Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation VR-pelit

Uusi video ja nyt on hieman tuoreempaakin peliä tarjolla eli tiistaina julkaistu maskmaker ja 1.5 viikkoa sitten julkaistu Altdeus: Beyond chronos.



Doom 3 vr 00:00
Five nights at freddy's: help wanted 03:54
How we soar 10:43
Maskmaker 12:29
Altdeus: Beyond chronos 15:36
Angry birds: Isle of pigs 20:02
Statik 21:40

Maskmakerin kohdalla mainittu nykiminen / stutterointi näkyy aika hyvin without parolen arvostelussa kohdasta 2:45 eteenpäin.
 

Kiitokset taas. Doom 3 VR jää odottamaan alennusmyyntejä ja/tai hetkellistä isompaa mielitekoa. Latailin flat-version kun Doom Slayers Edition oli tarjouksessa 15 euron hinnalla (siinä on mukana myös ekat kaksi Doomia ja vuoden 2016 mainio uusioversio).

Star Wars-flipperi oli ilmestynyt Storeen. May the 4th meni jo mutta silti tuo kiinnostaisi jonkun verran. Pinball FX2 on yksi eniten pelaamistani VR-peleistä, johon tulee palattua yhä uudestaan. Onkos kellään kokemuksia SW-flibusta?
 
^ Ihan samaa laatua tuo näyttää olevan mitä fx2, mutta without parolen Bryan sanoi streamissaan, että peli kaatui välillä randomisti ja joka kerta kun meni tsekkaamaan leaderboardin.
Lisäksi kuva täytyy keskittää jokaisen "vr minipelin" jälkeen sillä muuten se pöytä on useamman metrin päässä.
Tiedä sitten onko tuota vielä päivitetty.

Muuten kyllä pitäisi laadun olla kohdillaan ja erillaista avattavaa koristetta siihen huoneeseen on vaikka kuinka ja nyt tuossa on tarjolla myös jonkinlainen kampanja moodikin jossa on tietyt tavoitteet.
 
Solaris julkaistiin tänään ja hintaa pitäisi olla ekat kaks viikkoa vain kympin verran ps+ jäsenille, mutta eipä tuota suomi storesta näytä löytyvän.
Brittien puolelta kyllä löytyy.

 
^ Ihan samaa laatua tuo näyttää olevan mitä fx2, mutta without parolen Bryan sanoi streamissaan, että peli kaatui välillä randomisti ja joka kerta kun meni tsekkaamaan leaderboardin.
Lisäksi kuva täytyy keskittää jokaisen "vr minipelin" jälkeen sillä muuten se pöytä on useamman metrin päässä.
Tiedä sitten onko tuota vielä päivitetty.

Muuten kyllä pitäisi laadun olla kohdillaan ja erillaista avattavaa koristetta siihen huoneeseen on vaikka kuinka ja nyt tuossa on tarjolla myös jonkinlainen kampanja moodikin jossa on tietyt tavoitteet.
Ensitunnelmat: tämä on juuri sitä mitä pitikin. Näppituntuma on kestosuosikki FX2 VR:n jälkeen hyvinkin tuttu, ja pelaaminen on hauskaa alusta alkaen. Pöydän ympärillä tapahtuu kaikenlaista, kuten FX2:ssakin. Erojakin on: tässähän on kaikenlaista keräiltävää millä koristella faniluolaa, ja siellä voi liikkua vapaasti.

Mulla tämä ei oo kaatunut kertaakaan, tosin en ole mennyt katsomaan leaderboardeja. Yhden minipelin jälkeen tuli pieni sivuttaissiirtymä, jolloin keskitin kuvan. Mutta tuommoista varsinaista pöydän siirtymistä ei oo tullut vastaan. Erona FX2:ään on siis myös se, että minipelit voivat hypätä kokonaan toiseen näkymään, eli kaikki eivät tapahdu pelkästään pöydän omalla näyttötaululla. Ja mikä ettei, onhan se vaikuttavampaa valomiekkailla Vaderin kanssa tällä tavalla.

