Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelitilauspalveluiden vertailuketju: Xbox Game Pass, PS Now, EA Access, UPLAY+ yms.

En jaksa koko ketjua taas lukea, kun sävykin on mitä on, mutta faktaa on se, ettei Gamepassin, PS Now:n yms. palveluiden laatu voi olla sitä, että jaellaan AAA-luokan pelejä jatkuvasti. Alkuun palveluun saatetaan tuoda isoja nimikkeitä, joilla asiakaskunta houkutellaan paikalle, mutta mitenkään tuo ei voi olla sitä, että kaikki isot pelit jäisivät tuonne, mitkä sinne on kerran saapunut.

Sama juttu kuin TV1000, Filmnet, Netflix yms. Spotifyt, että jossain vaiheessa palvelussa olevat pelit joko käyvät palvelun omistajalle liian kalliiksi, jolloin isojen pelien määrää aletaan rajoittamaan. Jonkun huippupelin saapuessa palveluun, poistetaan sieltä toinen iso peli. Pienemmillä peleillä pidetään numerot kauniina, joilla saadaan mainostettua vaikkapa sisällön laajuutta (esim. "palvelussa on yli X peliä!").

Mutta se, että palvelussa olisi aina ja ikuisesti vain AAA-luokan pelejä ei voi mitenkään olla järkevää. Tällöin joku söisi jonkun toisen leivästä ison osan.
 
En jaksa koko ketjua taas lukea, kun sävykin on mitä on, mutta faktaa on se, ettei Gamepassin, PS Now:n yms. palveluiden laatu voi olla sitä, että jaellaan AAA-luokan pelejä jatkuvasti. Alkuun palveluun saatetaan tuoda isoja nimikkeitä, joilla asiakaskunta houkutellaan paikalle, mutta mitenkään tuo ei voi olla sitä, että kaikki isot pelit jäisivät tuonne, mitkä sinne on kerran saapunut.
Toki voi olla, mutta silloin hinta on kovempi. Tällä hetkellä ongelma on se, että ihmiset pitää sitä kymppiä kuussa maksimina. Itse maksaisin enemmän, jos saisi sisältöä.
Mutta sit kun mennään siihen, että pitäisi jokaiselle pelitalolle (EA origin premiumja uplay+ esim) maksaa se yli kymppi kuussa, niin sit mennään jo väärään suuntaan.
 
Lebe toi juuri sen pointin esille, jota olen miettinyt.

Halvoilla hinnoilla saadaan väki tilaamaan, mutta jääkö "kakusta" jaettavaksi kaikille? Olisi mielenkiintoista kuulla lukuja tästä. Jos palvelussa on 100 peliä, joiden joukossa on 10 AAA-luokan megajulkaisua, niin valtaosa palvelun tuloista, heittona "80 pinnaa" valuu isompien nimikkeiden laariin ja ne 90 muuta jakavat sen "20 pinnaa" keskenään.

Aggressiivisella markkinoinnilla ja halvoilla hinnoilla saadaan tilaajia, mutta paljonko pelintekijöille jää tästä? Kasvaako tilaajien määrä ja tulot samassa suhteessa kuin palveluun lisätään pelejä?

Niin tämä ei mene, että esim. Spotifyssa maksetaan bändeille palkkioita sen mukaan, miten paljon heidän tuotantoaan kuunnellaan vrt. miten paljon palvelussa olevaa peliä pelataan.

Luvut ovat omiani, vain vertailua antamassa.
 
Lähinnä tässä on hauskaa se että eräät oikeasti spekuloivat Microsoftin pelistudioiden olevan vain sitä varten että Game Passia saadaan täytettyä keskinkertaisilla peleillä. Miten tuollaista edes voi pitää mahdollisena?

En usko että pelejä tehdään vain Game Pass tai mikään muukaan tilauspalvelu mielessä. Esim. Game Pass on MS:n oma tuote, joten on ihan loogista että heidän omat pelinsä sinne laitetaan. Olivat ne sitten isoja tuotantoja tai pienempiä pelejä.

