Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation VR - lasit virtuaalitodellisuuteen

Minun mielestä peliarvostelijoiden tulisi kertoa pelistä vain objektiiviset faktat eli mitä eri liikumisvaihtoehtoja pelissä on, ja onko siinä asetuksia joilla voi vähentää pahoinvointia. Toki pisteitä voi vähentää puuttelisten asetuksen takia kunhan kertoo syyn lukijoille. Peliarvosteluja tehdään muille eikä itselle joten ketään ei kiinnosta arvostelijan oma sietokyky eri liikkumismuotoihin. Näitä kannattaa mainita vain poikkeustapauksissa jos vaikka normaalisti pystyy pelaamaan sulavalla liikkumisella, mutta sitten arvosteltava peli kuintekin aiheuttaa huonoa oloa samalla liikkumismuodolla.

Jokaisen VR pelaajan pitää itse tietää omat rajansa mitkä asetukset sopivat itselle tai millä asetuksilla haluaa pelata. Esimerkiksi itse pystyn pelaamaan lähes mitä vaan, ja millä liikkumismuodolla tahansta, mutta en halua ostaa peliä kuin poikkeustapauksessa jos siinä ei voi liikkua kuin teleporttaamalla. Haluan myös säätää tatilla kääntymisen riittävän nopeaksi (360 astetta per sekunti), koska hidas kääntyminen on niitä harvoja asioita jotka tuntuvat hieman epämiellyttävältä. Tuosta tulee sellainen tunne kuin keho kääntyisi vastakkaiseen suuntaa johon pelihahmo kääntyy. Se ei aiheuta varsinaista pahoinvointia, mutta en silti pidä tunteesta.

Pahoinvointia aiheuttavat asiat voivat riippua todella pienistä asioista ja ne voivat olla myös täysin vastakkaisia eri ihmisten välillä. Esimerkiksi jollekin toiselle hidas kääntyminen sopii paremmin nopea. Tai enemmistolle suoraan eteenpäin liikuminen pitäisi olla kaikkein vähiten pahoinvointia aiheuttava sulavan liikkumisen muoto. Taaksepäin liike on vähän ongelmallisempi. Sivuttainen liike on vielä pahempi, jonka vuoksi se saattaa puuttua joista peleistä, ja on taas minulle syy jättää peli ostamatta. Kääntyminen on sitten kaikkien herkimmin pahoinvointia aiheuittava näistä perusliikkumisen asioista.

Tämäkään ei ole vielä koko totuus asiasta vaan pahoinvoinnin tulemiseen vaikuttaa myös se miten liike on toteutettu. Kuinka nopeasti pelihahmo kiihdyttää täyteen vauhtiin kun sitä haluaa liikuttaa. Toisille sopii hidas kiityvyys ja toisille nopea. Tähän mennessä Boneworks on ainut peli jossa tätä asiaa on edes saanut säätää itse. Pelintekijöillä on ilmeisesti ollut konsensus siitä että nopea kiityvyys on ainut oikea vaihtoehto joten pelaajille ei ole tarvinnut antaa sihen asetuksia. Muutama vikko sitten julkaistu Boneworks oli ensimmäinen PCVR peli jossa nuo asetukset oli ja vaikka mikään vaihtoehdoista ei taaskaan aihettanut mitään huonoa oloa niin jotkus asetukset kuitenkin tuntuvat paremmilta kuin toiset.

Tämän sulavan liikumisen ja kääntymisen lisäksi on sitten vielä muut liikkumisen muodot kuten portaiden ja tikkaiden kiipeämiset, hyppääminen ja kameran tärinät joita en rupea tässä käymään läpi sen tarkemmin. Viestin pointti tiivistettynä kuintekin on se että syyt pahoinvoinnille voivat riippua todella pienistä asioista joten jokaisen tulee oppia ne omalta kohdaltaan miten sitä voi välttää vai lieventää. Ja kun muistaa vielä sen perusasian että pohjimmiltaan ja yleisimmin pahoinvointi aiheuttuu aistien ristiriidasta eli silmät näkevät liikettä, mutta liikeaisti ei tunne sitä. Jos pelissä ei ole tai et käytä tälläistä liikkumismuotoa niin silloin sen ei pitäisi aiheuttaa huonoa oloa kenellekään. Mutta valitettavasti tähänkin löytyy aina joku harvinainen poikkeustapaus.
 
