Pelaaminen parisuhdeongelmana?

[stammy]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Ketutuskeskustelussa virinneen keskustelun innoittamana ajattelin avata tätä vanhaa ketjua uudelleen. Mistä siis oli puhe:

Varmistui sitten sekin että avioero todella edessä. 8 vuoden yhteistaival vaimon kanssa päättyy ja katkerin muistoin kohti uusia pettymyksiä elämässä. Toisaalta olen onnellinen että yksi lapsi ehti meille siunaantua ja hänestä saan voimaa, toisaalta harmittaa lapsen puolesta koska on vielä alle 3-vuotias. Vikaa löytyi molemmista päistä, minulla perus gamer-ongelmat, ei yhteista aikaa, en huomioi en helli ja niin edelleen. Allekirjoitan kaiken ja kadun syvästi laiminlyöntejäni vaimoa kohtaan. Ottakaa te muut pelaajat opiksenne tästä jos parisuhteessa pelaaminen on osa ongelmaa. Eihän se meillä pelkästään siitä johtunut ja myös vaimossa vikaa on.

Mielestäni pelaaminen ja parisuhde on aiheena tärkeä, josta olisi mukava lukea ajatuksia ihmisiltä. On tietysti todella ikävää, jos parisuhde ajautuu karille pelaamisen takia, mutta on myös yhtä lailla ikävää, jos harrastuksestaan joutuu luopumaan parisuhteen takia. Jokin kompromissi lienee paikallaan ja olisi hienoa kuulla, miten konsolifiniläiset ovat parisuhteen ja pelaamisen tasapainottamisessa onnistuneet.

Omasta puolestani voin sanoa, että pelaaminen on vähentynyt selvästi avoliiton myötä. Mitenkään riitaa pelaamisesta ei ole tullut, mutta siinä missä ennen vapaa-aika oli 100 prosenttisesti omaa aikaa, onkin se nyt suurissa määrin yhteistä aikaa, jota ei tule kulutettua yksin koneen ääressä. Kaihoa pelaamiseen on, mutta tärkeä ihmissuhde menee priorisoinnissa edelle. Kyse on sikäli omasta valinnasta.

Eräs vaihtoehto lienee tietysti yhdistää parisuhde ja pelaaminen: co-op -pelit. Onko ihmisillä onnistuneita tai epäonnistuneita kokemuksia yhdessä pelaamisesta puolison kanssa?

 

[Lebe80]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Eräs vaihtoehto lienee tietysti yhdistää parisuhde ja pelaaminen: co-op -pelit. Onko ihmisillä onnistuneita tai epäonnistuneita kokemuksia yhdessä pelaamisesta puolison kanssa?

Ei onnistu kuin 2D-pelien pelaaminen, sillä emännän tasapainoaisti vetää häränpyllyä "modernimmissa" peleissä aiheuttaen suurta pahoinvointia.

Castle Crasherssia tuli aikoinaan pelattua sen verran, että mamma pelaili sitä jopa yksin salaa kehittäessään pelihahmoaan. Mamman Zuma -pelisessiot ovat olleet jopa sellaisia, että voisin väittää hänen olevan sille päälle sattuessaan ihan peliaddikti, oman pelaamisen jäädessä vain viihdetasolle.

Itsellä pelaaminen on siis useammin, mutta vähemmän, kun taas mamilla harvat pelisessiot menevät välillä vähän pitkiksi.

