Vastaus: Pelikonsolia hankkimassa.PS3 vai Xbox360?
Toisaalta niin käy XO:kin. Ja jos Blu-ray-elokuvat kiinnostavat, XO:n ostamalla jää vielä rahaa ihan oikean, erillisen blu-ray-toistimen ostoon, jotta ei tarvitse katsella elokuvia pelikonsolilla. Ja silti jää rahaa säästöön PS3:n ostamiseen verrattuna.
Tuo on tietysti totta, tuota tuskin kukaan pystyy järkiargumentein kumoamaan. Erikseen voisi vielä mainita että XO:lle itse pelikoneen lisäksi myös pelien hankkiminen tulee yleensä halvemmaksi, useammastakin syystä:
1) PS3-nimikkeet ovat toisinaan hieman XO-pelejä kalliimpia. Tämä johtunee siitä, että PS3-laitekanta on pienempi ja kauppiaiden ei välttämättä kannata ostaa tukkureilta yhtä paljoa PS3-pelejä kuin myydympiä XO-versioita.
2) XO on ollut kauemmin markkinoilla ja sille on tarjolla laajempi valikoima niin laadukasta alehintaista kuin käytettyäkin tavaraa.
3) Sony on uhkaillut pelikauppiaita oikeustoimilla, jos nämä myyvät pelejä "väärille" alueille. Niinpä esimerkiksi edullisista uutuuspeleistään ja toistuvista tarjouskampanjoistaan tunnettu Play-Asia kieltäytyy toimittamasta PS3-pelejä Eurooppaan.
No, plege on hintava mutta käy muuhunkin kuin pelkästään pelaamiseen.
Toisaalta niin käy XO:kin. Ja jos Blu-ray-elokuvat kiinnostavat, XO:n ostamalla jää vielä rahaa ihan oikean, erillisen blu-ray-toistimen ostoon, jotta ei tarvitse katsella elokuvia pelikonsolilla. Ja silti jää rahaa säästöön PS3:n ostamiseen verrattuna.
Xbox360 ennemmin, jos pelkästään pelaamiseen imo.