Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Olisi taktisesti aivan järkevää sallia kilpailijan palvelu omalle alustalle, jos haluaa saada oman palvelun kilpailijan alustalle. Valittavat kuluttajat hoitavat ihan varmasti lopun, jos PS plussan saa Xboxille mutta Game passia ei pleikkarille. Muutenkin sotii vähän sitä pelaajien mahdollisuuksien lisäämistä vastaan, jos blokkaa sisältöä omalta alustalta, vaikka se olisi sitten kilpailijan tuottamaa.
 
Ilmeisesti Microsoft on estänyt PS plussan tulon Xboxille. Olisi kyllä mahtavaa, jos PS plus tulisi Xboxille ja sen mukana iso läjä Sonyn yksinoikeuksia pelattavaksi myös Xboxin puolelle. En tiedä kuinka realistista sellainen olisi toteuttaa, mutta jos Sony haluaa sitä, minusta Microsoftin pitäisi hyväksyä se. Kilpailun estäminen ei ole kovin rakentavaa. Itse olisin valmis ottamaan ihan joka ikisen Sonyn yksinoikeuden välittömästi Xboxille.
Kuten tuossa jo sanottiin niin en kyllä näe sellaista maailmaa missä Sony sallisi samaan tapaan MS:ltä palveluita konsolilleen, joten en usko että toisinkaan päin ollaan sellaisia näkemässä. Vielä vähemmän Nintendon uskon muiden palveluita konsolilleen ottavan.

Mutta jos tuollainen tapahtuisi niin sehän olisi jotain yhdentekevää striimauspelaamista hyvin, hyvin varmasti, eli yhtä turhan kanssa. En usko että alkaisivat tekemään jotain Xbox-versioita Sony-eksluista vaikka ne palvelun takana olisivatkin.

Muistetaan myös kuinka mieluusti Sony oli ottamassa edes ristiinpelaamiseen osaa...

Ongelma on siinä, että sama blokki on myös toiseen suuntaan. Game Passia ei päästetä Playstationille.
Näin juuri.

Mutta olisi kyllä huippua, jos saisivat nämä tilauspalvelut molempiin suuntiin sovittua. Lisäisi selvästi omaa Sonyn first party -pelien pelaamista, jos ne olisi pelattavissa Xboxilla.
Minä en näkisi erityistä arvoa kun se olisi sitten varmasti striimausta eikä natiivipelaamista. Yhtä lailla en ole ikinä innostunut Stadioista tai muistakaan, joten ei kauheasti toisi minulle arvoa vaikka olisikin jokaisen valmistajan jokainen palvelu kaikilla konsoleilla. Natiivina kun ne ei varmasti silti toimisi.

Realistisesti kumpaankin suuntaan toteutettuna ainoa vaihtoehto taitaa olla pelaaminen pilven kautta, joka taas sitten syö joidenkin pelien pelaamisesta parhaimman terän heti kättelyssä.
Näin minäkin tosiaan vähän pelkään että se homma menisi jos menisi. Ja se että se edes menisi tuohon, on ihan hiton epätodennäköistä.
 
Olisi taktisesti aivan järkevää sallia kilpailijan palvelu omalle alustalle, jos haluaa saada oman palvelun kilpailijan alustalle. Valittavat kuluttajat hoitavat ihan varmasti lopun, jos PS plussan saa Xboxille mutta Game passia ei pleikkarille. Muutenkin sotii vähän sitä pelaajien mahdollisuuksien lisäämistä vastaan, jos blokkaa sisältöä omalta alustalta, vaikka se olisi sitten kilpailijan tuottamaa.
Olisi kyllä kieltämättä ihan järkevää. En näkisi, että se loppujen lopuksi ihan hirveästi söisi myyntejä tai mitään muutakaan. Olisi vain yksi palvelu lisää omalla alustalla, mikä toisi vain lisää mahdollisuuksia. Helposti voisi kirjautua PSN tiliin ihan niinkuin nytkin kirjaudutaan vaikka EA tiliin Xboxilla. Siitä sitten PS Plus/Now appi päälle ja pelit tulille. Ja sama homma toisinpäin Pleikkarilla Game Pass appin kanssa.

Tosin edelleen ne natiiviversiot peleistä mitä todennäköisimmin jäisivät puuttumaan.
 
