Fabre#4
Well-Known Member
Tässä on toki hyvä pitää mielessä ja suurimmat ja merkittävimmät erot erilaisten yksinoikeuksien välillä. Itse 'alusta asti' innovoidut, rakennetut ja kehitetyt ovat hyväksi kuluttajille ja alalle, koska ne ajavat väkisin eteenpäin innovaatiota ja pakottavat kehittämään ja keksimään uutta. Vastaavasti yksinoikeuksien ostaminen multiplattarimarkkinoilta itselle, ja samalla muilta pois, ei vie alaa eteenpäin, eikä yleensä edistä juuri minkäänlaista innovaatiotakaan.Yksinoikeudet edistävät innovaatiota ja ovat vain hyväksi kuluttajille, kun jokaisen yhtiön täytyy kehittää kilpailukykyisiä tuotteita houkuttelemaan asiakkaita luokseen. Historiallisesti konsolisodat olivat parasta mahdollista aikaa pelaajille, sillä kaikkien yhtiöiden täytyi pistää paremmaksi niin teknologian, softan kuin hintojenkin suhteen vuodesta toiseen. Joka kerta kun suuryhtiöt ovat laittaneet kaiken saman katon alle, niin tarjonta on heikentynyt ja hinnat ovat nousseet. Näin tulee käymään myös pelien kanssa, jos visiot yhdestä jaetusta alustasta käyvät toteen.
"Tehdään uus vitososa paremmilla graffoilla tähän ennen multiplattarina olleeseen sarjaan" ei edistä, eikä kehitä alaa siinä määrin, kun itse jonkun uuden kehittäminen. Liiallinen polarisaatio ja polarisoituminen on vain pahaksi.