Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pro Evolution Soccer 2019

No mä en juuri edes Ramosia tarvitse, kun toppariosasto on jo hyvä. Mutta kyllähän tuo rottapaska tulee upattua tottakai.
 
No niin, nyt alkaa olemaan jo tunkua tuonne LB -tontille. Ostin yhden 'magic moment stars' -agentin, niin sieltähän paljastui eräs ylipainoinen kikkarapää.
 
Tällä viikolla Hollannista erikoisagentteja(Ajax, Feyenoord ja PSV) ja tietenkin viikkoagentti. Nyt siellä on Neymarin 96 versio tarjolla toista kertaa tämän kauden aikana. Itse haaveilin 95 Modricista, mutta jäi se saamatta, vaikka kaikki kolme ostin hetken huumassa. Saldona ei ollut kuin Zapata, Jota ja Onyekuru. Kaikki kolme trainereina ulos heti, kun kärkeen eivät tuon tasoiset kaverit enää mahdu millään.

Ajaxin agetti sisälsi mielenkiintoisia nimiä, joten ostin nekin tällä viikolla. Paljolti tarjolla olleiden pakkien takia. Ensimmäisestä napsahti Dusan Tadic, jolle ei käyttöä varmaan löydy. Osuvan Barcelonalaisittain toisesta sitten Frenkie De Jong, jonka juuri eilen uutisoitiin siirtyvän kesällä isolla rahalla Barcelonaan. Täytyy ainakin ensimmäiset 10 sopparia käyttää ja testailla, millainen mies sieltä on kesällä sitten omaan suosikkiin tulossa. Viimeinen Ajax-agentti antoi sitten juuri sen, jonka toivoinkin, eli Matthijs De Ligt sieltä 87 overallina tuli ja viimeistelee tällä haavaa toppariosaston kovaan kuntoon. Häntäkin on huhuttu isolla rahalla Barcelonan suuntaan, mutta mitään virallista ei vielä ole tiedotettu...

De Ligtillä on niin paljon kehitysvaraa leveleissä(kuten myös De Jongilla), että päätin ostaa yhden defender top agentin ihan sillä mielellä, että vaikka ei mitään todennäköisesti tulekaan, niin saan ainakin De Ligtille pari leveliä niillä "turhilla" pelaajilla, jotka sieltä nousee. Tilillä oli kuitenkin melkein 530k, joten yksi agentti sinne tänne ei tuossa niin tunnu. Tosin eipä ollutkaan turha agentti se! Animaatio vei "keskelle ei mitään" eli "free agent"-pelaaja. Siinä kohtaa jo mietin, että jos agentin paras on "free agent", niin agentti on joko tosi huono tai tosi hyvä. Ja hyvähän se oli, kun hetken päästä musta pallo ruutuun! Joshua Kimmich se siinä ruudulla sitten tuli vastaan. "Hukkaan heitetyllä" 25k:lla siis myös oikea laitapakki nyt kuntoon! Kaksi muuta turhaa pelaajaa trainereiksi ja niillä De Ligt nousi jo 88 overallille.

----------------------------------Ter Stegen(91)----------------------------------
--Kimmich------------De Ligt(87)----------------Pepe(88)-------Alex Telles(88)
------------------------------------Xhaka(89)------------------------------------
----------------------Ziyech(96)-------------------David Silva-------------------
--------Messi(97)----------------------------------------------Neymar(96)------
-------------------------------------Suarez(94)-----------------------------------

Penkiltä mukaan sitten vielä rotaatioon Van Dijk, Mendy(84), Matic, Bonaventura(90), Rakitic(90), Mbappe(89) ja Cavani(93). De Jong varmaan korvaa Bonan tuossa vähäksi aikaa ihan mielenkiinnosta tulevan siirron takia.
 
Erikoisagentit jää taas väliin. Mutta ensi viikolla tulossa hyvä viikkoagentti, kertoi PES Monster striimissään. Ei vaan saa sanoa mitään siitä, mutta säästäkää XP:t sinne, jos pyöräyttelyitä aiotte.
 
Mutta ensi viikolla tulossa hyvä viikkoagentti, kertoi PES Monster striimissään. Ei vaan saa sanoa mitään siitä, mutta säästäkää XP:t sinne, jos pyöräyttelyitä aiotte.

Kiitokset tästä tiedosta! Tilillä nyt melkein 500k ja 1200 coinia, joten katsotaan, mitä noilla ensi torstaina sitten saa. Ei olisi ollenkaan hullumpaa, jos olisi oikein kunnon legenda-agentti jaossa...

