Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Cd Projekt Red on testaillut AI NPC hahmoja mutta niillä on vielä pitkä matka että ovat parempia kuin skriptatut hahmot.
Eikä mikään ihme kun niin monet ihan ihmistenkin tekemät NPC:t on ihan turhia, huonoja tai jotain muuta negatiivista.

Sitten vielä se, että AI:t käsittääkseni pitkälti vain soveltaa saamansa dataa, jolloin sen pitäisi olla myös laadukasta että saa lopputuloksesta laadukasta. Ei siis auta että dataa on paljon jos suuri osa referenssikamasta on huonoa.
 
Nyt tuli aikamoinen jytky alalla, joka oli nähnyt jo paljon. Nvidia ostaa Xbox-brändin Microsoftilta. En nyt tuoreeltaan osaa oikein sanoa, että miten meikäläisen boikotti jatkuu tämän uutisen myötä. Alla Tweaktownin artikkeli, mutta tarkempia tietoja täällä ja täällä.


Aprillipila voi olla aina mahdollisuus.
 
Tässä nyt velloneet huhut xboxin tulevaisuuden suunnasta. Olen itse nyt aika varma että MS tuo markkinoille Windows os pohjaisen laitteen joka siis pyörittää PC pelejä Steam deckin tyyliin omalla mukautetulla käyttiksellään. Tätä MS windows os tullaan saamaan niin käsikonsolina ja varmaan myös TV alla olevana laitteena. Meinaan konsolibisnes ei enään kasva tulevaisuudessa niin että tilaa olisi 3 konsolivalmistajalle. Toisin kuin PC pelaaminen on vielä kasvussa esim. aasiassa. Aika luonnollinen suunta MS:lle kun he nyt sattuu windowsin omistamaan. Olisin muuten tästä hyvin onnellinen, olisi meinaan suurin peli kirjasto kellään. Phill Spenserhän tuota Steamia ja Epic Gamesia tuossa haastattelussa myös väläytteli eli varmaan käyttöjärjestelmästä löytyisi nämä kauppapaikat sitten appeina. Pääsis sit pelaan myös Sonyn PC peli valikoimaakin ;). Niin ja Sony vois nostella rauhassa konsolipuolen pelien hintoja, kun taas meillä MS windows os puolella tuota kauppapaikka kilpailua on jo olemassa.










PS. ei nämä DF ukot ole ihan kartalla nyt, kun ovat tunkemassa tuota hybrid windows os series äxsäänkin. Vaikka selvästi ajatus olisi tuleviin laitteisiin nämä nykyisen genin laitteet pikkusen jo yskii ja puhisee kun ei enään oikein jaksa.
 
Viimeksi muokattu:
PS. ei nämä DF ukot ole ihan kartalla nyt, kun ovat tunkemassa tuota hybrid windows os series äxsäänkin. Vaikka selvästi ajatus olisi tuleviin laitteisiin nämä nykyisen genin laitteet pikkusen jo yskii ja puhisee kun ei enään oikein jaksa.
Eipä tossa teknisesti ottaen mitään esteitä olis tuoda sitä nykysillekkin vehkeille. Rauta on sen verran lähellä PC-tasoa (tai siis käytännössä identtistä) että ton ei käytännössä pitäisi olla kovinkaan suuri este ajurien lisäksi. Toki se käyttöjärjestelmäkin tulisi olla sit, mut Windows-johdannaisesta kun puhutaan niin eiköhän sieltä tulis vaan erittäin tiukasti rajattu käyttöjärjestelmä ulos.

Kova sivallus se jokatapauksessa olis Sonyn suuntaan kun ykskaks skulaiskin Steamin ja Epicin kirjastot Xboxilla. Voi olla et menis Sonyllakin PC-porttauksien tekeminen vähän uuteen uskoon siinä vaiheessa jos kilpailijan laitteella ykskaks voiskin niitä pelata, joskin vuoden tai pari myöhemmin.

