Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Minulla lienee hyvinkin samanlaiset ajatukset kuin parilla muulla negatiivisemmin ajattelevalla mutta hankala tykätä heidän kommenteista kun siellä on aina joku "mutta negatiiviset puolet sivuutetaan kun rakastetaan Game Passia"-lause mukana.

Minä pidän Game Passista sen vuoksi että voin pelata sen kautta kaikki ne pelit, joita ei edes voi ostaa fyysisenä. Tiedän että samalla tuen pelien "netflixsoitumista" mutta säästän tuossa sekä rahaa että pääsen kokeilemaan myös täysin tuntemattomia teoksia.

Siitä huolimatta pidän tällaista monopolisoitumista ja kilpailun vähentämistä erittäin huonona suuntana. En halua että pelaaminen menee siihen että niitä ei enää voi ostaa itselleen vaan ne ovat vain osa jotain palvelua, josta ne aikanaan poistuvat.

Eli siitä huolimatta että "rakastan" Game Passia yllä mainitsemistani syistä, en oikein arvosta tätä firmojen kahmimista.

Hyvin ristiriitaiset tunteet siis itselläni tästä.
 
Haloilla tarkoitin ennen Infiniteä julkaistuja, tämänkin olisi varmaan kirjoituksista huomannut halutessaan.

Näitä olisit voinut kylläkin pelata hyvin myös sillä Xbox One X:llä, jonka siis ilmeisesti myös omistat.

Näin niinkin paljon vaivaa konsolin hankkimiseen, että kävelin aikanaan paikalliseen Giganttiin ja ostin koneen osamaksulla. Kyseisessä osarissa oli Game Pass sisällytettynä.

Ei sitä All Accessia ole pakko ollut ostaa, olisit saanut pelkän konsolinkin. Ja onnittelut, jos tosiaan noin helposti sait Series X:n.

Olisiko vielä muita hyviä poimintoja/väännöksiä kommenteistani?

Niin siis kun ympäri foorumia julistat vihaasi Microsoftia kohtaan, mutta omistat siis sekä Xbox One X:n että Series X:n ja maksat Game Passista, niin olihan se pakko kysyä, että olisiko helpompaa vain olla tukematta firmaa.

Mutta ehkä tämä tästä, kunhan vain olen tätä ihmetellyt. Kukaan kun ei missään nimessä pakota ostamaan näitä MS:n tuotteita ja palveluita. Itsekään en esimerkiksi osta mitään Kärkkäiseltä, koska firman omistaja on mitä on.
 
Näitä olisit voinut kylläkin pelata hyvin myös sillä Xbox One X:llä, jonka siis ilmeisesti myös omistat.

Ei sitä All Accessia ole pakko ollut ostaa, olisit saanut pelkän konsolinkin. Ja onnittelut, jos tosiaan noin helposti sait Series X:n.

...lässyn...

Pakko on korjata vielä:
- Halo MCC ei toiminut Xbox One X:llä kovin kaksisesti, kun kakkososa jo stutteroi. Ensimmäinen saattoi kuitenkin toimia järkevästi muistaakseni.
- All Accessin "pakollisuus" ei ollut ihan selvää ostohetkellä, kuten tältäkin foorumilta saattaa lukea.
 
Itselleni tuo oli kyllä päivänselvää, että Gigantin myyjät myy vaikka ja mitä, mutta mitään ei tietenkään ole pakko ostaa, jos ei halua. Ei edes Game Passia.

Kiva juttu. Mites tuo liittyy minun All Access-sopimuksen ostotapahtumaan? Aivan, ei mitenkään. Piti vaan päästä pätemään.
 
Mites tuo liittyy minun All Access-sopimuksen ostotapahtumaan?

Olen itsekin ostanut Series-konsolin Gigantista, ilman All Accessia. Toki myyjä kovasti sitä yritti tarjota.

Mutta miten tämä liittyy enää itse ketjuun, niin sitä en tiedä :D Ja siis tottakai saat kuluttajana ostaa myös vihaamasi firman tuotteita jatkossakin, ei sillä.
 