Taas tulee uutta tietoa useammastakin lähteestä. Ilmeisesti Microsoft on estänyt PS plussan tulon Xboxille. Olisi kyllä mahtavaa, jos PS plus tulisi Xboxille ja sen mukana iso läjä Sonyn yksinoikeuksia pelattavaksi myös Xboxin puolelle. En tiedä kuinka realistista sellainen olisi toteuttaa, mutta jos Sony haluaa sitä, minusta Microsoftin pitäisi hyväksyä se. Kilpailun estäminen ei ole kovin rakentavaa. Itse olisin valmis ottamaan ihan joka ikisen Sonyn yksinoikeuden välittömästi Xboxille.

Tuohan juurikin rajoittaisi kilpailua nimenomaan konsoleiden myynteihin liittyen, mikäli vaihtaisivat noita palveluita päikseen. Ja eihän Sonyn yksinoikeuspelejä edes tule PS plussaan (ainakaan day one), kun taas Microsoftilla jokaikinen heidän studioidensa yksinoikeuspeli tulee Game Passiin day one. Eli Sony nimenomaan hyötyisi Game Passin saamisesta Playstationille, kun saisi pleikkaripelaajille Gearsit, Halot, Forzan ja esim. Bethesdan tulevat pelit. Tuo olisikin Microsoftilta kaikkien aikojen typerin veto, että suostuisivat tuollaiseen kuvioon. Aika härskiä markkinointipropagandaa Sonylta tuon jutun esiin nostaminen juuri Blizzard kaupan ollessa kynnyksellä.
 
Vaikea kyllä nähä minkä takia MS haluaisi antaa parhaimman aseensa markkinanjohtalle.
 
Vaikea kyllä nähä minkä takia MS haluaisi antaa parhaimman aseensa markkinanjohtalle.
Uusien Game Pass -tilaajien takia. Siellä on varmasti sellaisia pelaajia, jotka eivät Xboxia ole ostamassa, mutta mitä jos Game Pass olisi käynnistettävissä suoraan pleikkarilta? Siinä voisi kuukausitilaus aktivoitua.

Tosin edelleen, jos ja kun optiona olisi vain streamaus, niin homma voisi kaatua osittain myös siihen.
 
Vaan siinä menisi myös mahdollisuuudet hankkia nimenomaan uusia Xbox-konsoleiden omistajia. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että Game Pass on sellaisenaan se kannattava bisnes-juttu Microsoftille. Itse en tähän usko, vaan näen Game Passin aika puhtaasti välineenä ohjata potentiaalisia asiakkaaita ostamaan Microsoftin myymiä alustoja. En jaksa uskoa, että Game Passin asiakkaiden lisääminen vain itse Game Passin kannalta tulee koskaan olemaan merkittävästi kannattava bisnes Microsoftille. Pääasia, ettei tule sinänsä isompia tappioita sillä, ja saadaan sitten niitä alustoja myytyä entistä enemmän niillä Game Passiin laitetulla satsauksilla. Game Pass on siis tavallaan eräänlainen markkinointikustannus Microsoftille, joten sen kulujen puolesta se saa olla jopa jonkin verran tappiollinen - kunhan päätehtävää, eli omien alustojen myyntiä, pystytään sen kautta merkittävästi auttamaan.

Antamalla Game Pass myös Playstationille menetettäisiin nimenomaan omien alustojen myyntimahdollisuuksia entisestään ja annettaisiin kovimmalle kilpailijalle paremmat avaimet myydä omaa alustaansa entistä enemmän. Ei olisi kyllä missään tapauksessa järkevää touhua Microsoftilta. Kannatan itse tätä nykyisenkaltaista kilpailua kaikin puolin. Siitä hyötyvät pelaajat loppujen lopuksi. Sonyn markkinaosuutta pitäisi saada merkittävästi pienemmäksi, jotta sielläkin nöyrryttäisiin kuluttajaystävällisempiin tuotteisiin sekö hinnoitteluun.

Optimitilanne olisi se, että kaikki kolme suurta olisivat konsoleiden myynneissä ainakin suunnilleen lähellä toisiaan. Nyt Microsoft on liian kaukana sekä Sonya että Nintendoa. Toki uusimmassa sukupolvessa erot näyttäisivät ainakin jonkin verran kaventuvan, ja kaventuvat entisestään, kun Microsoftin omien studioiden yksinoikeuspelejä alkaa vähitellen tulla enemmän seuraavan kolmen vuoden aikana. Juuri sitä momentumia ei kannata lainkaan hukata antamalla kilpailijan alustalle se elementti, jolla noita useita tulevia yksinoikeuspelejä voisi pelata kohtuullisella hinnalla, hankkimatta kuitenkaan sitä Microsoftin omaa alustaa. Tuossahan tapettaisiin juurikin se idea minkä vuoksi Game Pass on ylipäätään kehitelty.
 