Pöytien teemat osuvat omaan SW-makuuni hyvin: alkuperäinen trilogia, Rogue One jne. Ne tuntuvat varsin tasavahvoilta, mutta lopullinen mielipide muotoutuu vasta pitemmän pelaamisen jälkeen. Pöytiä on kahdeksan, joten 24,95 hinta on aika okei.
 
Stawa flipperi sai päivityksen mukana uuden pöydän ja hieman tarkemman kuvan.

Star Wars Pinball VR – 2021.05.27. Patch

– Star Wars Pinball: Han Solo pinball table is now available for free!
– Accessibility menu added in the in-game pause menu. Players can now change their distance, height, and are able to turn on a Tilted View function to reduce neck strain.
– Increased Pixel Density on PS4 and PS4 Pro – Higher pixel density will allow finer details to be visible and contribute to an overall more realistic image.

Ei muuten löydy vieläkään tuota solarista meidän storesta.
Onkohan siinä taas se klassinen syy, että pelin kuvausta ei ole suomeksi joten sitä ei tule tarjolle.
Kysymys kuuluukin, että jos tuon takia pelejä jätetään laittamatta kauppapaikalle niin onko tekijät tuosta edes tietoisia.
 
En tiedä onko virhe vai ei, mutta racket fury pingis on ps+ jäsenille ilmainen.

Tuli sitten ostettua jenkkien puolelta tuo solaris ja olisi se kiva jos voisi steamin tyyliin ottaa rahat takaisin.
Peli on alle kolme viikkoa vanha, sitä hypetettiin redditissa, hintaa plussalaisille 12$ ja jotkut on siitä jo platinankin hinkanneet joten miks helvetissä mä en löydä yhtäkään matsia.
Kahtena eri ajankohtana testasin ja oli siellä joku toinen mun lisäksi. Sen kanssa sitten tapettiin toisiamme warm up sessiossa kymmenisen minsaa kunnes toinen kyllästyi odottamaan jos saataisiin vielä kuus pelaajaa lisää.

Eniten ärsyttää se, että tuo oli pitkästä aikaa sellainen moninpeli josta jopa kiinnostuin ja mulla ei ollut edes odotukset korkealla.
Ajattelin, että jos tuota jaksaisi vaikka neljä tuntia pelata ja olisi ihan kivaa kokoajan niin olisi se jo hintansa arvoinen. Taisi olla liikaa toivottu tuokin.
 
Ostin nykyisestä alesta until you fallin vaikka en yleensä roguelite peleistä välitäkään.
Tänään pelasin kolme tuntia ja pääsin kahdesti toiseen pomoon asti helpoimmalla ja nyt on oikea olkapää kipeä.
Huomenna lisää yritystä ja aseiden päivitystä paremmaksi.
Taistelu tavallaan tuo mieleen quick time eventit sillä peli näyttää aina mihin kohtaan miekka täytyy torjumista varten laittaa ja mihin suuntaan sivaltaa maksimi vahinkoa varten sitten kun tulee oma vuoro kunnolla kurittaa.

Tuosta huolimatta tämä on mun mielestä helvetisti parempi miekkailupeli mitä swordman, koska tämä toimii teknisesti kuten kuuluu.
Liikkuminen hoidetaan tässäkin valitettavasti eri napeilla, mutta yleensä tässä kuitenkin syöksytään vaan dashilla vihun kimppuun joten tuo ei tuota sellaisia ongelmia mitä swordmanissa.
Hintaa nyt 15e.

 
Onko tätä alvoa kukaan pelannu?
Eihän tämä firewallin tasolle yllä millään..mut mukavampi tempo on..

Ku mitä läppäriä kytätä tai suojata

Äänet aika hanurista..ja toisinaan näkymätön vihu ampu luolassa..joskus yksinään kentällä..ja kaverit jyystää seinää..eli tökkiihän tämä..aseissa ei palkit juuri muutu
Missä ilmotetaan damaget jne . tähtäimiä vaan saa vaihdettua jahka pojoja kerää.

