Tätä keskustelua näköjään käydään sekä Xboxin että PS2:n alueille, mutta kysehän ei ole konsolisidonnaisesta asiasta, vaan kyllähän tämä koskettaa kaikkia pelailijoita ikään, sukupuoleen ja pelilaitteeseen katsomatta.
Kirjoitin oheisen tekstin Pelaaja-lehteen lukijapalautteena, mutta kirjoitus kestänee laajempaakin tarkastelua.
Mitä pelimedia voi tehdä auttaakseen pelaajaa? Ja millä suomalainen pelikauppa saisi juuri sinut sijoittamaan rahat paikalliseen putiikkiin ulkomaisen verkkokaupan sijaan?
***************
Huhtikuun numerossa pääkirjoitus ja Insert Coin osuivat vahingossa samalle maalialueelle, vedoten suomalaisiin pelaajiin, että nämä ostaisivat laatupelejä suomalaisista pelikaupoista. Vaikka kirjoituksissa oli paljon asiaakin, haluaisin tuoda esiin muutaman seikan.
Vanha markkinoinnin viisaus kuuluu: "Ainoa luotettava markkinatutkimus on allekirjoitettu ostosopimus". Me pelaajat allekirjoitamme tuon ostosopimuksen joka kerta kuljettaessamme pelin kassan kautta kotiin. Tuolloin olemme päättäneet, mitä haluamme ostaa, mistä ja millä hinnalla. Pelivalmistajille yksi tärkeimpiä tietoja onkin juuri, kuinka paljon olemme valmiita maksamaan mistäkin pelistä, koska se antaa eväitä suunnitella tulevia julkaisuja. Selvästihän on houkuttelevampaa tuottaa peli, jota myydään suuria määriä korkealla hinnalla.
Suomalaisten pelikauppiaiden väitetään olevan puun ja kuoren välissä. Surullinen tosiasia on, että peleihin erikoistuneen kauppiaan on tultava toimeen pelimyynnillä, koska toisin kuin automarketit, pelikaupat eivät voi subventoida matalien marginaalien tuotteita korkean volyymin tuotoilla. Toisaalta keskustaliikkeiden kiinteät kustannukset ovat korkeammat kuin verkossa toimivien postimyyntiliikkeiden. Pelikauppiaiden on siis mahdotonta tavoitella hintajohtajuutta.
Mutta mitä pääkirjoituksessa ei oteta huomioon, on se, että kaupassa kilpailuetua voi tavoitella muillakin keinoilla kuin hinnalla. Tämähän on konkreettisesti nähty ulkomaisissa kirjakauppaketjuissa, jotka Amazon.comin ja muiden verkkokirjakauppojen haasteeseen vastatakseen muuttivat myymälöiden toimintamallia radikaalisti. Kirjakaupat eivät enää myy pelkkiä kirjoja, vaan kokonaisvaltaisia kokemuksia, kuten lapsille tarkoitettuja lukupiirejä.
Mikseivät pelikaupat pyrkisi samaan? Mitään vastaustahan uuteen kilpailuun ei ole nähty. Miksei asiakkaille tarjota entistä laajempia mahdollisuuksia tutustua peleihin ennen ostamista? Miksei tueta pääkirjoituksessakin mainittua mahdollisuutta vaihtaa kuulumisia toisten alan harrastajien kanssa? Miksi pelivalikoima ei ole yhtään laajempi kuin läheisessä automarketissa? Missä viipyvät pelienvuokraukset tai parannetut pelinvaihtopalvelut kanta-asiakkaille? Yksinkertainen sohvaryhmä konsolin, tv:n ja muutaman pelilehden kanssa tekisivät pelikaupasta viihdyttävämmän paikan, jossa peleistä voisi maksaa sen muutaman euron enemmän. Jos haluaa samasta perustuotteesta enemmän rahaa, täytyy tuolle rahalle myös olla valmis antamaan enemmän vastinetta.
Mistä palaamme jälleen pelien laatuun. Selvästikään 60 euroa ei tunnu olevan enää liian kivulias hinta hyväksi uskotusta pelistä, mutta miten me tavalliset pelaajat voimme tietää, mikä peli on oikeasti hyvä? Kynnys ostaa Ico tai Ikaruga on huomattavan korkea, jos vaihtoehtoina on Halo tai GTA. Peliarvosteluihinkaan ei aina uskalla luottaa, varsinkin kun neljä pistettä tuntuu irtoavan perin helposti. Mitä jos ostankin "laatupelin", joka kotona osoittautuu kasaksi sitä itseänsä? 60 euroa ei ole iso raha, mutta kyllä harmittaa jos sen investoi kiiltävään frisbeehen.
Valtaosa meistä pelaajista haluaa osallistua siihen ainoaan luotettavaan markkinatutkimukseen. Varmasti haluamme edesauttaa entistä laadukkaampien pelien kehittämistä, ja varmasti haluamme nauttia entistä paremmasta palvelusta oman kaupungin parhaassa pelikaupassa. Mutta tässä yhtälössä me pelaajat emme ole ainoa tekijä, vaikka me koko huvin maksammekin. Pelilehdillä (ja -ohjelmilla ja -sivustoilla) on tehtävänsä hyvän ja luotettavan tiedon tarjoajina, ja pelikaupat voivat omalla toiminnallaan kannustaa meitä käyttämään palveluitaan.