Hieman on alkanut AIM ohjain kiinnostamaan. Onko se ns pakkohankinta vr pelien ystäville? :)

On jos haluaa uppoutua peliin täydellisesti, sama homma, kuin ratti autopeleissä. Tietysti, jos nauttii pelinsä mielummin sohfalla lokoillen, niin ihan turha. Ainut miinus, aim controlleri lähtee joissakin peleissä helposti driftaamaan ja kamera rajoittaa yleensä tähtäämisen tiettyyn suuntaan. Borderlands 2 jostain syystä ei driftaa ikinä ja voi tähtäillä 360’, toteutettu siis todella hyvin.
 
VR pelit pitäis arvostella semmoinen ihminen joka pelaa aktiivisesti VR pelejä, monilla sivustoilla arvostelijat tuntuu olevan semmoisia jotka silloin tällöin pelaa ja sitten valitellaan huonosta olosta sun muista jutuista, tämän takia tuleekin katsottua arvostelut youtuben VR kanavilta.
 
VR pelit pitäis arvostella semmoinen ihminen joka pelaa aktiivisesti VR pelejä, monilla sivustoilla arvostelijat tuntuu olevan semmoisia jotka silloin tällöin pelaa ja sitten valitellaan huonosta olosta sun muista jutuista, tämän takia tuleekin katsottua arvostelut youtuben VR kanavilta.

Juu sama, vr-arvostelut tulee katsottua siihen erikoistuneilta tyypeiltä. Yleensäkkin, arvostelian on hyvä olla genren kokenut konkari, joka osaa kiinnittää huomiota tärkeisiin asioihin, eikä haksahda kliseisiin.
 
Meni hetki, että löysin tämän vanhan viestini. Oli kulunut enemmän aikaa kuin muistinkaan.

Osaako kukaan sanoa, että millä todennäköisyydellä nuo lasit toimisi tällaisen "silmävammaisen" käytössä.
Esim 3d telkkarin kuvan näen jopa 3d lasien kanssa aina kahtena.

Kuten sanottu niin multa puuttuu yhteisnäkö, stereonäkö whatever you want to call it.
Eli silmälääkärissäkin kun katsellaan sitä vihreää rinkulaa ja punaista ruksia niin näen vain toisen niistä, koska osaan katsoa kohdetta vain yhdellä silmällä kerrallaan.
Päätin kuitenkin ostaa psvr:n, koska googlella löysin viestejä joissa sellaisetkin ihmiset ovat pelanneet ihan tyytyväisenä joilla on toinen silmä täysin sokea.

En tiedä mitä tämän ongelman takia missaan vai missaanko mitään, mutta voisi kuitenkin helposti luulla, että omassa tapauksessa vr lasien käyttö olisi sama kuin vain tuijottaisi telkkaria läheltä.
Kuitenkin driveclubissa, gt sportissa ja dirt rallyssa se auton sisusta näyttää ihan oikean kokoiselta ja se hanttarin ovi oikeasti näyttää olevan siellä jossain metrin päässä.
Skyrimissa luonnossa seikkailu ei pahemmin saa mitään isompia fiiliksiä aikaan, mutta sitten taas talojen sisustat ja vanhat rauniot ja niiden luolastot toimii erittäin hyvin.
Kerran istuin vanhalle valtaistuimelle ja koska istun sohvan toisella puoliskolla niin sen käsinoja oli samalla kohdalla mitä istuimen käsinoja pelissä joten siihen nojaaminen luo hieman saman illuusion kuin ratin käyttäminen autopeleissä.
Myös robinsonissa se mukana kulkeva dinosaurus näytti siltä, että se oikeasti olisi siinä vieressä ja sitä olisi monesti halunnut taputtaa päälaelle tai jtn.