Jospa tämä vielä päivittyy paremmaksi..toki on tämä jo parempi ku medal of honor
Oliko Alvosta muilla kokemuksia? Onko jo päivittynyt paremmaksi? Taitaa olla alelaarikamaa, Solariskin näytti olevan tulleen Suomi-storeen, ilman PSPLus alennuksia tosin.

Mitkä on parhaita AIM-pelejä atm?
 
PSVR-pelinä aloittanut The Persistence on nyt maksutta päivitettävissä PS5-versioon, joka kulkee nimellä The Persistence Enhanced Edition. Vitos-Pleikalla ei VR:nä pääse kuitenkaan pääse pelaamaan, mutta luvassa on dynaamista 4K-tarkkuutta käyttävä 60 fps -tila tai 4K@30 fps RT-efektien kera. Valaistusta, varjoja, partikkeliefektejä, äänimaailmaa sun muuta on sorvattu paremmaksi, ja DualSensen ominaisuuksiakin mainostetaan käytettävän hyväksi.

 
Otan kommenttini until you fallin kontrolleista takaisin.
Lyhyesti sanottuna, vittu mitä paskaa.
Mitä pidemmälle peli etenee niin sitä tärkeämmäksi hyvä ohjaus tulee, mutta simppelin "pidä move nappia pohjassa ja kallistele kapulaa" ohjauksen sijaan meillä on kahdeksan eri nappia liikkumiselle.
Dash sekä kävely eteen ja taakse, kääntyminen ja strafe oikealle ja vasemmalle.
Lisäksi click turning kääntyy välillä ihan normaalisti ja välillä se yrittää auttaa kääntymällä kohti vihollista joka oikeasti sotkee suuntavaiston joka helvetin kerta.
Kun selaa steamin foorumia niin tuostakin on annettu palautetta jo early access aikaan, mutta mitään ei ole tehty.
Onko tekijät vaan laiskoja vai pitää omasta visiostaan väkisin kiinni kun ei voi edes vaihtoehtoa tarjota.

Tänään pääsin toisen kerran viimeiseen kenttään ennen viimeistä pomoa joka on niin kapea alue, että siinä mahtuu just pari ihmistä olemaan vierekkäin.
Peli tietenkin heittää vastaan kaksi isoa vihollista lekan ja kilven kanssa ja kun niiltä saa ekan kerroksen kestävyyttä pois niin niistä tulee reippaasti agressiivisempia ja kentän kapeuden sekä paskan ohjauksen vuoksi niistä on aika turha yrittää päästä ohi.
Lisäksi tuolla on viellä yksi vihollinen jota vihaan yli kaiken eli sellainen joka heittelee sua jollain aseilla kaukaa ja kun syöksyt lyömään sitä niin se loikkaa sun yli kauemmas selän taa.
Sitten kun tuollaisia on kolme kentällä niin riemu vasta repeääkin. Toki siellä on jotain isompiakin tyyppejä vielä samaan aikaan.

Tämä kaikki siis helpoimmalla relaxed vaikeustasolla. Juu ihan helvetin rentoa on kyllä.
 
Ajattelin antaa solarikselle vielä yhden mahdollisuuden ja laitoin sen tuonne taustalle samalla kun istun tässä koneella nauttimassa alkoholia.
Ainakin vielä vaikuttaa siltä, että jos kaverilistalla ei ole seitsemää pelaajaa joka tuota pelaa niin ei kannata ostaa.

