Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Kannattaa ottaa puheeksi tuo ja kysellä syitä miksi näin. Mainitse myös tuosta että tilanne häiritsee sinua.

Hauskinta tästä tekee se, että kun kerran kysyin miksi se pelaa sitä koko ajan niin vastaus oli: No kun on huonofiilis, niin tää saa olon paremmaks ja jotain muuta ajateltavaa. Mutta sitten, jos mie käytän tota perusteluna miksi joskus pelaan kauankin, niin se ei oo tarpeeksi hyvä syy. Pitänee puhua, että jospa kummatkin saisi pelata niin ettei se häiritsisi toista liikaa.

Meillä onneksi äänet on tajuttu ottaa pois ;D
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Nyt kyllä hyvä läppä...Naapurin ukko tuli tuossa eilen selittämään tyttöystävälle käytävässä, että hän on liian kiltti. Oli kuulemma kuullut, kun riitelemme siitä, että tyttöystävä on syönyt mun kirsikat. Oli kuulemma ihmeissään siitä, kun hän antaa mun raivota tuolla tavalla jostain kirsikoista. Ihmeteltiin, että mitä se oikein horisee...

Myöhemmin tajusimme, että kyse on varmaan Pikmin 3:n bingo battlesta, jossa tunteet monesti tuppaavat nousemaan kattoon...Olen varmaan huutanut pää punasena jotain "JUMALAUTA SE OLI MUN KIRSIKKA, HOMMAA OMAT KIRSIKAT!!!" tms, joka on sitten kuulunut rappukäytävään :D:D:D
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Nyt kyllä hyvä läppä...Naapurin ukko tuli tuossa eilen selittämään tyttöystävälle käytävässä, että hän on liian kiltti. Oli kuulemma kuullut, kun riitelemme siitä, että tyttöystävä on syönyt mun kirsikat. Oli kuulemma ihmeissään siitä, kun hän antaa mun raivota tuolla tavalla jostain kirsikoista. Ihmeteltiin, että mitä se oikein horisee...

Myöhemmin tajusimme, että kyse on varmaan Pikmin 3:n bingo battlesta, jossa tunteet monesti tuppaavat nousemaan kattoon...Olen varmaan huutanut pää punasena jotain "JUMALAUTA SE OLI MUN KIRSIKKA, HOMMAA OMAT KIRSIKAT!!!" tms, joka on sitten kuulunut rappukäytävään :D:D:D

Hahahahaha :D Voin vaan kuvitella miten sun tyttöystävä reagoi kun kuunteli tota juttua :)
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Hahahahaha :D Voin vaan kuvitella miten sun tyttöystävä reagoi kun kuunteli tota juttua :)


Joo..:D Naapuri varmaan ihmeissään, kun joka viikonloppu hirvee nahina "AI OTATKO SÄ MUN OMENAN HÄH?? JUMALAUTA!!". Kelaa varmaan, että hitto mikä tyyppi, kun huutaa tyttöressukalle jostain kirsikoista...XD
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Aivan loistavata! :D Ostaa teille vielä jonkun hedelmäkorin, ettette tappelisi koko aikaa niistä teidän harvoista arvokkaista hedelmistä.
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Nyt kyllä repesin :D

Mitäköhän naapuri ajattelisi, jos kokeilisitte vaikka super smash brosia? "KUOLE JO!"
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Eilen aloittelin konsolipelaamista ekaa kertaa eron jälkeen. Ja erosta nyt tasan 3 kk. Eli kyllä se intoa vei vaikkei eron pää-syy ollutkaan. Oma motivaatio katosi täysin ja vieläkin tuntuu vähän pakkopullalta. Pienin maustein aloitettava alusta. Myin myös suurimman osan peleistäni tässä väliajalla pois (tienasin 240e) kun eron jälkeen rahatilannekin ollut tiukilla.