Mut on siinä ongelmiakin, oikeastaan ihan sellasiakin jotka ei tosta tee taloudellisesti juurikaan fiksua vetoa. Digitaalisten pelien myynnistä menee se vakiosiivu ohi joka ikinen kerta kun joku ostaakin sen pelin Steamista tai muulta kauppa-alustalta joka ei oo Microsoftin. Entä sit jos pelistä onkin PC sekä Xbox-versio? PC-version saa lähtökohtaisesti aina halvemmalla ja ehkä äärimmäisissä tapauksissa mahdollistais myös tasasemman FPS:n laajempia grafiikka-asetuksia säätämällä. Nettipelaaminen on PC:llä ollu aina ilmasta ja tulee jatkossakin olemaan (pl. se GFWL sekoilu alkutaipaleella joka sai niskalaukauksen maksullisuudestansa aika nopeasti), mikä tän vaikutus olis Game Pass Coren tilaajamääriin?
 
Mut on siinä ongelmiakin, oikeastaan ihan sellasiakin jotka ei tosta tee taloudellisesti juurikaan fiksua vetoa. Digitaalisten pelien myynnistä menee se vakiosiivu ohi joka ikinen kerta kun joku ostaakin sen pelin Steamista tai muulta kauppa-alustalta joka ei oo Microsoftin.
Toki mutta täytyy muistaa että MS on varmaan top 3 isoin peli julkaisija maailmassa myös, että kyllähän tuota rahaa tulee hyvin myös tätä kautta. Toki tuo käyttis on samanlainen kuin steamdeckissä eli käytännössä MS oma kauppapaikka käyttöliittymänä kun laitteen avaat.
Ainakin itselle tämä olisi melkoinen unelma laite. No jotainhan MS xbox on tulossa niinhän tuo vahvistettiin siinä bisnesuptadessa missä hierottiin mitä pelejä tulee myös muiden valmistajien konsoleille. Niin ja kun tilanne on mikä on eli xboxit ei vaan myy niin jotainhan tarttis tehdä myös hardware puolella. En kyllä millään näe että homma ainakaan lähtee jollain levyasemattomalla series x:llä enään nousuun. Tarvitaan isoja peliliikkeitä Microsoftilta ja pelkkä xbox käsikonsoli joutuu kilpaileen edelleen samoista markkinoista.
 
Minusta Xbox-laitteiden myyntiluvut ei ole se olennainen pointti, mutta olennaista tosiaan on, että nykyään MS on enemmän pelijulkaisija kuin alustakauppias. Bisneksen kannalta on järkevämpää tarjota tavaraa myyntiin joka paikkaan. Varmaan Xbox-laitteita tulee vielä, mutta toivottavasti tosiaan ne lähentyvät Windowsia entisestään, jolloin pelaajat voivat päättää, millä laitteella pelinsä pelaavat mieluiten. Parasta on, että saman pelin voi kokea usealla eri tavalla ilman lisämaksua.

PC-puolella pelikauppa on kyllä kovaa bisnestä, kun kilpailu vetää hinnat alas. Voi tulla MS:lle ikävä turvallista kotisatamaa, jos sinne lähtee panostamaan entistä enemmän. Toisaalta isoilta markkina-alueilta voi saada isommat rahat. Vielä kun mobiilimarkkinat saataisiin integroitua samaan settiin, niin olisi potentiaalisia ostajia tarjolla.
 
Xbox-PC-konsolissa jää vähän mysteeriksi se saatava lisähyöty. Mitä hyödyllistä Xbox tuossa kuviossa tuo pöytään?

Samaa kuin vaikkapa Steam Deck, virtaviivaisemman kokemuksen meille, jotka arvostavat konsoleiden käyttöliittymää, eivätkä kaipaa mitään ylimääräistä puuhastelua softien ja lisäpalikoiden kanssa. Itse ainakin kuvittelen tämän teoreettisen systeemin nimenomaan "PC-konsoliksi", enkä PC:ksi Xbox-tarralla. Ja siinä samalla tosiaan näen, että tämä olisi nimenomaan hybridi, eli toimisi sekä käsikonsoli-PC:n muodossa että telakan kanssa TV:n jatkeena, ja tähän suuntaan Spencer toki on vihjaillut. Toki helpointa olisi ihan alkuun tehdä tiukempaa yhteistyötä Windows-tiimin ja vaikka Asuksen kanssa ja kokeilla sitä kautta miten kuluttajat tästä tuotteesta innostuu.