Pelaaminen on leffojen ja musan perässä menossa tähän jakelumalliin, tykätään siitä tai ei. Valtaosa tykkää. Eikä kukaan tee pelejä tarkoituksella huonoksi vain että saadaan palveluun täytettä. Naurettavaa ajatuksen tasollakin.
 
Ainakin mitä nyt Game Passia katsoo niin löytyy sieltä paljon isoja nimikkeitä. Sieltä löytyy myös paljon pienempiä erittäin kehuttuja nimikkeitä ja kyllä sieltä löytyy myös sellaisia nimikkeitä jotka ovat ei niin kehuttuja. Sielä myös on Microsoftin omat pelit kuten Halot,Gearsit,Orit,Forza ym mitkä pysyvät sielä aina. Ja tottakai muut isot pelit tulevat ja samalla osa lähtee pois. Ainakin itseä se ei haittaa, kun palvelua tulee käytettyä. Osan menee läpi ja jossain välissä ne poistuu - tilalle tulee lisää pelattavaa ja juuri niitä vähän isompia pelejä kuten nyt Surge 2 ja Ace Combat 7.

Tällä palvelulla myös on sellaisia käyttäjiä jotka tahtoisivat että pelit pysyvät palvelussa aina. Se ei ole mahdollista. Jos kaikki palvelun pelit kiinnostavat ja niitä ei ehdi pelata läpi, niin jotain vaan on ostettava sitten itse erikseen. Itseä tämä ainakin palvelee. En näe että haluan pelata joka ikisen pelin palvelussa. Ei tälläinen palvelu niin voi toimiakkaan. Todella monen pelin olen kyllä palvelun kautta mennyt läpi. Samalla Game Passin Ultimatella sitten tulee pelailtua myös nettipelejä.
 
Juuri viimeksi kun lego city poistui gamepass. Ostin sen jälkeen omaksi :)
 
Luvut ovat omiani, vain vertailua antamassa.

Niin kauan kun emme tiedä pelintekijöille menevää hinnoittelulogiikkaa, näillä luvuilla ei ole mitään väliä, vaikka kuinka olisivat spekulointia ja esimerkinomaisia.

Yhtä hyvin Microsoft voi neuvottella jokaisen kehittäjän kanssa käyttölisenssistä könttäsumman, joka perustuu pelin yleiseen "latauspotentiaaliin" eikä ole verrannollinen muihin palvelussa oleviin peleihin, eikä muutu sen mukaan miten paljon peliä on ladattu.

Pelintekijöillä on kuitenkin varmasti jonkinlainen oma arvio siitä, kuinka paljon he pelistästään saisivat pelkästään vapailla markkinoilla. Game Passistä he saavat ns. varmaa tuottoa sekä siihen päälle fyysiset ja digitaaliset myynnit muissa kanavissa.

En siis edelleenkään ymmärrä sitä virettä, joka Game Pass -keskustelussa täällä on usein, että palvelu jotenkin riistäisi pelintekijöitä. Mihin hemmettiin se perustuu? Kukaan ei edelleenkään pakota ketään laittamaan peliään tuonne palveluun...
 
se alkaakin riistään siinä vaiheessa, kun pelaajat lopettavat yksittäisten pelien ostamisen ja siirtyvät kokonaan näiden palveluiden käyttäjiksi.

Monet ovat esimerkiksi lopettaneet leffojen vuokrauksen netflixien yms. takia.
 
Totuttaminen ”ilmaisiin lounaisiin” ei voi olla vaikuttamatta palvelun ulkopuolelle. Pahin on uusien pelien tarjoaminen, jolla tulee olemaan vaikutusta jopa siihen minkälaisia pelejä kannattaa lopulta tehdä. Lyhyitä välipaloja.

