nostoja:
""We live in a world where only 32% of gamers actually finish the game, so we're making a lot of game that 68% of the people aren't seeing." He thinks that the length of a game is not necessarily the deal breaker it used to be; with the average age of gamers approaching early 30s, that's a massive pool of players that (generally speaking) have more money than they do time."

""PlayStation 1, 2, and 3 generations, [length] was like your top review point. We kept judging games by, you know, how much gameplay you get for your dollar. And maybe that was a decent metric back in the times when the average gamer was in their late teens/early 20s, which means they're time-rich and money-poor, so having to sit down for that long of a sesh to get through some huge RPG seemed reasonable.""
"Next, he says developers must stop chasing photorealism, questioning whether it improves gameplay or story commensurately: "I don't believe you can get across the uncanny valley; I think that will always be just five steps ahead. So instead of chasing that, let's go back to exciting game design." He says we're past the point where most players even notice the addition of things like advanced ray tracing."

Ex-Sony Boss Shawn Layden Explains How to Make Games Faster, Cheaper

PlayStation prophet has the answers

www.pushsquare.com

Aivan samoja asioita olen itsekin miettinyt. Monet pelit ovat liian pitkiä, ihan rehellisesti sanottuna (oma mielipide) pitkittämisen ilosta. Vielä kun nykyään menestyspelille tehdään kärjistäen lähes identtinen jatko-osa, niin tarvitseeko jokaisen osan olla 40+ h? Jos nyt ajattelee, että peli oli todella hyvä ja "voi harmi, se loppui jo 20h jälkeen", niin ainakin sitä jatko-osaa sitten odottaa oikeasti innolla ja se luultavasti maistuukin paremmin, kun sitä lähes samaa peliä tuli pelattua vain 20h, eikä 40h ja jos jatko-osa on myös sen 20h, niin sehän voisi olla aika optimi, näin nyt hatusta vedettynä. Toki jos jatko-osien julkaisutahti on hyvin harva, pelin sisältö ei oikeasti toista itseään ihan mahdottomasti ja jos vielä on niin hienosti, että on vähän nichempi noin muutenkin (esim. Remedyn pelit) niin sitten pitemmät osat ovat tervetulleempia, mutta edelleen, pituuden pitää olla perusteltavissa sisällöllä. Juonivetoisessa pelissä suuri määrä copy-paste -höttöä vie lähinnä immersion omalla kohdalla ja homma menee tylsähköksi suorittamiseksi. Herkästi sitten muut pelit kutsuvat.

Myös tuosta grafiikasta voisi mielestäni hieman tinkiä ainakin keskimäärin, etenkin pitemmissä peleissä, joissa on todella paljon assetteja ja paikkoja joissa ei käydä kuin kerran. Muutenkin se 60 fps ja vähän genrestä riippuen riittävä piirtoetäisyys ennemmin kuin viimeisen päälle grafiikat

 

[Ippenator]

Aivan samoja asioita olen itsekin miettinyt. Monet pelit ovat liian pitkiä, ihan rehellisesti sanottuna (oma mielipide) pitkittämisen ilosta. Vielä kun nykyään menestyspelille tehdään kärjistäen lähes identtinen jatko-osa, niin tarvitseeko jokaisen osan olla 40+ h? Jos nyt ajattelee, että peli oli todella hyvä ja "voi harmi, se loppui jo 20h jälkeen", niin ainakin sitä jatko-osaa sitten odottaa oikeasti innolla ja se luultavasti maistuukin paremmin, kun sitä lähes samaa peliä tuli pelattua vain 20h, eikä 40h ja jos jatko-osa on myös sen 20h, niin sehän voisi olla aika optimi, näin nyt hatusta vedettynä. Toki jos jatko-osien julkaisutahti on hyvin harva, pelin sisältö ei oikeasti toista itseään ihan mahdottomasti ja jos vielä on niin hienosti, että on vähän nichempi noin muutenkin (esim. Remedyn pelit) niin sitten pitemmät osat ovat tervetulleempia, mutta edelleen, pituuden pitää olla perusteltavissa sisällöllä. Juonivetoisessa pelissä suuri määrä copy-paste -höttöä vie lähinnä immersion omalla kohdalla ja homma menee tylsähköksi suorittamiseksi. Herkästi sitten muut pelit kutsuvat.

Myös tuosta grafiikasta voisi mielestäni hieman tinkiä ainakin keskimäärin, etenkin pitemmissä peleissä, joissa on todella paljon assetteja ja paikkoja joissa ei käydä kuin kerran. Muutenkin se 60 fps ja vähän genrestä riippuen riittävä piirtoetäisyys ennemmin kuin viimeisen päälle grafiikat

Itselleni ei ole koskaan ongelma jos peli on tunneissa pitkä, kunhan peli on mielekästä pelattavaa. Parhaat pelaamani pelit ovat olleet vähintään 100-tuntisia eepoksia, ja jotkut venyneet jopa yli 200 tunnin. Mutta kun peli on itselleni tarpeeksi mielekästä pelattavaa, niin sitä vain jaksaa jatkaa, ja itse asiassa vaan toivon yleensä kymmenien tuntien jälkeen, että peli jatkuisi vielä pitkäänkin, jos peli on sitä oikeasti innostavaa pelattavaa.

En usko myöskään, että pelin pituus mitenkään erityisen voimakkaasti vaikuttaa pelien kehittämiseen ja sen kalleuteen ongelmallisesti, vaan ne suurimmat ongelmat tulevat nimenomaan siitä, että pyritään aina vaan tarkempiin ja yksityiskohtaisempiin grafiikoihin. Tämä vaatii todella paljon työtä pelien kehittäjiltä ja tekee sitten samalla peleistä aivan järjettömän kokoisia ohjelmalliselta kooltaan.