En vieläkään tiedä oliko tämä hyvä vai huono asia. Kieltämättä pelaaminen vei aikaisemmin siitä vähästä vapaa-ajasta ison osan ja nyt olen ollut enemmän pojan kanssa touhuamassa. Mut vaikka viikot olenkin yksin kotona niin silti ei ole jaksanut pelata. Kasvoinko aikuiseksi vai mitä tapahtui? :D

Saa nähä vieläkö syksylle kiinnostaa tuo PS4 hankkiminen. Ehkä jos ei uutta parisuhdetta ennen sitä löydy :D
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Eilen aloittelin konsolipelaamista ekaa kertaa eron jälkeen. Ja erosta nyt tasan 3 kk. Eli kyllä se intoa vei vaikkei eron pää-syy ollutkaan. Oma motivaatio katosi täysin ja vieläkin tuntuu vähän pakkopullalta. Pienin maustein aloitettava alusta. Myin myös suurimman osan peleistäni tässä väliajalla pois (tienasin 240e) kun eron jälkeen rahatilannekin ollut tiukilla.

En vieläkään tiedä oliko tämä hyvä vai huono asia. Kieltämättä pelaaminen vei aikaisemmin siitä vähästä vapaa-ajasta ison osan ja nyt olen ollut enemmän pojan kanssa touhuamassa. Mut vaikka viikot olenkin yksin kotona niin silti ei ole jaksanut pelata. Kasvoinko aikuiseksi vai mitä tapahtui? :D

Saa nähä vieläkö syksylle kiinnostaa tuo PS4 hankkiminen. Ehkä jos ei uutta parisuhdetta ennen sitä löydy :D

Itsellä tuo pelaaminen jää muutenkin vähemmälle kesällä. Hyvällä ilmalla on niin paljon muutakin tekemistä (esim. lasten kanssa ulkoilua ja frisbeegolfia). Itselleni pelaaminen on siis kausiluonteista. Älä siis huoli, ei kai nyt 26-vuotias mies ole vielä kasvanut (henkisesti) aikuiseksi. Eiköhän tuo PS4:n hankkiminen ala kiinnostamaan, kun illat pimenevät.

Jotta teksti ei jää pelkäksi OT:ksi, sanottakoon että omaa parisuhdetta pelaamiseni ei ole toistaiseksi rasittanut. Pelailen pääasiassa iltaisin lasten jo nukkuessa. Vaimonikin pelaa jonkun verran, ehkäpä siinä syy. "Peliuraa" on takana jo lähes 26 vuotta, vaimokin tiesi jo suhteemme alkuvaiheessa harrastuksestani.

T: Pian 33-vuotias, joka ei ole (ainakaan) vielä kasvanut aikuiseksi :)
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Kyllä tosiaan kesällä pelaaminen menee välillä "pakkopullaksi" muutenkin ja sitämyötä vähenee selkeästi. Nyt poikkeuksen aiheutti vain futiksen MM, joka kyllä rasitti parisuhdetta enemmän kuin itse pelaaminen. :D

Itse olen tämän viikon lasten kanssa, kun vaimo on reissussa ja eipä tässä parina iltana ole paljon pelaamaan tehnyt mieli kun on lasten kanssa pihalla touhunut.

Täytyy kyllä se sanoa, että kyllä meillä enemmän parisuhdetta tällä hetkellä alkaa rasittamaan vaimon läppärin käyttö ja sen jonkun hiton saga rushin tms pelaaminen. Ei siinä jos ottais omaa aikaa ja pelailis tms kuten minäkin teen. Mutta kun se itse pyytää et "katotaanko jotain yhdessä". Sit aletaan kattoo jotain sarjaa vaikka. Katse on joko läppärin ruudulla tai puhelimen ruudulla 80% ajasta ja sit kyselee et "miks täs nyt näin tapahtu"..no oisit kattonu 5min sitten..
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Meillä pelaamisen ongelmallisuus loppui aikalailla sillä sekunnilla, kun ostin itselleni PC-näytön ja rakensin pelinurkkauksen olohuoneeseen. Tätä ennen pelasin olohuoneen telkkarilta ja pelaamista varten oli pakko laittaa verhot ikkunoiden eteen, jotta tv:hen ei tulisi heijastuksia.