 

[milesizdead]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Meillä pelaaminen, minun enimmäkseen, ei aiheuta myrskyjä eikä edes pientä vastatuulta avioliittoomme. Liittomme alkuaikoina pyörimme maailmalla, jossa pelaamiseen ei ollut edes mahdollisuuksia, ja kotiin palattuamme kevyt äxboxeilu mahtui hyvin elämäämme. Lieventävänä seikkana on tietysti se, ettei tuota jälkikasvua ole, eikä tule. Molemmilla on ihan mukavasti omaa aikaa hieman erilaisten työaikojen vuoksi, ja yhteisestä ajastakin on mahdollisuus siirtää hieman konsolille ilman kähinöitä. Toki pelaaminen parisuhteessa vaatii hieman pelisilmää, ja kumppanin fiilisten lukutaitoa, jotta osaa ehkä joskus olla pelaamatta silloin kun on jotain ilmassa. Meillä himassa on asiaa auttanut asiasta puhuminen, pelaaminen on minulle tärkeää jo sosiaalisten kontaktien takia, saati sitten sen takia, että pelaaminen voittaa aivottoman television katsomisen 6-0.

Ja onhan tuo rouvan tutustuttaminen pelaamiseen onnistunut myös jossain määrin, aiemmin ketjussa mainittu kevyt pahoinvointi on ilmiö meilläkin, etenkin kun kolmiulotteisessa ympäristössä pitää ohjata sekä hahmoa että kameraa. Mutta kasuaalipelit a la Peggle ja PvZ menevät jos sujuvasti, ja kontrollerin antaminen meikälle on joskus haasteellista iPadilla suurtä innostusta aiheutti ensimmäinen Room, seuraavaksi alamme yhdessä pelaamaan ensimmäistä Walking Deadin kautta vanhalla boksilla, täytynee pitää nenäliinat lähellä ainakin loppua lähestyttäessä.

 

[xevious]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Meillä "ongelmia" aiheuttaa lähinnä Pikmin 3:n bingo battle, jossa katsotaan, kuka pitää jöötä huushollissa. Kumpikin ottaa sen ihan helvetin vakavissaan ja häviö saattaa monesti johtaa kunnon nujakkaan, joka saa naapurit varmaankin epäilemään perheväkivaltaa

 

[jryi]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Lueskelen tässä purskahduksittain yhtä mielenkiintoista kirjaa ("Difficult Conversations"), ja sieltä nousi yksi aika mielenkiintoinen ajatus tähän liittyen. Ihmisillä on usein tapana yrittää löytää kaikkiin konflikteihin yhtä syytä ja yhtä syyllistä, kun enemmän pitäisi miettiä eri tekijöiden osallisuutta. Pelaaminen ei siis ole syy parisuhdeongelmiin, mutta se on osatekijä. Muita tekijöitä ovat toisen asenne pelaamiseen (jolle voi olla rationaalisia tai epärationaalisia perusteita), pelaamisen ajankohta ja tapa sopia peliajoista yms.

Jos ongelmaa siis oikeasti haluaa alkaa setviä, niin täytyisi ymmärtää muutamia perusseikkoja.

Pelaaminen selvästi aiheuttaa toiselle ihmiselle parisuhteessa joitain tunteita. Nämä pitäisi pystyä tunnistamaan, eikä tämä ole ihan niin helppoa, kuin voisi kuvitella. Tunteet pitäisi pystyä tunnistamaan puolin ja toisin. Esimerkiksi: "Vetäydyit yhtäkkiä omaan kammioosi pelaamaan seitsemältä sanomatta yhtään mitään etkä puhunut mitään koko illan aikana, ennen kuin tulit sänkyyn yhdeltätoista. Sanomatta edelleenkään mitään. Olin ensin ärtynyt, ja lopuksi vihainen. Tunsin myös oloni hylätyksi ja pelkään ettet välitä minusta."

Sen jälkeen voi alkaa kaivella tekijöitä, jotka ovat johtaneet konfliktiin. Onko osapuolilla erilaiset odotukset siitä, miten koti-iltaa vietetään? Kokeeko toinen pelaamiseen käytetyn ajan olevan pois itseltään? Miten pelaaminen rajoittaa toisen mahdollisuuksia viettää aikaansa tai haittaa kommunikointia? Jääkö kotiaskareita tekemättä pelaamisen takia? Näitä tekijöitä pitäisi pohtia perusteellisesti ja neutraalisti, mutta syyllistämistä pitää välttää. Syyllisen löytäminen ei ole olennaista, koska se ei korjaa ongelmaa. Vain osatekijät tunnistamalla ja niihin puuttumalla voidaan päästä ratkaisuun.