Kirjoitin oheisen tekstin Pelaaja-lehteen lukijapalautteena, mutta kirjoitus kestänee laajempaakin tarkastelua.
Mitä pelimedia voi tehdä auttaakseen pelaajaa? Ja millä suomalainen pelikauppa saisi juuri sinut sijoittamaan rahat paikalliseen putiikkiin ulkomaisen verkkokaupan sijaan?
***************
Huhtikuun numerossa pääkirjoitus ja Insert Coin osuivat vahingossa samalle maalialueelle, vedoten suomalaisiin pelaajiin, että nämä ostaisivat laatupelejä suomalaisista pelikaupoista. Vaikka kirjoituksissa oli paljon asiaakin, haluaisin tuoda esiin muutaman seikan.
Vanha markkinoinnin viisaus kuuluu: "Ainoa luotettava markkinatutkimus on allekirjoitettu ostosopimus". Me pelaajat allekirjoitamme tuon ostosopimuksen joka kerta kuljettaessamme pelin kassan kautta kotiin. Tuolloin olemme päättäneet, mitä haluamme ostaa, mistä ja millä hinnalla. Pelivalmistajille yksi tärkeimpiä tietoja onkin juuri, kuinka paljon olemme valmiita maksamaan mistäkin pelistä, koska se antaa eväitä suunnitella tulevia julkaisuja. Selvästihän on houkuttelevampaa tuottaa peli, jota myydään suuria määriä korkealla hinnalla.
Suomalaisten pelikauppiaiden väitetään olevan puun ja kuoren välissä. Surullinen tosiasia on, että peleihin erikoistuneen kauppiaan on tultava toimeen pelimyynnillä, koska toisin kuin automarketit, pelikaupat eivät voi subventoida matalien marginaalien tuotteita korkean volyymin tuotoilla. Toisaalta keskustaliikkeiden kiinteät kustannukset ovat korkeammat kuin verkossa toimivien postimyyntiliikkeiden. Pelikauppiaiden on siis mahdotonta tavoitella hintajohtajuutta.
Mutta mitä pääkirjoituksessa ei oteta huomioon, on se, että kaupassa kilpailuetua voi tavoitella muillakin keinoilla kuin hinnalla. Tämähän on konkreettisesti nähty ulkomaisissa kirjakauppaketjuissa, jotka Amazon.comin ja muiden verkkokirjakauppojen haasteeseen vastatakseen muuttivat myymälöiden toimintamallia radikaalisti. Kirjakaupat eivät enää myy pelkkiä kirjoja, vaan kokonaisvaltaisia kokemuksia, kuten lapsille tarkoitettuja lukupiirejä.
Mikseivät pelikaupat pyrkisi samaan? Mitään vastaustahan uuteen kilpailuun ei ole nähty. Miksei asiakkaille tarjota entistä laajempia mahdollisuuksia tutustua peleihin ennen ostamista? Miksei tueta pääkirjoituksessakin mainittua mahdollisuutta vaihtaa kuulumisia toisten alan harrastajien kanssa? Miksi pelivalikoima ei ole yhtään laajempi kuin läheisessä automarketissa? Missä viipyvät pelienvuokraukset tai parannetut pelinvaihtopalvelut kanta-asiakkaille? Yksinkertainen sohvaryhmä konsolin, tv:n ja muutaman pelilehden kanssa tekisivät pelikaupasta viihdyttävämmän paikan, jossa peleistä voisi maksaa sen muutaman euron enemmän. Jos haluaa samasta perustuotteesta enemmän rahaa, täytyy tuolle rahalle myös olla valmis antamaan enemmän vastinetta.
Mistä palaamme jälleen pelien laatuun. Selvästikään 60 euroa ei tunnu olevan enää liian kivulias hinta hyväksi uskotusta pelistä, mutta miten me tavalliset pelaajat voimme tietää, mikä peli on oikeasti hyvä? Kynnys ostaa Ico tai Ikaruga on huomattavan korkea, jos vaihtoehtoina on Halo tai GTA. Peliarvosteluihinkaan ei aina uskalla luottaa, varsinkin kun neljä pistettä tuntuu irtoavan perin helposti. Mitä jos ostankin "laatupelin", joka kotona osoittautuu kasaksi sitä itseänsä? 60 euroa ei ole iso raha, mutta kyllä harmittaa jos sen investoi kiiltävään frisbeehen.
Valtaosa meistä pelaajista haluaa osallistua siihen ainoaan luotettavaan markkinatutkimukseen. Varmasti haluamme edesauttaa entistä laadukkaampien pelien kehittämistä, ja varmasti haluamme nauttia entistä paremmasta palvelusta oman kaupungin parhaassa pelikaupassa. Mutta tässä yhtälössä me pelaajat emme ole ainoa tekijä, vaikka me koko huvin maksammekin. Pelilehdillä (ja -ohjelmilla ja -sivustoilla) on tehtävänsä hyvän ja luotettavan tiedon tarjoajina, ja pelikaupat voivat omalla toiminnallaan kannustaa meitä käyttämään palveluitaan.