Nyt saan pelailla ihan rauhassa ja tyttöystäväni voi tehdä omia juttujaan samaa aikaa kotosalla. Näin jälkiviisaana ajatellen, niin suurin ongelma pelaamisessa oli sen luomat esteet tyttöystävälleni tehdä omia juttujaan kotona, kun olin valloittanut olohuoneen pelaamista varten.
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Tuo on totta, kyllä meilläkin helpotti paljon kun edellisessä kerrostalokämpässä valtasin olkkarin ja oli riitaa et pelaanko, vai kattooko toinen töllöä. Nyt on koko yläkerta vaimon käytössä ja itsellä oma pelihuone alakerrassa. Eli ei häiritse toisen tekemistä.
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Meillä yhdessäoloa takana vähän reilu vuosi, josta saman katon alla toukokuun lopusta asti. Pelaamisesta on kyllä keskusteltu, mutta ei mitään varsinaista riitaa ole ollut asiasta. Avokki tulee perheestä tai oikeastaan suvusta, jossa kukaan ei ole oikein koskaan pelannut mitään, joten ymmärrettävästi asenne pelaamista kohtaan on kummaksuva. Aluksi kuva pelaajista oli hyvin stereotypinen. Pimeässä istuvia ja elämänsä laiminlyöviä lurjuksia, jollainen ex-poikaystävä ymmärtääkseni oli. Kovasti on saanut tehdä töitä sen eteen, että on tuota mielikuvaa saanut muutettua. Hassusti kyllä omassa kaveripiirissä ne pelaavat ihmiset ovat niitä, jotka ovat parisuhteessa, käyvät töissä jne, kun taas ei-pelaavat ovat työttömiä tai muuten vain hukassa elämässään. On saanut sitäkin kautta vähän mietittävää.

Ongelmana tuntuu olevan se, että pelaan jos toinen on kotona. "Mitä minä sitten teen" kuuluu usein. Kinaa on siis lähinnä tullut siitä, ettei vietetä muka tarpeeksi aikaa yhdessä. Läheisriippuvuutta varmaankin? Pelaamiseni on vähentynyt rajusti sinkkuajoista, mutta kokonaan en sitä halua lopettaa. Avokille olen sanonut, että saa luvan tottua siihen ja myös käskenyt miettimään, mitä kaikkea ollaan esim. jonkun viikonlopun aikana tehty, että jos siitä 2-3 tuntia käytän pelaamiseen, loput yhdessäoloon ja siltikään ei riitä, niin en tiedä mitä ihmettä tässä tekisi. Yleensä olen saanut hiljaisen myöntymisen. Kyseessä siis ihminen, jolla on vaikeuksia myöntää olevansa väärässä. Telkkareita meillä on kaksi, joista kummassakin pääsy Netflixiin, josta avokki kyllä katselee ohjelmia mutta ei tunnu kykenevän siihen kuin yksin. Ollaan nyt oltu kesä erossa työkuvioiden takia, joten syksyn tullen näkee taas, onko tilanne muuttunut mihinkään. Ne viikonloput, jotka olemme yhdessä viettäneet niin on luonnollisesti jätetty pelit pelaamatta, mutta ankea arki alkaa taas syksyllä. :) Olen myös ennakkoon varoittanut, että GTA V ja Destiny tulevat lisäämään pelaamistani syksyllä, mutta toisaalta myös vapaa-aikani lisääntyy, sillä en mene enää syksyllä kouluun. Viime vuosi meni kokonaan koulu+työ -helvetissä, joka tietysti vaikutti arkeemme hyvin paljon. Destiny on muuten ensimmäinen verkkopeli, jota pelaan Halo 4:n jälkeen, eli parin vuoden tauko takana. Saapa nähdä, miten siihen suhtaudutaan kun höpöttelen "yksikseni" mikkiin. :)