Mutta kuten sanottu, nimenomaan konsolivalmistajan suljettu kauppapaikka on se rahasampo, joka tässä tapauksessa voisi olla vaarassa. Tietenkin Microsoft Gaming alkaa olemaan julkaisijana alan isoimpia, joten tässä voisi olla fiksu kaupallinen kulma, mutta toistaiseksi konsolilla saa kuitenkin tehtyä satoja miljoonia, jotka tippuisi pois, jos konsolin suljetun kauppapaikkan hyötyjä ei ole.

Ja koska tämä perinteinen malli on melkoinen rahasampo, niin eiköhän tämä perinteinen konsoli nähdä tosiaan vielä ainakin sen seuraavan sukupolven verran. Painotus voi toki samalla laajentua ja ehkä sieltä jonkinlainen hybridimallikin vielä tulee.

Unelmatilanne maailman arvokkaimmalle yritykselle, kun pelilaitteella ei kirjaimellisesti olisi mitään ja videokuvakin olisi kuukausimaksun takana.

Microsoft tekee jo nykyään yhteistyössä NVIDIAn kanssa GeForce Now palvelua (ja jopa Game Pass toimii sielläkin), jonka lisäksi lisensointi on tehty mm. Ubisoftin kanssa pilvipelaamisesta. Tämän lisäksi heillä on tosiaan se omakin xCloud, joten siellä ihan varmasti tunnistetaan markkinat tähän liittyen.

Itse en usko Xboxin siirtyvän pelkkään pilvipelaamiseen, mutta jos markkinat osoittavat tämän kelpaavan, niin ovat asemoineet itsensä niin, että tämän aivan varmasti tunnistavat.

Tähän saakka se toimintamalli on kuitenkin niin, että pleikkaristeilta rahat pois ensin ja sitten kohtalaisen ajan päästä PC-versio, jos on tullakseen. Siinä vaiheessa lienee aika sama, että tulisiko se lisämyynti PC:ltä vai Xbox PC:ltä.

Mutta jostain syystä raha ei vielä toistaiseksi kuitenkaan ole kelvannut konsoli-Xboxilta, eli ilmeisesti Sony on kuitenkin pitänyt Xbox-julkaisua huonona ideana, mutta ehkäpä tosiaan PC-Xbox ei olisi niin pelottava sitten :)

No mutta, Sonyn ihan omista puheista ollaan jo kuultu, että kapenevat marginaalit ovat tosiaan jo tuoneet tummia pilviä taivaalle ja eiköhän sielläkin suunnalla tosiaan ole PC-versiot jatkossa jo nähtyä yleisimpiä ja tulevat lähempänä konsolijulkaisuja, jotta rahavirta kasvaisi. Helldivers 2 onkin tästä hyvä esimerkki, taitaa aika tasaisesti myydä konsolin ja PC:n välillä.

Ja itselleni kävisi myös sellainen utopia tulevaisuudessa, että kaikkien pelit toimisi ristiin eri valmistajien alustoilla. Jäisipähän pois tämä perverssio, jossa aikuiset ihmiset rakastuvat viihde-elektroniikkaan ja se olennainen, itse pelit olisivat keskiössä.
 
En minä oikein usko että tuollainen xbox-PC olisi kovinkaan järkevä veto. Xboxin idea on kummiskin ottaa halvempi konsolirauta takaisin pelimyynnillä, ja avaamalla muut kauppapaikat, laitetta pitäisi myydä kalliimmalla.

Siinä taas ei kovinkaan hyvin toimi 7v sykli, vaan muilta valmistajilta tulisi kilpailua vähän joka vuosi. Ehkä xboxistin unelma, muttei minusta kovinkaan järkevä veto Microsoftilta, luultavasti ottaisi vaan turpaan valvelta, asukselta ym.

Ja itselleni kävisi myös sellainen utopia tulevaisuudessa, että kaikkien pelit toimisi ristiin eri valmistajien alustoilla. Jäisipähän pois tämä perverssio, jossa aikuiset ihmiset rakastuvat viihde-elektroniikkaan ja se olennainen, itse pelit olisivat keskiössä.
Tätä olen koettanut useammassakin ketjussa tuoda täällä esille, että pelaajan kannalta parasta olisi jos mahdollisimman monen pelin saisi mahdollisimman monelle laitteelle. Mutta tätä on sitten tyrmätty tyyliin ”Nintendon rautainnovaatiot kuolisivat” yms. argumenteilla.
 