Itse en edes kaipaa mitään fotorealismia tai elokuvamaisuutta peleihin, vaan nautin erityisesti sellaisista pelinomaisista, omaperäisistä, ilmeikkäistä ja värikkäistä grafiikoista - vaikkapa Nintendon pelien, tai sitten toisenlaiseen tyyliin, eli vaikkapa soulsborne-pelien tyyliin.

Tuo aina vaan tarkemman ja fotorealistisemman grafiikan hakeminen on se todellinen ongelma pelien kehittämisen työläyden ja korkeiden kustannusten aiheuttajana. Mutta minkäs teet, jos se on kuitenkin se, mitä suuri yleisö kaipaa.

 

[m_vierimaa]

Olen lopun kyllästynyt näihin satojen tuntien maratoneihin, poikkeuksena nyt viime aikoina Elden Ring.

Varsin massiivisesta backlogista valikoituu helposti pelejä, jotka pelaa 10h tietämiin tai jopa reilusti alle. Viime aikaisista esim. 7th Guest VR ja Life is strange sarja on ollut mainio. Adios ja Industria maistuivat myös, vaikka Adioksen kesto on vain 1,5h.

 

[Ippenator]

Ei sen kai kenellekkään pitäis yllätyksenä tulla et Ubisoftin pelit on pelattavuudeltaan hyvin lähellä toisiaan. Jos oot jotain Assassin's Creediä, Far Cryta tai Watch Dogsia pelannut, niin tää aivan varmasti yhdistelee asioita vähän kaikista ja lopputuloksena on peli jonka pelattavuus on tosi tuttua ja nähdyn oloista. Joitakin häiritsee, joitain ei.

Ei nää ikinä mitään maatamullistavia tekeleitä oo, perinteisiä open world-pelejä joissa kartta ammuttu täyteen turhaa paskaa ja menee parhaiten sellasena väliaikaviihteenä kun ei parempaakaan tekemistä ole. Ongelmana vaan se et harvemmin on tilannetta et ei oo yksinkertasesti muuta pelattavaa kun Ubisoftin jo miljoona kertaa nähdyt setit. Ei sitä samaa ateriaa jaksa miljoonaa kertaa, etenkin kun sitä ruvettiin jo ensimmäisiä kertoja tarjoilemaan jossain 2009-2012 akselilla kun AC2 ja FC3 julkaistiin ja jatko-osat niille ei varsinaisesti mitään uutta tarjonneet.

Tämä on taas kerran tällainen geneeristäkin geneerisempi kommentti Ubisoftin peleistä. Itse en allekirjoita oikein mitään väitteitäsi. Mutta Ubilla on toki tämä vankka vähättelijäporukkansa, jotka toistavat aina vaan samoja mantroja.

Itselleni Ubisoft on yksi parhaista, ellei jopa paras pelitalo, jonka pelit ovat järjestään laajoja ja monipuolisia. Myöskin tuovat vuosikausia julkaisujen jälkeen peleihinsä lisäsisältöä, joista moni on jopa ilmaista. Välillä tuntuu ihan oikeasti siltä, että te näitä samoja mantroja hokevat olette joskus kauan sitten pelanneet muutamaa Ubin peliä, ja sen jälkeen on pelaaminen jäänyt, ja tyydytään sivusta seuraamaan aina uusia Ubin pelejä, ja hokemaan yhä uudelleen samoja mantroja, vaikka millainen peli sieltä tulisi. No, karavaani kulkee, ja suurin osa Ubin peleistä saa ihan hyviä arvosanoja ja myöskin myyvät erittäin hyvin.

Itse ihmettelen ensisijaisesti vaikkapa COD:in geneerisyyden ja täysin saman yksinkertaisen kaavan hyväksymistä niin laajasti. Ja henkilökohtaisesti koen, että monen kehumat Rockstarin pelit ovat nimenomaan niitä samaa tauhkaa ja tylsän geneeristä avoimen maailman pelattavuutta sisältäviä pelejä. Tai vaikkapa täysin samaa toistavien genrejen, kuten vaikkapa metroidvania-pelien hehkuttamista, vaikka, ne ovat järjestään totaalisesti toistensa kopioita. Toki makunsa kullakin.

 

[Raxama]

Tämä on taas kerran tällainen geneeristäkin geneerisempi kommentti Ubisoftin peleistä. Itse en allekirjoita oikein mitään väitteitäsi. Mutta Ubilla on toki tämä vankka vähättelijäporukkansa, jotka toistavat aina vaan samoja mantroja.

Itselleni Ubisoft on yksi parhaista, ellei jopa paras pelitalo, jonka pelit ovat järjestään laajoja ja monipuolisia. Myöskin tuovat vuosikausia julkaisujen jälkeen peleihinsä lisäsisältöä, joista moni on jopa ilmaista. Välillä tuntuu ihan oikeasti siltä, että te näitä samoja mantroja hokevat olette joskus kauan sitten pelanneet muutamaa Ubin peliä, ja sen jälkeen on pelaaminen jäänyt, ja tyydytään sivusta seuraamaan aina uusia Ubin pelejä, ja hokemaan yhä uudelleen samoja mantroja, vaikka millainen peli sieltä tulisi. No, karavaani kulkee, ja suurin osa Ubin peleistä saa ihan hyviä arvosanoja ja myöskin myyvät erittäin hyvin.

