Jonkinlaisen kissapedon murahteluja on alkanut kuulua tänään...
...sillä talooni on muuttanut todellinen tulevaisuuden laite - Atari Jaguar!
Jos jo aiemmin tänä vuonna hankkimani Sega Saturn ja MD olivat erittäin kovia juttuja, niin kyllä Jaguarin voi sanoa omassa innostusasteikossani kiilaavan aivan samaan kategoriaan. Itse asiassa se on ollut ns. passiivisella hankintalistallani vielä Segan laitteitakin pidempään, mutta laitteen ja sen pelikirjaston järjettömyyksiin kohonneet hinnat ovat toistaiseksi jarruttaneet ratkaisevasti ostopäätöksen syntymistä. Lopulta päätin kuitenkin lähteä huuto.netistä bongaamani konsolin tarjouskilpaan mukaan, ja kotiutin erittäin hyväkuntoisen laitteen ohjaimineen ja virtalähteineen mielestäni ihan kohtuulliseen 275€ hintaan. Kauppaan kuului myös alkuperäinen Doom loosena.
Tästä on tosin jo reilusti yli kuukauden päivät aikaa, sillä vaikka sainkin itse laitteen heti ostoa seuraavalla viikolla, en kuitenkaan päässyt asentamaan sitä OSSC:n kautta ilman RGB SCART -kaapelia. Koska Jaguar ei ole ehkä se aivan yleisin ja suosituin pelikonsoli vuonna 2024, osoittautui oikeaa kaapelia toimittavan verkkokaupan löytäminen yllättävän hankalaksi tehtäväksi. Lopulta tilasin - ja saattoi olla että myös erikseen teetin - amerikkalaiselta eBay-myyjältä kaapelin, jonka saapuminen Eurooppaan ja Suomeen tietysti kesti viikkoja ja taas viikkoja. Nyt se on kuitenkin täällä, ja kyllä todellakin kannatti! Kuvan- ja äänenlaatu OSSC:n kautta on aivan loistava, kuten muillakin RGB SCART:ia tukevilla aikansa konsoleilla.
Kuvassa vasemmalla konsolikauppaan kuulunut Jaguarin epäkäytännöllisen kokoinen ja muotoinen virtalähde, ja oikealla erikseen tilattu RGB SCART, jolle kaikkine kuluineen muodostui hinnaksi $58.28.
Jaguarin ongelma tämän päivän pelikeräilijälle ei oikeastaan ole kuitenkaan itse laitteen hinta, vaan aivan järjettömissä lukemissa huitelevat pelien hinnat. Muutamia yleisimpiä nimikkeitä lukuunottamatta alkuperäspakkauksessa myytävien pelien pyyntihinnat ovat usein jopa korkeampia kuin nykykonsoleiden uutuuspeleillä suoraan kaupan hyllyltä poimittuina. Jaguarin kohdalla ei selvästikään ostella niinkään pelejä, vaan keräilyesineitä. Koska peliharrastukseni perustuu edelleen nimenomaan pelaamiseen enemmän kuin keräilyyn (joka sekin on tietysti mukavaa), niin päätin Jaguarin kohdalla tehdä poikkeuksen ja sallia itselleni vaihtoehtoisten pelimedioiden käytön. Niinpä tilasin saksalaiselta DragonBox -pelikaupalta Jaguar Game Driven hiukan päälle 200€ hintaan.
Kuvassa myös 32GB muistikortti, jolle tallennettuja Jaguarin pelejä siis pelataan Game Driven avulla. Kaikki testaamani Jaguar-pelit toimivat loistavasti, joten tämä vaikuttaa juuri sellaiselta ostokselta, jolla koko konsolin hankinta on perusteltavissa. Myös ainakin osa Jaguar CD-peleistä pitäisi toimia Game Driven avulla, ilman CD-laajennusta siis. Muutama Jaguar-pelihän löytyy nykykonsoleilla julkaistusta Atari 50 -kokoelmastakin, mutta on Jaguarille monta sellaistakin peliä, joita ei ole edelleenkään muille laitteille julkaistu. Esimerkiksi erinomaisen hauskoilta vaikuttaneet Power Drive Rally ja Breakout 2000 ovat edelleen Jaguar-ekslusiiveja.
Kyllähän "digipelien" pelaaminen alkuperäisten sijaan kieltämättä vähän harmaalle alueelle menee, mutta toisaalta itse pelien tekijät eivät enää kymmeniin vuosiin ole saaneet Jaguar-pelien myynneistä senttiäkään, enkä ole koskaan nähnyt yhtäkään käytettyä Jaguar-peliä myynnissä yhdessäkään kotimaisessa pelikaupassa. Kysyin myös paikalliselta Videodivarin kauppiaalta, eikä hänkään edes muistanut, milloin viimeksi olisi tämän alustan pelejä liikkeeseensä ilmaantunut. Käytän siis Game Drivea hyvällä omallatunnolla ainakin siihen saakka, kunnes käytettyjä Jaguar-pelejä tulee seuraavan kerran vastaan.
Raportoidaan myös viimeisin Mega Drive -hankinta, eli alkuperäinen
Micro Machines. Alennuskoodin kanssa VPD:stä hintaa 22,99€.
Kyllä "uuden" pelikonsolin asennuspäivä vain on elämässä keskimääräistä parempi päivä. Nyt pelivalmiita konsoleita löytyy 15 kappaletta, ja se on hyvä määrä juuri nyt. Ainakin siihen saakka, kunnes seuraava sopiva tilaisuus tulee vastaan! Se on kylläkin todettava, että nykyisessä muodossaan TV-tasoni keskimmäisen rivin keskimmäinen hylly ei juuri edustavampi voisi enää edes olla.