Tämä on hyvä periaate kommunikointiin yleisestikin: voit tietää omat tunteesi, ja mitä olet tarkoittanut teoillasi. Et voi tietää, mitä toinen on tarkoittanut omilla teoillaan tai mitä hän tuntee. Ainoa tapa auttaa toista osapuolta ymmärtämään tekojesi tarkoitus ja tunteesi, on kertoa niistä. Ja kertominen täytyy tehdä syyttelemättä.

 

[noose01]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Nykypäivän parisuhteet kärsivät miesten pelaamisesta ja naisten feisbookissa notkumisesta. Sisäpiirin lähteeni tietää kertoa, että pelaaminen on huomattavan yleinen ongelma. Monet naiset myös kuvittelevat pelaamisen loppuvan "kunhan se tosta aikuistuu".

 

[benew]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

jryi sanoikin hyvin oleelliset asiat. Kannattaa siltä paremmalta puoliskolta ihan kysyä että sopiiko pelaaminen, tai haittaako jos pelaa muutaman erän fifaa/nhllää/codia/???. Oma parisuhde ei pelaamiseen kaatunut kun ei sitä enää hirveemmin harrastakaan, mutta saattoi se pieni osatekijä olla kuitenkin. Ei oikeastaan muuta ongelmaa ollut kuin joskus hyvässä peliseurassa pelit venyvät aamun pikkutunteihin ja sitten piti aamuyöstä koittaa hiippailla vähin äänin sänkyyn usein siinä onnistumatta Kannattaa myös tarkastella omia tuntemuksiaan pelatessa. Täälläkin foorumilla on varmasti pelaajia joilla tunteet kuumenevat vähän turhankin paljon pelatessa. Jos jokaisesta sanotusta lauseesta löytyy ärräpäitä ja naama tomaattina puristetaan ohjainta niin sivullisen silmään se pelaaminen voi näyttää siltä ettei siitä edes nauti, vaan pelaaja haluaa vain viettää aikaansa jotenkin muutoin kuin kumppaninsa kanssa.

 

[DarkShadow]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Meillä pelaaminen jää vaimon osalta lähinnä muutamaan Super Mario kokeiluun per vuosi DS:llä eli ei todellaan mikää intohimopelaaja kyseessä.

Itse taas olen ajoittanut pelaamiseni siten, että pelaan arkisin pari tuntia iltavuoron jälkeen ja viikonloppuisin sen jälkeen kun perhe vetää sikeitä. En siis pelaa
ollenkaan silloin kun joku muu mun lisäksi on valveilla.

Eipä se tosin onnistuisikaan kun kohta puolitoistavuotias poika terrorisoi kämppää. Ja kaksiossa kun eletään niin piiloon ei pääse.

Nykyään teemme siten, että ajoitan oman peliaikani lähinnä lauantai-iltoihin. Silloin voin valvoa myöhempään ja nukkua sunnuntaina pitempään. Herään muksun kanssa lauantai aamuisin, jolloin vaimo saa vetää siestaa sen verran kun haluaa. Eli kyllä sitä mies pelaamaan pääsee kun vaan osaa tehdä kompromisseja.

 

[Bandicoot]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Monet naiset myös kuvittelevat pelaamisen loppuvan "kunhan se tosta aikuistuu".

