Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5: ostopaikat ja hintatiedot - ei trokauskeskustelua!

Prismalta tuli vihdoin ilmoitus että tilaus matkalla. Tilausvahvistuksessa kellonaika 09:10, maksettu kirjautumatta. Nouto Helsingin Sokokselta, menee varmaan maanantaille sitten. Yli 24h hiljaisuuden jälkeen helpottunut tunne.
 
Kannattaa lapsukaiset tarkastaa trokaamisen määrite, sen verran sitä nakellaan taas ympäriinsä.

Lapsukainen tarkisti ja varmisti asian. Trokarilla ei enää tarkoiteta laittoman tavaran tai vaikkapa vaarallisen viinan myyjää, sillä käsite on vakiintunut nykykieleen koskemaan myös muuta arveluttavaa kauppatoimintaa; osta halvalla ja myy loppuunmyyty tuote kalliilla.
 
Aika paljon pokkaa, että kehtaat täällä alkaa trokaamaan.

Onhan tuo kieltämättä arveluttavaa toimintaa. Toisaalta ainakin itse myönnän, että mikäli olisin saanut nyt konsolin ostettua, olisin myynyt sen tuplahintaan ja palannut kaupoille ensi vuoden puolella. Aivan liian suuri houkutus ja mahdollisuus kohtalaisen tilin tekemiseen tällä hetkellä. Niin kiire ei kuitenkaan itselläni ole päästä pelaamaan tällä laitteella.
 
Missä vaiheessa finbaek sanoi myyvänsä ylimääräisen konsolinsa ylihintaan?

Ihan juuri samaa olin tulossa kirjoittamaan! Levyasemallinen PS5 maksaa vähän ostopaikasta riippuen 529-549 euroa. Jos sattuu saamaan ylimääräisen, niin ei se ainakaan omasta mielestäni ole trokaamista, jos sen myy 600 eurolla eteenpäin. Vielä kohteliaampi kaveri varmaan myy hövelisti 530 tai 550 eurolla, mutta ainakaan minä en pidä muutaman kympin "ylihintaa" tuollaisessa tilanteessa mitenkään hävyttömänä.

Siitä toki samaa mieltä, että aika hävytön saa ihminen olla, jos tälle foorumille tulee huutelemaan, että "Mulla on ylimääräinen! Haluaako joku ostaa 800 eurolla?".
 
Verkkokaupasta 20.4. tilattu normiversio tulossa 48-49 vklla ja 17.9. klo 9:42 tilattu digitalversio tulossa 49-50 vklla.
 
Verkkokaupasta 17.9. klo 9:42 tilattu digitalversio tulossa 49-50 vklla.
Itsellä sama päivä, 11:46 ja tänään aamulla sähköposti kertoi ettei seuraavasta erästä riitä vaan ensi vuoden puolelle toimitus. Joten siinä hieman osviittaa jollekkin kuka empii oman verkkokaupan digitilauksen kanssa.

Eilen kaikkien neljän kaupan myynnit läpi kolmella laitteella eikä yhdestäkään onnistunut nappaamaan konsolia. Tänään lukasin täältä että klo 11 kannattaa varmuuden vuoksi kyttäillä Poweria, no kas nehän ilmeisesti pamahti kympiltä jo myyntiin enkä tietenkään ollut ajoissa paikalla tämän kanssa. Ei ole käynyt kyllä näiden myyntien kanssa mitään pienintäkään säkää viimeiseen reiluun vuorokauteen.

Lisätään nyt vielä loppuun josko Pirkanmaalla asuu joku onnekas kenelle tulossa loppuvuoden aikana ylimääräinen konsoli eikä halua lähteä sillä rahastamaan vaan myy normaalihintaan (parikymppiä voi halutessaan saada lisää näinkin jalosta teosta) ilahduttaakseen muita ilman konsolia jääneitä, tännepäin saa olla yhteyksissä. Versiolla ei väliä.

Onnittelut kaikille jotka ovat onnistuneet konsolin itsellensä ostamaan!
 
Lisätään nyt vielä loppuun josko Pirkanmaalla asuu joku onnekas kenelle tulossa loppuvuoden aikana ylimääräinen konsoli eikä halua lähteä sillä rahastamaan vaan myy normaalihintaan (parikymppiä voi halutessaan saada lisää näinkin jalosta teosta) ilahduttaakseen muita ilman konsolia jääneitä, tännepäin saa olla yhteyksissä. Versiolla ei väliä.
Samat terveiset, mutta Espoon suunnalta ja levyllisen toiveen kera :D
 
Jotta homma rauhoittuisi, niin toistaiseksi kaikenlainen keskustelu trokauksesta on pannassa. Eli älkää puhuko siitä edes kuiskaten tai kiertoilmauksin.
Ehkä nämä myynti ilmoitukset olisi asiallista tehdä niille varattuun osioon hinnan kera?
 
Power-tilaajat tiedoksi: Chatin kautta saa pyydettyä gigantin tavoin 50e lahjakortin hyvityksenä toimituksen myöhästymisestä eiliseltä, kannattaa hyödyntää ennen kuin tilaukset ehtivät perille
Itse olin yhteydessä puhelimitse kun chat on tukossa ollut jo monta tuntia ja eivät olleet kuulleetkaan Gigantissa mistään 50e lahjakortista, jonka voisi saada myöhästelyn vuoksi, mutta lupasivat kuitenkin 20e lahjakortin näkemästäni vaivasta. Eiköhän sillekin käyttöä löydy :D

Samalla tuli varmistettua, että ensi torstaina pitäisi konsoli olla viimeistään perillä :cool:
 
Minulle taas sanottiin että pitäis ehtiä vielä loppuviikoksi vaikka arvioitu toimituspäivä on edellen 24.11. Epäilen kyllä kovasti tätä.. Enkä saanut mitään lahjakorttia :rolleyes:
 
Prismalta tuli vihdoin ilmoitus että tilaus matkalla. Tilausvahvistuksessa kellonaika 09:10, maksettu kirjautumatta. Nouto Helsingin Sokokselta, menee varmaan maanantaille sitten. Yli 24h hiljaisuuden jälkeen helpottunut tunne.

Täysin sama tilanne itsellä muttei ole vielä tullut viestiä. Haluan silti uskoa että alkuviikosta löytää paketti perille tänne Etelä-Savoonkin.
 
Gigantin aspan palvelut ihan tukossa, olisin kysellyt eilen klo 12 tilattua toimitusta, että milloin konsoli saapuu. Kummallisesti tilausviestissä lukee 7.12 saapuvan varastoon konsolia, vaikka todellisuudessa eivät taida itsekään tietää tarkkaa päivää. Onko täällä paljon eilisiä klo 12 gigantin onnistujia paikalla?
 
Soitin sinne eilen ja kuulemma oon saamassa 4.12. Gigantti kait saamassa lisäerän jo aikaisemmin. Käy järkeen kun power sai kanssa yllättäen lisää pleikkareita.
 
Ylös Bottom