Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelikirjallisuus

Juho Kuorikoski ei malta olla kirjoittamatta lisää tietokirjoja.

Pelien Suomi. Tarinoita kotimaiselta pelialalta

Pelien Suomi on itsenäinen jatko-osa vuonna 2014 ilmestyneelle Sinivalkoiselle pelikirjalle, suomalaisten digitaalisten pelien kronikalle. Tulevassa teoksessaan Juho Kuorikoski käy läpi merkittävimpiä vuosina 2014–2020 julkaistuja suomalaispelejä ja käsittelee syvällisemmin myös laajempia pelialan ilmiöitä. Kirja ilmestyy alkuvuodesta 2021.

Pelien Suomi on mukaansatempaava tietoteos viime vuosien parhaista kotimaisista peleistä ja alan mielenkiintoisista käänteistä.

Maailmalla sinivalkoiset pelit nousevat otsikoihin, ja peliala on jo vuosia ollut suomalaisen kulttuuriviennin ykkösnyrkki. Erilaisia suomalaispelejä julkaistaan vuosittain kymmeniä, eikä kasvulle näy loppua. Kotimainen peliala onkin pullollaan erinomaisia pelejä ja viihdyttäviä tarinoita.

Pelien Suomi on itsenäinen jatko-osa Juho Kuorikosken kirjoittamalle Sinivalkoiselle pelikirjalle, joka julkaistiin vuonna 2014 (Fobos). Myös se sai alkunsa joukkorahoituksen ja Mesenaatin avulla. Kirja kävi tiheällä kammalla läpi 30 vuotta kotimaista pelialaa ja kokosi massiivisen määrän tietämystä täkäläisten pelien historiasta. Nyt tätä kartoitustyötä on tarkoitus jatkaa.

Pelien Suomessa otetaan tarkempaan käsittelyyn kolmisenkymmentä parasta ja mielenkiintoisinta vuosina 2014–2020 julkaistua suomalaispeliä. Syyniin pääsevät muun muassa Legend of Grimrock 2, Cities: Skylines, Control, Brawl Stars, Baba is You ja Druidstone, ja tekijät myös kertovat pelien taustoista. Lisäksi käydään laajemmin läpi pelimaailman ilmiöitä ja murroskohtia, kuten e-urheilun nousua ja teknologista kehitystä, sekä tarkastellaan tulevaisuuden näkymiä.

Kirjaa varten on haastateltu kymmeniä pelialan ammattilaisia ja asiantuntijoita, jotka avoimesti kertovat niin menestyksen resepteistä kuin epäonnistumisistakin. Sanaisen arkkunsa avaavat muiden muassa Ilari Kuittinen, Petri Järvilehto, Touko Tahkokallio ja Mariina Hallikainen. Tarjolla on siis kiinnostavaa ja rehellistä puhetta kulissien takaa. Kirjassa kerrotaan, kuinka Supercellin hittipelit syntyvät, miten vaikeuksista noustaan voittoon ja kuinka esimerkiksi pilkkimisen ja autotuunauksen kaltaiset suomalaisilmiöt kääntyvät peleiksi.

Joukkorahoituksella varmistetaan tämän upean nelivärikuvitetun teoksen julkaiseminen. Jokainen kampanjaan osallistuja saa nimensä kirjan takaa löytyvään ”Hall of Fame” -rahoittajalistaan. Lisäksi kirjasta on saatavilla joukkorahoittajille yksinoikeudella tarkoitettu versio erikoiskansilla. Jokainen ennakkotilattu kirja toimitetaan signeerattuna. Kirja julkaistaan kevätkaudella 2021, ja sen kustantaa Gaudeamus.

Tule siis mukaan mahdollistamaan jatko-osa kaikkien aikojen ensimmäiselle suomalaiselle joukkorahoitetulle pelitietokirjalle!

 
Pelien äärettömät maailmat ilmestyikin nyt poikkeustilassa... Olen tykännyt tehdä noutotilauksia kirjakaupasta, mutta nyt hain kirjan lähipostista. Pesin tietysti kädet kun olin saanut reissun tehtyä. Manzosin blogi: Uusi kirja: Pelien äärettömät maailmat
pelienaarettomatmaailoyk8i.jpg
 
Hesari kirjoittaa Pelien äärettömistä maailmoista toimittaja suosittelee palstalla.