Hah aivan Ei ainakaan omalla kohdalla loppunut. Nyt on perhe ja kaksi pientä lasta ja pelaaminen kuuluu meidän perheen elämään. Lasten kanssa pelaillaan konsoleilla, Vitalla ja iPadilla. Itse pelailen lähes joka ilta klo 21 ja 23 välillä. Toki joskus pitää olla tilannetajua ja antaa aikaa vaimolle

Asioista kannattaa puhua puolison kanssa ja kertoa, että pelaaminen on harrastus siinä missä kirjojen lukeminen. Jos tunnet huonoa omatuntoa pelaamisesta, kannattaa vähentää ja antaa aikaa myös toiselle.

 

[diki fin]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Onpa vaikea aihe kirjoittaa, kun hermot alkavat vain kiristyä tästä kirjoittaessani.

Itse pidän tiukasti kiinni omasta "oikeudestani" pelata. Pelaaminen on osa minun vapaa-aikaani ja käytän sitä miten haluan, jos muuta ei ole sovittu. Tyttöystävä saa samoilla pelisäännöillä tehdä mitä haluaa omalla vapaa-ajallaan. En kuitenkaan lähtökohtaisesta pelaa, kun meillä molemmilla on yhteistä vapaa-aikaa. Pelaan hänen ollessa poissa kotoa, töissä tai tehdessään koulutehtäviä, jolloin en saa häiritä. Hyvin harvoin ( 1 krt 1-3kk) pelaan, kun meillä olisi yhteistä aikaa ja tällöinkin vain "tosielämän" kavereiden kanssa. Syitä tähän ovat aikataulujen vaikea sovittaminen yhteen kaverin kanssa tai etten viitsi ajaa 30min kaverin luokse vain pelailemaan co-oppia muutamaksi tunniksi. Pelaamisen takia en ole löynyt laimin velvollisuuksiani koiraamme kohtaan tai kotitöitä.

Pelaaminen on alusta saakka ollut nykyisessä parisuhteessa (2,5 vuotta) herkkä ja tunteita herättävä aihe. Sen takia on vastapuoli mököttänyt sekä vuodattanut kyyneliä. Tyttöystäväni mielestä pelaaminen on lapsellista ja "tyhmä" tapa viettää vapaa-aikaansa. Se on aikaa, jolloin minulla ei ole parempaa tekemistä ja voin tehdä minullea annettavia erinäisiä nakkeja. Pelaaminen pitäisi myös lopettaa, mikäli se häiritsee hänen tekemistään tai muokauttaa hänen haluamaansa muotoon. Esimerkiksi suomalaisten kanssa pelaillessa en saisi puhua heidän kanssa, koska se häiritsee hänen keskittymistää. Kuitenkaan hän ei ole valmis siirtymään makuuhuoneeseen, jossa tämä häiriö poistuisi. Voisi melkein sanoa, että peliohjain kädessä olen perheemme kakkoskansalainen. Kenellä ei ole oikeuksia mihinkään.

 

[quassimo]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Sitte kun olen iso(siis niin iso että toinenkin palli tipahtaa), niin nousen kapinaan tuota kaikkien naisten salaliittoa pelaamista vastaan. Pelaaminen on aina perseestä, mutta tosi tv ja hömppäsarjat on oikein ihanaa yhdessä oloa? No niin varmaan. Enemmänkin ois ollu sydämmellä, mut nyt pitää mennä. Vaimo huutaa että Huvila ja huussi alkaa... v*ttu.

 

[Jaakkimo]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Itse sain PC-puolella lähinnä Morrowindin ja strategioiden parissa viihtyneen exäni konsolien maailmaan Halon ja Splinter Cellien myötä. Yhteistuumin tuskailtavat kampanjat vaativat siltä kehittyneemmältä osapuolelta luonnollisesti lehmän hermot, mutta hiljaa hyvä tulee. Kyllähän tuossa pelatessa enemmän kommunikoidaan ja ollaan tekemisissä ja toiseen tutustutaan kuin vaikkapa leffojen parissa. Ja kuten mikä tahansa harrastus, pitää tämmöiset asiat sovittaa sopivissa määrin osaksi parisuhdetta. Meillä kävi niin, että vaimoke halusi lopulta pelata lähestulkoon enemmän, kehittyi minua paremmaksi Halossa ja pelailee nykyään hyvinkin aktiivisesti omalla tahollaan, verkon kautta pelailemme yhdessä edelleenkin aktiivisehkosti.