Itse ihmettelen ensisijaisesti vaikkapa COD:in geneerisyyden ja täysin saman yksinkertaisen kaavan hyväksymistä niin laajasti. Ja henkilökohtaisesti koen, että monen kehumat Rockstarin pelit ovat nimenomaan niitä samaa tauhkaa ja tylsän geneeristä avoimen maailman pelattavuutta sisältäviä pelejä. Tai vaikkapa täysin samaa toistavien genrejen, kuten vaikkapa metroidvania-pelien hehkuttamista, vaikka, ne ovat järjestään totaalisesti toistensa kopioita. Toki makunsa kullakin.

Niin no, täähän on sit vaan sun mielipitees. Enkä mä sanonu et tääkään väärin olis, tykkää jos tykkää. Mut on mun mielestä jokseenkin virheellistä väittää et Ubisoftin peleissä tapahtuis oikeasti mitenkään suuria innovaatioita tai muutoksia toistensa välillä. Ei se oo sattumaa et niitä kritisoidaan ja useammatkin pelaajat alkaa tuohon vähän jo kyllästymään. Mut ei siinäkään varsinaisesti mitään väärää oo, jos Ubisoft haluaa tehä samanlaisia pelejä tusinan ja pelaajat niitä ostaa niin mikäs siinä, ei mun niitä tartte pelata.

Ja koska kuitenkin seuraavaks kysyt niin joo, mä oon pelannu Ubin pelejä siinä mielessä et Watch Dogs Legion, Far Cry 6 ja AC Valhalla on viimesimmät mitä pelannut. Ne on kaikki jäänyt pariin tuntiin, ei vaan kiinnosta. Noista aiempia osia sit kans pelannut, yllättäen. Ai niin, kyllähän mä tota uutta Prince of Persiaa pelasin ja ihmettelin et nyt on Ubisoftilla joku pielessä kun tekivät vahingossa hyvän pelin. Varmaan saanu studio piiskaa et antakaa olla viimenen kerta kun tälläsen vahingon saatte aikaan.

Mut ei se nyt ihan täysin negatiivinen juttukaan oo. Jos Ubin peleistä tykkää niin niitä ostamalla kyllä tietää ihan tasan tarkkaan et mitä on luvassa. Ei liiemmin tarjoa yllätyksiä niinsanotusti.

Sinänsä jännä et nostat CODin tossa esimerkiks, koska mun kirjoissa ei noi Ubin pelit oo yhtään sen erilaisempia. Ihan yhtä low effort räpellyksiä nekin on kun noi vuosittaiset coditkin. Mun ja monen muun mielestä ehkä nykyajan hajuttomin ja mauttomin studio joka puskee identtisiä tuotteita pihalle pienillä muutoksilla ja välillä koittaa jotain trendinjahtaamista erilaisten battle royalien yms kanssa jotka sit vaan pistetään markkinoille kuolemaan. Esimerkkinä Hyper Scape ja Roller Champions, näitten nimet piti ihan googlata. Eikä se Skull and Boneskaan ihan hirveen hyvin tainnu lähteä. Tossa nyt muutama esimerkki jutuista mitkä ei oo toiminu. XDefiantissa vielä katellaan et mitä käy, et onks sillä pysymisvoimaa vai hiipuuko hiljaksiin myös.

Mut se et jos sulle Ubisoft on ehkä paras pelitalo ja mulle se on ihan tynnyrin pohjalla jos miettii nykysiä AAA-pelitaloja (eiku sori nehän teki AAAA-pelin just), niin ehkä se on vähän sellanen lähtökohta et on ihan turha vängätä aiheesta kun ollaan sen verran eri puolella aitaa et en usko et kumpaakaan kiinnostaa oikeastaan vittuakaan mitä toinen on mieltä? Tiiän et mua ei ainakaan.

 

[shamaniac]

Tämä on taas kerran tällainen geneeristäkin geneerisempi kommentti Ubisoftin peleistä. Itse en allekirjoita oikein mitään väitteitäsi. Mutta Ubilla on toki tämä vankka vähättelijäporukkansa, jotka toistavat aina vaan samoja mantroja.

Eikö mielipidettään voi kirjoittaa ilman että heti alkuun on pakko niputtaa eri mieltä olevat johonkin lokeroon, jonka kautta yritetään mitätöidä se "väärä" mielipide.

Itselleni Ubisoft on yksi parhaista, ellei jopa paras pelitalo, jonka pelit ovat järjestään laajoja ja monipuolisia. Myöskin tuovat vuosikausia julkaisujen jälkeen peleihinsä lisäsisältöä, joista moni on jopa ilmaista.

Laajuus tulee sen tuttuakin tutumman kopioimisen kautta. Monipuolisuuskin juontaa samaan koska tuntuu että pääosassa Ubin peleistä on kaikissa samat mekaniikat ja asiat tavalla tai toisella. Eikä siis mitenkään että "liikkuminen, hyppy, kävely" vaan ne osaa heti tunnistaa että missä pelissä ne on samantuntuiset. Eikä myöskään sillä tapaa samantuntuiset että "tässä räiskitään fps-kuvakulmasta ja tässä kanssa" vaan se miltä se kyseinen mekaniikka tuntuu.

Kyllä joku Apex Legends, Halo ja COD tuntuu erilaisilta vaikka kaikki on FPS-pelejä. Sitten taas Ubilla on paljon pelimekaniikkoja, jotka tuntuu käytännössä 1:1 otetuilta jostain muusta pelistään. Ubin peleissä onkin keskivertoa useammin fiilis että on kokenut tämän jo.

Lisäsisällön tuonti on selitettävissä ihan sillä samalla kuin laajuuskin: halutaan pitää porukka väkisellä pelin parissa että A) ostettaisiin mikromaksuja B) ei myytäisi peliä käytettynä.

Minulle tuo väkinäinen laajuus on aiheuttanut sen ettei niitä halua enää ostaa kun ei niille riitä aika. Sitten taas hyvät laajat pelit on erikseen. Sellaiset, joissa ei tule ähky saman asian suorittamisesta sadan tunnin ajan.