Rakas päiväkirja...
klo 18 ei edes yhtä pelaajaa
klo 18.15 kaksi pelaajaa
klo 18.20 yksi pelaaja
klo 18.28 vain minä

uusi haku

klo 18.37 - 19.03 ei ketään
klo 19.04 - yksi pelaaja

Miksi kukaan tekee pelkän moninpelin vr alustalle kun lopputulos on tämä.
Ai niin sen takia, että joku idiootti (minä) ostaa sen ja sitten nauretaan matkalla pankkiin.
Noh odotellaan vielä pari tuntia ja mulla on ohjain vieressä joten voi helposti aina laittaa etsimään matsia.
Yhtäkään matsia en ole vielä kuitenkaan päässyt pelaamaan ostamisen jälkeen joten on helppo todeta etten tule ikinä enää ostamaan yhtään vr peliä joka tarjoaa pelkän moninpelin.

edit:

Joo antaa olla. 2.5 tuntia eikä yhtäkään matsia ja ainoastaan kerran oli hetken kaksi pelaajaa mun lisäksi.
Alle kuukausi pelin julkaisusta ja se on näin kuollut.
Tämän kanssa kyllä meni rahat täysin hukkaan kun ei tätä pääse edes pelaamaan.
Noh poistin pelin ja otan tuon mukana tulleen kuuden biisin soundtrackin usb tikulle jos siitä saisi edes parin euron edestä vastinetta rahalle.
 
Viimeksi muokattu:
Ajattelin antaa solarikselle vielä yhden mahdollisuuden ja laitoin sen tuonne taustalle samalla kun istun tässä koneella nauttimassa alkoholia.
Ainakin vielä vaikuttaa siltä, että jos kaverilistalla ei ole seitsemää pelaajaa joka tuota pelaa niin ei kannata ostaa.

Rakas päiväkirja...
klo 18 ei edes yhtä pelaajaa
klo 18.15 kaksi pelaajaa
klo 18.20 yksi pelaaja
klo 18.28 vain minä

uusi haku

klo 18.37 - 19.03 ei ketään
klo 19.04 - yksi pelaaja

Miksi kukaan tekee pelkän moninpelin vr alustalle kun lopputulos on tämä.
Ai niin sen takia, että joku idiootti (minä) ostaa sen ja sitten nauretaan matkalla pankkiin.
Noh odotellaan vielä pari tuntia ja mulla on ohjain vieressä joten voi helposti aina laittaa etsimään matsia.
Yhtäkään matsia en ole vielä kuitenkaan päässyt pelaamaan ostamisen jälkeen joten on helppo todeta etten tule ikinä enää ostamaan yhtään vr peliä joka tarjoaa pelkän moninpelin.

edit:

Joo antaa olla. 2.5 tuntia eikä yhtäkään matsia ja ainoastaan kerran oli hetken kaksi pelaajaa mun lisäksi.
Alle kuukausi pelin julkaisusta ja se on näin kuollut.
Tämän kanssa kyllä meni rahat täysin hukkaan kun ei tätä pääse edes pelaamaan.
Noh poistin pelin ja otan tuon mukana tulleen kuuden biisin soundtrackin usb tikulle jos siitä saisi edes parin euron edestä vastinetta rahalle.
Kuulostaapa tyhmälle ratkaisulle, tosin ei niitä pelkkiä botteja vastaan jaksa kauan pelta, mihin törmää nykyään Riftissä ja EVE:ssä. Saisi tulla ps+ peliksi, tai kunnon alennukseen, ehkä sitten tulisi riittävästi kokeilijoita. Onks sulla muuten netti Nat 2?
 
Onks sulla muuten netti Nat 2?
Juu on ja aina kun on jotain halunnut netissä pelata niin ei mitään ongelmia.
Joku redditissä totesi "You can still get games but at peek eu and USA times. Normally round 8-11pm EU time it’s relatively easy to get a match."
Mitä tuo sitten meidän ajassa tarkoittaakaan.

Joku muukin valitti, että vartin odottamisen jälkeen oli korkeintaan kaksi pelaajaa.
Ilmeisesti tuo oli ok heti julkaisussa ja silloin sen olisin ostanutkin jos se olisi ollut meillä myös tarjolla.
Ilmeisesti muutama muukin euroopan maa sai lyhyen tikun ja peli julkaistiin vasta nyt ilman ps+ alennusta.

Solaris Offworld Combat. So what happened to the PS+ discount for the EU regions who got Solaris later than all the other regions?
 
Positiivisempia asioita vaihteeksi.

Boxed in on ihan hemmetin hyvä pulmapeli ja maksaa vain 6e.
Tämä on siis klassinen yhdistä vähintään kolme samanväristä laatikkoa pysty/vaaka suunnassa niin ne katoaa.
Sulla on ase jonka väri muuttuu joka laukauksen jälkeen ja sillä voi joko muuttaa laatikon väriä tai sitten luoda uuden laatikon toisen viereen ja yksittäisiä laatikoita voi myös työntää ruutu kerrallaan eteenpäin.
Jos kaipaa lisää haastetta niin vaihtoehtona on valita vielä lisää värejä.

Liikkuminen on täysin vapaata jos niin haluaa ja voit myös valita, että tuleeko se laatikko seinä edestä, ylhäältä vai alhaalta.
Kummasti menee aivot solmuun sitä enemmän, mitä lähemmäs tuo seinä tulee.



Archangel on peli jota olen halunnut kokeilla pitkään, mutta kaksi asiaa sai odottamaan ostamisen kanssa.
Toinen oli 36e hinta ja toinen pelin vaikeus josta oli saanut lukea useamman kommentin verran.
Jenkki storesta tuon kuitenkin sai 26e hintaan joten päätin viimeinkin ostaa.
Pelasin easylla ja sillä tämä oli mukavan sujuva. Jotain varmaan kertoo se, että moni on sanonut tämän kestävän 4-5 tuntia ja mulla meni 2 tuntia eli tuo kaikki extra aika on tullut vaan kuolemisesta uudestaan ja uudestaan.

Jos tarkkoja ollaan niin tämä on vain kiskoilla kulkeva räiskintä, mutta se ei tunnu siltä.
Pelaaja on ison mechan ohjaamossa ja keskittyy vain ampumiseen, mutta välillä pysähdytään ja dialogia tiimikavereiden kanssa on kuin jossain call of dutyssa ja väliin heitellään myös välivideoita jotka valottaa hahmon menneisyyttä.

Visuaalisesti tämä on ihan helvetin hieno ja varsinkin räjähdykset ja savu efektit on komeita.
Aluksi aseita on vain kaksi, mutta niitä saa pari lisää ja kenttien välissä voi ostaa myös päivityksiä kestävyyteen, aseisiin ja kilpiin.
Tätä voi pelata joko ds4:lla tai moveilla, mutta suosittelen moveja koska silloin voit ohjata kumpaakin mechan kättä erikseen joka on aika tärkeää sillä kummassakin on eri aseet sekä energiakilvet joilla blokataan tulevat ammukset.
Läpäisyn jälkeen voi pelata myös kentät uudestaan jo avatuilla päivityksillä, mutta vaikeustasoa ei voi vaihtaa.
Tämä tulee ehdottomasti pelattua vielä uudestaan läpi joten mulle tämä on tuon 26e arvoinen, mutta se meidän hinta on kyllä ihan liikaa.



edit:

Lisätään vielä contagion vr.
Kyseessä on jälleen yksi zombi räiskintä joka on teknisesti kohtuu kehno sillä sahalaitaa on enemmän mitä zombeja eikä edes puhuvien hahmojen suuta ole animoitu mitenkään, mutta silti tykkäsin tästä enemmän mitä arizona sunshinesta.
Arizona oli kyllä hyvä peli, mutta siinä huomasi jo kaukaa, että pian tulee horde päälle kun otat jonkun tarvittavan tavaran talteen ja se olikin oikeastaan ainoa asia mitä pelissä tehtiin.
Tuon takia pelin n.2 tunnin kesto oli just hyvä.

Tässä on neljä eri "tehtävää" ja jokaisessa on eri päähahmo.
Dialogia riittää todella paljon ja ainakin mulle ääninäyttely oli ihan tarpeeksi hyvää.
Zombeja ei koskaan tule laumana päälle vaan niitä on aika harvassa ja tässä tuntuukin olevan se dialogi isommassa osassa ja kolmas kenttä vetää koko pelin tyylin uusiksi.
Siinä nimittäin ei räiskitä ollenkaan vaan päähahmona on pieni tyttö joka talon käytävälle mennessään näkee äidin syövän perheen koiraa ja ulko-ovi vaatii neljä tavaraa jotta se aukeaa.
Tämä on jo yhdistelmä ekaa ressaa ja outlastia sillä tytön vanhemmat vaeltaa pitkin taloa joka oikeasti on sellainen kartano jossa jopa Lara Croft voisi asua ja pulmat on aivan ressa tyylisiä ja esim pianoa pitää soittaa oikein jotta salaovi aukeaa.

Myöhemmin tähän tuli päivityksenä vielä neljäs kenttä joka palaa taas zombien ampumiseen, mutta sisältää myös pulmia.
Yhteensä mulla taisi mennä yli 5 tuntia joista isoin osa meni tuon kolmos kentän kanssa ja mun oli pari kertaa jo pakko googlettaa mitä pitää tehdä.
Tarina kenttien lisäksi tässä on myös free roam moodi pelin kolmella alueella jossa pitää vaan selvitä kunnes helikopteri tulee noutamaan ja lisäksi tarjolla on myös ampumarata jossa voi testailla pelin eri aseita ja suorittaa haasteita jos siltä tuntuu.
Tämähän on nyt tarjouksessa muistaakseni alle 11e ps+ jäsenille joten suosittelen varauksella.

 
Viimeksi muokattu:


Herocade 00:00
Star wars pinball 03:56
Boxed in 05:17
Archangel 06:00
Contagion VR 07:25

Herocade sisältää 9 pienempää peliä joista dreadhalls on aika yleisesti pidetty ja osa pitää sitä jopa yhtenä parhaista psvr kauhupeleistä.
Kolmen vikan pelin kohdalla käytin suoraan edellistä viestiäni tekstinä joten jos sen on lukenut niin nuo ei tarjoa mitään uutta infoa.
 
Pääsin viimeinkin pelaamaan solarista kun menin klo.22 aikoihin testaamaan.
Kolme tuntia tuli pelattua ja hauskaa oli kokoajan vaikka meno oli sitä samaa mitä codeissa yleensä eli mä tunnun kuolevan hetkessä ja toisia ei saa hengiltä millään :D
Tietenkin tuolla oli myös enimmäkseen sellaista 30-50 tason porukkaa ja minä melkein ainoa nyyppä.

Tuli myös huomattua ettei matsit vaadikaan täyttä kahdeksaa pelaajaa vaan ainakin neljällä pelaajalla matsit alkaa myös.
Vaikka hauskaa oli niin tuskin tätä tulee lisää pelattua juuri tämän ajankohdan takia sillä meitsi on yleensä klo.22 jo sängyssä katsomassa netflixia.
Nytkin tuli pelattua alkoholin ja energiajuoman voimalla.
Muutenkin tuli jo aika hyvin koko vuoden online räiskintä kiintiö täyteen joten vaikka pelejä olisi ympäri vuorokauden tarjolla niin pelaisin ehkä enää tunnin tai pari.

Tärkeintä kuitenkin, että tämän kanssa ei sittenkään mennyt rahat hukkaan ja se mukana tuleva kuuden biisin soundtrack on myös hemmetin hyvä ja se onkin tullut kuunneltua jo useamman kerran.
 
Taas yksi pöytä lisää.

Droidsista taisikin tulla yksi omia SW-lemppareistani. Hieno pöytä. Arvostin edellistäkin päivitystä kovasti: olin jo FX2:a pelatessani miettinyt että tilt-toiminto olisi hyvä ja varmaankin kohtuullisella panostuksella toteutettavissa oleva lisäys. Ja kivasti se toimiikin, pelaaminen on ergonomisempaa.
 
Ylös Bottom