Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Yksinoikeudet edistävät innovaatiota ja ovat vain hyväksi kuluttajille, kun jokaisen yhtiön täytyy kehittää kilpailukykyisiä tuotteita houkuttelemaan asiakkaita luokseen. Historiallisesti konsolisodat olivat parasta mahdollista aikaa pelaajille, sillä kaikkien yhtiöiden täytyi pistää paremmaksi niin teknologian, softan kuin hintojenkin suhteen vuodesta toiseen. Joka kerta kun suuryhtiöt ovat laittaneet kaiken saman katon alle, niin tarjonta on heikentynyt ja hinnat ovat nousseet. Näin tulee käymään myös pelien kanssa, jos visiot yhdestä jaetusta alustasta käyvät toteen.
Tässä on toki hyvä pitää mielessä ja suurimmat ja merkittävimmät erot erilaisten yksinoikeuksien välillä. Itse 'alusta asti' innovoidut, rakennetut ja kehitetyt ovat hyväksi kuluttajille ja alalle, koska ne ajavat väkisin eteenpäin innovaatiota ja pakottavat kehittämään ja keksimään uutta. Vastaavasti yksinoikeuksien ostaminen multiplattarimarkkinoilta itselle, ja samalla muilta pois, ei vie alaa eteenpäin, eikä yleensä edistä juuri minkäänlaista innovaatiotakaan.

"Tehdään uus vitososa paremmilla graffoilla tähän ennen multiplattarina olleeseen sarjaan" ei edistä, eikä kehitä alaa siinä määrin, kun itse jonkun uuden kehittäminen. Liiallinen polarisaatio ja polarisoituminen on vain pahaksi.
 
Yksinoikeudet edistävät innovaatiota ja ovat vain hyväksi kuluttajille, kun jokaisen yhtiön täytyy kehittää kilpailukykyisiä tuotteita houkuttelemaan asiakkaita luokseen.

Noin yleisesti ottaen, kilpailu nimenomaan pitää huolen siitä, että markkinat pysyy kuluttajalle suotuisana, siksi nimenomaan Walled Garden ja konsoliraudan omistajan asema monopolina on pitänyt digikaupan hinnat niin korkeina. Haluan nyt huomauttaa myös, että digikaupan avaaminen konsolilla ei myöskään poista mahdollisuutta tehdä yksinoikeuksia.

Sinä siis nimenomaan tähän kuitenkin liitit alan luovuuden, niin pakko sanoa, että harvoin kuulee monopolin olevan luovuudelle hyväksi ja että Walled Garden olisi nimenomaan innovaatioiden takana.

Siitä olen luonnollisesti samaa mieltä, että mitä enemmän konsoliraudan valmistajat kilpailevat, sitä terveellisemmät markkinat meillä on.

Riippuu siitä, keneltä kysytään. Microsoft tuskin pitää kauhean kannattavana bisnesmallia, jossa he subventoivat laitetta jota käytetään Steam-alennuskampanjoiden hyödyntämiseen.

Jep, siksipä aikasemminkin nostin esille, että en näe tämän kaupallisen puolen logiikkaa Microsoftin kannalta.

Mutta enpä olekaan Microsoft, joka tämän yhtälön joutuisi jotenkin ratkaisemaan. Kuten sanottua, PC:n ja konsolin parhaat puolet yhdessä paketissa on mielenkiintoinen teoria kuluttajalle, siksi nämä huhut ovat kiinnostavia.
 
Ylös Bottom