Elämästä, kuolemasta ja maailmankaikkeudesta
Kuten otsikko kertoo, nyt käsitellään elämän suuria kysymyksiä – ja muitakin kuin noita mainittuja. Videopelien kautta: Tuukka Hämäläisen ja Alexandr Manzosin Pelien äärettömät maailmat (Gaudeamus) on uusin suomenkielinen videopelejä käsittelevä tietokirja. Se esittää lukuisin esimerkein, kuinka monin tavoin pelit voivat käsitellä perustavanlaatuisia, syvällisiä aiheita. Ehkä tämäkin kirja voisi avartaa niiden maailmankuvaa, joiden mielessä pelit ovat aina vain pelkkää simppeliä räiskintää ja palikoiden kääntelyä (vaikka toki monet ovat sitäkin). Itse nautin pelkästään lukiessani Hämäläisen ja Manzosin analyysejä Everythingin, Hellbladen tai Soman kaltaisista pelisuosikeistani. ”Kyllä! Juuri noin se menee!!”

 


Playstation kansa kirja sai 21705 euron rahoituksen. Kuorikosken kirja tarttis vielä lisää rahaa, vai onko Suomi paskahalvauksessa koronan takia?
 
Sain luettua pelien äärettömät maailmat eilen. Sitähän tuntee itsensä ihan guruksi kun lukee näin gurua tekstiä. o_O:D En ole aiemmin lukenut Tuukka Hämäläisen kirjoittamaa kirjaa, hyvä että saatiin uusi nimi pelikirjallisuus skeneen. Kirjassa oli puhe CIV VI Gathering Storm lisäosasta. Mulla on CIV backlogissa. Tuli semmoinen olo että täytyy ostaa kaikki dlc ennen kuin aloittaa pelaamaan tuota.
 
Pelaaminen ei ole enää pelkkä viihdemuoto: videopelit esittävät nyt kiperiä kysymyksiä ihmismielestä, tekoälystä ja ympäristökatastrofeista -yle
Uusi kirja tarkastelee videopelien tuoreita teemoja. Pelit ovat suosittu ja merkittävä kulttuurin ja taiteen ala sekä Suomessa että maailmalla, mutta niiden syvällisemmästä yhteiskunnallisesta ja taiteellisesta merkityksestä keskustellaan ja kirjoitetaan edelleen varsin vähän. Tuukka Hämäläisen ja Aleksandr Manzosin uusi Pelien äärettömät maailmat -teos tarkastelee viime vuosikymmenien pelikulttuuria nimenomaan tästä näkökulmasta. – Halusimme lähestyä pelejä taideteoksina ja tarinankerronnan keinona, pelitoimittajana ja - kriitikkona toimiva Tuukka Hämäläinen kiteyttää. Hämäläisen mukaan peleiltä voi hyvällä syyllä vaatia muutakin kuin pelkkää viihteellisyyttä. – Elokuva haki reilut sata vuotta sitten omaa ilmaisutapaansa ja siitä tuli nopeasti jotakin aivan muuta kuin viihdettä. Pelit ovat nykykulttuurin tuorein kerronnallinen muoto ja uudenlainen tapa kuvata maailmaa – miksei niitä siis käytettäisi merkityksellisten asioiden esilletuomiseen?
Kuuden uutisissa annettiin vinkki, että tästä saattaa tulla juttu tv-uutisiin kello 8.30 uutisiin.
 
Tuli juttu puoli yhdeksän uutisiin joo.
Kelaa kohtaan 20:45.

Muropaketissa on kirjan arvostelu.