Toki mutta täytyy muistaa että MS on varmaan top 3 isoin peli julkaisija maailmassa myös, että kyllähän tuota rahaa tulee hyvin myös tätä kautta. Toki tuo käyttis on samanlainen kuin steamdeckissä eli käytännössä MS oma kauppapaikka käyttöliittymänä kun laitteen avaat.
Ainakin itselle tämä olisi melkoinen unelma laite. No jotainhan MS xbox on tulossa niinhän tuo vahvistettiin siinä bisnesuptadessa missä hierottiin mitä pelejä tulee myös muiden valmistajien konsoleille. Niin ja kun tilanne on mikä on eli xboxit ei vaan myy niin jotainhan tarttis tehdä myös hardware puolella. En kyllä millään näe että homma ainakaan lähtee jollain levyasemattomalla series x:llä enään nousuun. Tarvitaan isoja peliliikkeitä Microsoftilta ja pelkkä xbox käsikonsoli joutuu kilpaileen edelleen samoista markkinoista.
No just oli puhetta siitä et ei toi Xbox-PC oo fiksu veto muuta kun siinä vaiheessa jos se avataan muillekkin kauppapaikoille, kuten Steamille ja Epicille. Tulee sitä rahaa joo muualtakin, mut Xboxin puolella kauppapaikalta MS ottaa jokasesta myynnistä 30% siivun. Ja se on jo sen kokonen pala et tosta kun joutuu luopumaan niin se kanssa näkyy siellä viivan alla jos se MS saama prosentti onkin yhtäkkiä 0% jokasesta kaupasta joka tehdään kolmannen osapuolen alustalla, jos pelin julkasijana ei satu olemaan Microsoft. Ja siinäkin tapauksessa ne myis sen ennemmin oman kauppapaikkansa kautta isomman katteen toivossa.
Xbox-PC-konsolissa jää vähän mysteeriksi se saatava lisähyöty. Mitä hyödyllistä Xbox tuossa kuviossa tuo pöytään? Jos sinulla on siis laite, jolla on mahdollisuus pelata sekä PC- että Xbox-pelejä, niin todennäköisesti järkevämpää olisi kuitenkin keskittyä niihin PC-peleihin. Valikoima tuskin ainakaan kaventuisi sillä valinnalla, eikä toisaalta kauheasti laajentuisi molemmilla vaihtoehdoilla. Toki se hyöty siitä olisi, että varmaan Series X tulisi käynnistettyä useammin, jos sillä voisi vaikkapa Steamin kirjastoa pelata. En toisaalta näe, että mitä MS siitä hyötyisi.
Mut tässähän se pääasia oikeastaan on, ei munkaan kirjoissa toi sinällänsä helpota Microsoftin tilannetta kun siltä kantilta et se rauta on helpompi myydä kun on enemmän softatarjontaa. Ongelmana vaan se et rautamyynnistä ei ikinä olla rikastuttu, vaan se tehdään softamyynnillä. Hommasta katoaa vähän niinkun järki siinä vaiheessa jos ne softamyynnit uhrataan alttarilla sen takia et saadaan rautaa liikkumaan. Tuskin sekään onnistuu et Steamista ja Epicistä rajataan sellaset nimikkeet pois joista löytyy natiivi Xbox-versio, vaikea uskoa et Valvella tai Epicillä on intressejä lähteä tollaseenkaan hommaan.
Sonyn suuntaan en näe tätä sivalluksena, koska en usko heidän kieltäytyvän ilmaisesta lisämyynnistä. Siitäkään huolimatta, että PC-markkinoihin nähden Xbox-konsoli-PC-mikälie-markkinat olisivat todennäköisesti melko vaatimatonta kooltaan, ainakin jos nykyisiä laitemyyntejä pitää silmällä. Tähän saakka se toimintamalli on kuitenkin niin, että pleikkaristeilta rahat pois ensin ja sitten kohtalaisen ajan päästä PC-versio, jos on tullakseen. Siinä vaiheessa lienee aika sama, että tulisiko se lisämyynti PC:ltä vai Xbox PC:ltä. Jotenkin en jaksa uskoa, että tämän tai Steam-kirjastonkaan vuoksi pleikkaristit vaihtaisivat "leiriä".
Kyllähän se väkisinkin olis kova isku Sonyllekkin. Sony on ihan julkisesti näyttänyt ja sanonutkin et PS-excluja tulee PC:lle vuoden tai parin viiveellä, niin sikälimikäli jos Xboxille saataisiin tota Steamia ja Epiciä niin yllättäen se pelivalikoima laajenis myös niihin Sonyn yksinoikeuksiin mitä ei aikasemmin oo voinu kyseisellä laitteella pelata. Siinä kärsivällisimmät kaverit saattaa jo pohtia et haluanko laajemman pelikirjaston ja oon valmis odottelemaan vuoden pari, vai haluanko kaiken heti. Totta siinä mielessä et tässä vaiheessa harvemmin porukka vaihtaa leiriä kokonaan, palataan taas siihen et useammalla on se digikirjaston rakentaminen aloitettu jo PS4/XB1 ajoilta ja jos leiriä vaihtaa, ei se kirjasto seuraa mukana. Se vähän ohjaa siihen tiettyyn ekosysteemiin.