Sitten taas astro botissa on monta kohtaa joissa en oikeasti osaa kertoa kuinka kaukana joku taso oikeasti on vaan mun pitää luottaa täysin niihin jaloista tuleviin lasereihin.
Kuitenkaan tosielämässä mulla ei ole ongelmia etäisyyksien kanssa jos joku sitä miettii.

Toisaalta tuo oma ongelma saattaa myös vaikuttaa positiivisesti siihen, että en kärsi oikeastaan ollenkaan vr pahoinvoinnista.
RE 7:n alussa sitä oli kunnes laittoi kameran herkkyyden maksimiin ja dirt rallyssa tuntuu päässä aina kun joutuu peruuttamaan auton pois penkasta ja pysähtyy.
Muuten kaikki on ok.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli laitettua tämän videon inspiroimana itsekkin kamera ylemmäs kun se oli tähän mennessä TV:n päällä, tosi hyvin toimii seuranta eikä tule enää vaikkapa Farpointissa sitä perkeleen kehikkoa. Jos ei löyty seinäpidikettä niin tuohon PS4 kamerapidikkeeseen voi vaikka porata ruuvinmentävän reiän ja ruuvata se seinään kiinni.

 
Tuli laitettua tämän videon inspiroimana itsekkin kamera ylemmäs kun se oli tähän mennessä TV:n päällä

Täällä on riittänyt kun kamera on television päällä. Joissain harvoissa peleissä joissa on pitänyt hyppiä/kurottautua on sitten menty yli rajojen.
 
Tuli laitettua tämän videon inspiroimana itsekkin kamera ylemmäs kun se oli tähän mennessä TV:n päällä, tosi hyvin toimii seuranta eikä tule enää vaikkapa Farpointissa sitä perkeleen kehikkoa. Jos ei löyty seinäpidikettä niin tuohon PS4 kamerapidikkeeseen voi vaikka porata ruuvinmentävän reiän ja ruuvata se seinään kiinni.


Tein saman ja nostin kameraa reilusti ylöspäin. Tuo auttaa kyllä todella paljon. Kädet ei tule lasien ja kameran eteen, mikä vähentää driftaamisen olemattomiin. Sekä nyt voi koskettaa maata tai kurkottaa niin ylös kuin haluaa ja ohjaimet ei mene kameran ulkopuolelle.
 
No voi hittolainen. Itselläni on kamera töllön päällä kiinni ja hieman itseäni korkeammalla mutta nyt pitäisi siis vetää se seinään kiinni. Mitenhän tämän saisi perusteltua pääesikunnalle eli vaimolle? Parempi feng shue?
 
Pitäiskö tuon psvr boxin läpi kulkea surround ääni vai johtuuko ongelma vaan mun telkkarista?
Mulla menee siis kuva ja ääni hdmi:llä telkkariin ja telkkarista ääni optisella vahvariin.
Jos signaali kulkee tuon boxin kautta niin vahvarille tulee vain stereo ääni riippumatta siitä mitä pleikkarilla pelaa.
Sinänsä tuo ei iso ongelma ole, koska jos pelaan vr pelejä niin keskityn vain niihin joten johtoja ei tarvitse olla vaihtamassa edes viikottain.

psvr setti on v2 mallia ja heti kun tuon boxin jättää pois välistä niin surround toimii kuten aina.
 

Jo kolmas VR:n parissa työskennellyt studio ajetaan alas Sonyn toimesta UK:ssa. Onko tämä osa suurempaa kuvaa vai eikö vaan ole saatu tarpeeksi aikaan. Viimeaikaisten myyntitilastojen valossa alan kallistumaan ensimmäiseen vaihtoehtoon.
 