Toinen ääripää oli sitten suhde kauempaa historian hämäristä, PS2:n aikoihin, kun tämä koki heti jäävänsä paitsi, jos keskityin hetken aikaa peleihin. Mutta tässä suhteessa ongelmana oli muutenkin mustasukkaisuus, johon koko homma sitten kariutuikin. Tavallaan tämä oli mustasukkainen siis myös peleille ja halusi omistaa minut ihan kokoajan täysin itselleen.

Nyt yritin suhteellisen tuoretta suhdetta tutustella pelien maailmaan männä viikolla Trine kakkosen co-op -kampanjan avulla. Ja sain suhteellisen rohkaisevia reaktiota, vaikka lyhyehköksi sessio jäikin. En aio silti omasta oikeudestani pelaamiseen luopua, se on minun omaa laatuaikaa ja sitä pitää olla jokaisella.

Eli sikälimikäli harrastusten sovittaminen osaksi suhdetta ei onnistu sitten millään eikä sitä kultaista keskitietä löydy, lienee siellä taustalla jotain muutakin ongelmapohjaa. Näin väittäisin. Avoimuutta ja omien toiveiden esittämistä puolin toisin.

 

[xevious]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Pelaaminen on alusta saakka ollut nykyisessä parisuhteessa (2,5 vuotta) herkkä ja tunteita herättävä aihe. Sen takia on vastapuoli mököttänyt sekä vuodattanut kyyneliä. Tyttöystäväni mielestä pelaaminen on lapsellista ja "tyhmä" tapa viettää vapaa-aikaansa. Se on aikaa, jolloin minulla ei ole parempaa tekemistä ja voin tehdä minullea annettavia erinäisiä nakkeja. Pelaaminen pitäisi myös lopettaa, mikäli se häiritsee hänen tekemistään tai muokauttaa hänen haluamaansa muotoon. Esimerkiksi suomalaisten kanssa pelaillessa en saisi puhua heidän kanssa, koska se häiritsee hänen keskittymistää. Kuitenkaan hän ei ole valmis siirtymään makuuhuoneeseen, jossa tämä häiriö poistuisi. Voisi melkein sanoa, että peliohjain kädessä olen perheemme kakkoskansalainen. Kenellä ei ole oikeuksia mihinkään.

Ei saatana. Kuulostaa ihan hirveältä. Ei tuossa ole mun mielestä enää edes kyse siitä, saako pelata vai ei. Kyllä tuo mun mielestä viestii hiukan suppeasta maailmankatsomuksesta (kaikella kunnioituksella), jos ei voi hyväksyä, että toinen nauttii jostain, mistä itse ei saa mitään irti erityisesti, kun kyseisestä harrastuksesta ei ole kenellekkään mitään haittaa.

Tuon tyyppiseen mentaliteettiin törmää monesti vanhojen (ja seniilien) ihmisten keskuudessa (radio pistetään hiljaiseksi kun pappa ilmaantuu, jos sieltä tulee Beatlesia, sillä se on turhaa ja turmelee nuorison jne.), mutta jokseenkin huolestuttavaa, kun nuoremmat ajattelee samalla tavalla.

Sitte kun olen iso(siis niin iso että toinenkin palli tipahtaa), niin nousen kapinaan tuota kaikkien naisten salaliittoa pelaamista vastaan. Pelaaminen on aina perseestä, mutta tosi tv ja hömppäsarjat on oikein ihanaa yhdessä oloa? No niin varmaan. Enemmänkin ois ollu sydämmellä, mut nyt pitää mennä. Vaimo huutaa että Huvila ja huussi alkaa... v*ttu.

