Itse olen muutamassa pelissä kokeillut sitä Game Passin sekä Playstation Now-palvelun kautta, ja molemmissa viive oli kestämätöntä, vaikka minulla on terainen valokuitunettiyhteys. Se on fyysinen mahdottomuus, että sitä viivettä ei olisi. Näin se vaan on jopa valokuituteknologiallakin.
Tuossa pelien striimauksessa myös etäisyys palvelimeen vaikuttaa hyvinkin paljon, ei pelkästään netin nopeus. Nopeus vaikuttaa enemmän kuvanlaatuun, latenssi taas, no, nimensä mukaisesti siihen viiveeseen. Netin nopeus ei siis vaikuta viiveeseen, vaan siihen vaikuttaa etäisyys ja palvelimen/palvelimien ominaisuudet. Siksi viive muodostuu korkeaksi nopeallakin netillä, jos palvelin on kaukana ja se on hidas välittämään tietoa. Tietoa kun ei voi kuljettaa valoa nopeammin ja mikään nettiyhteys ei pääse edes kovin lähelle valonnopeutta.
Ymmärtääkseni MS:llä ei ole vielä Azure-palvelinkeakuksia Suomessa, joten viivettä syntyy siitä syystä jo väkisin melko paljon. Epäilen, että pleikankin striimaukset tulevat jostain ulkomailta. Suomea lähin Azure on vuosi tai pari sitten rakennettu Tukholman keskus. Muistelenkin, että xCloudin ollessa ihan tuore, viive oli aivan järjetön, mutta nyt se on ollut jo sitä luokkaa, että sillä voi jo jotenkuten pelailla. Joten mutuilisin tuon Tukholman keskuksen vaikuttaneen. Sinne on Azuren nopeustestin perusteella 26 ms latenssi, Norjaan jo 36 ms. Alle 30 ms pitäisi olla jo ihan ok ainakin yksinpeleihin. Joku tietävämpi voi korjata/lisäillä.
Kuitenkin, MS on rakennuttamassa pk-seudulle uutta palvelinkeskusaluetta tai oikeastaan useampaakin. Aikataulusta tosin ei ole tietoa, joten mennee varmaan vielä vuosia. Mutta ilmesesti sinne on ainakin Azure tulossa ja xCloudhan pyörii sen kautta. Joten jos ja kun tämä/nämä sinne Espooseen ja Kirkkonummelle joskus tulevat, niin on kyllä jännä testata, että miltä sitten striimaus tuntuu. Itsellä tosin kun on matkaa jo hieman tuonne pk-seudulle, niin viivettä tulee siinäkin, mutta pitäisi se kaiken järjen mukaan ehkäpä suunnilleen puolittua Tukholmaan nähden. Riippuen varmaan Elisan palvelimien ominaisuuksista. Joku 15-20 ms olisi varmaan jo varsin passeli. Nythän esim. monien moninpelien serverit ovat kuitenkin Keski-Euroopassa, joten latenssi on itsellä luokkaa 30-35 ms. Vaikka se ei näykään viiveenä kontrolleissa, niin kyllähän se näkyy viiveenä hit markereissa yms, kun vaikkapa juoksen nurkan taakse piiloon, mutta kuolen silti.
Itsekin olen kuitenkin pelien lokaalin pyörittämisen kannalla, mutta pienellä viiveellä ainakin sopivia yksinpelejä voisi "hädän hetkellä" striimatenkin pelailla tai pienemmällä kynnyksellä kokeilla.
Maaliskuun 17. päivänä tärähti, kun Fortum ja Microsoft pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden siitä, että pääkaupunkiseudulle rakennetaan uusi palvelinkeskusalue. Mitä se tarkoittaa Microsoft-ekosysteemille ja milloin?
www.devisioona.fi