Viimeksi muokattu:
Vaan siinä menisi myös mahdollisuuudet hankkia nimenomaan uusia Xbox-konsoleiden omistajia. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että Game Pass on sellaisenaan se kannattava bisnes-juttu Microsoftille. Itse en tähän usko, vaan näen Game Passin aika puhtaasti välineenä ohjata potentiaalisia asiakkaaita ostamaan Microsoftin myymiä alustoja. En jaksa uskoa, että Game Passin asiakkaiden lisääminen vain itse Game Passin kannalta tulee koskaan olemaan merkittävästi kannattava bisnes Microsoftille. Pääasia, ettei tule sinänsä isompia tappioita sillä, ja saadaan sitten niitä alustoja myytyä entistä enemmän niillä Game Passiin laitetulla satsauksilla. Game Pass on siis tavallaan eräänlainen markkinointikustannus Microsoftille, joten sen kulujen puolesta se saa olla jopa jonkin verran tappiollinen - kunhan päätehtävää, eli omien alustojen myyntiä, pystytään sen kautta merkittävästi auttamaan.

Antamalla Game Pass myös Playstationille menetettäisiin nimenomaan omien alustojen myyntimahdollisuuksia entisestään ja annettaisiin kovimmalle kilpailijalle paremmat avaimet myydä omaa alustaansa entistä enemmän. Ei olisi kyllä missään tapauksessa järkevää touhua Microsoftilta. Kannatan itse tätä nykyisenkaltaisen kilpailua kaikin puolin. Siitä hyötyvät pelaajat loppujen lopuksi. Sonyn markkinaosuutta pitäisi saada merkittävästi pienemmäksi, jotta sielläkin nöyrryttäisiin kuluttajaystävällisempiin tuotteisiin sekö hinnoitteluun.

Optimitilanne olisi se, että kaikki kolme suurta olisivat konsoleiden myynneissä ainakin suunnilleen lähellä toisiaan. Nyt Microsoft on liian kaukana sekä Sonya että Nintendoa. Toki uusimmassa sukupolvessa erot näyttäisivät ainakin jonkin verran kaventuvan, ja kaventuvat entisestään, kun Microsoftin omien studioiden yksinoikeuspelejä alkaa vähitellen tulla enemmän seuraavana kolmen vuoden aikana. Juuri sitä momentumia ei kannata lainkaan hukata antamalla kilpailijan alustalle se elementti, jolla noita useita tulevia yksinoikeuspelejä voisi pelata kohtuullisella hinnalla, hankkimatta kuitenkaan sitä Microsoftin omaa alustaa. Tuossahan tapettaisiin juurikin se idea minkä vuoksi Game Pass on ylipäätään kehitelty.
Juu, tottakai näinkin, mutta joku syy sille on että Microsoft jossakin välissä Game Passia pleikkarille tarjosi. Game Passin tulo erilaisille alustoille (PC, mobiili, TV:n appi) kertoo myös siitä että Game Passin tilaajamäärien kasvu on Microsoftille erittäin tärkeää. Mahdollisesti jopa tärkeämpää kuin konsolien myynti.

Muuten olen kyllä samoilla linjoilla. Tasainen kilpailu olisi meidän kuluttajien kannalta paras.
 
ja toi aktivision kauppa ei tule menemään läpi ilman että siihen tulee isoja muutoksia
Näinhän se voi olla. Saattaa jopa olla että mennään oikeuteen asti tappelemaan.

On kohtuullisia ja kohtuuttomia ehtoja. Lakimiehet ja isot pomot näistä sitten vääntää.
 
Täällä kun lähtee aina nämä markkinajohtajapuheet lapasesta, niin muistutellaan sen verran, että näissä lausunnoissa on kaikilla osapuolilla oma lehmä ojassa joka kerta. Lausunnot kertovat sen väritetyn puolen totuudesta, joka sen lausunnon antajan etua eniten palvelee. Objektiivisen näkemyksen saattaa löytää jostain näiden lausuntojen välimaastosta.

Game Passin ja PS Plussan ristiinnaittamista en itse edes ymmärrä, kun tosiaan toteutustapana olisi todennäköisesti ollut streamaus. Ja mikä sen ristiinnaitetun palvelun valikoima olisi edes ollut, olisiko siellä ollut multiplattareita? Siinä tapauksessa vielä järjettömämpi ajatus. Oli miten oli, dokumenttien perusteella molemmat tahot eivät ole yhtään toistaan parempia näiden palvelujen tarjoamisessa tai estämisessä.
 