Tätä olen silti monesti ihmetellyt. Sattumanvarainen telkkarin tuijottaminen, jossa selaillaan paskaohjelmia kanavalta toiselle, on mielestäni aivottominta ja typerintä ajanviettoa, mitä voi keksiä. Tyhjän seinän tuijottaminen todennäköisesti stimuloisi aivotoimintaa enemmän, mitä tuo. Eka katsotaan vähän Tuurin kyläkauppaa, turhaudutaan ja vaihdetaan Sixteen and Pregnanttiin, kunnes Arlandan lentokenttä alkaa. Tämä on sitten ihan ok.

Ehkä vedän puoleeni tyttöjä, jotka pitävät peleistä, sillä omalla kohdallani on ollut tosi hyvä tuuri tällä saralla. Tämän hetkinenkin tyttöystävä nauttii suuresta laatupeleistä ja saattaa satunnaisesti tahkota täyttä päivää jotain peliä, josta pitää. Playstation ja Xbox-pelit ovat hänen mielestään tylsiä junttipelejä, mutta se ei haittaa, sillä Nintendoa täällä pelaillaan enimmäkseen jokatapauksessa (oikean värin kantaminen on tietenkin myös ehdottoman positiivinen seikka ). Lainaan tyttöystävälle myös DS/3DS:ää, jota hän pelailee mielellään koulumatkoilla jne.

Tässä teille pojat aiheeseen liittyvä biisi. Kuunnelkaa se tarkkaan ja mehustelkaa biisin sanoja:

https://www.youtube.com/watch?v=rGF_vRuXo5w

 

[-WaLuigi-]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Taitaa oman parisuhteen tapauksessa ainoa pelaamiseen liittyvä ongelma olla siinä, että kämpässä on vain yksi töllö. Molemmat kun ollaan aktiivipelaajia, niin täytyy kehitellä vaihtoehtoisia suunnitelmia harrastuksen toteuttamiseen.

Co-opit ovat osoittautuneet erittäin päteväksi yhteistoiminnaksi. TowerFallia, Dead Nationia, LEGO LotRia ja mitä näitä nyt onkaan on tullut väännettyä kaksisteen säännöllisesti, mikä kelpaa molemmille.

 

[Omenanraato]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Tästä ketutusketjussa jo puhuikin, mutta meillä oli avioero todella lähellä. Vaimon mielestä iso syy oli juuri pelaaminen. Pariauhdeterapiassa köytiin 4kk ja nykyisin menee paremmin kuin oikeastaan koskaan aikaisemmin.

Monesti kun sekä toinen osapuoli, että kaikki ulkopuoliset kuvittelevat pelaamisen olevan "sohvalla löhöämistä", joka johtuu siitä, että on laiska. Sama asia kuin kattelis vain päämäärättömästi töllöä. Tätä mieltä oli aluksi jopa ne parisuhdeterapeutit.

Vaan kun ainakaan minulla asia ei ole noin.
Monet käyvät salilla, pelaavat sulkapalloa, kokoavat pienoismalleja jne. Todella usein kodin ulkopuolella.

Eli: kotona ovat käytettävissä aina ja kun on harrastuksissa, niin silloin ei ole tavoitettavissa.
Minulla kun ongelma on se, että harrastus on kotona ja kaikki kuvittelevat, että olen aina tavoitettavissa.
Tämä aiheutti sen, että vaimo otti asian niin, etten halua olla osana perheen elämää jne jne.

Parisuhdeterapiassa vaimo ja terapeutit tajusivat, että minulle pelaaminen on harrastus siinä, missä salilla käynti. Eli kun vaimo menee omien harrastusten mukaan 2-3 iltana viikossa kodin ulkopuolelle ja olen lasten kanssa, niin minäkin voin pelata muutaman iltana sopivan hetken tullen.

