Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelaaminen otsikoissa

EKhrHJcWwAAcHIY


Eipä aiemmin tullut energiajuomia juotua, mutta Death Strandingin piilomainnon jälkeen tölkit ovat löytäneet tiensä jääkaappiin.

Energiajuomien markkinajohtaja tarjoaa sijoittajille huimia kasvulukemia ja erinomaista kannattavuutta.

Monster Beverage oli alkuaan mehuyhtiö, mutta päätti 2000-luvulla keskittyä energiajuomiin. Yhtiö tunnetaan aggressiivisesta markkinoinnistaan, jonka avulla se on saavuttanut vahvan jalansijan varsinkin Yhdysvaltain markkinoilla. Factset-tietopalvelun mukaan lähes 70 prosenttia yhtiön liikevaihdosta kertyy USA:sta.

Yhtiön kasvu on ollut suorastaan räjähtävää. Vuonna 2008 yhtiö teki noin miljardin dollarin liikevaihdon. Liiketoiminta oli jo tuolloin hyvin kannattavaa, sillä liikevoittoa kertyi 270 miljoonaa euroa.

Tuloskasvu on lyönyt sijoittajat ällikällä, sillä Monster on yksi viime vuosikymmenen kovimmista kurssiraketeista Yhdysvalloissa. Yhtiön osakekurssi on noussut kymmenessä vuodessa 930 prosenttia, mikä tarkoittaa 26 prosentin vuotuista tuottoa. S&P 500-indeksin vuosituotto on edelliseltä kymmeneltä vuodelta on noin 11 prosenttia.


 
Sitä ei koskaan tiedä kuka siellä on langan toisessa päässä. :D

Näin pelaa Roope Salminen, jolle videopelit ovat erityisesti yhteisöllinen kokemus

Roope kertookin pelaamisen merkitsevän nykyään erityisesti yhteisöllisyyttä ja yhteyden pitämistä ystäviinsä, vaikka hän pelaa myös yksinpelejä:

– Olen aina ollut sitä mieltä, ettei välttämättä aina tarvitse nähdä kasvokkain, jotta kohtaaminen olisi merkittävä. Pelaaminen onkin tuonut yhteyden pitämiseen uudenlaisen aspektin, kun läppää kavereiden kanssa voi heittää samalla, kun tekee jotain hauskaa yhteistyössä. Toki jos on tiukka matsi, liittyy tuo läppä toki lähinnä pelistrategiaan.

Pelaaminen ei myöskään rajoitu vain vanhojen ystävien kanssa yhteydenpitoon.

– Pidän aina mikkiä päällä, jos bongaan jonkun suomenkielisen nimimerkin ja pyydän matalalla kynnyksellä kaveriksi. Oonkin löytänyt pelien välityksellä monia uusia ihmisiä, joista en edes tiedä miltä he näyttävät.

 
Jotain tapahtuu klo 20. Näemmekö Ninjan, Shroudin ja Dr Disrespectin uudella alustalla?



Edit:

 
Viimeksi muokattu:
Ninja keräsi heti mittavan yleisön Youtuben puolella. Tiedossa ei ole yksinoikeussopimusta alustan kanssa.

EcbKP_pWAAEDcKB
 
Hyvä kirjoitus. Saanut hämmästellä jo jonkin aikaa sitä metelin määrää kun pääroolissa ei ole valkoinen harjastukka.

Pelejä on tehty miehille ja kun ala muuttuu, alkaa ulina


Kaava on usein tietynlainen: tunnettu peli esittelee uuden hahmon tai ominaisuuden, jota noustaan äänekkäästi vastustamaan sosiaalisessa mediassa. Pelien tai koko pelialan väitetään olevan pilalla.

Karoliina Korppoo on seurannut useita kohuja ja osin ymmärtää, mistä suuttumus kumpuaa.

– Monet pelituotteet on pitkään olleet suunnattuja selkeästi miehille. Kun peli on pitkään suunnattu tietylle yleisölle, syntyy omistajuuden kokemus. Sitten jos tehdään muutoksia, niin moni kokee, että minulta viedään jotain pois, Korppoo miettii.

 
Elämää suuremmat kysymykset digitaalisissa peleissä -areena
Peliteollisuudesta on tullut maailman nopeimmin kasvava viihdeteollisuuden ala. Jo yli 76 % suomalaisista kertoo pelaavansa jonkinlaisia digitaalisia pelejä ja esimerkiksi monelle 30–40-vuotiaalle pelit ovat kulkeneet tärkeinä matkakumppaneina läpi elämän. Viihteen rinnalla peleistä on tullut merkityksellinen, muistoja ja tunteita herättävä kulttuurin muoto. Horisontissa kysytään, mitä peleistä tulisi nykyajassa ajatella? Mikä on näiden syvempi yhteiskunnallinen, kulttuurinen tai taiteellinen merkitys? Vaikuttavatko pelimaailmat ihmisten ajatteluun, arvoihin, identiteettiin tai maailmankatsomukseen? Entä mitä roolia peleissä näyttelevät suuret uskonnollis-filosofiset kysymykset elämästä ja kuolemasta tai moraaliset pohdinnat hyvästä ja pahasta? Vieraina ovat pelitietokirjailija, Pelien äärettömät maailmat -teoksen (Gaudeamus 2020) toinen kirjoittaja Alexandr Manzos sekä videopeleihin erikoistunut uskontotieteen väitöskirjatutkija Heidi Rautalahti.
 