Jos ajatellaan asiaa konsolisodan näkökulmasta, MS:n ei tietysti kannata tarjota Game passia Playstationille. En kuitenkaan usko, että Microsoft pelaa ensisijaisesti konsolisotapeliä, vaan on monien muiden teknojättiläisten tavoin kiinnostunut saamaan palveluihinsa mahdollisimman paljon käyttäjiä. Silloin toimitaan hieman eri logiikalla, eli jos halutaan käyttäjiä, silloin pitää laajentua ja tarjota mahdollisuuksia. Oikeasti uskoisin, että MS on jossain keskivaiheilla tuossa, eli oma alusta on tärkeä ihan jo tuottavuuden vuoksi, koska alustan omistaja saa ne siivut joka tuotteen myynneistä, mutta käyttäjämäärien kasvattaminen on ensisijainen strateginen tavoite. Game pass tarvitsee palveluna käyttäjiä ja kasvua, koska isot volyymit tarkoittavat parempaa tarjontaa ja kasvu nostaa sitä myötä palvelun tasoa. Kun on enemmän maksajia, voidaan hankkia enemmän ja parempaa sisältöä. Silloin huonompikin diili, joka kasvattaa käyttäjämääriä voi olla strategisesti kannattava. Jos pleikkaripelaajien ruudulle lävähtäisi säännöllisesti Xbox Game Studiosin logo suosikkipeliä käynnistäessä, sillä voisi olla pitemmän päälle paljonkin vaikutusta tulevaan ostoskäyttäytymiseen.
 
Itse en kyllä usko nimenomaan siihen, että Game Pass sellaisenaan olisi edes saatavissa kovin kannattavaksi tuotteeksi, ellei hintoja nosteta todella reilusti. Jonkin verran voitollinen taitaa olla jopa nyt, mutta hyvinkin marginaalisista tuotoista varmasti puhutaan, jos edes loppujen lopuksi sellaisenaan on kannattava tuote. Mutta sisäänheittotuotteena omien alustojen myynnin vahvistajana se on aivan varmasti panostukseen arvoinen, varsinkin kun Microsoft alkaa kuitenkin lähivuosina saamaan omien studioidensa yksinoikeuspelejä palveluun selvästi aikaisempaa enemmän ja tiheämmin.
 
Viimeksi muokattu:
Microsoft on nyt virallisesti lupautunut tuomaan COD:n Nintendolle (10 vuotta) ja Steamiin. Tämä johtuu siitä, että Microsoft on sitoutunut tuomaan pelit isommalle yleisölle ja useammalle pelaajalle pelitavasta riippumatta. Ei siis sen vuoksi, että tätä jättikauppaa tarkastellaan suurennuslasilla, senkin höpsöt.

Viimeksi muokannut moderaattori:
Niin, eipä nämä viralliset sopimukset poikkea mitenkään siitä, mitä Microsoft on kommunikoinut alusta saakka. Kauppojen toteutuessa Call of Duty tulee saamaan ns. Minecraft-kohtelua, eli pysyy nykyisillä alustoilla ja mahdollisesti lähinnä laajenee uusille alustoille.

Ja Valven Gabe Newellin mukaan Microsoftin ei olisi edes tarvinnut mitään Steam-sitoumuksia tehdä, koska luottavat kyllä Microsoftin sanaan CoD:n tulevaisuudesta ilman mitään sopimuksiakin:

Microsoft offered and even sent us a draft agreement for a long-term Call of Duty commitment but it wasn’t necessary for us because a) we’re not believers in requiring any partner to have an agreement that locks them to shipping games on Steam into the distant future b) Phil and the games team at Microsoft have always followed through on what they told us they would do so we trust their intentions and c) we think Microsoft has all the motivation they need to be on the platforms and devices where Call of Duty customers want to be.

Lähde: https://kotaku.com/microsoft-activision-call-of-duty-nintendo-switch-steam-1849862479

**

Työntekijät olivat myös jälleen ilmaisseet tukensa kaupoille:

The ongoing saga of Microsoft's bid to buy Activision-Blizzard has taken yet another turn, with the union that represents a potential wave of QA worker organizing voicing its support for the deal. In an op-ed in the Hill, Chris Shelton, the president of the Communication Workers of America, called the deal "a merger that would help the workers for once."

In the op-ed, Shelton calls for the Federal Trade Commission to approve the merger, saying that it would make a "strong statement" towards protecting workers from large employers abusing their market powers to harm employees.

Lähde:
 
Ammattiliiton lausunto ei taida olla ihan sama kuin työntekijöiden yksiselitteinen tuki toiminnalle. Eikä tästä ole kovinkaan pitkä aika, kun Microsoft loisti otsikoissa rasvaisella yrityskulttuurillaan, joka ei mainospuheista huolimatta ole muuttunut mihinkään. Eipä sillä, aika samanlaista lienee monessa muussakin isommassa yrityksessä.

Mitä nyt tulee näihin Twitter-päivityksiin, niin aikamoista good guy-poseerausta kauppaviranomaisten edessä. Voidaan toki teeskennellä, että Microsoft Gamingin toimitusjohtajan ja Microsoftin varapuheenjohtajan toisiaan täydentävät lausunnot kaupan positiivisista vaikutuksista ovat objektiivinen totuus.

EDIT: Ja näyttää siltä, että nämä imelät puheet myös tuottavat tulosta:

Viimeksi muokannut moderaattori:
Ammattiliiton lausunto ei taida olla ihan sama kuin työntekijöiden yksiselitteinen tuki toiminnalle.

Liitot kuitenkin edustavat nimenomaan työntekijöiden etuja ja tässä yhteydessä kaupat ovat tosiaan liiton näkemyksen mukaan työntekijöiden etu.

Ja näyttää siltä, että nämä imelät puheet myös tuottavat tulosta:

Ei FTC:n toimintaan "imelät puheet" tai Sonyn liiottelu pitäisi vaikuttaa, vaan faktat. Eikä Sony siis mitään muuta tee kuin aja omaa etuaan ja siihen heillä on oikeus. Heidän etuihin kuuluu pysyä markkinajohtajana ja siitä asemasta yritys tätä kauppaa tottakai kommentoi. Kilpailuviranomaisten tehtävä ei kuitenkaan edelleenkään ole suojella yksittäisten yritysten markkinaosuuksia, vaan kilpailuviranomaiset tarkastelevat näitä kauppoja eri näkökulmasta.

Sony on ainoa vahvasti kauppaa vastaan lobbaava yritys ja nyt kun työntekijöiden lisäksi mm. Valve ja Nintendo on kaupan "hyväksynyt", niin entistä vähemmän kestää tarkastelua Sonyn näkemys siitä, että nämä kaupat ovat kilpailulle, kuluttajille ja markkinoille yleisesti huono asia.
 
Viimeksi muokattu:
Ja niin se narratiivi vaihtuu Microsoftin ulostuloista Sonyyn. Kyllähän se tietysti sopii. Mikä on vaihtoehto esimerkiksi Valvelle ja Nintendolle tämän kaupan suhteen? Olla hyväksymättä? Eiköhän teknologiamammutin kanssa kannata olla lähtökohtaisesti hyvää pataa, ettei käy kuten Sonylle. Sonylle tästä kaikesta jää todennäköisesti vain luu käteen. Aina jaksetaan itkeä markkinajohtajan sanelemista ehdoista, vaikka tässäkin tapauksessa sopimuksia maailman suurimmasta pelisarjasta käydään pienen käsityöläispajan kanssa, joka ei vielä edes virallisesti omista tätä kyseistä pelisarjaa. Hyväksytkö meidän ehdot ja saat pelisarjan alustallesi vai oletko eri mieltä ja otat riskin siitä, että eurot lisäpaketeista jäävät osaltasi saamatta?

Vaikka foorumilla kirjoittelu ei tietenkään muuta mitään, niin kyllähän tämä kauppa ja Microsof...tai siis Xboxin toiminta kokonaisuudessaan on aika mielenkiintoista seurattavaa. Xbox on ollut olemassa jo 20 vuotta, yli vuosien verran on omia studioita ja lopulta se ainoa keino kammeta itsensä listakolmosen paikalta on ostaa muutaman vuoden sisällä lähes 100 miljardin dollarin edestä kolmannen osapuolen studioita pois vapaasta kilpailusta. Eikö 20 vuoden aikana todellakaan saatu itse tuotettua mitään menestymisen arvoista? En tiedä miksi tällainen toiminta pitäisi palkita ihailulla. Mielipideasioita kai sitten, mutta itse en ole varsinaisesti vakuuttunut kilpailun paranemisesta 130+ miljardin dollarin vuosittaisella kokonaistuotolla operoivan yrityksen konsolidoimilla markkinoilla. Vertailun vuoksi Sonyn vastaava lukema on alle kymmenesosa tuosta. Joku voisi tehdä omat johtopäätöksensä vaikutusmahdollisuuksista ihan jo näiden lukujen pohjalta. Rahalla saa ja hevosella pääsee, kuten tämäkin kauppa osoittaa.
 
Ylös Bottom