Toki edelleen vaimo ja lapset ravaa alakerrassa mun pelihuoneessa eikä siinä mitään, mutta mitään riitoja se ei enää aiheuta.
Olen myös ajoittanut pelaamiseni niin, että lasten iltatoimien aikana olen aina apuna. Ja osittain myös niin, että ne illat kun vaimo on pois, niin lapset kun nukahtaa niin menen pelailemaan.
Lisäksi tehty pelisäännöt sellaiseksi, että ilmoitan aina etukäteen että nyt menen ottamaan matsia. Häiritsemään toki saa tulla jos aihetta on.

Toki itsekin harrastan myös esim RC-lennokkeja, mutta se on 2-4h kuukaudessa, joten mun pääharrastuksena on pelit ja elokuvat. Ja pystyn nykyisin sitä harrastamaan kotona, erillisessä kerroksessa jopa kuin missä muut huoneet sijaitsee talossa. Mulle pelaaminen on kuitenkin henkireikä ja pako muusta maailmasta. Vähän hassu sanoa vaimon ja kaksi lasta omaavana, mutta olen todella pahasti erakkoluontoinen ihminen ja tietyllä tasolla vihaan ihmisiä. Tämän vuoksi mielenterveyteni takia tarvitsen normaalia enemmän omaa aikaa ja pyrin välttämään yhteisöllisiä tilanteita elämässäni.

Nykyisin myös paljon mun pelatessa, vaimo tulee alakertaan iltaisin katselemaan omia ohjelmia, joten se on verrattavissa siihen normi arki-iltaan kun pariskunnat tuijottaa töllöä yhdessä.

Paljon kyllä auttaa tälläiset viikot kun nyt on meneillään ja ollaan vaunulla. Päivät pitkät ulkona koko perhe ja erossa harrastuksistaan itse kukin.

Mutta summasummarum. Olen vähän sitä mieltä, että harva nainen (jos nyt lähtökohtaisesti miehet pelaa) ymmärtää sitä, että pelaaminen voi olla sen kodin ulkopuolisen harrastuksen korvike. Oikeastaan voisivat olla tyytyväisiä kun mies on sentään kotona ja tarpeen vaatiessa kuitenkin käytettävissä.

Paljon sekavaa tekstiä vakavasta aiheesta, toivottavasti joku saa jotain irti.

 

[diki fin]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Ei saatana. Kuulostaa ihan hirveältä. Ei tuossa ole mun mielestä enää edes kyse siitä, saako pelata vai ei. Kyllä tuo mun mielestä viestii hiukan suppeasta maailmankatsomuksesta (kaikella kunnioituksella), jos ei voi hyväksyä, että toinen nauttii jostain, mistä itse ei saa mitään irti erityisesti, kun kyseisestä harrastuksesta ei ole kenellekkään mitään haittaa.

Tuon tyyppiseen mentaliteettiin törmää monesti vanhojen (ja seniilien) ihmisten keskuudessa (radio pistetään hiljaiseksi kun pappa ilmaantuu, jos sieltä tulee Beatlesia, sillä se on turhaa ja turmelee nuorison jne.), mutta jokseenkin huolestuttavaa, kun nuoremmat ajattelee samalla tavalla.

No ei meillä, ihan niin surkeasti ole kuin viimeinen kappale antaisi kuvaa. Ekan kappaleen mukaisesti pelailen aika pitkälti kuin haluan. Yhteistä aikaa meillä on aika vähän, minkä vuoksi saan pelata nykytilanteessa enemmän kuin tarpeeksi. Tarkistellaan tilannetta sitten mukuloiden jälkeen, missä ne prioriteetit silloin ovat. Itse olen pelaillut valituksista huolimatta ja toinen on vain joutunut tottumaan siihen eikä hänen mielenilmaisunsa ole tuottaneet tulosta, niin ne ovat vähentyneet. Pitää vain valita taistelunsa ja vaihtamalla vaihtuisi vain ääni kellossa

 

[TeRm0z]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Kannetaan omakin korsi tähän mielenkiintoiseen kekoon:

Olen siinä onnellisessa tilanteessa, että vaimo ymmärtää peliharrastusta ja mielenkiintoisen nimikkeen sattuessa kohdalle pelailee itsekin mielellään. Esimerkiksi viime aikoina Trials Fusion on onnistunut koukuttamaan molempia aika tehokkaasti, ja ainoat peliaiheiset nahistelut uhkaavat syntyä siitä, että kumpi pääsee ensin ratojen kimppuun.