Ei ole uutinen tms, mutta itseä pisti vähän huvittamaan kun odottelin Snookeria eurosportilta. Nimittäin F1 virtuaalikisojen vanassa Tour De France virtuaalisessa muodossaan. Eikä siis edes pelkkä peli, vaan äijät oikeasti polki pyörillä. :D
AE92CAD9-04B4-4855-9007-2110C1EA1EEC.jpeg81E4EF31-E3D2-4873-95B8-00CF5A9F1B29.jpegFBC9E9B6-974B-4CE6-B4A6-B48891097519.jpeg
 
En tiedä mihin tämän olisi laittanut joten laitetaan tänne.
Eli nyt kun tetris effect saa ajallisena yksinoikeutena moninpelin xboxin puolella ja samalla xcloud tuen niin tämän myötä ps4 versiosta on poistettu remote play tuki.
Aika reilua vai mitä.



tenor.gif
 
Ollut aiemminkin esillä, nyt aiheesta kirjoittaa Pelaajalehti. Kyseessä on kulttiklassikko Raid Over Moscow.

Vielä 35 vuotta sitten saatettiin pelin sisällöstä nostaa kansanedustajan toimesta kysely eduskunnassa. Peli "vahingoitti idänsuhteita". Mikä voisi tänään olla tällainen peli?

Tiedonantaja-lehdessä Raid Over Moscow teilattiin ”neuvostovastaisuuden räikeimmäksi muodoksi” ja kommunistipoliitikko Ensio Laine jätti asiasta eduskuntakysymyksen valtioneuvostolle, kritisoiden pelin ”naapuriystävyyttä ja lasten rauhankasvatustavoitteita” vahingoittavaa sisältöä sekä vaatien hallitusta puuttumaan asiaan. Kyseessä olikin ensimmäinen kerta, kun pelit olivat tapetilla Suomen eduskunnassa.

Toisin kuin esimerkiksi elokuvat ja muut perinteisemmät mediamuodot, pelit eivät kuuluneet esimerkiksi Valtion elokuvatarkastamon toimivallan piiriin, joten niille ei jaeltu ikärajoja eikä niiden levittämistä voitu kieltää. Niinpä Neuvostoliitto sai lopulta vain virallisen anteeksipyynnön ulkoministeri Paavo Väyryseltä.


 
Viimeksi muokattu:
Mitä ihmettä, Japani? Jakso 9: Kaikki tuntevat Marion. Mutta minkälaisia pelejä pelataan lähinnä Japanissa? -areena
Kun Yhdysvalloissa peliteollisuus syntyi armeijan tekemän innovoinnin sivutuotteena, japanilaisille peleissä oli kyse hauskanpidosta. Japanin videopelihistoriasta voinee tuskin puhua mainitsematta Nintendoa. Miten Nintendo ja rakkaushotellit liittyvät toisiinsa? Juuso fanittaa Zeldaa, Heikki muistelee 1980-luvun japanilaisia pelejä. Asiantuntijoina jaksossa ovat pelitoimittaja Panu Saarenoja, sekä pelejä tutkiva Matti Karhulahti.
 
Mitä ihmettä, Japani? Jakso 9: Kaikki tuntevat Marion. Mutta minkälaisia pelejä pelataan lähinnä Japanissa? -areena
Kun Yhdysvalloissa peliteollisuus syntyi armeijan tekemän innovoinnin sivutuotteena, japanilaisille peleissä oli kyse hauskanpidosta. Japanin videopelihistoriasta voinee tuskin puhua mainitsematta Nintendoa. Miten Nintendo ja rakkaushotellit liittyvät toisiinsa? Juuso fanittaa Zeldaa, Heikki muistelee 1980-luvun japanilaisia pelejä. Asiantuntijoina jaksossa ovat pelitoimittaja Panu Saarenoja, sekä pelejä tutkiva Matti Karhulahti.

Hyvä oli ja antoi lisää tietoa aiheesta.

Japanilaisilla peliyhtiöillä on iso merkitys, mutta on myös olemassa toisenlainen tarina. Kotimikrot. Siellä toki MSX, mutta oli meillä marginaalissa.
 
Tohtori palaa tänään eetteriin. Alusta on vaihtunut Youtubeen.

Edit: Avauspuhe kuukauden tauon jälkeen. Vieläkään ei sanojensa mukaan tiedä mistä bannit tulivat Twitchiin. Lakimiehet selvittävät.

 
Viimeksi muokattu:
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja murjaisi ihan kelpo vitsin Trumpin tökeröstä videosta.

Näin pelaaminen on osa henkilöhistoriaa yhteiskunnan kaikilla tasoilla. :D

 
Mielenkiinnolla odotan lopputulemaa, saa nähdä vaikuttaako konsoleiden kauppapaikka politiikkaan. Varsinkin nyt kun on tulossa PS5 pelkkänä diginä jolloin ainoa pelien jakelualusta on käytännössä PS store.
 
Ylös Bottom