Wiitä sentään tuo kauniimpi osapuolikin suostui pelaamaan. Wii Fitin minipelejä tosin, mutta onhan sekin jotain. :) Vähän sitä silmällä hommasin Wii U:n TV-tasoon. Wii Fir tosin on vielä kaupassa. :p
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Ongelmana tuntuu olevan se, että pelaan jos toinen on kotona. "Mitä minä sitten teen" kuuluu usein. Kinaa on siis lähinnä tullut siitä, ettei vietetä muka tarpeeksi aikaa yhdessä. Läheisriippuvuutta varmaankin? Pelaamiseni on vähentynyt rajusti sinkkuajoista, mutta kokonaan en sitä halua lopettaa. Avokille olen sanonut, että saa luvan tottua siihen ja myös käskenyt miettimään, mitä kaikkea ollaan esim. jonkun viikonlopun aikana tehty, että jos siitä 2-3 tuntia käytän pelaamiseen, loput yhdessäoloon ja siltikään ei riitä, niin en tiedä mitä ihmettä tässä tekisi. Yleensä olen saanut hiljaisen myöntymisen. Kyseessä siis ihminen, jolla on vaikeuksia myöntää olevansa väärässä.

Kuulostaa samalta mikä meillä. Toisen osapuolen mielestä kaikki pelaaminen oli liikaa ja kuitenkin itse vietti aikaa yöt pelaten netissä jotain nettibiljardia jopa 4 asti aamulla. Yhteistä aikaa oli ja perus arki pyöri hyvin ja kaikki oli päällisin puolin hyvin. Mielestäni pelaamiseni ei ollut ongelma, sillä hoidin askareeni, kävin töissä ja en pelannut öisin niinkuin monet muut perheenisät joutuvat tekemään. Silti tästä tuli kuittailua mm. kun ilmoitin saavani rahallisen bonuksen töistä niin eka kommentti "no nyt voit ostaa PS4 itelles" ym. Tarkemmin ku mietin niin ehkä se ongelma oli hänen päänsä sisällä, ei siinä mun pelaamisessa.

Totta kai mullaki näkyi ne pelituntipiikit aina uusien pelien julkkareissa, niinku nyt tämä pahanonnen peliksi osunut Dark Souls 2 jota tuli pelattua varsin paljon juuri ennen eroa. Taisi olla viiminen niitti. Kuitenkin sitten hiljaisina aikoina meni viikkoja etten edes koskenut konsoliin. Ehkä exällä se oli hankala kans käsittää kun ei itse pelannut juuri mitään konsoleilla, lähinnä jotain nettipelejä ja niitäki vaa juttukamujen takia. Päätön lohikäärmeiden lahtaaminen ei ehkä vaikuttanut älykkäältä :D

Tai sit mä vaan vähättelen ongelmaani ja oon oikeesti iha sairas. Mut suosittelen että otatte asian puheeksi jos joskus tuntuu että se jommalle kummalle ongelmaksi muodostuu. Itseki olisin lopettanu pelit kokonaan jos se olis avioliiton pelastanu. Vaikka syitä oli muitakin, mutta mun pelaaminen oli yksi peruste.
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Meillä alkaa yhteenmuutto olla pikkuhiljaa lähestyvä asia, miehen kantaessa kamansa mun kerrostalokolmiooni. Tällä hetkellä mun omassa pelikäytössä on sekä olo- että makuuhuone, niin loogisinta oli laittaa kolmas pelipiste konsoleineen pystyyn miehen "man caveksi" tulevaan huoneeseen. Lainausmerkit siksi, että mun asunto on aikalailla jokamiehen märkä uni jo entuudestaan. Molemmat tekee töitä kokonaan tai osittain alalla, ja myös runsaasti himasta käsin, joten kolme huonetta takaa peli/työrauhan tilanteessa kuin tilanteessa. Luonnollisesti tapauksemme on siinä mielessä poikkeuksellinen, että harrastus on yhteinen ja aktiivikäytössä olevia pelilaitteita on kahdelle ihmiselle noin kymmenkunta. Luulen, että rauhallinen perhe-elämä on saatu kuitenkin taattua näin.