Tossa ylempänä kans vilauteltiin mahdollisuutta et tää tarjoais virtaviivaisemman kokemuksen kun PC. Sinällänsä joo, mut tuskin kehittäjät jaksaisi siitä samasta PC-versiosta tehdä tälle hypoteettiselle Xbox PC:lle optimoitua versiota, mikä käytännössä tarkottais sitä et samat grafiikka-asetukset sieltä asetuksista löytyy kun normaalistakin PC versiosta. Kauppapaikat yms saadaan toki virtaviivaistettua aika kovaan jiiriin, ja noitten pelien grafiikka-asetusten räpeltäminenkin saadaan minimoitua jos kehittäjät näkee sen vaivan et peli käynnistyessään nuuskii et mikä käyttis ja rauta on kyseessä ja laittaa asetukset automaattisesti kuntoon sen perusteella. Mahdollista, mut en välttämättä henkeä pidättelis asian suhteen.
 
Ensinnäkin vaikkapa pelkästään tämän foorumin kirjoitusten perusteella sellaisia edes puolueettomilta vaikuttavia kirjoittajia on alle yhden käden sormilla laskettava määrä. Lopuilla on se vinouma johonkin suuntaan enemmän tai vähemmän selvä. Itse en ainakaan jaksa larpata puolueetonta, koska en sellainen ole. Ehkä joku kokee olevansa kovinkin puolueeton, mutta ei itse vain havaitse puolueettomuuttaan. Tai sitten kirjoituksista saa täysin väärän kuvan. Kuka tietää.
Minä en edes keksi miksi täällä pitäisi olettaa jostakusta sellaista tai itse esittää ”puolueetonta”, mitä ikinä se sitten tarkoittaisikaan. Ainakaan se, että omistaa useita konsoleita, ei ole kyllä mikään todiste siitä, etteikö omaa suosikkia ole. Mutta sainpahan hymyn naamalle, kun olen vuodesta -98 ostellut Sonyn konsoleita ja menin naapurisaitilla sanomaan kriittisesti PSVR2:sta, olin kuulemma Sony-vihaaja. Kovin herkkähipiäistä.

PC puolelle siirtyneenä minulle on nykyisin aika yhdentekevää mikä kolmesta konsolista on kulloinkin voitolla. Tai oikeastaan nykytilanne missä entisiä excluja suorastaan virtaa PC:lle, sopii minulle mainiosti.
 
Tätä olen koettanut useammassakin ketjussa tuoda täällä esille, että pelaajan kannalta parasta olisi jos mahdollisimman monen pelin saisi mahdollisimman monelle laitteelle. Mutta tätä on sitten tyrmätty tyyliin ”Nintendon rautainnovaatiot kuolisivat” yms. argumenteilla.

Pelit tietenkin pitäisi olla se olennainen asia, eikä se rauta, millä peli pyörii. Ja jos tässä joskus johonkin standardiin päästäisiin, niin se luonnollisesti olisi hieno asia. Mutta kuten tiedetään, nykyinen tila hyödyttää ihan jokaista konsolin suljetun kauppapaikan omistajaa, joten tämä muutos alusta-agnostiseen suuntaan todennäköisesti vaatii myös lainsäädäntöä.

Minua ei oikeastaan ihmetytä lainkaan se, että omien perversioidensa kohteeksi Microsoftin valinneet liputtavat tällaisen kaikki pelit kaikille laitteille/kaikki konsolit ovat PC-mallia. Siinä kilpailussa kun ei olisi kuin yksi voittaja, joka on helppo arvata.

Itse olen ostanut tässäkin sukupolvessa jokaisen konsolin, enkä koe sitä sinänsä mitenkään erityisen ihanteelliseksi tilanteeksi, jos aidosti ja realistisesti tosiaan olisi vaihtoehtona sellainen tilanne, jossa kaikki pelit toimisivat yhdellä alustalla.

Olisi hauskaa, jos vaikkapa musiikkiin tulisi joku vastaava nimenomaan rautaan liittyvä rajoite ja joku alkaisi puolustamaan sitä, että onhan se nyt parempi, että Taylor Swiftiä voi kuunnella vain Sonyn laitteilla - ja väittäisi sen olevan parempi nimenomaan kuluttajalle :D
 
Juu, eiköhän Sony reagoi sillä että PC portit sitten myöhästyy yms. Jos tälläiset asiat joskus tapahtuu.

Näin nimenomaan, kyllä markkinajohtajan reaktio olisi tosiaan hyvinkin todennäköisesti rajoittaa PC-julkaisuja, jos se isommin alkaisi vaikuttaa heidän oman raudan myyntiin.

Ja koska lopulta Sony on kuitenkin hardwareen keskittynyt firma ja myy konsolin lisäksi paljon muutakin lisävarustetta, niin heillä on tietenkin eniten menetettävää tässä myös tässä mielessä.

Kuten kaikessa, ne haastajat useimmiten joutuvat hakemaan uutta hanakammin kuin markkinajohtajat, niinhän se on konsolimarkkinoillakin.

Ainakaan se, että omistaa useita konsoleita, ei ole kyllä mikään todiste siitä, etteikö omaa suosikkia ole.

Itseäni lähinnä huvittaa nämä haittafanittajat, jotka eivät keskity siihen omaan suosikkiin, vaan käyttävät uskomattoman paljon energiaa siihen, että pääsevät jokaisessa yhteydessä vihaamaan inhokkejaan.
 
En minä oikein usko että tuollainen xbox-PC olisi kovinkaan järkevä veto. Xboxin idea on kummiskin ottaa halvempi konsolirauta takaisin pelimyynnillä, ja avaamalla muut kauppapaikat, laitetta pitäisi myydä kalliimmalla.

Siinä taas ei kovinkaan hyvin toimi 7v sykli, vaan muilta valmistajilta tulisi kilpailua vähän joka vuosi. Ehkä xboxistin unelma, muttei minusta kovinkaan järkevä veto Microsoftilta, luultavasti ottaisi vaan turpaan valvelta, asukselta ym.


Tätä olen koettanut useammassakin ketjussa tuoda täällä esille, että pelaajan kannalta parasta olisi jos mahdollisimman monen pelin saisi mahdollisimman monelle laitteelle. Mutta tätä on sitten tyrmätty tyyliin ”Nintendon rautainnovaatiot kuolisivat” yms. argumenteilla.
Nintendon myynti perustuu yksinoikeuspeleihin vaikka Nintendo fanipojat väittävät switchin graafisen laadun olevan samalla tasollaxboxin tai ps5:n kanssa. . Nintendon pelejä ei ole tulossa muille alustoille. Ainakaan mitään merkittäviä julkaisuja.

Sonyn kannalta en näe mahdottomana tai välttämättä edes oman konsolin myyntiä laskevana tekijänä sitä, että sen pelit tulisi muille alustoille, koska playstation myy pitkälti brändin ansiosta. Ja koska nykyään moninpelit ovat tärkeitä niin monet ostavat pleikkarin koska muillakin on.

Microsoftin kannalta voisi olla kannattavaa lähteä käsikonsolimarkkinoille, koska nykynuoret ovat tottuneet pelaamaan mm. puhelimella busseissa yms. joten markkinaa saattaisi olla. Toisaalta tässä ongelmaksi muodostunee laitteen koko. Puhelin kulkee taskussa joka tapauksessa niin miksi kantaa mukana toista pelilaitetta. Microsoft kännykkä-käsikonsoli olisi siis vastaus tähän.
 
Ylös Bottom