Otin tuossa vielä pari matsia noilla uusilla Ajax-nuorukaisilla ja pitää kyllä kehua molempia. De Ligt on melkoinen päällikkö ja hauskasti huomasin pelaajia vertaillessani, että hänen taitograafinsa on ihan käytännössä identtinen perus Van Dijkin kanssa. De Jong pelasi kaksi matsia keskikentällä ja tehoili kivasti 1+1 jo niissä. Tietysti varmaan helpotti, kun ympärillä on Xhakan ja Ziyechin kaltaisia staroja, mutta kumminkin. Mukavasti nuorukainen hiipii toisesta aallosta mukaan hyökkäyksiin, kun MSN-kolmikko painaa kohti vastustajan maalia ja tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia. Kimmich myös tekaisi laitajuoksusta ensimmäisen maalinsa PSV:n verkkoon.
 
No mutta. Siellähän on vihdoin sellainen turnaus, jota olen toivonut HUT:n, FUT:n ja MyClubiin siitä asti, kun nuo ensimmäisen kerran näin jossain Xbox360 HUT:ssa. Rajoitettu turnaus! Nää oli loistavia HUT:ssa, kun piti rakentaa heikommista pelaajista joukkue ja pelata sillä. Ei todellakaan ollut mitään CrosbyOvechkinMalkineita jäällä, kuten ei nyt PES:ssäkään NeymarMessiLegendoita.

Max 1600 strenght, joten mustia palloja turha haaveillakaan tuonne. Osallistuuko muut? Voittoa en odota, mutta kokeilen silti. Rosterina tuonne on mun pronssi-hopea upgradejengi. Mietin vähän jos striimaan pelaamisen tuossa kun aikaa on ja yritän hunttailla voittoa turnauksesta. Tarkoitus on aloittaa striimaamaan PES:ä vakiona ja päälle hieman old school urheilupelejä nyt ainakin alkuun.

Weah-Musonda SS
Rodrygo-Valverde-Pedrinho
McKennie
Lysov-Schär TOTW-Kanon-Smolnikov
 
Kiitokset tästä tiedosta! Tilillä nyt melkein 500k ja 1200 coinia, joten katsotaan, mitä noilla ensi torstaina sitten saa. Ei olisi ollenkaan hullumpaa, jos olisi oikein kunnon legenda-agentti jaossa...
Mun piti ostaa vain Pogba marketista ja sitten se vaadittava SS ***** Messiä varten, mutta nähtyäni Pogban hinnan, ei tartte kyllä harkitakaan. Joku 500-600k XP:tä taisi olla hinta. Ennemin XP:t tulevaan agenttiin ja Pogba sitten toivotaan toivotaan listalle joko Featured tai Special Agenteista.

Legendat ei oikein nappaa enää. Löytyy jo Del Piero, Vieira, Toldo ja Gullit, jotka riittää enemmän kuin hyvin. Nuo Legenda Agentit kun on pääosin muuten täynnä sitä totaalikuraa jostain Tanskan, Belgian, Argentiinan ja Brasilian liigoista, kun siinä on se "PES Selection." Toivottavasti siis tuleva viikkoagentti on kaikinpuolin hyvä ja mielenkiintoinen, XP:tä grindaan itsekin tuonne. 600k nyt tilillä.
 
Neljäs kausi menossa Master Leaguessa Laziolla ja äsken tuntu et tulee paljon enemmän rikkeitä ottelussa kuin ennen... esim.PES 2017
 
Tuo pelaajahaku Konamilla on kyllä edelleen aivan saatanan perseestä. Todella hienoa saada jotain 700+-levelin jannuja vastaan, joihin mulla ei ole MITÄÄN mahkuja voittaa. Oma level on 271 tällä hetkellä. 12-1 äsken pataan, kun mielenkiinto loppui 4-0 tilanteessa.

Miksei voi olla samaa systeemiä kuin Fifassa. Divisioonat, joista hakee.
 
Legendat + PES Selection. 23 mustaa ja 305 hopeista. Ei jatkoon omalta osaltani. Jään odottelemaan joko Valioliigan agenttia tai jotain, jossa on Pogba+Cristiina+Messi+pelaajia, joita oikeasti haluan. Leverkusen menee pyöritykseen, 3x mustaa palloa ja hyvällä tuurilla kovasti hamuamani Hradecky tuolla. TOTW ei sisällä mitään, jota haluaisin.
 
Kieltämättä 89 Hradecky olisi kiva koriste hyllyssä, vaikka en jaksa My Clubia pelata. Chiesa vain +2 TOTW:ssa, miten olisi vaikkapa +10 näillä viime aikaisilla näyttöillä.
 
Joo ei toi nyt ihan mikään sellainen mega-agentti ollut, vaikka siitä jotain vihjeitä viime viikolla olikin. Perus gpt pois porukalta parilla legendamahdollisuudella.