Arvostelu: Pelien äärettömät maailmat -uutuuskirja on erinomainen ja hyvin sanailtu sukellus rakkaaseen harrastukseemme -muro

Pelien äärettömien maailmojen tekijät tuovat samalla valittuja teoksia – ja pelejä yleisesti – lähemmäksi muita kulttuurin ja tieteen aloja, mutta ennen kaikkea paljastavat, kuinka monimerkityksellisiä ajatuksia pinnaltaan simppeleiltä näyttävien pelien taakse voi kätkeytyä. Toki osa tulkinnoista on ainoastaan kirjoittajien omia, eivätkä siten julista Oikeaa Totuutta, mutta ne herättävät ainakin ajattelemaan, mikä on kirjan yksi tarkoituksista. Pelejä saattaakin ryhtyä tarkastelemaan opuksen luettuaan asteen syvällisemmin ja miettimään, onko käytävällä vaaniva räjähtävä tynnyri siinä vain tekijöiden laiskuutta vai kätkeytyykö sen taakse kenties jotain syvällisempää.
Toki pelejä paljon pelanneena – ja varsinkin näiden teemoista kiinnostuneelle – kirjassa esitellyt asiat eivät välttämättä tule täytenä yllätyksenä. Siitä huolimatta Pelien äärettömät maailmat onnistuu ruokkimaan omaa mielenkiintoa ja kirvoittamaan ajatukset mahdollisesti omien tangenttien suuntaan. Pienenä varoituksen sanana kuitenkin, että kirjaan käsiteltäväksi valitut pelit spoilataan useimmissa tapauksissa aika huoletta. Joten jos näiden tarinat haluaa kokea neitseellisenä pelattuna, kannattaa esimerkkitapauksiin mennä varovaisesti.
 
Viimeksi muokattu:


Erinomaista. Osallistuin itse myös joukkorahoitukseen tilaamalla 40 euron hintaisen limited edition painoksen.
 
J. Kuorikoski kommentoi Pelit-foorumilla että viimeistään maaliskuussa pitäisi tulla Pelien Suomi ulos.
 
J. Kuorikoski kommentoi Pelit-foorumilla että viimeistään maaliskuussa pitäisi tulla Pelien Suomi ulos.
Hienoa, maksoin jo maaliskuussa 2020 40€ Limited Edition versiosta.

Toinen pelikirja, Playstation kansa - kuinka pleikkari valloitti Suomen -kirjan pitäisi kuulemma tulla sitomosta Pelaajalle 15.01.2021. Tämän kirjanhan piti tulla kesällä 2020 mutta korona sotki senkin aikataulun. Tästä maksoin jo joulukuussa 2019 kovakantisesta nimikirjoituksella 49€. Playstation keräilijänä odotan tätä kirjaa erityisellä innolla.
 
#PelienSuomi-kirjan julkaisu alkaa olla ihan nurkan takana. Nyt puhutaan enää viikoista. Olen todella mielissäni siitä, millainen tietopläjäys tästä on muotoutumassa!
Kuorikoski Twitter
 
Osallistuin joskus vuosi sitten yhteisörahoitukseen. Tänään sen hedelmä on omissa käsissä, 183 sivuisena kovakantisena painoksena "PlayStation - kansa". Upea teos ja niin paljon muistoja herättävä. Konsolimerkin tarina käydään läpi aina sieltä 1994 alkaen tähän päivään, suomalaisilla mausteilla höystettynä.

EuCKQ62XAAQxKqz
EuCKQ8AXAAQlQjV
EuCKRGuXMAA-e-u
EuCKRHRXAAM_0En
 
Viimeksi muokattu:
Osallistuin joskus vuosi sitten yhteisörahoitukseen. Tänään sen hedelmä on omissa käsissä, 183 sivuisena kovakantisena painoksena "PlayStation - kansa". Upea teos ja niin paljon muistoja herättävä. Konsolimerkin tarina käydään läpi aina sieltä 1994 alkaen tähän päivään, suomalaisilla mausteilla höystettynä.

EuCKQ62XAAQxKqz
EuCKQ8AXAAQlQjV
EuCKRGuXMAA-e-u
EuCKRHRXAAM_0En
Tämän upean teoksen voi tilata täältä:
 
Tuli luettua tuo Playstation-kansa -kirja. Hyvin tehty ja mielenkiintoista tietoa löytyy. Yllätyksiäkin on mukana, kuten PS3 liittyen:

PS3 lanseerauksessa ollut mukana liveseksiä :cool: :p
 
Kertokaas Pleikkari kirjan kotiuttaneet onko kirja oikeasti hintansa arvoinen ja oikeasti mielenkiintoinen opus joka on pakkohankinta? Ostokorissa jo polttelee kyseinen teos, mutta jokin vielä estelee.
 
Ylös Bottom