Välillä tuntuu ihan oikeasti siltä, että te näitä samoja mantroja hokevat olette joskus kauan sitten pelanneet muutamaa Ubin peliä, ja sen jälkeen on pelaaminen jäänyt, ja tyydytään sivusta seuraamaan aina uusia Ubin pelejä, ja hokemaan yhä uudelleen samoja mantroja, vaikka millainen peli sieltä tulisi. No, karavaani kulkee, ja suurin osa Ubin peleistä saa ihan hyviä arvosanoja ja myöskin myyvät erittäin hyvin.

Minä ostin Ubin pelejä johonkin AC III:en asti ihan julkaisussa, kunnes tajusin miten onttoja ja itseääntoistavia ne on. Sitten ne parhaat, kuten Splinter Cell, jäi jatkumatta. "Tilalle" lyötiin taas yksi loputon grindikokemus, eli Ghost Recon: Wildlands, joka on oikein malliesimerkki siitä mitä Ubi tekee: laajoja, loputtomia, itseääntoistavia pelejä, jotka tuntuvat lopulta sieluttomilta ja ontoilta. Menee toki kavereiden kanssa jutustelun merkeissä eli kun peliin ei tarvitse liikaa keskittyä, mikä kertoo pelistä aika paljon.

Hyvääkin Ubi tekee mutta ne on yleensä sitä pienempää kamaa, kuten uusin Prince tai vaikka Child of Light ja Raymanit. Kaikki vähänkään isommat teokset on loputtomaksi venytettyjä ja varman päälle tehtyjä grindifestejä, joissa ei tavallaan ole mitään vikaa mutta ei myöskään mitään muistettavaakaan.

Uudistettu AC kyllä maistui, kolusin kaksi ekaa lisäreineen 100 prosenttisesti mutta sitten tuli väsy. Kehuttiin miten Valhalla on vielä isompi jne. mutta ei sitä samaa jaksa loputtomiin uusiksi, varsinkaan jos se on aina se loputon urakka.

Tähän kohtaan selitys tuosta "grindistä". En tarkoita että pitäisi perinteisesti grindata vaan että Ubin pelit on niin loputtomasti copypastetettua "tekemistä" täyteen että tuntuu ettei ne lopu ikinä. Ne tuntuu samalta kuin jossain nettiropessa tappaa tuhat kertaa jonkun saman rotan että saa jonkun kultaisen kypärän tms.

Itse ihmettelen ensisijaisesti vaikkapa COD:in geneerisyyden ja täysin saman yksinkertaisen kaavan hyväksymistä niin laajasti. Ja henkilökohtaisesti koen, että monen kehumat Rockstarin pelit ovat nimenomaan niitä samaa tauhkaa ja tylsän geneeristä avoimen maailman pelattavuutta sisältäviä pelejä. Tai vaikkapa täysin samaa toistavien genrejen, kuten vaikkapa metroidvania-pelien hehkuttamista, vaikka, ne ovat järjestään totaalisesti toistensa kopioita. Toki makunsa kullakin.

COD on ihan samaa mutta toisaalta sen vastaavaan puolusteluun en ole törmännyt. Samoin NHL ja vastaavat.

Minusta tuntuukin että änäri- ja COD-pelaajat ehkä tietävät itsekin mitä ne pelinsä ovat vaikka varmasti huomaavat itse pienetkin muutokset.

Ubisoftin kohdalla tuntuu helpommin löytyvän joku sanomaan että eri mieltä olevat on väärässä, eivät ole pelejä pelanneet tai muuta mukavaa.

GTA:n kohdalla ei taas voi puhua toistuvuudesta ehkä sen takia että pelejä tulee kerran 10 (?) vuodessa. Tosin itse en ehkä koskaan ole niistä edes niin innoissani ollutkaan. Tarina(t) läpi ja se riittää. Mutta paljon se saa anteeksi sillä ettei niitä edes tule tarjolle joka vuosi tai parin vuoden välein.

Ja olihan RDR2:ssa paljon asioita, jotka tuntuivat "GTA:lta villissä lännessä" mutta kun sitä "samaa" ei tule jatkuvasti niin ei se tunnu yhtä väsyttävältä toistolta kuin se, että firman pelit tuntuvat aina siltä että sitä on jo pelannut.

 

[Dragonfly]

Uudemmista Ubisoftin peleistä olen pelannut läpi AC Valhallan, AC Miragen ja Avatar Frontiers of Pandoran. Löydän kaikista peleistä hyviä juttuja, mutta myös niitä Ubisoftin pelejä niin kovin usein leimaavia ominaisuuksia. Pelit tuntuvat liiankin tutuilta - ihan kuin olisin tämän pelannut joskus aikaisemmin - mutta se ei silti ole minusta se isoin ongelma Ubin peleissä. Ei, vaikka pelimekaniikkoja varsin surutta kopioidaan ja kierrätetäänkin.

Isoin ongelma on pelien täysin merkityksetön laajuus. Pelit ovat pitkiä vain pituuden takia, eikä siksi että se palvelisi pelin tarinaa tai mitään muutakaan. AC Valhalla näistä pelaamistani se räikein esimerkki. Lisäksi pelaaja pakotetaan grindaamaan, kun pelissä etenemistä rajoitetaan täysin turhaan hahmon tasoon perustuvilla alueiden tai tehtävien rajoituksilla. Jos teette jopa liiankin ison avoimen maailman, niin päästäkää nyt ainakin tutkimaan sitä, ilman että on käytännössä pakko tehdä merkityksetöntä merkkien putsaamista kartalta. Tämä on sitä grindiä, joka tuntuu kaikista ärsyttävämmältä. Tietysti grindin voi skipata menemällä pelin sisäiseen kauppaan käyttämään oikeaa rahaa. Ei siis yllätä miksi pelien tehtävärakenne on suunniteltu niinkuin se on.