Minulla lienee hyvinkin samanlaiset ajatukset kuin parilla muulla negatiivisemmin ajattelevalla mutta hankala tykätä heidän kommenteista kun siellä on aina joku "mutta negatiiviset puolet sivuutetaan kun rakastetaan Game Passia"-lause mukana.

Minä pidän Game Passista sen vuoksi että voin pelata sen kautta kaikki ne pelit, joita ei edes voi ostaa fyysisenä. Tiedän että samalla tuen pelien "netflixsoitumista" mutta säästän tuossa sekä rahaa että pääsen kokeilemaan myös täysin tuntemattomia teoksia.

Siitä huolimatta pidän tällaista monopolisoitumista ja kilpailun vähentämistä erittäin huonona suuntana. En halua että pelaaminen menee siihen että niitä ei enää voi ostaa itselleen vaan ne ovat vain osa jotain palvelua, josta ne aikanaan poistuvat.

Eli siitä huolimatta että "rakastan" Game Passia yllä mainitsemistani syistä, en oikein arvosta tätä firmojen kahmimista.

Hyvin ristiriitaiset tunteet siis itselläni tästä.
Blizzardin peleistä lapsena ensimmäisenä pelannut Warcraft: Humans and Orcs ja sen jälkeen Diablo. Olin myyty. Peleissä ollut siitä lähtien vahva Blizzun kädenjälki jota olen arvostanut erityisellä tavalla. Oli kyllä aikamoinen pommi tämä uutinen itsellenikin, hullua että pääsee Passin kautta näihinkin helmiin. Ainoa toive on että Blizzard säilyttää oman uniikin tavan luoda pelejä missä näkyy reilusti heidän kädenjälki ja siihen parannukset päälle niin Avot!

Edit: CoDit ja Crashit ovat sitten tiukkana boonuksena siinä samassa, joskin Crash oli myöskin tärkeä lapsena.
 
Viimeksi muokattu:
Olen itsekin ostanut Series-konsolin Gigantista, ilman All Accessia. Toki myyjä kovasti sitä yritti tarjota.

Mutta miten tämä liittyy enää itse ketjuun, niin sitä en tiedä :D Ja siis tottakai saat kuluttajana ostaa myös vihaamasi firman tuotteita jatkossakin, ei sillä.

Vissiin ongelmia luetun ymmärtämisessä? Tervemenoa takaisin ignoreen, näkyy noi muiden sanoittamiset onnistuvan ihan soolonakin.
 
Ei kait tässä nyt käy niin että ei päästä Sonyn laitteilla enää nauttimaan vuotuisesta Call of Dutysta. Kyllähän tämmöinen kauppa on jenkkilässä iso juttu koska codit taitaa olla siellä edelleen huippusuosittuja, mutta ei tämä nyt niin hirveästi euroopassa hetkauta.
 
Näinhän siinä voi käydä. Tosin Call of Duty on niin iso sarja ja kun Warzone on niin sanotusti vuodesta toiseen jatkuva peli, niin tämä seikka saattaa hyvinkin pitää Codin edelleen myös pleikkarilla. Toki Xboxin puolella sitten suoraan Game Passiin ja mahdolliset pelin sisäiset yksinoikeussisällöt ynnä muut siihen päälle.
 
Näitä keskusteluja kun lukee, niin tulee mieleen että olenko nyt ymmärtänyt koko konsolipelaamisen ihan väärin, kun olen vain keskittynyt nauttimaan kolmen firman laitteiden erinomaisesta tarjonnasta ilman sen kummempaa vastakkainasettelua. On tarjolla kaksi tehokasta ja kolmas muuten vain näppärä laite omilla vahvuuksillaan, loistavat pelikirjastot kaikille laitteille, laajaa taaksepäin yhteensopivuutta ja muutamakin vapaavalintainen tapa ostaa/kuluttaa pelejään. Mielestäni juuri nyt on todella hyvä aika harrastaa konsoleilla pelaamista, riippumatta siitä millaisella kulutusmuodolla pelinsä haluaa hankkia. Pitäisikö asiat kuitenkin murehtia mieluummin etukäteen, siltä varalta että jatkossa jokin muuttuu niin ei tule pettymyksenä?

