En ole Ippe mutta olen itse elänyt aikaa kun peleihin tuli ihan patcheja ja muita korjaustiedostoja. Ne piti erikseen vielä hakea.Etkö sinä Ippe vanhana pieruna ole elänyt sitä aikakautta kun pelit julkaistiin valmiina heti silloin day one eikä tarvittu mitään päivityksiä peliin jälkikäteen? Oliko tuossa menettelytavassa mielestäsi jokin vikana silloin?
Oli pelit toki yleisesti ottaen valmiimpia silloin mutta ei voi kyllä sanoa ettei olisi tarvinnut mitään korjauksia jälkikäteen.
Hommaa vielä vaikeutti se, että se oli puhelinmodeemi-aikaa, joten jos patch oli iso (silloin jo kymmenet megat oli isoa btw) niin ahdisti. Jäi aika usein jopa korjaamatta jos ei ollut maatakaatava ongelma.
En pysty selittämään mutta ymmärrän miksi pelit nykyisin on raakileita. Siitä huolimatta että en pidä siitä ajattelusta että laitetaan ulos ja korjataan sitten kun virheitä nousee esiin.Pystytkö jotenkin järkeenkäyvästi selittämään miksi se on parempi julkaista peli nyt "keskeneräisenä betaversiona" sen sijaan, että peliä siirrettäisiin viikolla tai muutamalla kuukaudella tuonnemmaksi jotta siihen saadaan olennainen komponentti mukaan mikä selvästi monelle on dealbreaker?
Syy kuitenkin on se, että onhan nykypelit "hieman" monimutkaisempi kuin ne muinaisaikojen "valmiina" myydyt pelit.
Toivoisin tietysti että pelit yhä hiottaisiin valmiiksi asti mutta ei sellaista aikaa varmasti enää tule.
Eikä tämä siis ole mikään synninpäästö Redfallille tai muillekaan mutta onhan noille silti olemassa ihan loogiset syyt ja seuraukset. Samoin on ihan päivänselvää mikä ero on nykypeleissä ja wanhoissa peleissä. Seuraavaksi varmaan vertaillaan NES:n Mariota johonkin CP 2077:aan ja ihmettellään että miksi toinen on ollut niin vaikeampi saada virheettömäksi ja toinen on julkaisussaan heti toimiva paketti.
En ole sitä mieltä että on ihan sama missä kunnossa pelit julkaistaan mutta toisaalta on totta että jos se peli kerran ilman lisämaksuja minun tilaamaani palveluun tulee, niin onhan sillä ongelmalla merkittävästi vähemmän merkitystä.Ja ehei, en osta tuota "no kun ilmaiseksi saa niin ei oo mitään väliä missä kunnossa se julkaisussa on. Kyllä se kumminkin sit aikanaan korjataan". Ihan samalla tapaa sitä voi sanoa, että ei ole väliä maksaa 60 euroa rikkinäisestä pelistä launchissa kun sen voi jättää koteloon odottamaan päivityksiä.
Eikä ole mitenkään sama asia kuin maksaa jostain ja sitten odottaa kun kyse nimenomaan oli siitä että ei ole maksanut pelistä mitään.
En ymmärrä miten tuollaista vertailua voi edes pitää millään lailla järkevänä.
Myönnän että en ole seurannut kuka on tehnyt ja minkä verran mutta sen pystyn sanomaan että pelialalla on valheellista (ja "valheellista") mainontaa harrastettu aina. Enkä tällä siis ole antamassa MS:lle mitään synninpäästöä vaan lähinnä totean että että oliko jotain muuta uutta maan päällä?Lähinnä kahden ahneen megayhtiön ero on tässä se, että Sonylla teot vuosien takaa puhuvat puolestaan jolloin ei tarvitse lupailla kuuta taivaalta toisin kuin Microsoft joka on jo useaan otteeseen tässäkin genissä jäänyt kiinni harhaanjohtavasta mainonnasta.
Aika moni ei myöskään tunnu vieläkään ymmärtävän/muistavan että se kehitysversio ei välttämättä ole täysin sama mitä lopullinen tuotos. Siellä voi niitä rapakoita olla vähemmän kuin on demottu jne. Mutta sellaisestakin porukka valittaa.
Ja sitten on ne selvemmällä tarkoituksella tehdyt harhaanjohtamiset, kuten nyt kun on näytetty ilmeisesti 60 fps kuvaa. Toisaalta eihän siinä ole ongelma kuin se että ei kerrottu että kaikilla alustoilla ei ole (heti) sama fps. Valheelliseksi tuota ei voi sanoa jos kerran pc:llä on 60 fps mutta harhaan sillä on kyllä johdettu.
Ihmettelen kyllä että miten jatkuvasti pelialan päättäjät ja/tai markkinoijat (tuskin kehittäjät tekisi tuollaista typeryyttä*) tekevät tuota että vähän oikovat mutkia eikä tajua että pelaajat itkee aika pienistä asioista. Muun muassa pelihahmon liian pienet rinnat ja liian vähäiset rapakot on olleet itkujen aiheina, joten ehkä kannattaisi tuntea yleisönsä ja laittaa suoraan sinne että miltä alustalta kuva on. Samoin ne Ämöriikkalaiselta haiskahtavat "disclaimerit": ei ole kuule välttämättä tällainen se julkaisuversio.
* En usko että esimerkiksi Cyberpunkin tekijät oikeasti halusivat pelinsä niin paskana ulos. Siellä on markkinoijat, päättäjät tai muut "pukuhenkilöt" olleet massin himoissaan. Tajuamatta että kyseinen ratkaisu lähinnä aiheuttaa massin menettämistä. Ainakin sitä toivoisi että pelinteko olisi yhä edes jossain määrin myös intohimohommaa eikä pelkkää pankkitilin saldon maksimoimista.