Eipä silti, tähtien ja kuun asentojen sattuessa kohdilleen milloin jompikumpi pelaa liikaa tai liian vähän.. :rolleyes:
Mun kokemuksen mukaan harvoin itse pelaaminen silti on se varsinainen ongelma, ja niin meilläkin. Watch Dogsin aikaan tein tosi intensiivisellä tahdilla revikkaa toisaalle, ja siitä tuli kyllä sanomista ihan olan takaa, vaikka meidän jos kenen olettaisi ymmärtävän näitä tilanteita. Kyseisessä keississä itse opin, että kiireen ja "pakkopelaamisen" ohella voi ihan pienilläkin asioilla tehdä toiselle paljon arvostetumman olon, jonka oletettu puute lopulta oli se perimmäinen ongelma.

Naisena kuulen jatkuvasti miten monet pelaavat miehet kaipaavat gamer girliä ymmärtämään ja jakamaan harrastustaan, mutta ei se välttämättä takaa mitään erityistä auvoa. Tunteet ja muut ihmisille ominaiset asiat tuppaa tunkemaan sinne rakkaimmankin harrastuksen lomaan. Kyllä minuakin risoo esim. joku Heartstone-maratoni leffaillan aikana, mutta rakentavasti keskustellen ne ratkaisut kuitenkin aina löytää. Mä oon yhteisen balanssin ja keskustelun suuri kannattaja, luulen että niillä pääsee aika pitkälle. Luulen, että mun pointti oli ilmentää, että jopa näinkin peliorientoituneelle pariskunnalle sattuu ajoittaisia vääntöjä pelaamiseen liittyen, mutta jokainen toki itse määrittelee koska siitä tulee ongelma.
 
Seurustelu, lapset ja pelaaminen

En ainakaan löytänyt, että tämmöinen keskustelu olisi jo täällä pystyssä.. Ja jos oikein oon ymmärtäny, niin täällä on vanhempiakin pelaajia ja osalle on varmasti tullut jo jälkikasvuakin. Eli haluaisin tietää miten teidän vaimot, avokit, tyttöystävät, jne, ymmärtää pelaamisen ja muun siihen liittyvän oheistoiminnan ja jääkö teillä aikaa ylipäätänsä enää pelata. Pelaaminenhan on kuitenkin hyvä harrastus, kunhan pysyttelee kohtuuden rajoissa, eikä se rupea sotkemaan muuta elämää liikaa. Voisinpa siis purkaa omia tuntemuksia asiasta ensimmäisenä...

Mulla on kahden viikon päästä vuoden täyttävä tyttö, mutta muija lähti kävelemään kesäkuun lopulla. Aikasemmin, kun oltiin vielä koko perhe kasassa, sai kuulla aika paljon turhaa piikittelyä ja viisastelua pelaamisesta ja siihen menevästä rahasta. Vaikka sillonkaan ei tullu pelattua, kun iltaisin, jos sillonkaan. Ja PS4:sen osto se vasta riemua ex-avokissa herättikin vaikka taloudellisesti ei tiukkaa ollutkaan. Kaipa sitä ei vaan kaikki ymmärrä, että pelaaminen on mulle lähes yhtä tärkee harrastus, kun metsästys ja kalastus... Nykyään saan siis olla lapseni kanssa kolmena viikonloppuna kuukaudesta, perjantaista sunnuntai-iltaan asti. Eli lapsen kanssa ollessa ei tietenkään tule päivällä pelattua ollenkaan ja iltaisin, kun tyttö on nukkumassa, tulee useammin laiteltua paikkoja kuntoon ja siivoiltua päivän touhujen jälkiä. Ja jos tytön nukkuessa tulee pelattua, niin ei siinä kehtaa mikkiä kaivella ja rupatella yöhön asti muitten pelaajien kanssa. Vapaa viikonloppuna konsoli on kyllä kovalla käytöllä ja tulee siinä yleensä muutama olutkin juotua samalla. Mukavasti se kyllä rentouttaa! :) Viikolla taas, kun lapsi on äitillään, tulee pelailtua lähinnä töitten mukaan. Vuorotyötä tekevänä ei aina oikein ole innostusta pelata, jos haluaa saada jotain muutakin aikaiseksi. Ja tällä alalla työajatkin tuntuu liikkuvan 8-12 tunnin välillä, niin ei sitä aina jaksakaan käynnistellä pelejä..