Eikä tämä tietystikään ole vain Ubisoftin pelien ongelma, mutta Ubisoft tätä kaikista selvimmin toistaa pelistä toiseen, kun vielä ne pelit muutenkin tuntuvat lainaavan toisiltaan enemmän ja vähemmän.

 

[Ippenator]

Uudemmista Ubisoftin peleistä olen pelannut läpi AC Valhallan, AC Miragen ja Avatar Frontiers of Pandoran. Löydän kaikista peleistä hyviä juttuja, mutta myös niitä Ubisoftin pelejä niin kovin usein leimaavia ominaisuuksia. Pelit tuntuvat liiankin tutuilta - ihan kuin olisin tämän pelannut joskus aikaisemmin - mutta se ei silti ole minusta se isoin ongelma Ubin peleissä. Ei, vaikka pelimekaniikkoja varsin surutta kopioidaan ja kierrätetäänkin.

Isoin ongelma on pelien täysin merkityksetön laajuus. Pelit ovat pitkiä vain pituuden takia, eikä siksi että se palvelisi pelin tarinaa tai mitään muutakaan. AC Valhalla näistä pelaamistani se räikein esimerkki. Lisäksi pelaaja pakotetaan grindaamaan, kun pelissä etenemistä rajoitetaan täysin turhaan hahmon tasoon perustuvilla alueiden tai tehtävien rajoituksilla. Jos teette jopa liiankin ison avoimen maailman, niin päästäkää nyt ainakin tutkimaan sitä, ilman että on käytännössä pakko tehdä merkityksetöntä merkkien putsaamista kartalta. Tämä on sitä grindiä, joka tuntuu kaikista ärsyttävämmältä. Tietysti grindin voi skipata menemällä pelin sisäiseen kauppaan käyttämään oikeaa rahaa. Ei siis yllätä miksi pelien tehtävärakenne on suunniteltu niinkuin se on.

Eikä tämä tietystikään ole vain Ubisoftin pelien ongelma, mutta Ubisoft tätä kaikista selvimmin toistaa pelistä toiseen, kun vielä ne pelit muutenkin tuntuvat lainaavan toisiltaan enemmän ja vähemmän.

Itse taas pidän nimenomaan sitä hyvänä, että hyvin toimivat pelimekaniikat pidetään pääsääntöisesti samoina ja lisätään vaikka jotain pieniä viilauksia niihin, ja ehkä jokunen uusikin juttu. Ja kyllä niitä on todellakin jokaiseen Ubin peliin tullutkin.

Itselleni taas esim. Rockstarin pelimekaniikat ovat sitten todella sitä samaa, enkä löydä niistä pelien välillä oikein minkäänlaista uutta ja mielenkiintoista pelimekaniikoista. Lisäksi kun Rockstarin pelien pelimekaniikat ovat pääsääntöisesti hyvinkin heikosti tai korkeintaan keskinkertaisesti toteutettu, niin on se kumma, että sitä samanlaisena pelistä toiseen toteutettua kankeaa ja huonosti toimivaa pelimekaniikkaa toistetaan pelistä toiseen. Tuo jos mikä on copy pastea, ja vieläpä ilman mitään järkevää syytä.

Jos puhutaan tietynlaisista pelisarjoista, niin ainakin henkilökohtaisesti odotankin niiltä toki sitä tiettyä tuttuuden tunnetta. Eli esim. eniten rakastamani soulsborne-pelitkin sisältävät varsin voimakkaasti sellaiset tietyt samankaltaiset aihiot ja pelimekaniikat (erittäin toimivat sellaiset sisältävätkin). Toki omat mausteensa on tuotu jokaiseen peliin varsin omaperäisistä pelimaailmoista ja vihollisista, mutta kyllä niissäkin tiettyjä kuvioita kierrätetään ja pidetään yllä, koska ne yksinkertaisesti toimivat. Ja sama pätee vaikkapa Bethesdan peleihin, jotka kuuluvat myöskin suosikkipeleihini. Mutta se on osa sitä, että nuo pelisarjat ovat niin rakastettuja ja että ne toimivat niin hyvin vuosienkin jälkeen. Vastaavasti ainakin omalle kohdalleni myöskin paljon rakastamani pelisarja, eli Final Fantasy, on aikalailla pilattu, kun siitä on tehty lähinnä suoraviivainen hack and slash-peli, jossa ei tiimillä ja sen kokoamisella ole enää sellaista mielekästä merkitystä, kuin oli sarjan parhaissa peleissä.

Tietyt uudistukset ovat omastakin mielestäni hyviä, mutta pelisarjojen sisällä en kyllä kaipaa tuollaista kuitenkaan, mitä Final Fantasy-pelisarjaan on tehty. Ubin tyyli, joka on myöskin Bethesdan tai From Softin tyyli ihan samaan tapaan, toimii kyllä mielestäni erittäin hyvin, eikä sitä pyörää nyt ihan uudelleen kannata yrittää keksiä pelienkään suhteen - muuta kuin ehkä sitten, jos tehdään uutta IP:tä. Ja silloinkin mukana ovat nykyään melkeinpä aina muista peleistä jo tutuiksi tulleet toimivat pelimekaniikat, ainakin jossakin muodossa.