En itse tilauspalveluista perusta enkä ole Game Passin tilaaja, mutta mitään tarvetta Microsoftin lyttäämiselle en ole toistaiseksi havainnut. Nopean googlettelun perusteella Xbox Onelle ja Series X/S:lle on julkaistu n. 3 000 peliä, joista ~10% löytyy Game Passista. Käsitykseni mukaan minkä tahansa näistä pystyy ostamaan Game Passin ulkopuolelta pysyvästi itselleen, eikä ainakaan omaan silmääni ole osunut mitään uutisia siitä että tämä asia mihinkään olisi muuttumassa. Korjatkaa jos olen väärässä. Toki silloin älähtäisin jos alkaisi ilmestyä Game Pass -excluja joita ei muuten itselleen saisi, mutta nykyinen malli kelpaisi jatkossakin vallan mainiosti.

Toki sen ymmärrän että nämä isojen pelitalojen ostamiset saattavat horjuttaa laitevalmistajien kilpailun tasapainoa enemmän kuin on tarvis, mutta näiden vaikutuksia voi tässä vaiheessa vasta arvailla. Jos omistaisin vain yhden uuden sukupolven konsolin ilman aikomusta hankkia kilpailevaa tuotetta, niin mahdollinen suosikkipelisarjan "menetys" toiselle laitteelle varmasti kirpaisisi, mutta näin useamman alustan pelaajana en nyt osaa nähdä mitään välitöntä uhkakuvaa esimerkiksi tässä Activisionin ostossa. Ei sen katon alla tosin itselleni mitään erityisen rakasta pelisarjaa kylläkään edes ole, joten sikälikään pelimaailmani ei mullistunut tänään. Käsittääkseni sekä PlayStationilla että Xboxilla menee juuri nyt historiallisen hyvin myyntilukujen valossa, joten tuskin tässä vielä ketään on markkinoilta ulos ostettu.
 
Minulla lienee hyvinkin samanlaiset ajatukset kuin parilla muulla negatiivisemmin ajattelevalla mutta hankala tykätä heidän kommenteista kun siellä on aina joku "mutta negatiiviset puolet sivuutetaan kun rakastetaan Game Passia"-lause mukana.

Minä pidän Game Passista sen vuoksi että voin pelata sen kautta kaikki ne pelit, joita ei edes voi ostaa fyysisenä. Tiedän että samalla tuen pelien "netflixsoitumista" mutta säästän tuossa sekä rahaa että pääsen kokeilemaan myös täysin tuntemattomia teoksia.

Siitä huolimatta pidän tällaista monopolisoitumista ja kilpailun vähentämistä erittäin huonona suuntana. En halua että pelaaminen menee siihen että niitä ei enää voi ostaa itselleen vaan ne ovat vain osa jotain palvelua, josta ne aikanaan poistuvat.

Eli siitä huolimatta että "rakastan" Game Passia yllä mainitsemistani syistä, en oikein arvosta tätä firmojen kahmimista.

Hyvin ristiriitaiset tunteet siis itselläni tästä.
Tuohon yhteen asiaan liittyen. Hankala on uskoa, että pelien ostamisen mahdollisuus ihan hetkeen vielä katoaa.

Toki pistää se samalla hieman miettimään voiko jatkossa esim. tulla Game Pass yksioikeuksia "tilaa nyt palvelu ja pelaa peliä XXX". Myyntiin peli tulisi sitten vasta myöhemmin. No tuskinpa tälläistä skenaariota vielä on vielä järkeä ruveta miettimään.

Vaikka tarkemmin mietittynä yksi esimerkki on jo ainakin olemassa :p, Wreckfest PS5-versio oli PS+ yksinoikeus kuukauden ajan ennen, kun se sai ostettua diginä tai fyysisenä.
 
Ei kait tässä nyt käy niin että ei päästä Sonyn laitteilla enää nauttimaan vuotuisesta Call of Dutysta. Kyllähän tämmöinen kauppa on jenkkilässä iso juttu koska codit taitaa olla siellä edelleen huippusuosittuja, mutta ei tämä nyt niin hirveästi euroopassa hetkauta.
CoD Vanguard myynneistä suurin osa on tullut PS4 ja PS5 alustoilta, Briteissä jopa 70%. USAssa Vanguard ja BlackOps olivat vuoden myydyimmät peli ja Vanguard oli myydyin Playstationilla ja Xboxilla, boksilla toiseksi myydyin BlackOps, joka Playstationilla oli 3. myydyin.

