Pelialan suurimpia ongelmia ovat alan keskittyminen, johtajien puupäisyys ja innovaatioiden surkastuminen näiden asioiden johdosta. Videopelimarkkinoilla on käytännössä kolme konsolipeluria ja pc, joista jokainen toimii hieman eri tavalla.
Nintendo hiihtää omia latujaan ja luottaa omiin pitkäaikaisiin nimikkeisiinsä ja niiden kehittämiseen. Aina silloin tällöin sieltä kuitenkin tulee myös uusia oivalluksia. Pelipuolella asiat ovat lähtökohtaisesti kunnossa, mutta kieltämättä raudassa piilee parannettavaa. Vaikka itse pidän Switch 2:sta erityisen paljon, niin onhan se auttamatta vanhentunutta kamaa verrokkeihin nähden. Ongelmat tulevat esiin erityisesti kolmannen osapuolen peleissä.
Sony tuli tunnetuksi hyvistä yksinpeleistään, joiden tuotannon se on ampunut alas tehokkaasti PS5-kaudella. Piti saada pikavoittoja nettipeleistä, mutta tulikin Concordin kaltaista paskaa ja lukuisia peruuntuneita projekteja. Matkan varrella on osteltu kulahtanut Bungie täysin ylihintaan, joka vieläpä teki niin niche-nettipelin, että sitä pelaa kolme ihmistä maailmanlaajuisesti. Sitten vielä Japanin studion ja Bluepointin kaltaiset tekijät pois laatua nostamasta, keskisormi pelaajille fyysisen median alasajon myötä ja ihmetellään, että miksi homma ei toimi. No toimiihan se tietty sillä korporaation olennaisella mittarilla katsottuna.
Microsoftilla on omia pelisarjoja, jotka saivat aikanaan arvostusta osakseen. Ne profiloivat xboxin omana juttuna, kunnes homma lähti laukalle. Osteltiin studioita ja julkaisijoita pois vapailta markkinoilta noin 100 miljardilla dollarilla, pistetään nimikkeitä pelipassiin ja hämmästyttiin, kun tilaajia ei ollutkaan 100 miljoonaa ja homma tuotti vain persnettoa. No irtisanomisillahan siitä selvitään. Kaikki oli xbox ja mikään ei ollut xbox. Ratkaisuksi ongelmaan palkataan uudeksi pomoksi tekoälyhahmo, joka palvelee konsolisotureita sosiaalisessa mediassa. Ensin linjattiin, että keskitytään isoihin nimikkeisiin. Alle vuosi myöhemmin kerrotaan, ettei ilman uusia innovatiivisia nimikkeitä tulla toimeen. Tämä ulostulo hetki sen jälkeen, kun on poistettu studioita, jotka juuri tällaisia pelejä ovat tehneet. Punaista lankaa saa etsiä kissojen, koirien ja mummojen kanssa sellaista löytämättä. Tällä hetkellä xbox-pelaajilta kysellään, että mitäs jos poistetaan kilpailijoiden käsistä nämä pitkäaikaiset monialustajulkaisut. Veikkaan, että kovin moni ei ylläty tuon kyselyn lopputuloksesta. Jos se siitä toiminnaksi muuttuu, niin voittajia tässä ovat [ ] ja [ ].
No sitten on vielä pc. Ei siis Windows tai xbox-pc vaan pc. Täältä jokainen löytää varmasti sen oman polkunsa, kun Linuxin pelikunnon kohentuminen on luonut oikeasti vaihtoehtoja. Raudasta lähtien voit muokata kokoonpanoa, asentaa mieluisen käyttöjärjestelmän ja sitten kauppapaikan tai pari. Erilaisia ison ruudun kokemuksia on löytynyt jo vuosien ajan, mikäli konettaan haluaa esimerkiksi olohuoneessaan käyttää. Monipuolisen muokattavuuden mukana tulee kuitenkin aina myös se kolikon kääntöpuoli, eli jokin yhdistelmä ei välttämättä toimi. Ainakaan ilman säätämistä. Mitä enemmän säätämistä, sitä kauempana ollaan konsoleista.
Kaikilla on siis enemmän tai vähemmän haisevaa tavaraa vaipassa, mutta vaihtoehtoja on toistaiseksi ollut. Jos ala keskittyy entisestään, niin vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Ja vaihtoehtojen vähyydestä puhuttaessa käytettävissä olevien kauppapaikkojen määrä ei ole ainoa mittari. Siinä voi myös pohtia sitä, että mihin se oma raha päätyy ostopaikasta riippumatta. Kun ala keskittyy muutaman toimijan ja ennen kaikkea muutaman nimikkeen ympärille, ei innovaatiolle ole oikein tilaa. Joka alustalla on pakko olla ne muutamat jättinimikkeet, että homma kulkee. Suosiosta huolimatta nämä nimikkeet harvemmin ovat niitä, joiden innovatiivisuutta tarkastellaan ihaillen. Johtajien silmissä luonnollisesti riskittömämpi jatko-osa, tuttu brändi ja jatkuvalla rahastuksella ylläpidettävä peli on houkuttelevampi vaihtoehto kuin uusi Ico.
Kilpailu ei tosiaan ole pelkkää ajatusta vaihtoehtoisesta laitteesta tai kaupasta, vaan myös siitä, että millaisia pelejä ylipäätään tehdään ja millä ehdoilla niitä pelataan. Sen vuoksi pienet studiot, uudet pelisarjat ja fyysiset julkaisut voivat nousta arvoon arvaamattomaan. Oma kysymysmerkkinsä on tekoälyn mukaantulo, joka todennäköisesti kasvattaa julkaisujen määrää merkittävästi. Jos katsoo pelkästään tämän vuoden loppupään julkaisuaikataulua, niin herää kysymys, että onko tälle kaikelle lopulta enää yleisöä, näkyvyyttä tai taloudellista pohjaa?