Microsoftin tavoite on päästä portinvartijaksi sanelemaan ehdot.

Muistamme miten Spencer joulukuussa puhui Controlin tulosta Game Passiin. Remedy joutui nopeasti korjaamaan ettei ole tulossa tällä tietoa. Vahinkoa ehti myyntiin jo varmasti tulla.

This week, Xbox boss Phil Spencer appeared on an Extra Life charity stream and casually mentioned that Remedy Entertainment’s Control would come to Xbox Game Pass.

se alkaakin riistään siinä vaiheessa, kun pelaajat lopettavat yksittäisten pelien ostamisen ja siirtyvät kokonaan näiden palveluiden käyttäjiksi.

Tällainen tilanne edellyttäisi, että Xbox olisi markkinajohtaja tai konsolivalmistajat sopisivat hinnoittelusta keskenään. Jos Microsoft alkaisi riistämään, pelaajat siirtyisivät pelaamaan PC:llä ja muilla konsoleilla ja pelintekijät tekisivät pelit muille laitteille ja ehkä vain hätäisen käännöksen Xboxille. Microsoft on kaukana markkinajohtajan asemasta pelaamisessa, joten sen kannattaa olla reilu pelintekijöille ja pelaajille, jotta sen tuotteet menestyisivät.
 
Innolla odotan kun pleikkarille tulee Game Passia vastaava palvelu, tai PS Now:sta jalostetaan sellainen. Muuttuu mielipiteet monella hyvin nopeasti koska... Sony.

Mielenkiinnosta kysyn että onko esim. Netflix ja Spotify kuraa samoista syistä kuin Game Pass teidän mielestä jotka kritisoitte kovaan ääneen palvelua?
 
Totuttaminen ”ilmaisiin lounaisiin” ei voi olla vaikuttamatta palvelun ulkopuolelle. Pahin on uusien pelien tarjoaminen, jolla tulee olemaan vaikutusta jopa siihen minkälaisia pelejä kannattaa lopulta tehdä. Lyhyitä välipaloja.

Tällaisesta toiminnasta ei ole toistaiseksi ollut merkkiäkään, että Xbox Game Passin takia pelit muuttuisivat lyhyiksi välipaloiksi. En käsitä, että minkä takia ihmisillä on tällainen pelko, koska muut suoratoistopalvelut ovat pystyneet vuosien ajan tarjoamaan laadukasta sisältöä (esim. HBO ja Netflix). Tästä Game Passin haukkumisesta tulee vähän mieleen EA Access, joka oli saatavilla aluksi vain Xboxille ja joidenkin äänekkäiden Playstation-pelaajien mielestä se palvelu oli turha, kunnes se saapui Xboxin pelaajien lisäksi Playstationille ja PC:lle niin silloin se palvelu ei ollukkaan enää turha. Uskon, että Electronic Arts tuottaa hyvin rahaa EA Accessilla, vaikka sen kuukausihinta on vain 3,99€ - miksi muuten Electronic Arts (suuri pelikehittäjä) pitäisi palvelua pystyssä jos siitä ei olisi taloudellista hyötyä heille?
 
Innolla odotan kun pleikkarille tulee Game Passia vastaava palvelu, tai PS Now:sta jalostetaan sellainen.
Jos unohdetaan koko striimausaspekti (koska kaikki PS4-pelit voi myös ladata), Now ja Game Pass ovat mielestäni hyvin lähellä toisiaan noin toimintaperiaatteeltaan. Ainoa merkittävämpi ero on se, että Game Passiin tulee aivan uusia pelejä heti julkaisupäivänään, kun taas Now’ssa kaikki on aina enemmän ja vähemmän vanhaa matskua.

Toki pienempiä eroja löytyy kuten se, että GP-pelit voi poistumisuhan alla ostaa alennushintaan tai että Now’ssa noi ”uusimmat” ns. isot nimikkeet ovat vain varsin rajoitetun ajan (3-6 kk). Mutta karkealla tasolla kummankin palvelun pääpiirteet ovat samanlaiset.

Mutta miksi Game Pass on mielestäni tässä vaiheessa selkeästi parempi palvelu? Koska sen pelivalikoima on omaan makuun parempi, ja se tosiaan tuntuu tarjoavan paljon enemmän jopa suht. tuoreita AAA-titteleitä.
 
Musiikkiteollisuudessa on tapahtunut paljon. Yksi iso asia on Spotify. Mutta muistan sen aikakauden, kun tehtiin hyviä levyjä. Siis kokonaisia teoksia täynnä hyvää musiikkia. Ja siis se oli siihen aikaan ihan mainstreamia.

Netflixiä katsellessa muistan myös ajan, kun tehtiin hyviä elokuvia. No se aika ei ole vielä mennyttä kuten musiikkipuolella, mutta heikommaksi on mennyt.

Pelit on näistä medioista selvästi tuorein ja vasta menossa tähän suuntaan. En tiedä mitään Xboxin game passista eikä PS Now kiinnosta pätkääkään. Mutta mikäli peliä tehdessä tiedetään sitä jaettavan tällaisessa palvelussa, se aivan takuulla vaikuttaa pelin budjettiin. Raha ei toki varmista, että lopputulos on huikea. Mutta keskimäärin budjetti korreloi kohtuullisesti laadun kanssa.

Jos tällaiset palvelut tulevat tulevaisuudessa olemaan isossa roolissa (ja miksei tulisi), niin ihan takuulla peleille käy sama mikä muillekin taiteille/medioille. Tulos on laskelmallista ja kustannustehokasta tuotosta. Helppoa ja kannattavaa, mutta...
 
Jep, pääperiaatehan noissa on sama. Alkuun PS Now oli kuitenkin tarkoitettu puhtaasti striimausalustaksi. Sitten tuli Game Pass ja PS Now:n PS4-pelejen lataaminen tehtiin mahdolliseksi vähän kuin vastauksena GP:n suosioon.

Nyt tuntuu ettei kukaan oikein tiedä että mikä on PS Now. Jännä nähdä mihin suuntaan sitä kehitetään, kun Microsoftilla on Game Pass ja kohta xCloud, kaksi selkeästi omaan tarkoitukseensa olevaa tuotetta.
Musiikkiteollisuudessa on tapahtunut paljon. Yksi iso asia on Spotify. Mutta muistan sen aikakauden, kun tehtiin hyviä levyjä. Siis kokonaisia teoksia täynnä hyvää musiikkia. Ja siis se oli siihen aikaan ihan mainstreamia.

Netflixiä katsellessa muistan myös ajan, kun tehtiin hyviä elokuvia. No se aika ei ole vielä mennyttä kuten musiikkipuolella, mutta heikommaksi on mennyt.

Pelit on näistä medioista selvästi tuorein ja vasta menossa tähän suuntaan. En tiedä mitään Xboxin game passista eikä PS Now kiinnosta pätkääkään. Mutta mikäli peliä tehdessä tiedetään sitä jaettavan tällaisessa palvelussa, se aivan takuulla vaikuttaa pelin budjettiin. Raha ei toki varmista, että lopputulos on huikea. Mutta keskimäärin budjetti korreloi kohtuullisesti laadun kanssa.

Jos tällaiset palvelut tulevat tulevaisuudessa olemaan isossa roolissa (ja miksei tulisi), niin ihan takuulla peleille käy sama mikä muillekin taiteille/medioille. Tulos on laskelmallista ja kustannustehokasta tuotosta. Helppoa ja kannattavaa, mutta...
Kyllä mielestäni noita B-luokan leffoja tehtiin yhtälailla aikana ennen Netflixiä. Hyviä elokuvia jopa pelkästään näihin palveluihin tehdään edelleen, ja etenkin sarjat loistavat.