Mutta mitenkäs teidän piireissä pelaaminen otetaan vastaan? Saatteko pelailla rauhassa vai saako asiasta kuulla sitä "rakentavaa palautetta". Ja jos modet näkee tämän aiheen turhaksi, niin lukkoa vaan. Sana on vapaa.. :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Seurustelu, lapset ja pelaaminen

En ainakaan löytänyt, että tämmöinen keskustelu olisi jo täällä pystyssä.. Ja jos oikein oon ymmärtäny, niin täällä on vanhempiakin pelaajia ja osalle on varmasti tullut jo jälkikasvuakin. Eli haluaisin tietää miten teidän vaimot, avokit, tyttöystävät, jne, ymmärtää pelaamisen ja muun siihen liittyvän oheistoiminnan ja jääkö teillä aikaa ylipäätänsä enää pelata. Pelaaminenhan on kuitenkin hyvä harrastus, kunhan pysyttelee kohtuuden rajoissa, eikä se rupea sotkemaan muuta elämää liikaa. Voisinpa siis purkaa omia tuntemuksia asiasta ensimmäisenä...

Mulla on kahden viikon päästä vuoden täyttävä tyttö, mutta muija lähti kävelemään kesäkuun lopulla. Aikasemmin, kun oltiin vielä koko perhe kasassa, sai kuulla aika paljon turhaa piikittelyä ja viisastelua pelaamisesta ja siihen menevästä rahasta. Vaikka sillonkaan ei tullu pelattua, kun iltaisin, jos sillonkaan. Ja PS4:sen osto se vasta riemua ex-avokissa herättikin vaikka taloudellisesti ei tiukkaa ollutkaan. Kaipa sitä ei vaan kaikki ymmärrä, että pelaaminen on mulle lähes yhtä tärkee harrastus, kun metsästys ja kalastus... Nykyään saan siis olla lapseni kanssa kolmena viikonloppuna kuukaudesta, perjantaista sunnuntai-iltaan asti. Eli lapsen kanssa ollessa ei tietenkään tule päivällä pelattua ollenkaan ja iltaisin, kun tyttö on nukkumassa, tulee useammin laiteltua paikkoja kuntoon ja siivoiltua päivän touhujen jälkiä. Ja jos tytön nukkuessa tulee pelattua, niin ei siinä kehtaa mikkiä kaivella ja rupatella yöhön asti muitten pelaajien kanssa. Vapaa viikonloppuna konsoli on kyllä kovalla käytöllä ja tulee siinä yleensä muutama olutkin juotua samalla. Mukavasti se kyllä rentouttaa! :) Viikolla taas, kun lapsi on äitillään, tulee pelailtua lähinnä töitten mukaan. Vuorotyötä tekevänä ei aina oikein ole innostusta pelata, jos haluaa saada jotain muutakin aikaiseksi. Ja tällä alalla työajatkin tuntuu liikkuvan 8-12 tunnin välillä, niin ei sitä aina jaksakaan käynnistellä pelejä..

Mutta mitenkäs teidän piireissä pelaaminen otetaan vastaan? Saatteko pelailla rauhassa vai saako asiasta kuulla sitä "rakentavaa palautetta". Ja jos modet näkee tämän aiheen turhaksi, niin lukkoa vaan. Sana on vapaa.. :)

Täytyy sanoa, ettei itsellä ole ihan samanlaista kokemusta kuin sinulla. Lapsia ei vielä ole, mutta ymmärrän kyllä näkökulmasi. Ei pelejä jaksa availla silloin, kun saa viettää aikaa lapsensa kanssa. Vanhemmuus muuttaa asioita, ainakin kun on seurannut vierestä siskon perheen touhuja.

