En tuosta pelin parhaimpiin launchereihin kuulumisesta tiedä, sellaisten määrittelemisessä olis melko runsaasti hommaa.. Hyvä liike Law'n df+2 mun mielestä on, mutta kuitenkin samanlainen kuin melkeinpä kaikki df+2:t. Väistää liikkeitä ja Law'n koukku bonuksena jugglettaa ilman vastaiskuakin. Oikeastaan ainoat huonot puolet on Law'lle jäävä erittäin ikävä -7 framen tappio * ja se ulottuvuus, joka ei koskaan tollasilla koukuilla ole kovin hyvä. Tosin T4:ssä vastustajan tuntumassa pysyttely ei ole kovin vaikeaa, joten siihen nähden ulottuvuus on ihan riittävä. Eikä tuolla Law'lla oikeastaan muita seisten tehtäviä kunnollisia launchereita olekaan (f,f+3+4:ää ei nyt lasketa). Ja WS+2:ta varten pitää kuitenkin käytännössä kyykistyä ensin, joten sitä ei tuosta noin vain heitellä joka väliin.
Noista kisoista vielä sen verran, että yhtäkään edes puoliksi kunnollista matsia en koko illan aikana nähnyt. En itseltäni tai keneltäkään muulta.. Ehkä missasin jotain, mutta melkosta rävellystä alusta loppuun.
*) Kyllä vaan, framet pomppaa taas esiin. Niillä vain on yksinkertaisesti helpointa havainnollistaa tilanne. Totta kai saman asian voisi sanoinkin ilmaista, mutta miksi vaivautua kun pari numeoa kertoo saman asian huomattavasti selkeämmin. Jos jota kuta kiinnostaa mitä "-7 framen tappio" tarkoittaa, kysyköön ja lukekoon Zaibatsusta.