Lähiajoilta tulee mieleen heti Stranger Things, Game of Thrones, Chernobyl jne jne. jotka kaikki tehty striimipalveluiden aikakaudella.

Musapuolella taas trendit elävät jatkuvasti, jos Spotifytä ei olisi niin miten se näkyisi parempana musiikkina? Kuka sen edes määrittelisi mikä on parempaa musiikkia kun kyse on niin paljon makuasioista?
 
On. Muutama mielenkiintoisen oloinen nimike siellä ja täällä sekä lisäksi kaamea kasa heikkolaatuisempaa kamaa, joka ei kiinnosta tippaakaan.
Eli ostat nauttimasi elokuvat erikseen? Onko Netflixin takia vaikea löytää hyvää katsottavaa sen ulkopuolelta, ja näytetäänkö leffateattereissa huonoa sisältöä nykyään?

Mun mielestä tilauspalvelut eivät ole pilanneet elokuvatarjontaa, eikä niin tule tapahtumaan peleillekään.
 
On. Muutama mielenkiintoisen oloinen nimike siellä ja täällä sekä lisäksi kaamea kasa heikkolaatuisempaa kamaa, joka ei kiinnosta tippaakaan.

Täysin samaa mieltä. Siksi Netflix (tai Viaplay yms.) ei olekaan vaikuttanut omiin katselutottumuksiin käytännössä ollenkaan. Yhtään mielenkiintoista elokuvaa en ole jättänyt katsomatta, koska olen ajattellut, että "kohta se tulee kuitenkin Netflixiin". Se olisi typerää. Leffateatterissa käynnistä on tehty enemmän kokemusmainen ja digitaalisesta vuokraamisesta on tullut todella helppoa. Itse tosin ostan edelleen joitakin leffoja levyinä, koska jo useamman kerran on käynyt niin, ettei digitaalisten palveluiden kautta olekaan löytynyt juuri sitä leffaa (ainakaan järkihintaan), jonka haluan nähdä.

Toisena heitetty Spotify on myös huono esimerkki, koska sinne tulee nykyään ihan kaikki musiikki. Taustalla on tietenkin musiikkibisneksen valtava murros. Täällä pörräävät Microsoft on pahis -salaliittoteoristit tuskin voivat väittää pokkana, että pian kaikki pelit tulevat Game Passiin?
Nykymusiikin laadusta voi olla monta mieltä, mutta en näe, miten todistettavasti voidaan vetää johtopäätös, että Spotify on aiheuttanut sen heikkenemisen. Sieltä tuntuu löytyvän jokaista hutaistua neljän biisin EP-albumia kohden aina kolme timanttista uutta bändiä tilalle.
 
Alkaa olla pleikkasoturien perustelut jo aika säälittävällä tasolla. Gamepass on parasta mitä pelaamisen saralla pelaajalle on tapahtunut,piste. Kuten aikasemminkin sanottu, tää ruikutus on ihan tasan siitä että palvelua ei Sony ole vielä tuonut tarjolle (tai muokannut siitä Now:sta samankaltaisen), varmasti muuttuu PS5 aikakaudella koska MS on osoittanu ton konseptin toimivuuden.
 
On. Muutama mielenkiintoisen oloinen nimike siellä ja täällä sekä lisäksi kaamea kasa heikkolaatuisempaa kamaa, joka ei kiinnosta tippaakaan.
Mielenkiintoista. Tuon saman voinee sanoa melkein kaikesta. Onko siis kaikki kuraa?

PS4 pelit; muutama mielenkiintoisen oloinen nimike siellä ja täällä sekä lisäksi kaamea kasa heikkolaatuisempaa kamaa, joka ei kiinnosta tippaakaan.*

*Pelkkä esimerkki lausahduksen haavoittuvuudesta, tarkoitus ei ole ottaa kantaa PS4 pelivalikoimaan.
 
Ylös Bottom