Ostin itsekin Hradeckyä haaveillessani Leverkusenit, eikä tullut kovin mieleisiä osumia. Tah, Brandt ja Volland. Toivoin Hradeckyä tai Benderin veljeksiä, mutta tällä kertaa näin. Testin perusteella Tah on ihan hauska toppari nykyisten muiden joukkoon, kun on kaamean kokoinen, mutta silti aika vikkelä.
 
Avasin neljä 25k selectionia. Niistä mun Pes19-uralla ekan kerran ruutu kultaseks ja Oliver Kahn sieltä tiimiin! Ei sille välttämättä käyttöä tuu,mutta mahtava fiilis nähdä eka legenda-animaatio.
 
Huomenna uusi datapatch ja lisäksi tulevaa varten Konami julkaisi kolme uutta legendaa: Park Ji-Sung, Hidetoshi Nakata ja Francesco "Laama" Totti.

Itseäni ei sytytä yksikään noista, mutta Totti tuntuu olevan kuumaa hottia nyt somessa.
 
Semmonen Matti Pulli sitten. Nyt haluan enää Pogban ja mun tiimi on complete. Joten ALL-IN tuohon Pogban agenttiin. Ps. Hassua että melkein kaikki muut ManU-pelaajat on MessiCRonaldon agentissa ja Pogba tuossa huonommassa.
 

Liitetiedostot

  • IMG_20190207_102826.jpg
    IMG_20190207_102826.jpg
    1,2 MB · Lukukerrat: 9
Viimeksi muokattu:
850k agenttiin. Sain kaikki muut paitsi Pogban, mm Neymar, Kroos, Modric ja kaikki muut ManU:n pelaajat. Sitten viimeinen mahdollinen pyöräytys. Englanti - > musta pallo ja torille.
 

Liitetiedostot

  • IMG_20190207_120415.jpg
    IMG_20190207_120415.jpg
    1,3 MB · Lukukerrat: 9
Onnittelut Lakelle nostoista! Tänne napsahti Arsu-agentista Lucas Torreira, joka kelpaa ihan hyvin. Pääsen nyt vihdoin pudottamaan tuon aavistuksen tylsän, vaikkakin hyvän, Nemanja Maticin pois rotaatiosta.

Rollea en kadehdi, koska se oli itsellä koko PES 2018:n ajan ja hyökkäyksessä on muutenkin omalla kohdalla kovasti tunkua. Viime aikoina esim. tuo featured Suarez on ollut ihan pysäyttämätön. Pogbasta vähän kateellinen kyllä olen, koska sen haluaisin itsellenikin. Pitäisköhän sitä viikonloppuna pari "UCL"-agenttia ostaa ihan kokeeksi...
 
Kiitokset Konamille ahkerasta päivittelystä ja nyt onkin jo neljännen Data Packin aika :O Toivottavasti olisivat vihdoin tehneet kasvomallinnuksen parannuksen Teemu Pukille.



Data Pack 4 sisältää:

- Kasvomallinnuksen parannus yli 80 pelaajalle.
- Uusia pelaajavalokuvia, jotka näkyvät presentaatiossa, kun esitellään taktiikkaa.
- Uusia jalkapallokenkiä Nikeltä, Jomalta, Umbrolta ja Pumalta.
- Viralliset pelipallot Ligue 1 -sarjaa sekä Kiinan Superliigaan.
- Thai Liiga saa kausipäivityksen.
- 40:en joukkueen peliasuja päivitetty (Arsenal, Liverpool, Thaimaa).
- Kaksi uutta stadionia: Celtic Park (Celtic) and Ibrox Stadium (Rangers).
- MyClub saa legenda pelaajia mm. Arsenaliin ja Milaniin.

Kuvia ja lisätietoa löytyy täältä.
https://www.konami.com/wepes/2019/us/en-us/topic/datapack_04

Lisäksi peliin on tullut gameplay-päivitys, josta lisää voi lukea täältä:
https://www.konami.com/wepes/2019/us/en-us/topic/wepes2019_games-11269
 
Olen erittäin pettynyt, jos Paul Pogba ei huomenna saa erikoisversiota tarjolle kiitos viime viikonlopun kahden maalin. Vielä pettyneempi olen, jos hän sen saa, mutta ei kolmella yrityksellä osu omalle kohdalle!
 
Sopivaan aikaan tulee kyllä "TOTY", kun juuri vihdoin sain miehen normikortin pyöriteltyä itelleni. Höhö.

Noh, onpahan sitten treenikortti jos tuo napsahtaa huomenna pyöräytyksistä.
 
Ylös Bottom