Edelleen, ihme kyllä, CoD myy joka vuosi, joten merkittävästä liikevaihdosta Activisionille on kyse. Jos MS vetäisi johdon irti Playstation versioista, romahtaisi ko. sarjan liikevaihto yli puolella ja samalla Activisionin koko liikevaihto myös reilusti. Toki MS:n tulovirralla pelien myynnillä ei ole kovin suurta merkitystä, koska raha tulee pääosin kokonaan muualta kuin pelibusineksestä, mutta osakkeenomistajille on hankala perustella 70 miljardin investointia, jollei sille ole tuottoa tulossa. Pelkillä Gamepass tilauksilla tai kasvaneella laitemyynnillä ei tätä rakoa kurota umpeen. Jotain muuta MS:llä on mielessä. Ehkä panostaa isosti "metaverseen" tms.
 
CoD Vanguard myynneistä suurin osa on tullut PS4 ja PS5 alustoilta, Briteissä jopa 70%. USAssa Vanguard ja BlackOps olivat vuoden myydimmät peli ja Vanguard oli myydyin Playstationilla ja Xboxilla, boksilla toiseksi myydyin BlackOps, joka Playstationilla oli 3. myydyin.

Edelleen, ihme kyllä, CoD myy joka vuosi, joten merkittävästä liikevaihdosta Activisionille on kyse. Jos MS vetäisi johdon irti Playstation versioista, romahtaisi ko. sarjan liikevaihto yli puolella ja samalla Activisionin koko liikevaihto myös reilusti. Toki MS:n tulovirralla pelien myynnillä ei ole kovin suurta merkitystä, koska raha tulee pääosin kokonaan muualta kuin pelibusineksestä, mutta osakkeenomistajille on hankala perustella 70 miljardin investointia, jollei sille ole tuottoa tulossa. Pelkillä Gamepass tilauksilla tai kasvaneella laitemyynnillä ei tätä rakoa kurota umpeen. Jotain muuta MS:llä on mielessä. Ehkä panostaa isosti "metaverseen" tms.
Sonylla on ollut myös sopimuksia Activisionin kanssa mikä on vaikuttanut markkinointiin ja myös karttapakettien saapumisajankohtaan. Se on varmasti ohjannut myyntiä enemmän Playstation suuntaan. Tuskin siellä hirveästi huolestuttaan menetetyistä myynneistä Playstation-alustalla, kun todennäköisesti tälläinen muutos tuo kuitenkin paljon uusia asiakkaita omalle alustalle.

Ja joku pelitoimittaja vihjaili, että Warzone voisi olla multiplatform ja COD taas yksinoikeus. Kuulostaa ihan mahdolliselta.
 
Tuskin siellä hirveästi huolestuttaan menetetyistä myynneistä Playstation-alustalla, kun todennäköisesti tälläinen muutos tuo kuitenkin paljon uusia asiakkaita omalle alustalle.
Meinaatko siis, että Xbox-pelaajat ostaisivat yhtäkkiä yli tuplasti enemmän peliä ja/tai Xbox-laitekanta ja sen kautta pelimyynti yli tuplaantuisi jos Playstation asiakkaat katoavat yhtälöstä? Hieman epärealistinen skenaario.

Voi hyvinkin olla, että MSää ei kiinnostaisi Activisionin menetetty Playstation asiakkaiden liikevaihto, mutta se johtuu ihan muusta kuin Xbox-myyntien tuplaantumisen haaveista.
 