Olen samaa mieltä siitä, että pelaaminen on harrastus siinä missä mikä tahansa muukin. Useat ihmiset ei ymmärrä sitä vieläkään. Meillä on tässä mielessä hyvä suhde avokin kanssa. Minun pelaamiseni ei haittaa hirveästi parisuhdetta, kun ei käytä siihen jokaista valveillaolotuntiaan. Hieman tuota "mitä minä sitten teen" on havaittavissa, joskin sanattomasti. Meillä on kaksi telkkaria, yksi olkkarissa ja yksi makkarissa, mutta silti sitä telsua pitää tuijottaa olkkarissa. Ei ole kuitenkaan ollut mitään varsinaisia riitoja tai muuta pelaamisen takia. Olen sitä mieltä, että jos toista tosissaan rakastaa, ei minkään maailman harrastusten tule haitata parisuhdetta. Pitää ymmärtää ja kunnoittaa toisen tekemisiä, oli se sitten jodlaamista tai videopelejä. Toisaalta ymmärrän senkin, että jos toisella osapuolella ei ole asioita, joihin suhtautua intohimoisesti niin on hankala ymmärtää toisen palavaa intohimoa esimerkiksi pelaamista kohtaan.

jepu sanoi:
Naisena kuulen jatkuvasti miten monet pelaavat miehet kaipaavat gamer girliä ymmärtämään ja jakamaan harrastustaan, mutta ei se välttämättä takaa mitään erityistä auvoa. Tunteet ja muut ihmisille ominaiset asiat tuppaa tunkemaan sinne rakkaimmankin harrastuksen lomaan. Kyllä minuakin risoo esim. joku Heartstone-maratoni leffaillan aikana, mutta rakentavasti keskustellen ne ratkaisut kuitenkin aina löytää. Mä oon yhteisen balanssin ja keskustelun suuri kannattaja, luulen että niillä pääsee aika pitkälle. Luulen, että mun pointti oli ilmentää, että jopa näinkin peliorientoituneelle pariskunnalle sattuu ajoittaisia vääntöjä pelaamiseen liittyen, mutta jokainen toki itse määrittelee koska siitä tulee ongelma.

Näinhän se on. Pitää pystyä keskustelemaan asiasta kuin asiasta ja harvoin se pelaaminen on tosiaan se isoin haitta parisuhteessa. Minulle on ainakin aivan sama onko tyttö gamer girl vai ei, kunhan on vain hyvää seuraa ja ymmärtää harrastukseni sekä hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Tokihan se olisi hauskaa, jos tyttöystävän kanssa voisi pelata jotain co-op peliä silloin, kun ei ole hyvää ystävää paikalla jakamassa intoa.
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Ei vain mene minun ymmärrykseen se, ettei ymmärretä toisen harrastuksia. Niin kuin moni on sanonut, niin pelaaminen on harrastus siinä missä mikä tahansa kutominen sun muu.

Tottakai silloin alkaa ärsyttää kun toisella on joku vuorokauden peliputki päällä ja silloin kuuluukin asiasta sanoa. Mutta se, että toinen on vasta aikomassa pelata ja toinen alkaa heti kitistä, ei ole hyväksyttävää.

Hitto vie, jos mies alkaisi valittaa minun pelaamisesta tai mistään muustakaan intohimoisesta harrastuksesta, niin se olisi kyllä vakavan keskustelun paikka.

Kyllähän se auttaa, että molemmat pelaa mutta ei me nyt koko aikaa eletä symbioosissa ja pelata pelejä. Oma tila, aika ja paikka pitää ainakin minulla olla tai pää räjähtää.
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Jos kohtuullinen pelaaminen on parisuhteessa suurikin ongelma niin eiköhän siellä sitten ole muutakin turhautumista tai vastaavaa parisuhteen tappajaa takana.
 
Vastaus: Pelaaminen parisuhdeongelmana?

Jos kohtuullinen pelaaminen on parisuhteessa suurikin ongelma niin eiköhän siellä sitten ole muutakin turhautumista tai vastaavaa parisuhteen tappajaa takana.

Näinhän tämä monesti. Harvoin harrastukset itsessään risoo kumppania, vaan niistä riitely on sitten oire jo jostain suuremmasta syystä.
 
Ylös Bottom