 

[Raxama]

Uudemmista Ubisoftin peleistä olen pelannut läpi AC Valhallan, AC Miragen ja Avatar Frontiers of Pandoran. Löydän kaikista peleistä hyviä juttuja, mutta myös niitä Ubisoftin pelejä niin kovin usein leimaavia ominaisuuksia. Pelit tuntuvat liiankin tutuilta - ihan kuin olisin tämän pelannut joskus aikaisemmin - mutta se ei silti ole minusta se isoin ongelma Ubin peleissä. Ei, vaikka pelimekaniikkoja varsin surutta kopioidaan ja kierrätetäänkin.

Isoin ongelma on pelien täysin merkityksetön laajuus. Pelit ovat pitkiä vain pituuden takia, eikä siksi että se palvelisi pelin tarinaa tai mitään muutakaan. AC Valhalla näistä pelaamistani se räikein esimerkki. Lisäksi pelaaja pakotetaan grindaamaan, kun pelissä etenemistä rajoitetaan täysin turhaan hahmon tasoon perustuvilla alueiden tai tehtävien rajoituksilla. Jos teette jopa liiankin ison avoimen maailman, niin päästäkää nyt ainakin tutkimaan sitä, ilman että on käytännössä pakko tehdä merkityksetöntä merkkien putsaamista kartalta. Tämä on sitä grindiä, joka tuntuu kaikista ärsyttävämmältä. Tietysti grindin voi skipata menemällä pelin sisäiseen kauppaan käyttämään oikeaa rahaa. Ei siis yllätä miksi pelien tehtävärakenne on suunniteltu niinkuin se on.

Eikä tämä tietystikään ole vain Ubisoftin pelien ongelma, mutta Ubisoft tätä kaikista selvimmin toistaa pelistä toiseen, kun vielä ne pelit muutenkin tuntuvat lainaavan toisiltaan enemmän ja vähemmän.

Tää on aika helppo allekirjottaa ja on paremmin sanotettu kun se et mitä ite yritin sanoa. Esimerkiks kun AC Originsia pelailin, niin jossain vaiheessa päätehtävät vaati sitä että hahmon taso on merkittävästi korkeampi mitä se oli aiemmassa päätehtävässä. Peli siis pakottaa tekemään sitä sivutekemistä jotta pääset jatkamaan päätarinaa. Asiahan ei varsinaisesti haittaisi, ellei se sivutekeminen olisi aikamoista filleriä ja tervanjuontia.

Ongelmana siis toi täysin päämäärätön laajuus. Pelit on pinta-alaltaan kun Atlantti, mutta syvyydeltään sit puhutaan siitä pihalla olevasta kuralätäköstä joka on kengänpohjaa matalampi. Ehkä eniten tossa ärsyttää ja häiritsee se, että noissa peleissä on tosiaan niitä hyviäkin juttuja. Mut pelatessa herää kysymys et onko tää ajankäytön arvosta, jos joudun 5h tekemään aika itelle täysin merkityksetöntä ja itseensä toistavaa kamaa vaan sen takia että pääsen alle tunnin verran nauttimaan siitä mielekkäästä tekemisestä? Omasta mielestä ei.

Sanottaakon nyt kuitenkin, että jos näissä peleissä olisi mahdollista tehdä vaan ne mielekkäät asiat ja jättää ne tuhannet karttamerkit täysin rauhaan, niin ei mulla sillon olis paljoa valitettavaa. Paitsi ehkä se et siitä sivutekemisestä oltais voitu karsia aika paljon ja tehdä sitä mielekkäämpää ja oikeasti merkityksellistä sisältöä peliin enemmän. Ja sitä noi erilaiset tornien kiipeämiset ja vihollisleirien putsaamiset ei ole, ne maistuu sen ekat pari kertaa, mut kun peli ilmottaa et sulla ois vielä 60 tehtävänä molempia niin kyllä mä sit ajalleni parempaakin käyttöä keksisin.

Just nimenomaan toi tarpeeton laajuus on se isoin ongelma mikä mun mielestä riivaa nykysiä open world-pelejä. Kartat on isoja ihan vaan sen takia et voidaan sanoa et lääniä riittää. Tekemistä on laitettu paljon vaan sen takia et voidaan sanoa et pelillä on helvetisti kestoa, mutta ei kuitenkaan kerrota et jos kurkistat pikkasen verhon taakse niin huomaat et se on vähintään 80% hyvin copypaste meininkiä.

Joskus skidinä se pelin laajuus oli aika tärkeä tekijä siinä mielessä, että kun pelejä tuli se pari kappaletta vuodessa. Kolmas jos oikeen hyvä vuosi kyseessä. Siinä vaiheessa niitä pelejä pelattiin aika pitkään ja hartaudella, useasti useamman kerran. Nykyään ongelma on päinvastanen, pelejä on niin saatanasti et liipasinsormi on herkkä sen suhteen et jos tuntuu et peli ei maistu, sisältää liikaa filleriä tai muuten vaan hukkaa aikaa, niin se on nopeasti poistettu ja siirrytty toiseen. Nykypäivinä mulle maistuu huomattavasti paremmin lyhyet ja tiiviit paketit kun turhaan venytetyt ja laajuuden takia laajat pelit. Toki ei ole toisistaan poissulkevia tekijöitä, kyllä mä +100h oon Persona 5 upottanu pariinkin otteeseen, mutta siinä olikin avaintekijänä se et sitä pituutta ei oltu laitettu vaan pituuden takia, vaan lähtökohtaisesti ihan hirveän pitkäks ei aika ton kanssa käyny.

 

[Fabre#4]

Jollain tavalla hauskaa huomata, että joidenkin kanssa sitä on melkein asiasta riippumatta aina ainakin melkein täysin vastakkaista mieltä. Toki maailmaan mahtuu meteliä, mielipiteitä ja jokaisella on omanlaisensa pelimaku, että ei siinä. Vähän hassua vaan huomata tällainen asia.