Näinhän siinä voi käydä. Tosin Call of Duty on niin iso sarja ja kun Warzone on niin sanotusti vuodesta toiseen jatkuva peli, niin tämä seikka saattaa hyvinkin pitää Codin edelleen myös pleikkarilla. Toki Xboxin puolella sitten suoraan Game Passiin ja mahdolliset pelin sisäiset yksinoikeussisällöt ynnä muut siihen päälle.
Pitää myös muistaa että taitaa olla vielä ne yksinoikeus jutut Sonyn kanssa Call of Duty pelin kanssa
 
Pitää myös muistaa että taitaa olla vielä ne yksinoikeus jutut Sonyn kanssa Call of Duty pelin kanssa
Joo, mutta ne varmasti loppuu niin nopeasti kun vaan sopimuspaperit antaa myöten.
Meinaatko siis, että Xbox-pelaajat ostaisivat yhtäkkiä yli tuplasti enemmän peliä ja/tai Xbox-laitekanta ja sen kautta pelimyynti yli tuplaantuisi jos Playstation asiakkaat katoavat yhtälöstä? Hieman epärealistinen skenaario.

Voi hyvinkin olla, että MSää ei kiinnostaisi Activisionin menetetty Playstation asiakkaiden liikevaihto, mutta se johtuu ihan muusta kuin Xbox-myyntien tuplaantumisen haaveista.
Joku ostaa pleikkarin sijaan Xboxin, toinen päätyy pelaamaan Codia tietokoneella, kolmas laittaa Game Passin tilaukseen.

Ei pelimyynnin tarvitse tuplaantua tai Xboxin laitekannan nousta täysin täyttämään tätä erotusta. Jos Codia ei enää nähtäisi pleikkarilla, niin aivan varmasti liikehdintää pelaajissa tapahtuisi. MS voi ihan hyvin ottaa osan myynneistä takkiin, jos se tarkoittaa että saadaan myytyä Xbox sinne pleikkarin viereen TV-tasolle tai että saadaan uusia tilaajia omiin palveluihin.

Kuten tosin jo aikaisemmassa viestissä sanoin, niin Cod Warzone on vähän niin kuin vuodesta toiseen jatkuva peli. Samaan tapaan kuin vaikka Elder Scrolls Online. Tämä saattaa hyvinkin pitää Codin pleikkarilla jatkossakin.
 
Viimeksi muokattu:
Geoffin Twiitti:

"If you are wondering about other big game companies that could be acquired, here's who remains (market caps):

-EA: $38B
-Take Two: $18B
-Nexon: $15B
-Bandai Namco: $15B
-Embracer: $10.8B
-Netmarble $7B
-Ubisoft: $7B
-Konami: $6B
-Square Enix: $5.6B
-Capcom: $4.9B
-Sega: $3.6B"

Vaikka markkina-arvo ei suoraan olekaan yrityksen hintalappu, antaa se jotain osviittaa kuitenkin. Tuskin ActiBlizzun ostos viimeiseksi jää. Twiitin listaus osoittaa kyllä ihan riittävän hyvin sen, miten surullinen kilpailutilanne jo on. Ne kauhukuvat, joissa pari suuryritystä omistaa kaiken, alkavat näyttääkin ihan eri tavalla todellisuudelta.
 
Meinaatko siis, että Xbox-pelaajat ostaisivat yhtäkkiä yli tuplasti enemmän peliä ja/tai Xbox-laitekanta ja sen kautta pelimyynti yli tuplaantuisi jos Playstation asiakkaat katoavat yhtälöstä? Hieman epärealistinen skenaario.

Voi hyvinkin olla, että MSää ei kiinnostaisi Activisionin menetetty Playstation asiakkaiden liikevaihto, mutta se johtuu ihan muusta kuin Xbox-myyntien tuplaantumisen haaveista.
Kai siellä näitä on aika tarkkaan mietitty etukäteen ja ostosta on mietitty hyödyt ja haitat. Kannattaa myös muistaa että monella yhtiöllä on kannattamattomiakin toimintoja, täysin tietoisesti. Niillä on kokonaisuuteen kuitenkin positiivinen vaikutus ja siksi ne mukana roikkuvatkin.

Yleisellä tasolla tuntuu aika concern-trolling voittoista olevan keskustelu, no kai se on ihan normaalia pahojen olojen purkua.
 
Osa sarjoista muuttuu Excluiksi ja osa jatkaa multina:

Ja julkaisija itse edelleen päättää mille alustalleen pelit tuo.

Ps. Katselin Torista eilen Xbox Series S tai X konsolia tämän uutisen jälkeen, odotella vielä mahdollista uutista että miten pelisarjan nimeltä Diablo IV käy.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom