Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Täälläkin pääsosassa olevat ns. HC-konsolipelaajat ovat kuitenkin aika rajallinen asiakasryhmä, jolla kyllä lehti voisi juuri ja juuri pärjätä, mutta kummempaa kasvua lienee turha hakea.
Ja niin ikävää kuin se onkin, niin yritysmaailmassa haetaan kasvua tuloksen uhallakin.
Niin, Suomessa on lähes 500 000 PS2-konsolia ja voisi kuvitella, että omistajia kiinnostaisi, millaista pelattavaa laitteelle on tarjolla ja mikä tahansa peliaiheinen julkaisu keräisi helposti parisataatuhatta lukijaa.Totta. En muista missä näitä HC-pelaajien määrää arvioitiin, mutta se taisi olla korkeintaan parin prosentin luokkaa. Tämä tuppaa unohtumaan usein foorumeilla.
Selvästi Lost Odysseyn arvosana hiertää - mielestäni on mielenkiintoinen kysymys, pitäisikö pelilehden arvostella Lost Odysseyn tyyppinen peli nimenomaan genrensä edustajana (X360:n paras perinteinen j-rpg) vai yleisesti pelinä (vanhentunut pelimekaniikka, tökkivä tekninen toteutus)?
Kuitenkin lehtien levikit ovat parhaimmilaankin vain muutaman kymmenen tuhannnen luokkaa ja nettisivuilla käy 20-50 tuhatta eri kävijää viikossa, jonka uskoisin olevan valtaosin samaa porukkaa.
Itse lopetin kans lehden tilauksen, viimeisimmän laskun jälkeen. Suurin syy että en halua enää maksaa arvosteluista kun on nettikin olemassa.
Uusimman lehden arvosteluista sen verran, että vaikkakin Lost Odyssey sai arvosanan 6, on se varmasti eri luokkaa kuin Lost joka sai saman pistemäärän. Juu, Lostin pistemäärä oli faneille, ei siinä mitään mutta miksei sitten LO:n pisteitä nostettu faneille sopivaksi? Voisin sanoa itseäni JRPG faniksi ja varmasti nauttisin LO:sta aika paljon.
Joka tapauksessa tilaus on lopetettu, ainakin laittoin sähköpostia mutta asiakaspalvelija oli kuulemma lomalla... Mistäköhän johtuu?
Selvästi Lost Odysseyn arvosana hiertää - mielestäni on mielenkiintoinen kysymys, pitäisikö pelilehden arvostella Lost Odysseyn tyyppinen peli nimenomaan genrensä edustajana (X360:n paras perinteinen j-rpg) vai yleisesti pelinä (vanhentunut pelimekaniikka, tökkivä tekninen toteutus)?
Mielestäni peli olisi pitänyt arvostella yleisen genrensä perusteella. Ei mikään XO:n jrpg vaan yleensä jrpg:nä. Miksi juuri LO:ta pitää verottaa pelimekaniikasta kun tätä ei esim. FF:n kohdalla olla tehty?
Suurimmat miinukset taisivat heilahtaa juonesta ja hahmoista. Ja tylsistä ympäristöistä.
Ehkäpä paskimmat miinukset ikinä ja kertoo ettei arvostelija tiedä/pidä genrestä lainkaan. Genrestä pitävät kun juuri kiittelevät etenkin noita kahta ensimmäistä (minä mukaanluettuna).
Arms aren't even that cool.
Ehkäpä paskimmat miinukset ikinä ja kertoo ettei arvostelija tiedä/pidä genrestä lainkaan. Genrestä pitävät kun juuri kiittelevät etenkin noita kahta ensimmäistä (minä mukaanluettuna).
Arms aren't even that cool.
Kovaa tekstiä ensimmäisessä kappaleessa. Eli mielestäsi Pelaajan ensitestien pohjalta kirjoitettu sisältö (vaikkapa tuo oma kuuden sivun GTA IV -esimerkkisi) ei voi mitenkään olla vilpittömällä mielellä kirjoitettu ja lehdessä sitä kautta mukana? Vakaville lahjomisvihjailulle kannattaa laittaa jotain konkreettista tukea, eikä heittää vain jotain epämääräistä ilmaan.Muutenkin lehti vaikuttaa yleisilmeeltään jenkki-lehtien kaltaiselta (tyyliin tehdäänpä esim. GTA IV:stä kuuden aukeaman artikkeli parin tunnin testaamisen perusteella) ja herääkin kysymys, että kuinka riippumatonta toimintaa lehti harjoittaa - sehän ei ole salaisuus, että parempien arvosanojen yms. toivossa pelitalot lahjoo arvostelijoita mm. yksinoikeusjutuilla jne.
Osa ongelmasta on varmasti myös siinä, että peliarvostelijoiksi hakevat pelaavat ihmiset, jotka yleensä sitten lämpeävät enemmän yhdelle tietylle konsolille (joka voi olla mikä tahansa nykyisestä kolmesta), mikä väkisinkin heijastuu arvosteluihin ja muihin juttuihin, vaikka kuinka yrittäisi olla objektiivinen.
Joku myös taisi aikaisemmin mainita, ettei arvosteluissa useimmiten edes sanota mitään oleellista peleistä ja itsekin yhdyn tähän ainakin jossain määrin, sillä joitakin kertoja lehteä lukiessani, on arvostelussa jätetty mainitsematta oleellisiakin asioita pelistä.
Ellen tätä hyväntekeväisyytenä kaveriltani saisi, niin en varmasti tilaisi ja tuskin silloin tällöin irtonumeronakaan ostaisin. Sinänsä sääli, sillä itse en tiedä yhtäkään kotimaista pelilehteä omaan makuuni - myös Pelit-lehti on nykyään melko heikko esitys, joskin hieman parempi kuin Pelaaja.
Kovaa tekstiä ensimmäisessä kappaleessa. Eli mielestäsi Pelaajan ensitestien pohjalta kirjoitettu sisältö (vaikkapa tuo oma kuuden sivun GTA IV -esimerkkisi) ei voi mitenkään olla vilpittömällä mielellä kirjoitettu ja lehdessä sitä kautta mukana? Vakaville lahjomisvihjailulle kannattaa laittaa jotain konkreettista tukea, eikä heittää vain jotain epämääräistä ilmaan.
Toisen kappaleen: "peliarvostelijoiksi hakevat ihmiset, jotka yleensä lämpiävät enemmän yhdelle tietylle konsolille ja tämä heijastuu peliarvosteluissa?". Mikä tässä on ongelma? Osa peliarvosteliijoiksi hakevista on varmasti johonkin tiettyyn konsoliin enemmän tykästyneitä kuin toiseen (ihan sama pelaajissakin). Minäkin tykästän rahtusen verran boksia enemmän kuin pleikkaria, mutta eipä tuo paljon omissa boksirevikoissa ylellisenä mehutteluna näy (saa tarkistaa). Toisaalta odottelen sukat pyörien seuraavaa pleikkapeliä, jota jää hohteessa viikkotolkuiksi pelaamaan. Eli vaikka jostain pelialustasta vähän diggaileekin enemmän, niin eihän se tarkoita että kriittinen näkökulma johonkin häviäisi tai etteikö muista pelialustoista välittäisi myös. Sama arvostelujen puolella.
Eli kyllähän arvostelija konsolistaan tykätä saa ja tämä arvosteluihin heijastua, kunhan perustelut sille tykästymiselle ovat näkyvissä. On tietysti arvostelijasta kiinni miten tasokkaasti objektiivisuus tai subjektiivisuus kirjoituksesta ulospäin näkyy. Josta päästäänkin aiheeseen: onko erinomaisesti kirjoitettu subjektiivinen arvio lukijan kannalta sisällöllisesti rikkaampi kuin kehnosti luovittu objektiivinen arvio. Tätäkin voi jokainen miettiä.
Noihin muihin huomioihin en ota kantaa.
Onhan GTA4 todella odotettu peli. Ei kannata yhden ennakon takia pelihousujansa repiä, vaikka pituus onkin ehkä venytetty.
Taidettiinpa jopa Lost Odysseyn arvostelussa sanoa, että Lost on parempi.