'Ubisoft versus Rockstar' onkin aika mielenkiintoinen aihe. Itselle Rockstar on 'aina' ollut sellainen studio ja julkaisija, joka tuo jokaisella uudella megaluokan tuotteellaan videopeligenreen jotain uutta ja 'ihmeellistä'. Tai vähintään kehittää jotain vanhempaa juttua huomattavan pitkälle ja uuteen suuntaan. Pelimaailmoista puhuttaessa, niin onhan esimerkiksi RDR 2:n ympäristö jotain sellaista, jota lähelle ei oikeastaan yksikään Ubisoftin tuote pääse. Paljon erilaista nähtävää ja koettavaa, monesti huomasi pelatessaan miettivänsä, että 'mitähän tuon seuraavan metsikön tai kummun takana oikein onkaan'. Myös GTA 5:n maailma kestää vielä tänäkin päivänä hyvin vertailua moneen muuhun huomattavasti uudempaankin tuotteeseen, vaikka onkin alunperin jo kohta 11 vuotta vanha tuote. Rockstarin maailmoissa on vaan jotain niin hienoa. Halutessaan pelaajaa pidetään kädestä kiinni ja ohjataan pääjuonen tapahtumasta toiseen, mutta muuten pelaaja saa itse tutkia käytännössä täysin vapaasti, mitä missäkin on. 'Pienten prologien' jälkeen niin RDR 2:ssa kuin GTA 5:ssa 'kaikki on auki' ja voi vapaasti lähteä seikkailemaan. Noissa maailmoissa on myös sitä aitoa 'löytämisen iloa', kun kaikkia keräiltäviä juttuja ei ole merkitty karttaan 'valmiiksi'.

Enkä nyt väitä, että Ubisoftin pelit olisivat ykskantaan huonoja, en ollenkaan! Silti niissä peleissä on se tietty kaavamaisuus nähtävillä. Ajatellaan nyt vaikka AC-sarjaa, Far Cry-sarjaa, Watch Dogs-sarjaa, The Crew-sarjaa ja niin edelleen. Hyvin samalla tavallahan se maailma toimii noissa kaikissa: Pelaaja ohjataan alueen 'keskellä' olevalle tornille tai vastaavalle, joka avaa sitten ympärilleen jos vaikka minkälaista kuvaketta. Se on ihan toimiva tapa, mutta ei omasta mielestäni ihan yhtä uniikki tai 'löytämisen iloa tuottava' kuin esim. Rockstarin tapa tehdä asioita. Osassa Ubin peleistä myös hahmon levelöinnillä rajoitetaan sitä, mitä osaa siitä avoimesta maailmasta pelaaja voi hahmollaan luontevasti tutkia. Hahmon kehittäminen ja taitopisteiden kerääminen on ihan kivaa puuhaa monestikin, mutta se tosiaan rajoittaa sitä vapaata samoilua ja tutkimista aika paljon. Elävänä esimerkkinä tästä vaikkapa juuri AC Valhalla.

Molemmissa tavoissa on puolensa, mutta yleensä itse viihdyn aavistuksen paremmin Rockstarin ideoiden kanssa. Kun kartta on täynnä kaikkea merkkiä, kuten Ubin peleissä yleensä, niin sitä huomaa usein sen näköalatornin avaamisen jälkeen jo suunnittelevansa jonkun 'optimaalisen reitin' merkiltä toiselle, joka tekee siitä tutkimisesta enemmänkin suorittamista. Rockstarin kohdalla kartalla on vähemmän merkkiä valmiina, joten se tutkiminen on luontevampaa ja löytämisen riemua ja jännitystä huomaa kohtaavansa ja kokevansa aika paljon enemmän. Jos näitä kahta haluaa jotenkin numeerisesti vertailla, niin omalla asteikolla Ubin pelit ovat usein siellä 8-9/10 paikkeilla, kun taas Rockstarin pelit käytännössä poikkeuksetta ovat vähintään 9,5/10 paikkeilla. Tahtoo siis sanoa sitä, että molemmat ovat varsin hyviä, mutta toinen vaan maistuu omaan makuun vähän, mutta huomattavasti paremmin.

Tästäkin huolimatta omalla kohdalla seuraava pelihankinta on mitä todennäköisimmin Ubisoftin tuote. Jos peli ei mitään 'murska-arvosteluja' saa, niin Star Wars: Outlawsin meinasin julkaisussa hommata ja tulen varsin varmasti pitämään siitä, vaikka peli onkin varsin paljon sitä tuttua 'Ubisoft-kaavaa'.

 

[Hulikopteri]

Ubisoftin peleistä Far Cry 2 ja Far Cry 5 taisi poiketa tuosta kaavasta. Kummassakaan ei tainnut olla valmiina mitään merkkejä kartalla valmiiksi, jos en nyt väärin muista. Tai ei ainakaan niitä saatu samanlailla kuin muissa Ubin peleissä.Toki niissä molemmissa oli omat ongelmansa.

Itsekin olen alkanut nauttimaan lyhkäsistä peleistä. Sanotaan että max 30h on kipuraja. Muuten peli saattaa jäädä kesken tai ei jaksa edes aloittaa.

 

[Dark3]

Pelimaailmoista puhuttaessa, niin onhan esimerkiksi RDR 2:n ympäristö jotain sellaista, jota lähelle ei oikeastaan yksikään Ubisoftin tuote pääse. Paljon erilaista nähtävää ja koettavaa, monesti huomasi pelatessaan miettivänsä, että 'mitähän tuon seuraavan metsikön tai kummun takana oikein onkaan'.