Sitä vastoin lasten syntymä on hidastanut harrastustahtia huomattavasti selkeämmin. Varsinkin nyt, kun taloudessa vipeltää kaksi alle kolmevuotiasta muksua, täytyy pelailut jättää suosiolla myöhään iltaan/yöhön. Ensinnäkin suurin osa peleistä on taaperoille sopimatonta materiaalia (jos ei raakuutensa vuoksi, niin ei moisia valoshow’ta kovin pienille silmille kuitenkaan suositella). Lisäksi ei ole järin reilua jälkikasvua (tai puolisoa) kohtaan istua ohjain kädessä ja jättää toisen kontolle valvontahommat. Yhteinen aika muksujen kanssa jää muutoinkin arki-iltoina muutamaan hassuun tuntiin. Pelaaminen on kaikesta ihanuudestaan huolimatta lopulta pelkkää ajanvietettä, joten sosiaaliset asiat ja perhe asettuvat aina etusijalle. Ainakin vahvasti epäilen meikäläisen hautajaisissa kenenkään muistelevan, että ”olipas TeRm0z hieno mies, kun keräsi noin monta platinapyttyä.”

Toisin sanoen todella koukuttavan pelin osuessa kohdille tingitään ainoastaan omasta hyvinvoinnista varastamalla peliaikaa yöunilta.

 

[Omenanraato]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Pelaaminen on kaikesta ihanuudestaan huolimatta lopulta pelkkää ajanvietettä, joten sosiaaliset asiat ja perhe asettuvat aina etusijalle. Ainakin vahvasti epäilen meikäläisen hautajaisissa kenenkään muistelevan, että ”olipas TeRm0z hieno mies, kun keräsi noin monta platinapyttyä.”

Ei se välttämättä ole noinkaan. Tv:n katselu on mulle "pelkkää ajanvietettä", pelaaminen on paljon enemmän ja paljon tärkeämpää. Ja harvapa siellä hautajaisissa miettii miten kova joku oli nostamaan rautaa penkiltä sen kummemmin kuin pelikaverit platinapyttyjä.

Mitä taas tulee siihen ettei viitsi toista jättää lasten kanssa keskenään, niin miksi ei? Kuten sanottu niin esim itellä vaimo on poissa 2-3 iltana viikossa ja vastuu on mulla, miten se eroaa siitä, että itse oman harrastuksen vuoksi on antanut vastuun toiselle. Ei sillä saisi olla merkitystä harrastatko kotona vai kodin ulkopuolella.

 

[Lebe80]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Ei sillä saisi olla merkitystä harrastatko kotona vai kodin ulkopuolella.

Tätä oma emäntäni ei jaksa ymmärtää. Hän itse harrastaa mm. geokätköilyä, ja eräänkin kerran olen joutunut sanomaan, että "mä olen nyt larppaamassa*", kun on pelisessiota tultu keskeyttämään.

*larppaus = puhun geokätköilystä ivallisesti larppaus nimellä.

 

[TT-2k]

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

*larppaus = puhun geokätköilystä ivallisesti larppaus nimellä.

Keittiöpsykologi tässä päivää. Tuli vaan mieleen, että ehkä metsä vastaa kuten sinne huutaa. Jos itse suhtaudut ivallisesti naisesi harrastukseen, miksi oletat hänen kunnioittavan peliharrastustasi.