Jo kolmas VR:n parissa työskennellyt studio ajetaan alas Sonyn toimesta UK:ssa. Onko tämä osa suurempaa kuvaa vai eikö vaan ole saatu tarpeeksi aikaan. Viimeaikaisten myyntitilastojen valossa alan kallistumaan ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Ainakin tässä tapauksessa ko. studio ei ilmeisesti ole saanut ulos mitään konkreettisempaa VR:ää, joten sulkeminen olisi kyllä ihan loogistakin.

Aiempiinkin liittyen, toinen teki Rigsin ja toinen driveclubin josta oli se VR porttaus. Ei välttämättä liity VR:ään panostukseen suoraan, koska kovin vähän nämä ovat aikaiseksi saaneet.
 
Hämmentävän nopea kehitys ollut tällä tsekkiläisellä studiolla Beat Saberin parissa. Perustettu kaksi vuotta sitten ja ovat nyt jo niittäneet pelillään mainetta VR:n killerappsina. Lopulta tekivät tilin Facebookin ostettua studion.

 
Nyt on ainakin telia sekä elisa saaneet move kapuloita varastoon ja vaikka mulla toimivat kapulat onkin niin ostin telialta ihan vaan varalle uudet myös.
36kk korottomalla osamaksulla nuo on 2.5e/kk joten parempi ottaa varalle vaikka ei koskaan tarvitsisi, kun paskalla tuurilla käy niin, että toinen noista ties kuinka monta vuotta vanhoista kapuloista hajoaa ja nuo on taas ihan kaikkialta loppu.
 
Sony tutkii mahdollisuuksia miten PSVR voisi hyödyntää vielä paremmin konserteissa ja urheilutapahtumissa, pelaamisen ohella.

“The challenge is how we can conduct live [concerts] remotely that are both immersive and real time,” Mr Yoshida said on Wednesday. “We are experimenting with streaming of concerts using VR but the key is how we can offer the experience more smoothly.”

 
Kun tuossa vapun korvilla hankin LG 55-tuumaisen C9-telkkarin, tuli ensimmäisen PSVR-mallin HDR-läpiviennin puute pieneksi ongelmaksi.

Jonkin mutkan kautta löysin kuitenkin Redditistä ohjeet, jossa noin kympin HDMI-jakajalla saisi HDR:nkin käyttöön ilman jatkuvaa johtojen irrottelua. Juuri sitä vinkattua kilkettä ei Suomesta saanut, mutta Verkkokauppa möi Fuj:tech-brändillä ulkoisesti täysin identtistä askia 9,90 eurolla. Vaikka tuotekuvaus puhuikin vain HDMI 1.4:stä, ja pakkauksessakin luki pahaenteisesti ”FullHDkytkin”, menee tuosta läpi 4K HDR 60 hertsillä ja jopa hiljattain Pleikkariin lisätyn HDCP 2.3:n kera.

Käytännössä kytkennät menevät nyt niin, että PS4 Pron HDMI-ulostulosta menee yksi piuha tuohon jakajaan, ja siitä lähtevistä HDMI-kaapeleista toinen menee suoraan telkkariin ja toinen PSVR:n Processing Unitiin (josta puolestaan menee HDMI-naru television toiseen HDMI-liitäntään).

Kun en PSVR:ää tarvitse, käynnistyy konsoli HDR:n kanssa ja siirtyy automaattisesti TV:n ekaan HDMI-sisäänmenoon. Ja sitten kun tulee tarve VR-pelailulle, sammutan konsolin kokonaan, painan jakajassa olevaa nappia, ja käynnistän konsolin uudestaan. Tuolloin signaali meneekin PU:n kautta, televisio siirtyy toiseen HDMI-inputiin (ilman HDR-tukea), ja PSVR:ää voi käyttää aivan normaalisti. Ja kun virtuaalimaailmoista haluaa siirtyä taas tavalliseen lättäruutuun, pitää Pro sammuttaa ja HDMI-mötikän nappulaa painaa.

Onhan tuossa siis oma pieni vaivansa, mutta kyllä se silti voittaa parinsadan euron PSVR v2 -mallin ostamisen.
 
Ylös Bottom