Täysin samaa mieltä! Samanlaista seikkailun fiilistä oon löytänyt Elden Ringistä ja Bethesda Game Studiosin peleistä, ja muut tulee sitten kaukana perässä. Okei, Outer Wilds lisäreineen oli jotain ainutlaatuista, mut se olikin pienen studion peli.

 

[Ippenator]

Ubisoftin peleistä Far Cry 2 ja Far Cry 5 taisi poiketa tuosta kaavasta. Kummassakaan ei tainnut olla valmiina mitään merkkejä kartalla valmiiksi, jos en nyt väärin muista. Tai ei ainakaan niitä saatu samanlailla kuin muissa Ubin peleissä.Toki niissä molemmissa oli omat ongelmansa.

Itsekin olen alkanut nauttimaan lyhkäsistä peleistä. Sanotaan että max 30h on kipuraja. Muuten peli saattaa jäädä kesken tai ei jaksa edes aloittaa.

Valmiita merkkejä ei ole myöskään Ubisoftin Avatarissa. Ainakaan samaan tapaan kuin noissa joidenkin parjaamissa Ubin peleissä. Siinä pitää aika lailla maastossa yrittää löytää asioita. Joskus aika turhauttavastikin, mutta toimii se välillä tuokin.

 

[Raxama]

Piti ihan lähteä testaamaan et onko mun allergia open world-pelejä kohtaan ihan kaikkia pelejä koskeva, vai vaan hyvin valikoiva. Annoin Spider-Man 2:lle uuden mahdollisuuden ja nyt se jotenkin onnistu nappaamaan mukaansa ja näyttää kanssa pahasti siltä et tuun jopa ihan 100% asti pelaamaan tuon. Tää periaatteessa sisältää kartalle ripoteltuja ikoneita ja muut perinteiset open worldin synnit, mut miks tää sitten maistuu ja loput sitten vähän heikommin?

No, oon nyt ainakin kolme pääpointtia löytänyt et miks tässä homma toimii ja muissa ei välttämättä. Lista ei oo järjestyksessä siinä mielessä et olis 1-3 rankattu nää sen mukaan et mikä on tärkein, kirjottelen vaan sitä mukaa mitä tulee mieleen.

Ensimmäisenä on itse tekemisen laatu ja merkityksellisyys. Tässäkin tuntuu et on lainattu Arkham-sarjan Batmaneista muutamat sivut ja sivutehtäviin saatu ihan oikeeta sivutarinaa ja pahiksia jotka ei päätarinassa esiinny. On jo aika paljon mukavempaa puuhailla sivutekemisen parissa kun tuntuu et sillä on joku pointtikin, ja lähtökohtasesti tässä se sivutekeminen ei oo aina sitä samaa tauhkaa. Toistoa tottakai on jonkinverran, mutta mun mielestä siinä on saatu balanssi pidettyä et ei olla copypastettu samaa tekemistä liikaa et siitä tulee ähky. Yleensä siinä vaiheessa kun alkaa pohtimaan et onkohan näitä samoja tehtäviä vielä paljon jäljellä niin huomaat et niitä on se yks tai kaks enää jäljellä.

Tokana tulee sit ite liikkuminen. Vaikka tässä pelissä on quick travel, niin mä en oo sitä kertaakaan käyttäny ja tuskin tuun käyttämäänkään. Liikkuminen on sen verran mukavaa puuhaa et ei sinällänsä haittaa mennä kartan toisesta päästä toiseen vaikka pelkästään yhen keräiltävän esineen perässä. Tää toki ei tuu kestämään ikuisesti, mut noin 80% completion ratella ei ihan hirveen suurta uupumusta vielä näy. Vaikka latausajat nykyään onkin tosi lyhyet ja fast travelit yms tapahtuu sekuneissa, niin siinä on joku oma tympeytensä laittaa merkki karttaan ja sit klikata lähin fast travel point ja mennä sit paikan päälle, etenkin jos siinä pelissä se liikkuminen ei varsinaisesti kovin mukavaa ole.

Kolmas on sit rytmitys. Mulla kesti aika kauan tajuta et mitä tässä tapahtuu, mut tässähän kaikkia ikoneita ei lyödä karttaan kerralla, ei edes vaikka peli ilmottaa et nyt on nää sivuaktiviteetit auki. Se laittaa jonkun muutaman kappaleen sinne karttaan kerrallaan, ja niitä tulee lisää sit päätarinaa pelaamalla. Joku vois periaatteessa ajatella et tää on turhaa pelaajan rajottamista, enkä välttämättä väitä vastaan vaikka näin ajatteliskin, mut mun mielestä ihan kivaa vaihtelua et peli vähän niinkun ite pitää huolen siitä ettei pelaaja unohdu näpräämään sivutekemistä liian pitkäks aikaa. Toki jos haluaa niin voi rymytä pääjuonen sukkana läpi ja sit putsailla karttaa, mut oon kyllä pitäny kovasti tästä rytmityksestä mitä peli tarjoaa.

Tällähän ei myöskään oo pituutta ihan mahdottomasti. En tiedä paljonko mulla on pelikellossa, mut ei se kovinkaan paljoa yli 20h voi olla. Sanosin et joku n. 30h arvio 100% pelaamisesta on aika paikkansapitävä, ja toi on mulle aika passeli kesto pelille siinä mielessä et ihan kauheasti ei välttämättä kiinnostus jaksaiskaan kantaa just tän tyyppisen pelin parissa.

Pitää tän jälkeen vetästä joku paletinpuhdistus välissä ja sit antaa vielä viimenen mahdollisuus Ghost of Tsushimalle joka tossa hyllyssä kummittelee. Muistelisin et se jäi 2021 kesken vaikka pelattua tulikin joku 15h ainakin, mut sen tarkemmin en muista oliko kyseessä vaan muut kiireet vai miks se sit lopulta jäi.